Erilaiset tuoksut ovat kulkeneet mukanani eri elämänvaiheissa nuoresta tytöstä lähtien. Tuoksut ovat tuoneet iloa, itsevarmuutta, joskus jopa lohtua. Olen aina ollut se ihminen, joka valitsee tuoksunsa sen hetkisen mielialan ja tilanteen mukaan. Siksi en pärjäisikään vain yhden, kahden tai kolmen tuoksun voimin. Tykkään vaihdella tuoksuja ja ottaa ne osaksi muistojani. Tuoksuthan ovat vahvasti yhdistettävissä tunnemuistiin, ja itsekin huomaan, että moni omistamistani tuoksuista vie minut hetkessä vuosien takaisten muistojen ja tunnetilojen pariin.

Osa tuoksumuistoista on sellaisia, joihin palaan mielessäni ehkä jopa hieman haikeanakin. Esimerkiksi viikonloppuna siivousprojektini keskellä tuoksutin yhtä hajuvesistäni, jota en ole käyttänyt vuosiin. Rakastan tuota tuoksua ja olen käyttänyt sitä useamman pullollisen elämäni aikana. Tuoksu vie kuitenkin minut ajassa niin monta vuotta taaksepäin, etten välttämättä haluaisi edes tunnetasolla palata sinne. Kun haistan kyseisen tuoksun, olen hetkellisesti taas 23-vuotias Mia. Uuden, jännittävän rakkauden äärellä. Ajassa, jolloin kohtasin ex-mieheni. Mitä enemmän kyseistä hajuvettä tuoksuttelen, sitä syvemmälle muistoissani uppoan. Varon uppoamasta aivan niin syvälle, että tuntisin myös kaiken oman kipuiluni niiltä ajoilta. Ironista, sillä tuo tuoksu sattuu olemaan Guccin Guilty, oikea viettelysten tuoksu, mutta muistot tekevät siitä samalla hauraan ja ovat syöneet sen vetovoimaa. 


Joku osa minusta haluaisi ottaa tuoksun taas käyttöönsä. En muistojen, vaan itse tuoksun vuoksi. Itseäni kuitenkin mietityttää, voiko tuoksun vanhojen muistojen päälle enää rakentaa uusia muistoja. Sellaisia, jotka peittäisivät vanhat ja antaisivat tuoksulle uuden merkityksen. Sanotaanhan, että ihmisen hajumuisti on jopa tarkempi kuin näkö- tai kuulomuisti ja tuoksumuisti säilyy jopa vanhuksilla, vaikka muistin kanssa muuten olisi ongelmia, eikä muistaisi enää omaa nimeäänkään. Tuoksumuisti on siis äärettömän vahva. Tuota sidettä voi olla aika mahdotonta katkaista. 


Onko siis niin, että kun tietylle tuoksulle on muodostunut tarpeeksi vahva muisto, sitä ei saa enää muutettua tai peitettyä? Myönnän, että olen vuosien varrella päästänyt joistain tuoksuista niin sanotusti irti ja luovuttanut ne suosiolla menneisyydelle. Hyväksynyt sen, että tämä kuului tiettyyn aikaan ja sitten kääntänyt katseeni niihin uusiin tuoksuihin, joiden kanssa en ole rakentanut vielä minkäänlaisia muistoja. Uusissa tuoksuissa on vielä kaikki mahdollisuudet avoimina. Niissä on potentiaalia päästä osaksi tulevaisuuden tärkeitä hetkiä. Ja toisaalta, onhan maailma pullollaan ihania tuoksuja. Niitä ilmestyy koko ajan lisää ja lisää. Aina sen uuden löytäminen ei kuitenkaan ole ihan niin helppoa. Varsinkin, jos haluaa oman tuoksun olevan spesiaali. 


Chloén tuoksut ovat olleet itselleni sellaisia, että olen oikeastaan "löytänyt" ne vasta hiljattain. Olin kuvitellut mieleeni tietynlaisen ihmisen, jolle ne sopisivat, enkä nähnyt siinä mielikuvassa itseäni. Ajattelin Chloén tuoksujen olevan liian kevyitä tällaiselle tummia ja arvoituksellisia tuoksuja rakastavalle. Mutta sitten jokin muuttui. Elämäntilanne, hetki, aika.

Love Story -tuoksut osoittautuivat viime keväänä voimaannuttaviksi. Sellaisiksi, joiden kukkainen raikkaus heijastaa valonsäteitä kilpaa aamuauringon kanssa. Uusin Love Story -kokoelman tulokas eli Love Story Eau Sensuelle on nimensä mukaisesti sensuelli ja pehmeä. Se ei kuitenkaan ole tuoksuvivahteiltaan edellisten "tarinoiden" jatke, vaan oma uniikki tarinansa, jossa on uudet sävyt. Appelsiininkukan tuoksuvivahteet erottaa tästäkin, mutta mukaan on sulautettu vaniljaista heliotrooppia tuomaan makeampaa ilmettä. Santelipuulla on haluttu tuoda samettista syvyyttä ja kermaisuutta. Tuoksu on uusi, mutta riippulukkoa jäljittelevä pullo yhtä kaunis kuin alkuperäinen Love Story. Tässä romanttisessa tuoksussa on ainesta osaksi valoisia muistoja, jotka ovat täynnä rakkautta, iloa ja naurua. 

Love Story Eau Sensuelle EdP 30ml suositushinta 61,70 euroa, 50ml EdP 90,50 euroa.



Alennuskoodimuistutus!

Vielä tänään 15.8.2017 ehdit hyödyntää 15% alennuskoodin Daniel Wellingtonin kelloista ja asusteista. Kuvassa näkyvä kello on mallia Classic Petite Melrose. Alennuksen saat käyttämällä koodia beauty-highlights. Etukoodi koskee myös uutta valikoimaa ja kotiinkuljetus on ilmainen kaikkialle maailmaan. Ja huomasinpa muuten, että Daniel Wellingtonilla on tällä hetkellä myös kampanja, jossa kellon ostaja saa vielä valita toisen rannekkeen kaupan päälle! Alennuskoodin voi käyttää siltikin lisänä. DW:n sivuille pääset tästä

Alkuperäisen postauksen voit kurkata täältä.


Onko teillä vahvoja tuoksumuistoja? Uskotteko, että tuoksumuistoja voi muuttaa ja peittää rakentamalla päälle uusia muistoja? Vai onko niin, että tuoksulla tulee aina olemaan se sama merkitys, kun tuoksumuisto on jo ehtinyt syntyä? 









*Tuoksu pr-malli. 
Sisältää mainoslinkkejä. En hyödy alennuskoodin käytöstä.

10 kommenttia:

  1. Toki on varmasti kaikki elämäni tärkeimmät muistot kietoutuu jonkun tuoksun ympärille. Olen viime aikoinan herätellyt montakin sellaista tuoksua henkiin, joita aina ajattelin, etten voisi ikinä enää käyttää. Olin väärässä. Onkin ollut vähän sellainen tehtävä päällä, että niistä ennen rakkaista tuoksuista, joista on jostain syystä jäänyt huono muisto, olen luonut nykyiseen elämääni uusia hyviä tuoksumuistoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, toihan onkin hyvä tehtävä! Mäkin haluaisin kyllä antaa vielä Guccin Guiltylle mahdollisuuden, vaikka se nostaakin pintaan tietyn ajanjakson muistoja. Tykkään siitä tuoksusta kuitenkin niin paljon, etten olisi valmis heittämään sitä menneisyys-pinoon ja luopumaan lopullisesti. Mutta osa tuoksuista on kyllä sitten sellaisia, joita en enää tälle aikakaudelle aio nostaa. Esim. teiniajan tuoksut :D

      Poista
  2. Ihana postaus! Mulla tuoksumuisti vie enemmän parfyymien sijaan muihin asioihin, kuten luontoon, miltä tuoksuu keväinen metsä alkuillasta, kun on lähdössä teininä bilettämään ja odottaa tienposkessa linja-autoa. Tai jokin lapsuudenmuisto. Tai kaunis kesäloman ilta Savossa. Mutta esim. käytin yhtä tuoksua aika melankolisena ajanjaksona, jolloin tapahtui ikäviä asioita ja nimestään huolimatta Escadan Joyfull-tuoksusta tuli aika ankea. Lahjoitin sen äidilleni, jolle en kertonut tuoksumuistoani, ettei hän olisi alkanut ajatella siitä samoin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit mun tuoksumuistoihin liittyvistä pohdinnoista :) Tuo on totta, että kyllä niitä muistoja herää toisenlaisistakin tuoksuista, ei pelkästään hajuvesistä. Mutta tässä postauksessa nostin nyt vain hajuvesiin liittyviä tuoksumuistoja esille :)

      Olipa hassu sattuma sulla, että nimenomaan "Joyful" oli se, josta tuli ankea muisto :D Onhan se totta, että ei ne tuoksujen nimet välttämättä osu kohdilleen muistojen luonteen kanssa. Mutta nyt kun alkaa oikein tota tuoksujen nimiasiaakin miettimään, alkaa ihan naurattaa, koska muutamat tuoksujen nimet osuu aivan täydellisesti kohdilleen myös silloisen oman elämäntilanteen kanssa :D

      Poista
  3. Huonoja tuoksumuistoja minulla ei onneksi ole. Tuoksuista on vain hyviä muistoja, niistä miehen Kouros tuoksu kun tavattiin ja minun häätuoksuni Tresor on parhaimpia muistoja tuoksuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häätuoksut nostaa varmasti pintaan ihanimpia tuoksumuistoja <3

      Poista
  4. Tuoksumuistoja löytyy ja itsellä nämä tuoksumuistot ovat olleet niin voimakkaita, ettei ainakaan vielä ole mikään ole niitä pystynyt peittämään, vaan niillä on pysynyt se sama merkitys. Minulla kuitenkin suurin osa tuoksumuistoista vie minut lapsuuteen tai teini-ikään. Lacosten tuoksuja käytin teininä, joten palaan niitä tuoksutellessa takaisin kouluun ja koulukiusatun rooli kumpuaa ei niin hyvistä muistoista. Tuli tuosta sinun muistosta mieleen, että onneksi minä käytin ex-mieheni aikana aina joka päivä eri tuoksua, niin minkään yksittäisen hajuveden tuoksu ei tuo häntä tai meidän yhteisiä aikoja mieleen - thank God!!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin hyvin kuvitella, ettei sitä halua palata sellaiseen tuoksuun, jota käyttäessä on tapahtunut todella ikäviä asioita, esim. juuri tuo koulukiusaaminen. Teiniajan tuoksuihin en itsekään haluaisi palata ja jotenkin myös ajattelen, että ne on jo niin kaukana menneessä, ettei niitä edes tietyllä tapaa edes kannata nostaa esille. Mutta toisaalta, kyllä mä käytin 17-19-vuotiaana sellaisia tuoksuja, joista tykkäisin vielä tänäkin päivänä, mutta en vaan jotenkin "osaisi" enää käyttää niitä, kun itse on jo niin eri ihminen tänä päivänä. Hassua, miten tuoksuillakin voi olla niin vahva vaikutus, mutta onhan niillä.

      Ja siis joo, oli mulla onneksi käytössä ex-miehen ja mun yhdessäolon aikana paljon erilaisia tuoksuja, mutta tuo Guccin Guilty on jäänyt siksi mieleen, kun sitä käytin meidän tavatessa ekaa kertaa ja seurustelun alkuvaiheessa todella paljon. Exän ensimmäinen lahjakin mulle oli juuri tuo kyseinen tuoksu, koska se oli jotenkin niin se mun tuoksu silloin :) Edelleen rakastan tuota tuoksua niin paljon, että luulen kyllä, että aion vielä yrittää luoda sen kanssa uudet muistot.

      Poista
  5. Minulla on herkkä hajuaisti, ja pääsen usein tahtomattani aikamatkalle mielessäni haistaessani joko syksyistä metsää tai sitten ohikulkevan ihmisen hajuveden. Mikään tuoksu ei tee kuitenkaan niin negatiivista fiilistä, että se pitäisi kokonaan bannata. Toki juurikin nuo teinivuosien äklömakeat saavat jäädäkin omaan aikaansa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on herkkä hajuaisti. Varsinkin jos oon nukkunut huonosti, kaikki tuoksut tuntuu vieläkin voimakkaammilta. Silloin yleensä laitan jotain tosi kevyttä hajuvettäkin, ettei vaan iske migreeni :D

      Ja joo, teinivuosien hajuvesiin ei tee itsekään mieli palata! :D

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!