Olette ehkä saattaneet huomatakin, että blogeissa on kiertänyt kiva haaste, jossa kerrotaan elämästä numeroiden muodossa. Ajattelin itsekin tarttua tähän, sillä minusta tämä paljastaa juuri sopivassa suhteessa bloggaajista jotain uutta - toki riippuen vähän siitä, mitä itse haluaa numeroiden välityksellä kertoa. 

2 - Olen omistanut elämäni aikana kaksi autoa. Viimeisimmästä autosta, helmiäisen valkoisesta Citroen C4 Cactuksesta pidin kovasti, mutta myin sen alkuvuodesta, kun siirsin yrittäjyyteni pääpisteen bloggaamiseen, enkä enää kokenut tarvitsevani autoa yhtä lailla kuin ennen. Joskus kaatosateessa kävellessä autoa tulee hetkellisesti ikävä, mutta kyllä sen ylläpitoon upposi niin paljon rahaa, että liikun ihan mielelläni nykyään julkisilla.

4 Minulla on neljä nuorempaa sisarusta; kaksi pikkusiskoa ja kaksi pikkuveljeä. Siskoni ovat ovat 29 ja 27, veljeni 25 ja 22. Itse olen tosiaan vanhin. Haluaisin olla tiiviimmin sisarusteni kanssa tekemisissä, mutta he kaikki asuvat Pohjanmaalla, joten välimatkaa on reilut 400 kilometriä. Siskojeni kanssa välillä soittelen, mutta sitäkin liian harvoin. 

- Blogini on päivittynyt jo yli viisi vuotta. Perustin Beauty Highlightsin kuusi vuotta sitten, mutta vuodesta 2013 uusia postauksia on tullut säännöllisesti viikottain. Olen onnellinen siitä, että tänä päivänä voin olla päätoiminen bloggaaja ja keskittyä tähän alaan täysipainoisesti. Koen luovan alan ehdottomasti omakseni. 


- Olen ollut päätoimisena yrittäjänä yli 6 vuotta. Siihen on mahtunut ylä- ja alamäkiä, mutta olen oppinut tältä ajalta aivan järjettömän paljon sellaisesta, mistä en ennen tiennyt mitään. Vaikka yrittäjyyttä ei Suomessa niin hirveästi tuetakaan, minulle tämä mahdollistaa sen, että saan itse määritellä työni, työaikani ja työnkuvani. Siitä olen kiitollinen. En enää osaisi kuvitella itseäni kahdeksasta neljään palkkatyössä.

10 - Ensimmäinen parisuhteeni toi minut Pohjanmaalta Helsinkiin 10 vuotta sitten. Nuorempana ajattelin, etten koskaan muuttaisi pääkaupunkiseudulle, vaan mietin monesti päätyväni Tampereelle. Helsinki tuntui jotenkin liian sekavalta. Kuitenkin asuttuani välissä Lahdessa reilut kolme vuotta, aloin haikailemaan takaisin tänne, ja muutinkin taas takaisin pk-seudulle viimeisimmän eroni jälkeen. Enkä kadu muuttoani!

14 - Lähdin 14-vuotiaana ensimmäistä kertaa yksin ulkomaille, kun varasin lentoliput omatoimisesti ja lensin äitini pikkuserkun luokse Ruotsiin. 

16 - Muutin pois kotoa 16-vuotiaana, kun lähdin Jenkkeihin vaihto-oppilaaksi hakemieni stipendien turvin sekä rakkaan Fammoni tuella (tarina täällä). Vaihto-oppilasvuosi oli aina ollut yksi unelmistani, ja olen ikuisesti onnellinen, että pääsin sen toteuttamaan, vaikka perheelläni ei olisi ollut koskaan varaa suoda minulle sitä kokemusta. 

17 - Olin 17-vuotias, kun aloin seurustella ensimmäisen kerran. Se suhde kesti kaiken kaikkiaan noin kuusi vuotta ja oli sama, joka minut lopulta toi Helsinkiin. Syntymäpäiväni on myös helmikuun 17. päivä.

19 - Elin yhden elämäni rankimmista vuosista 19-vuotiaana. 



23 - Olin 23-vuotias, kun otin ensimmäisen hyppyni tuntemattomaan hakiessani radiotoimittaja-linjalle ja onnekas päästessäni satojen hakijoiden joukosta opiskelemaan täysin uutta alaa. Tämä oli myös ponnahdus yrittäjyyteen. 

30 - Kolmikymppisenä elämä tuntuu hyvältä, paljon paremmalta kuin kaksikymppisenä!

174 - Pituuteni. Olen usein kärsinyt siitä, että olen ollut mielestäni "liian pitkä" ja vältellyt siksi myös korollisia kenkiä, koska vain 6 sentin korotkin saavat minut jo 180-senttiseksi. 

180 - Moni toivelistan "kriteereistä" on tipahtanut vuosien varrella, mutta yhdestä en luovu: seurustelukumppanini täytyy olla yli 180 cm pitkä. Tämän ehkä toivottavasti ymmärtää joku toinen pitkä nainen! En vain voisi kuvitella seurustelevani itseäni lyhyemmän miehen kanssa, koska tunnen silloin jatkuvaa epämukavuutta omasta pituudestani. Jonkun mielestä ehkä tyhmää, mutta tämä on asia, josta tuskin koskaan pääsen irti.

2018 - Vuosi, joka on tuonut mukanaan monia havahtumisia ja muutosta parempaan. Olen silti jo valmis vuoteen 2019, jonka toivon olevan vieläkin tätä parempi.


Yllättikö jokin näistä kohdista? Luetko mielellään blogistani muustakin kuin pelkästään kauneusaiheista?















Kuvat: Charlotta Eve

13 kommenttia:

  1. Musta toi 180cm kriteeri on yllättävä; itsellänikin oli joskus nuorena kriteeri että kumppanin pitää tulla olla mielellään +180/185cm, mutta eipähän ole enää. Oon huomannut että pituus ja vartalo on aika suhteellisia asioita, ja eri ihmisissä tosi erilaiset ulkopuoliset asiat viehättävät. Yritän olla peilaamatta omia "heikkouksia" toiseen; vaikka en ole tyytyväinen painooni ja koen sen isoksi ongelmaksi itsetunnolleni, voin silti seurustella minua laihemman ihmisen kanssa. :) Mun ainoa "kriteeri" nykyään on että toinen olisi kiinnostunut jostain eikä supertylsä!

    xx Laura / Laura Loukola Beauty Blog

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onhan se näinkin. Mun ensimmäinen poikaystävä oli itse asiassa aika lailla mun pituinen, muistaakseni 175cm. Sen jälkeen oon seurustellut ja tapaillut miehiä, jotka on olleet vähintään 180cm, vaikka eihän se 6cm erokaan oikeasti ole valtava ja kadulla kävellessä silloin on aika lailla samanpituisia. Toi mun "kriteeri" liittyy ehkä siihen, että en vaan tunne vetoa mua lyhyempiin miehiin, en vain ole koskaan tuntenut. Jokaisella meistä on varmasti joku "turn-off", esim. pahanhajuinen hengitys on mulle toinen sellainen, koska yleensäkin fressiys/raikkaus on itselle tärkeää. Oikeastaan kaikki muut ulkonäköön liittyvät toiveet on tipahtanut vuosien varrella pois. Enemmän sitä katsoo kokonaisuutta, luonnetta ja sitä, klikkaako vai ei :D

      Poista
  2. Kiva postaus!Ja tuo juttu,että kun olet niin pitkä.Saat olla onnellinen,kun olet pitkä.Itse olen 163 cm ja aina saa kurotella paikkoja,kun jotain kotona pitää ottaa kaapista korkealta.Siksi pitää suosia korkkareita,vaikka nykyisin kyllä matalammillakin koroilla tykkään kävellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit! No mutta sinähän olet ihanan siro! Itse taas tunnen oloni usein "jättiläiseksi" ja välillä vitsailenkin, miten olo tuntuu niin isolta, kun halaa lyhyempiä ja sirompia ihmisiä. Mutta minkäs tälle pituudelleen mahtaa, kaipa se on niin, että kaikessa on aina hyviä ja huonoja puolia! :) Ja ihanaa, sinä saat käyttää korkkareita oikein kunnon koroillakin! ..tai niinhän itsekin saisin, mutta jos pistän 10cm korot jalkaan, niin 184cm pituus ei oikein houkuttele :D Silloin vasta isoksi itseni tuntisinkin. Mutta kaikki on niin suhteellista ja omassa päässähän tämä "ongelma" on, tiedostan sen hyvin!

      Poista
  3. Minäkin ajattelin nuorempana, että miehen tulee olla minua pidempi. Olen 177 cm. Näin vanhempana sillä ei ole enää mitään merkitystä ja mieheni onkin minua lyhyempi.
    Pirjo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kommentoit ja otit osaa keskusteluun! :) Tuo on totta, että iän myötä moni asia muuttuu, eikä sitä ole enää niin ehdoton kaikkien niiden asioiden suhteen, mistä nuorempana kuvitteli, ettei koskaan voisi joustaa. Itsellänikin suurin osa "kriteereistä"/toiveista tipahtanut vuosien varrella pois ja näin kolmenkympin ylitettyä oikeastaan ainoa ulkonäköön liittyvä asia, josta en ole vielä toistaiseksi pystynyt luopumaan, on tuo pituustoive. Mutta tulevaisuus näyttää, miten sen kanssa käy!

      Poista
  4. Mulla on ollut myös aina kriteerinä, että miehen pitää olla väh. 180cm, koska itsellänikin pituutta on se 178cm :D.

    VastaaPoista
  5. En tiennyt, että sinulla on ollut auto! Meidän perheellä ei ole autoa ja loskassa rämpiessä ja kauppakasseja raahatessa, sitä kaipaa autoa, mutta muuten ei sitä kaivata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, auto oli silloin aivan välttämätön, kun kiersin työn puolesta päivittäin paikasta toiseen ja piti raahata esim. painavia konsulenttikamoja mukana :) Nyt auton pitäminen olisi aivan turhaa, kun pystyn tekemään töitä kotoa käsin. Alkuvuodesta se seisoi tallissa jonkun aikaa, ja kulut vain juoksivat. Kyllä autoon saa uppoamaan rahaa, mutta onhan sen omistamisessa hyvätkin puolensa! Esimerkiksi kesällä erilaisten roadtripien teko on helppoa, jos omistaa auton. Onneksi sellaisen voi myös tarvittaessa vuokrata :D Ehkä tulee edullisemmaksi niin, kuin pitää tallissa vuoden ympäri ja käyttää vain silloin kun pyryttää, sataa tai on kesän roadtripien aika :D

      Poista
  6. Muistan käyneeni opiskeluaikoina ns. kriisipuhelun kaverin kanssa, voinko deittailla miestä, joka oli minua vain sentin pidempi. Olen 167 cm. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D No mikä oli kriisipuhelun lopputulos? Päädyittekö deittailemaan? :D

      Poista
  7. Pituus herättää selvästi keskustelua. Itse olen 170 cm, mutta olisin mieluusti vaikka 5 cm pitempi. Lapsena pituudekseni ennustettiin tulevan 180 cm, mutta ehkä se olisi ollut hiukkasen liikaa. Kasvoin nuorena nopeasti nykyiseen pituuteen, enkä varmaan enää 14-vuoden jälkeen kasvanut senttiäkään. Silloin pituuteni harmitti, koska olin kaikkia poikia pään pidempi :)

    VastaaPoista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!