Suomeen syöksähti jokin aika sitten uusi luonnonkosmetiikkasarja Ranskasta. Kuten moni teistä blogini pidempiaikaisista lukijoista tietää, kiinnostun yleensä helposti uudesta luonnonkosmetiikasta ja haluan antaa sarjalle mahdollisuuden näyttää, mihin se kykenee. Avril sattui kuitenkin olemaan poikkeus. Kun minulle tarjottiin sarjan tuotteita ensimmäistä kertaa testiin, kieltäydyin kauniisti. Totta puhuen, se johtui tuotteiden hinnasta. Olen aiemminkin myöntänyt, että liian edullinen hinta saa minut usein epäilemään tuotteen laatua tai tehoa. Avrilin tuotteet eivät ole edullisia, vaan suorastaan superhalpoja. Sen vuoksi ajattelin, etteivät ne kuitenkaan ole "peruskosmetiikkaa" kummoisempia.


Sitten tapahtui jotain. Blogeissa alkoi käydä pienimoinen kuhina tuotteiden ympärillä. Luin mielenkiinnolla tunnettujen bloggaajien, kuten Karkkipäivän Sannin ja muiden bloggaajien arvioita Avrilista. Yllätyksekseni osa tuotteista alkoi kerätä valtavasti kehuja. Jopa niin paljon, että oma kieltäytymiseni tuotteiden testauksesta nousi pintaan ja mietin, että josko sittenkin Avril onnistuisi vakuuttamaan minutkin.

Vaikka epäluulojeni herättämiseen riittää usein pelkästään halpa hinta, ovat epäilyni suuremmat, kun joku sarja kuvailee itseään edulliseksi, mutta laadukkaaksi. Tämä johtuu siitä, että laatu ja halpa hinta eivät tosiaankaan yleensä kulje käsi kädessä. Vuonna 2012 perustettua Avrilia kuvaillaan nimenomaan Cheap & Chic -sarjaksi ja brändi haluaa tuoda luonnonkosmetiikan jokaisen ulottuville pitämällä hinnat edullisina, vaikka laadusta ei heidän sanojensa mukaan tingitäkään. Eleettömistä ja yksinkertaisista pakkauksista kuitenkin huomaa, että ylimääräinen pakkausmateriaali on karsittu pois ja tämä on yksi syy, joka mahdollistaa alhaiset hinnat. Itse sijoittaisinkin Avrilin pakkausten perusteella pelkästään "ihan kiva" -kategoriaan, mutta se mitä sisältä paljastuu, onkin sitten toinen juttu.


Joudun nimittäin myöntämään, että ranskalainen Avril on yllättänyt minutkin varsin positiivisesti. Voin ilolla todeta, että poskipunien laatu on 7,90 euron hintaan nähden huikea! Sävyt ovat paitsi todella kauniita ja luonnollisia kasvoilla, niistä tarttuu myös siveltimeen juuri ihanteellinen määrä väriä, joka levittyy kasvoille pehmeästi. Juuri sillä tavalla kuin poskipunan haluaakin levittyvän: luonnollisen huolettomasti, mutta silti ilman ylilyöntejä. 



Sävyvalikoimasta löytyy kaksi persikkaista ja kaksi pinkkipohjaista sävyä, joista kauniin hempeä Rose Nacré on lumonnut minut aivan täysin. Kuvissa poskipuna saattaa näyttää vaatimattomalta, mutta kyseinen sävy on iholla itse asiassa yksi kauneimmista poskipunasävyistä, joihin olen koskaan törmännyt. Se sattuu myös olemaan aika ideaali sävy suurimmalle osalle vaaleaihoisista suomalaisista ja näyttää luonnolliselta kalpeallakin iholla. Oma meikkini ei oikeastaan koskaan synny ilman poskipunaa tai muuten jää kasvoilta eloisuus ja raikkaus saavuttamatta. Suosittelenkin ehdottomasti tutustumaan Avrilin poskipuniin, jos etsit edullisia vaihtoehtoja luonnonkosmetiikan maailmasta, kuitenkaan laadusta tinkimättä. Pari muutakin Avrilin tuotetta on saanut minut innostumaan, mutta näistä lisää myöhemmin! 

Poskipunat saatavilla hintaan 7,90 euroa. Avril Organic-tuotteet ovat Ecocert-serfioituja eikä niitä ole testattuja eläimillä. Poskipunat ovat vegaanisia. Tuotteisiin voi tutustua Biodellyssä ja Avril Organicin löytää myös I love me -messuilta House Of Organicin osastolta 7f120.

Oletteko te jo ehtineet tutustua Avriliin? Entä kuuluuko poskipuna muuten teidän meikkiinne?









*Tuotteet pr-malleja. Sis. mainoslinkkejä.

22 kommenttia:

  1. Vaikka luonnonkosmetiikkaan tutustunkin ja siitä erittäin mielelläni luen, on tämä mullekin ihan uusi sarja! Jos sitä kerta Biodellyllä myydään niin ei voi olla huono! :D Pitää pistää korvan taakse ja testata nämä jos ne joskus kävelee vastaan!

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti Hannamaria, kiitos.
      T: Tanja Biodellystä

      Poista
    2. Hannamaria: Mä olin jo ihan varma, että kaikki on kuulleet Avrilista, mutta olipa kiva jos mä sain antaa sulle näistä sen ensimmäisen vinkin! :) Avrilin ihonhoitotuotteista mulla ei tosiaan ole vielä mitään kokemuksia, mutta mitä meikkejä oon muutamia ehtinyt testata, niin nämä poskipunat osoittautui ainakin laadultaan aivan huikeiksi hintaansa nähden! Poskipunahullu kiittää ja kuittaa! :D

      Poista
    3. Tanja: Biodellyn valikoima on todellakin täynnä luonnonkosmetiikan ihanuuksia! <3

      Poista
  2. Avrililla on kyllä edullisia helmiä! Mä myös mietin että pakkaukset on ihan jees mutta sisältö hyvää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en olisi kyllä todellakaan uskonut ihan näin huikeaan laatuun, kun tuotteet vielä luonnonkosmetiikkaa ja hinta aivan pohjalla! Mutta "ihan kiva"-luokan pakkauksia on varmasti kiittäminen hinnasta :D Eipähän ainakaan tarvitse pelätä pakkausten naarmuuntumista tai hajoamista, kun halvalla saa tilalle uuden! ;)

      Poista
  3. Avrilin Volume ripsari on oma suosikki ja huulipunakynät käteviä ja nättejä sävyiltään ☺️ Sisältö on kyllä parempaa kuin mitä pakkaus antaa ymmärtää ja vielä edullisia niin todellakin tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, tää kommentti oli mennyt roskapostiin! Löysin sen vasta, siksi en ole vastannut - ettet ihmettele! :D Mutta siis joo, olin kyllä tosi positiivisesti yllättynyt näiden laadusta itsekin, kun hinnan ja ulkoasun perusteella en kauhean paljoa uskaltanut odottaa. Mutta aina kiva yllättyä näinpäin :) Täytyy muuten testailla noita huulipunakyniäkin jossain vaiheessa!

      Poista
  4. Mulla on merkiltä luomiväripaletti, ja se on yksi laadukkaimmista mitä olen käsiini saanut :) Täytyykin tutustua merkkiin vielä syvällisemmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en tiennyt, että Avrililla on luomiväripalettejakin! Luulin, että vain yksittäisiä nappeja :) Täytyi heti käydä Biodellyssä kurkkaamassa :D Se ruskeita sävyjä sisältävä paletti vaikutti ihan kivalta! Onko sulla juuri se?

      Poista
    2. Kyllä vaan se ruskean sävyjä sisältävä "nudepaletti" löytyy multa :)

      https://inthislightandonthisevening.blogspot.fi/2016/11/luku-655-avril-ja-ekologinen-nudepaletti.html

      Poista
    3. On kyllä aika kivat sävyt! Pistänpä vahvaan harkintaan :D

      Poista
  5. Ripsiväriin törmäsin Karita Tykän blogissa.Jos vaan oli tämä sama brändi.Hinnat olivat kyllä edulliset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avrilin ripsiväriä on kyllä hehkutettu todella paljon! Itsellänikin odottaa se testaustaan. Sen suhteen olen kaikkein epäluuloisin, sillä en ole koskaan ikinä löytänyt (tai ajatellut löytäväni) luonnonkosmetiikalta toimivaa ripsiväriä. Yleensä itsellä on vaikeutta löytää hyvää ripsiväriä jo tavallisenkin kosmetiikan valikoimasta, joten mitenköhän Avrilin käy! :)

      Poista
  6. En ole itse kokeillut mutta hyvän värisiä poskipunia, sellaisia jotka sopivat joka päivään :) eikä hintakaan ole nyt esteenä ostokselle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, noissa poskipunissa on yllättävän hyvät sävyt! Rose Nacré on silti musta se kaikkein kaunein :) Se on just sellainen "yleinen", monille sopiva sävy, mutta ei kuitenkaan mitenkään tylsä, vaan tosi kaunis poskilla! I'm in love :D

      Poista
  7. Kiitos loistovinkistä ja hyvää vkl!

    VastaaPoista
  8. Mun mielestä laatu ja edullinen hinta eivät ole toisiaan poissulkevia. Edullisia hyvälaatuisia tuotteita ja tuotemerkkejä löytyy todella paljon. Tietysti riippuu myös siitä mikä kunkin ihmisen mittapuu on laadun suhteen. Sehän on vähän maku- ja arvostusasia. Kaikki on suhteellista, kuten klise kuuluu;)
    Avirililta olen kokeillut yhtä kasvovoidetta, joka oli hyvä, mutta ei mikään huipputuote. Meikeistä ei ole kokemusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kaikilla meillä on niin omat käyttötottumukset, kokemukset ja odotukset kosmetiikalta, mikä tietenkin vaikuttaa mielipiteisiin :) Itse aloitin aikoinaan markettikosmetiikasta, sitten siirryin selektiiviseen kosmetiikan pariin ja nyt olen viime vuosina suosinut luonnonkosmetiikkaa suuressa määrin. En tiedä mikä siinä on, että jollain tapaa korkeampi hinta viestittää itselleni laatua, vaikka hinta ei tosiaan aina laadun tae olekaan, kuten nytkin tuli todistettua :) Tämä ajattelutapa varmasti sulkee itselläni monia edullisempia hyviä löytöjä pois, joita en koskaan ehkä tule kokeilleeksi juuri sen takia, että itsellä katse suuntautuu enemmän niihin kalliimpiin tuotteisiin. Vaikka ei kalliskaan tarkoita aina superkallista! Tykkään vaan siitä kokonaiselämyksestä, jonka kosmetiikka parhaimmillaan antaa, kun tuote on laadukas, pakkaus kaunis ja tuloksiakin näkyy :)

      Poista
  9. Mä olen just päinvastainen, eli jos merkki on halpa niin sitä on pakko kokeilla :D. Ei ainakaan menetä paljoa rahaa. Mulla on hyvää kokemusta Avrilin ihonhoitotuotteista, mutta meikit ovat vielä testaamatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kaikki me ollaan niin erilaisia ja se on just hyvä! Varsinkin lukijoitakin ajatellen! :) Ja joo, edulliset ostokset ei ainakaan yhtä lailla kaduta, jos tuote ei osoittaudukaan "käyttökelpoiseksi" :D

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!