On kaksi asiaa, jotka tuskin tulevat muuttumaan tulevaisuudessa: rakkauteni luonnonkosmetiikkaan ja koukuttuneisuuteni Terre d'Ociin, ranskalaiseen sertifioituun luonnonkosmetiikkasarjaan, jonka tuotteet tuoksuvat jumalaisilta ja pakkaukset piristävät harmaintakin päivää. Luonnonkosmetiikkaa on monenlaista, mutta Terre on ehdottomasti niitä kosmetiikkasarjoja, joiden perään tekisi mieli laittaa leveästi hymyilevä hymiö ja kymmenen sydäntä. 


Tuntuu hullulta, että olen joskus ajatellut luonnonkosmetiikan olevan vain yrttisen tuoksuisia öljyjä ja iholle imeytymättömiä paksuja voiteita. Silloin uskoin luonnonkosmetiikan olevan enemmänkin "hyvän mielen kosmetiikkaa", jossa ei juurikaan ole tehoa. En todellakaan ajatellut, että luonnonkosmetiikalla voisi päästä samanlaisiin tuloksiin kuin tavallisella kosmetiikalla. Sittemmin olen naureskellut kuinka väärässä olinkaan. Taisin kokeilla luonnonkosmetiikkaa ensimmäisen kerran vuonna 2009, jolloin kokemus jäi varsin laimeaksi. Olin lähes varma, ettei minusta koskaan saisi luonnonkosmetiikan käyttäjää. 


Nykyään luonnonkosmetiikka on yksi suurimmista heikkouksistani ja voisin upottautua sen pariin iäksi. Vierailut luonnonkosmetiikan maahantuonneissa ja messuilla ovatkin allekirjoittaneelle pala taivasta. Luonnonkosmetiikan tarjonta on nykypäivänä yhtä värikäs kuin pallomeri, mutta Terre erottuu joukosta, sillä sen voisi sanoa kuuluvan luonnonkosmetiikan eliittiin. Yksi koukuttavimmista asioista Terressä on nimenomaan tuotteiden tuoksut: pehmeä makeus vie helposti mennessään. Myös pakkaukset ovat kuin keräilykappaileita, sillä ne ovat piristävän omaperäisiä.

Terren viikunavoide on syy siihen miksi aikoinaan ihastuin sarjaan niin syvästi. Voide on yksi parhaista luonnonkosmetiikkalöydöistäni kautta aikojen, eikä Terren ihanuudesta yksinkertaisesti pääse mihinkään. Viikunavoiteen ohella Terren suloiset minivoit ovat jääneet pysyvästi käyttööni. Kun testinelikko tyhjentyi, tilasin uudet neljä. Terren minivoit ovat käteviä monitoimivoiteita, jotka kulkevat helposti mukana.


Viimeisin testituotteeni Terreltä on yksi sarjan uutuuksista eli Revitalizing Honey Body Scrub -vartalonkuorintavoide. Kuten moni tietää, vartalon säännöllinen kuoriminen on aivan yhtä tärkeää kuin kasvojen kuoriminen. Tosin vartalon kuoriminen saattaa unohtua herkemmin varsinkin tähän aikaan vuodesta, kun iho on piilossa paksun vaatekerroksen alla. Talvella on silti yhtä tärkeää pitää huolta vartalon ihonhoidosta kuin kesälläkin. Kuorinta poistaa ihon pinnalta kuolleet ihosolut, jolloin ihosta tulee pehmeämpi, tasaisempi ja kimmoisampi. Kuorinnan jälkeen myös vartalovoiteet ja -öljyt pääsevät vaikuttamaan ihoon paremmin. Vartalon ihon voi kuoria esimerkiksi kerran tai kaksi viikossa.


Tuotteiden tuoma tuoksuelämys on ollut minulle aina tärkeä seikka eikä Terre ole siltä osin pettänyt kertaakaan. Revitalizing Honey Body Scrub on kuin purkillinen järjettömän hyvää jälkiruokaa, joka tekisi mieli kaapia kerralla tyhjäksi. Pronssinhohtoinen kuorintavoide tuoksuu makean karamelliselta ja hieman pähkinäiseltä, vaikka hunajainen vartalonkuorinta onkin. Tämä on juuri se purkki, johon amerikkalaiset painaisivat varoitustekstin, jossa kiellettäisiin sisällön syöminen. Iholle hierottaessa kuorintavoide muuttuu maitomaiseksi ja kuorii ihon pehmeästi. Vartalolle jää hyvin hento karamellinen tuoksuvivahde. Kuorimisen jälkeen ihoni on sileä, mutta vaatii silti vielä kosteusvoiteen. Tällä purkillisella saa joka tapauksessa herkullisen kotispa-elämyksen, kun sitä halajaa!


Terre d'Ocin hunajainen kuorintavoide on saatavilla riittoisassa 180g lasipurkissa 32 euron hintaan. Tuotteeseen voi tutustua maahantuojan verkkokaupassa, josta Terren Revitalizing Honey Body Scrubin löytää täältä. Saatavilla on myös lahjapakkaus, jossa kuorintavoiteen lisäksi on hunajainen vartalovoide ja tuoksukynttilä sekä pirteä meikkipussukka. Lahjapakkaukseen voi tutustua täällä.

Alennuskoodi: Koodilla BHL20 saat huikeat -20% koko Naturellementin verkkokaupan valikoimasta viikon ajan eli torstaihin 22.1.2015 saakka! Verkkokaupassa on tarjolla runsaasti ihanaa luonnonkosmetiikkaa. Verkkokauppaan pääset seikkailemaan tästä.


Sitten ehkäpä se paras osuus teille, rakkaat lukijani! Sain nimittäin mahdollisuuden arpoa yhdelle teistä tämän ihanan hunajaisen vartalonkuorinnan, jolla itse hemmottelen ihoani kerran viikossa. 

Arvontaan voit osallistua seuraavasti: Kerro miten hoidat vartalosi ihoa talvella. Jos käytät vartalonkuorintaa, mikä on suosikkikuorintasi? Mikäli olet jo tutustunut Terren tuotteisiin, voit myös mainita lempituotteesi Terreltä. 

Yhden arvan saat kommentoimalla ja vastaamalla kysymyksiin. Kaksi arpaa saat, jos lisäksi seuraat blogiani bloggerin, bloglovinin tai blogilistan kautta. Uudet lukijat ovat tottakai tervetulleita mukaan seuraamaan kauneusmaailmaani. Kolme arpaa saat jakamalla arvonnan joko facebookissa tai vinkkaamalla arvonnasta omassa blogissasi. Muistathan mainita kommentissasi mitä kautta seuraat blogiani sekä sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinut kiinni, mikäli voitto osuu kohdallesi. 

Aikaa osallistua on kaksi viikkoa eli keskiviikkoon 28.1.2015 klo 23.59 saakka. Onnea arvontaan! 




*Tuote saatu blogia varten testiin, arvonnan sponsoroi maahantuoja.

95 kommenttia:

  1. Voisin hoitaa talvisin vartaloani vähän paremminkin... Rasvailen enemmänkin jalkoja, jotka kuivuvat tosi paljon ja kuorin harvakseltaan lumenen arctic spa:lla koko vartaloni saunan yhteydessä. Kahdella arvalla mukana lukijanasi :)

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se hyvä, että edes jalat saavat huomiota! :) Jalat kyllä kuivuvat herkästi mullakin. Varsinkin kantapäistä tulee ihan koppurat, jos en niitä rasvaa joka ilta. Jalkojenhoitotuotteista on muuten tulossa pitkästä aikaa juttua blogiinkin. Ehkä löydät sieltä uusia vinkkejä jalkojen hoitoon :) Kiitos kommentista, Marika, ja onnea arvontaan!

      Poista
  2. Talvella käytän vartalovoita, jotta iho on kunnolla kosteutettu. Vartalokuorintana käytän yleensä jotain iHerbin valikoimista, kuten Queen Helenea. Terren karitevoi löytyy täältä ja tykkään kyllä siitä.

    Seuraan bloggerin kautta, joten olen kahdella arvalla mukana :)
    kivipuuteri@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terren karitevoi on ihana! :) Vartalovoita käytän usein minäkin, sillä se pitää ihon pehmeänä pidempään. Kesäksi siirryn sitten usein jo vartaloemulsioihin ja muihin kevyempiin vartalovoiteisiin. Myös öljyt ovat mun suosikkeja talvella, niin kasvoilla kuin vartalolla :) Kiitos kommentista ja arpaonnea! :)

      Poista
  3. Ton kuorinnan on pakko olla hyvää! <3

    Hemmottelen kuorimalla vartaloni kerran viikossa ja käyttämällä ihanan tuoksuvia ja hoitavia suihkutuotteita. Unohtamatta tietenkään kosteutusta, johon TBS:n Vartalovoit toimii parhaiten. Terren viikunavoi on mun lemppari.

    Kahdella arvalla mukana.
    hakusanarakkaus(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on! :) Varmasti tykkäisit.

      Kävin muuten tuoksuttelemassa sitä Calvin Kleinin Euphoria Gold -tuoksua, josta vinkkasit kommentissasi, että voisin tykätä. Olit oikeassa; se on aika hyvä tuoksu! Vetoava ja jotenkin mun tyylinen. Pakko sanoa, että vähän jo tykästyin! Tuoksuttelin sitä eilen koko päivän ranteestani. Voi olla, että käyn sen hakemassa, kun oli Sokoksella 40% alennuksessa. Ei jäänyt paljoakaan hintaa sille :)

      Poista
  4. Terre on mielestäni yksi ihanimpia ja ehdottomasti kauneimpia luonnonkosmetiikan tuotteita. Tosin sain juuri testiin Kivvin vartalomarmeladin ja sanoisin, että kaksi kauneinta on löytynyt.

    Kylpyhetki ja ammeessa kylpyöljyä ja muutenkin käytän paljon öljyjä. Terren viikunavoi on omakin Terrelemppari. <3

    Ja kolmella arvalla ja nyt menen linkkaamaan heti, ettei käy niin kuin viimeksi. Onneksi siellä on todella ymmärtäväinen ja ihana ihminen blogin takana. <3

    Tiia

    tiia68@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä sun kanssa ihan samaa mieltä, Tiia! Terre vain on niin ihana <3

      Kiitos kommentistasi, ja kiva kun linkkasit arvonnan blogiisi! Kiitos siitäkin. Arpaonnea! :)

      Poista
  5. Kolmella arvalla mukana, ihana, ihana arvonta! :) Käytän vartalovoidetta tai öljyä päivittäin ja lisäksi kuorin vartalon viikon kahden välein. Vartalon kuorintaan ei ole tällä hetkellä varsinaista suosikkia. Pidän kyllä itse tehdyistä kuorinta-aineista, joissa esim. merisuola, sokeri tai kahvinpurut toimivat kuorivana juttuna. :)

    pikkubambinblogi@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tainnut sulle aiemminkin kommentoida, että nuo sun itsetehdyt kuorinnat kuulostaa todella hyviltä :) Kiitos kommentistasi, Niina, ja kiva kun jaoit arvontani! Onnea arvontaan! :)

      Poista
  6. En juurikaan tee eroa kesä ja talvi ihonhoidossa. Jalat saattaa talvella kuivua enemmän, joten niitä tulee ravsattua useammin.

    Kahdella arvalla mukana
    marika.minkkinen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jalkoja täytyy kyllä rasvata ahkerasti, sen olen itsekin huomannut ;) Kiitos kommentistasi ja arpaonnea! :)

      Poista
  7. Ihan kamalan noloa, mutta kun vaatteet peittävät kropan, mulla jää sen hoitaminen ko-ko-naan... joten tuollainen ihana kuorinta tulisi kyllä tarpeeseen. Täytyypä skarpata voiteidenkin osalta....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et varmasti ole ainoa! Onneksi aina voi yrittää skarpata :) Joku ihanan tuoksuinen kuorinta ja vartalovoide voisi auttaa siinä :D Kiitos kommentistasi ja onnea arvontaan!

      Poista
  8. Kahdella mukaan arvontaan -kiva kun löysin blogisi! Minua on jo vuosia kiinnostanut luonnonkosmetiikka ja vuoden sisällä olen hankkinut yksinomaan luonnonkosmeettisia tuotteita. Talvella joudun rasvaamaan ihoa enemmän, etenkin jalkoja. Käytän pääasiassa tuoksutonta kookosöljyä ja kuorimiseen himalajansaippuaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit tänne! Tervetuloa mukaan :) Täällä tulet ainakin varmasti törmäämään luonnonkosmetiikkaan usein, itse kun rakastan sitä!

      Kookosöljy kuulostaa hyvältä. Itsekin omistan Laveralta vanilja-kookosöljyn ja pidän siitä kovasti. Kiitos kommentistasi ja arpaonnea sinulle!

      Poista
  9. Joudun talvisin rasvaamaan ihoani joka päivä. Varsinkin jalat kuivuvat kovasti. Minun pitäisi muistaa kuoria ihoa paljon useammin, mutta onneksi ensi viikolla pääsen vartalohoitoon. :) En ole oikein löytänyt suosikkeja vartalon kosteutukseen tai kuorintaan. (Lievä atopia vaikeuttaa välillä sopivien tuotteiden löytämistä.)

    Seurailen Bloggerin kautta, joten kahdella arvalla mukana.
    gentlyoutoftime(a)yahoo.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on vartalon jokapäiväinen rasvaaminen tullut vuosien varrella jo ihan tavaksi, josta harvoin laistan :) Tuo tuleva vartalohoitosi kuulostaa hyvältä! En itse edes muista koska olisin viimeksi ollut vartalohoidossa. Rentouttavaa hoitoa siis sulle ja nauti! Arpaonnea myös :)

      Poista
  10. Voi aapuuva, nyt kyllä kuulostaa todella hyvältä tämä kuorinta, ja minkä värinenkin!<3
    Mä en ole valitettavasti vielä päässyt kokeilemaan merkiltä mitään :(

    Oon nyt tykästynyt Soap & Gloryn The Scrub of Your Life -kuorintaan, se kuorii ihon hellästi, mutta tehokkaasti. Ja tuoksu on mitä ihanin. Hoidan vartalon ihoa talvisin aika huonosti suoraan sanoen, kesällä paljon enemmän! Pyrin silti kuorimaan sitä silloin tällöin ja rasvaamaan edes kerran viikossa.

    Seuraan Bloggerin kautta, eli kaksi arpaa :)
    cadiis @ wippies.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terren kuorinta on kyllä kaikin puolin herkku! ;) Varmasti tykästyisit! Mä niin rakastan ihanilta tuoksuvia vartalonhoitotuotteita. En ole vielä kokeillut mitään Soap & Glorylta, mutta täytyypä korjata asia tänä vuonna :D Kiitos kommentista ja onnea arvontaan! :)

      Poista
  11. Mulla on atooppinen iho, eli rasvaa kuluu paljon! Vaihtelen apteekin perusvoiteen, perus markettivoiteiden ja kookosöljyn välillä. Luonnonkosmetiikkaan päin oon itsekin ollu kallistumassa, mutta vartalovoiteet oon pihinä ja pienituloisena joutunut hankkimaan synteettisinä (tota öljyä lukuunottamatta), mutta mieluusti siirtyisin tässäkin luomumpaan. Kuorintaa harrastan aina kun muistan, ehkä kerran tai kaksi kuukaudessa, pitäisi kunnostautua sen kanssa. Käytän jotain halpaa markettikamaa tai joskus teen itse sokerista, hunajasta ja öljystä. Jos voittaisin niin kuorintaan tulisi ihan uutta intoa ;)
    Seuraan bloggerin kautta eli kaksi arpaa. krista.eerika@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Atooppisen ihon säännöllinen rasvaaminen onkin erityisen tärkeää :) Olen samaa mieltä sun kanssa siinä, että uudet tuotteet kyllä tuovat kummasti lisää intoa ihonhoitorutiineihin ;) Kiitos kommentistasi ja arpaonnentoivotukset!

      Poista
  12. Vaihdan rasvan vähän paksumpaan, tällä hetkellä käytössä Body Shopin karpalovartalovoi. Kuorin silloin tällöin kuorintaa mutta en osaa sanoa suosikkia :D Yhdellä mukana kivassa arvonnassa :)
    saya
    sayav @ hotmail.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karpalovartalovoi kuulostaa hyvältä :) En olekaan todella pitkään aikaan käyttänyt mitään The Body Shopin tuotteita, vaikka joskus vuosia sitten TBS:n vartalovoiteet kuuluivat mun lemppareihin. Voisikin taas virkistää muistoja pitkästä aikaa ;) Kiitos kommentista ja arpaonnea!

      Poista
  13. Ihoni kuivuu paljon talvisin, joten rasvaan sitä ahkerasti ihan perusvoiteilla. Vartalon kuorintavoidetta ei tällä hetkellä löydy, vaikka mielelläni sellaista käyttäisinkin. Terren tuotteita en ole koskaan käyttänyt, mutta jo pelkät pakkaukset houkuttelevat kovin!
    Kahdella arvalla mukana, klikkasin blogisi lukulistalleni Bloglovinissa :)
    cherrycloud@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun löysit blogiini! Tervetuloa mukaan :)

      Terren pakkaukset ovat kyllä niin houkuttelevia! Pelkästään ulkokuoren perusteella tekisi mieli hankkia sitä sun tätä ;) Siinä vaiheessa kun tuotetta tuoksuttaa, se on jo myyty :D Suosittelen siis Terreä lämmöllä! Varmasti tykästyisit, jos lempeän makeat tuoksut ja luonnonkosmetiikka kutkuttaa. Kiitos kommentistasi ja onnea arvontaan! :)

      Poista
  14. Atoopikon iho on tosi kuiva, joten kuorin sitä aina ties millä kuorinnoilla, aina testaan uusia :) olis aivan ihanaa testata tätä <3 seuraan bloggerin kautta ihanaa blogiasi.

    Pliis auta atoopikkoa <3

    kati-ruotsalainen@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan arpaonnea! :D Jos saisin päättää, lahjoittaisin joka ikiselle lukijalleni Terreä ;) Kiva, että kommentoit ja seuraat blogiani! :)

      Poista
  15. 2 arvalla mukana.
    Talvella tulee ihoa kuorittua vain satunnaisesti mutta rasvaaminen on kyllä aktiivisempaa.Rasvaamiseen käytän pääasiassa Vichyn tuotteita.Terreä en ole käyttänyt mutta olisi kiva testata niin paljon kehuja olen kuullut.
    Bloggerin kautta seuraan.
    pikkunen78 at gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terreä suosittelen kyllä ilolla! Vaikea kuvitella, että joku ei ihastuisi näihin tuotteisiin. Mutta toki tuoksuherkille Terre voi olla liikaa. Tuoksua nimittäin on :) Itselleni tuotteen ihana tuoksu on kuitenkin vain plussaa, kun en ole erityisen tuoksuherkkä. Hajuvesissä taas tietyntyyppiset tuoksut saattavat laukaista migreenin. Kiitos kommentistasi ja arpaonnea! :)

      Poista
  16. Kahdella mukana.
    Talvisin huulet kuivuvat ja joudun käyttämään huulivoidetta.Jalkojani rasvailen vain talvisin.
    Käsiäni joudun rasvailemaan ympäri vuoden.Silloin tällöin käytän kuorintavoidetta.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvi on kyllä haastava vuodenaika. Käytän itse huulirasvaa vuoden ympäri, myös jalat rasvaan joka ilta, mutta käsien rasvaaminen vaatisi minulta kesäaikaan pientä ryhdistäytymistä. Tuntuu, että muistan hoitaa käsiäni vain talvella, kun ne oikeasti kuivuvat :) Kiitos sinulle kommentistasi ja onnea arvontaan!

      Poista
  17. Ihoni kaipaa extrakosteutusta talvisin eli kosteuttamalla runsaasti =). Mukaan yhdellä arvalla.
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kosteutus onkin kaiken a ja o! :) Kiitos kommentistasi ja arpaonnea!

      Poista
  18. Miten ihana!!!! <3 Oon vähän huono näissä kropanrasvausasioissa, mutta tuhdimpaa voidetta yritän muistaa käyttää ja myös kuoria! Mulla iho kuivuu lähinnä sääristä, kummallista.

    kissaamma@gmail.com

    Kaksi arpaa kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on! :) Mullakin kuivuu sääret eniten, mutta rasvaan silti koko vartalon joka ilta. Siinä se samalla menee ;) Kiitos kommentista Kissis ja arpaonnea! :)

      Poista
  19. Kolmella arvalla mukana. Lempparini on Garnierin sokerikuorinta. En vaan ole löytänyt vielä parempaa. Terren tuotteet eivät ole tuttuja. Talvisin käytän täyteläisempiä rasvoja. Ihoni kuivuu herkästi.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Garnierin sokerikuorintaa en ole kokeillut, mutta täytyypä joskus kurkata millaisesta purkista on kyse. Kiitos kommentistasi ja siitä, että jaoit arvonnan! Onnea arvontaan :)

      Poista
  20. Hoidan rasvaamalla joka suihkun jälkeen, joko täyteläisellä voiteella tai öljyllä. Kuorinnoissa ei ole lempparia, tykkään kokeilla uusia tuotteita. Terren tuotteista ei ole kokemusta.

    Seuraan Bloggerin ja Blogilistan kautta eli kaksi arpaa.

    sari piste susanna at hotmail piste com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat rituaalit täällä :) Itsekin rasvaan vartalon joka suihkun jälkeen. Siitä on vuosien varrella tullut tapa, josta harvoin luistan. Toisaalta ihan hyväkin, sillä vartalon iho pysyy kimmoisampana, kun muistaa päivittäisen kosteutuksen. Kiitos kommentistasi ja arpaonnea! :)

      Poista
  21. Vartalon hoito talvella ei juurikaan eroa kesästä, ainoastaan rasva on hiukan tuhdimpaa. Terre on tuttu ainoastaan nimenä, vielä en ole tutustunut siihen tarkemmin, vaikka luonnonkosmetiikkaa pääsääntöisesti käytänkin.
    Kahdella arvalla mukana.
    Mari.ke@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin vaihdan kasvo- ja vartalovoiteet tuhdimpaan aina talvisin. Terre on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen sarja :) Aivan ihana! Jos luonnonkosmetiikkaa suosit, kokeile ihmeessä jossain välissä :) Varsinkin jos tykkäät makeista tuoksuista, ihastut varmasti. Kiitos kommentistasi ja arpaonnea!

      Poista
  22. Olen liian laiska hoitamana ihoani, huolehdin kunnolla lähinnä kasvoista (!). Ihoa pitäisi kyllä hoitaa paremmin, kuin ainakin itselläni se kuivuu helposti, mutta en ole vielä tottunut vartalonhoitorutiineihin tai löytänyt mitään lempparituotetta. :)

    Mukana yhdellä arvalla, zebra3(at)luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse saan vartalonhoitoon lisäkipinää hyväntuoksuisista kuorinnoista ja vartalovoiteista :) Silloin vartalonhoito ei tunnu pakkopullalta, vaikka sitä "pakko" onkin hoitaa :D Toivottavasti pääset jossain vaiheessa vauhtiin ja löydät jonkun kivan tuotteen, joka innostaa vartalonhoitoon :) Kiitos kommentistasi ja arpaonnea!

      Poista
  23. Kuorin ihoa säännöllisesti suihkun yhteydessä Dermosilin vaniljasokerikuorinnalla, se vaan tuoksuu niiiiiin ihanalle ! :D Myös säännöllisen epäsäännöllistä rasvausta pyrin harrastamaan, viimeistään siinä vaiheessa kun farkkuja jalkaan repiessä reisien kuivasta ihosta alkaa tirskua veri... Kesäisin iho voi paljon paremmin, eikä vaadi juurikaan hoitoa joten talven tullen laiskuus meinaa viedä voiton.
    Terren tuotteista olen paljon lukenut, mutta tutustumaan en ole vielä päässyt :)
    Mukana kahdella arvalla, luen blogiasi Googlen kautta :)
    saraminttumaria[at]gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa hyvältä tuo vaniljasokerikuorinta! Pakko googlata ;) Tuo on kyllä niin totta, että kesäisin iho voi paremmin. Mä olen ainakin huomannut saman oman ihoni kohdalla. Talvella ihonhoito on paljon haastavampaa. Pakko silti jaksaa taistella :D Kiitos kommentistasi ja arpaonnea!

      Poista
  24. Kosteutan ihoa säännöllisesti, kuorinta on nyt jostain syystä täysin unohtunut.
    Yhdellä mukana!
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säännöllisellä kosteutuksellakin pääsee jo pitkälle! :) Kiitos kommentistasi ja onnea arvontaan!

      Poista
  25. Tällä hetkellä yritän juoda paljon vettä, jos se auttaisi :)

    Kahdella arvalla mukana!
    voilooa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa yritän minäkin :) Vesi vaikuttaa yllättävän paljon ihon kuntoon. Kiitos kommentistasi ja arpaonnea!

      Poista
  26. Kaksi arpaa.

    Juon paljon vettä ja käytän iltaisin kosteusvoidetta vartalolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riittävä veden juominen onkin tärkeää iholle :) Kiitos kommentistasi ja onnea arvontaan!

      Poista
  27. Rasvailen vartaloa kerta viikkoon. Kuorin ihoa harvemmin kuin kesällä, lempparituotetta ei ole.

    Kahdella arvalla mukana.
    66aurinkoinen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä moni innostuukin kuorimaan ihoa useammin mm. tasaisemman rusketuksen toivossa :) Kiitos kommentistasi Riitta, ja onnea arvontaan!

      Poista
  28. Moikka! Olen ollut aluksi samaa mieltä luonnonkosmetiikasta kuin sinäkin. Kuinka väärässä oltiinkaan :D Onneksi silmät ovat avautuneet. Mutta juu, arvontaa: Vartaloa kuorin kerran viikossa, lempparikuorintaa ei ole. Kosteutan joka ilta öljyllä tai voiteella ja käytän tietyille alueille kiinteyttävää voidetta jos sellainen sillä hetkellä käytössä on. Terreltä voin kehua bb-voidetta, ihanan sädehtivä lopputulos! Olen kahdella arvalla mukana :) ilovegreencosmetics@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano! :) Ihan kauheaa, jos tilanne olisi vielä sama! Miten monta ihanuutta meiltä olisikaan mennyt ohitse... Mullakin on aika samanlaiset vartalonhoitorituaalit ja myös kiinteytyskikat käytössä ;) Kiitos kommentista Mirtsu, ja arpaonnea tietenkin!

      Poista
  29. Koitan kuoria ja kosteuttaa. Käytän mitä vastaan tulee...esim. Avonin jotain edullista vartalokuorintaa. Terren tuotteet eivät ole tuttuja.

    heli@lailanet.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avonin vartalonkuorintoja olen itsekin joskus käyttänyt :) Kiitos kommentistasi Heli, ja arpaonnea!

      Poista
  30. Liityin lukijaksesi nyt kun blogisi löysin, aion toki lukea jatkossakin.
    Osallistun siis kahdella arvalla.
    Kuorin ihoni kerran viikossa saunan yhteydessä, ja käytän lähinnä markettituotteita.
    Muuten suosin öljyjä kuivalla iholleni. Pohjolan rankka talvi ottaa koville ihollakin.
    heli.studiokaira@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit blogiini! Tervetuloa mukaan :) Vartaloöljyt ovat kyllä kuivan talvi-ihon herkkua. Itsekin käytän enemmän öljyjä talvisin. Iho jää niin ihanan pehmeäksi. Kiitos kommentistasi, ja onnea arvontaan!

      Poista
  31. Bloggerin kautta lukijana, mukana siis kahdella arvalla.
    Talvella ihon hoitoon kuuluu lähes päivittäinen vartalon rasvaus. Kuorintaa käytän ehkä kerran viikossa, tykkään testailla eri merkkejä sen suhteen eikä yhtä suosikkia ole löytynyt.
    wafer(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vartalonhoitorutiinisi kuulostavat hyvältä! Minulla on aika samanlaiset. Rasvaan joka ilta ja kuorin noin kerran tai kaksi viikossa :) Kiitos kommentistasi ja arpaonnea!

      Poista
  32. kuorin suihkusaippualla ja kuorintahanskoilla saunan päälle viikottain, ja kosteutan päivittäin :) ohtosanni@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuorintahanskat ovatkin käteviä, kun toimivat minkä tahansa suihkusaippuan kanssa :) Kiitos sinulle kommentistasi ja onnea arvontaan!

      Poista
  33. Koitan muistaa kuoria kuorintavoiteella ihon viikoittain. En ole tutustunut kyseisiin tuotteisiin, mutta olisi kiva kokeilla. :) Kahdella arvalla mukana, lukijana bloggerin kautta.
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terre on kyllä tutustumisen arvoinen tapaus :) Mieluusti kahmisin vaikka kaikki purkit sarjasta :D Kiitos sinulle kommentistasi ja arpaonnea!

      Poista
  34. Kuorin 1-2krt vko ihoni merisuolalla saunassa. Kostealle iholle levitän hyväntuoksuista ihoöljyä (rosmariini, salvia, sitruunaruoho, basilika ja vastaavat tuoksut viehättävät eniten).
    HUnajalla kuorin huulet joka ilta ja pysyy pehmeinä.
    mari.pajunen@rejlers.fi (jaoin tän facebookissakin)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä! Minäkin omistan yhden sitruunaruohon tuoksuisen vartaloöljyn Dr. Hauschkalta :) Tykkään tuoksusta. Voi kun itsekin muistaisi välillä kuoria huulet. Huulirasvaa käytän ahkerasti ympäri vuoden, mutta kuorinta on kyllä huulien osalta jäänyt minimiin... Täytyy ryhdistäytyä! Kiitos kommentistasi, ja että jaoit arvonnan facebookissakin! Arpaonnea :)

      Poista
  35. Talviaikaan vaihdan vartalon pesutuotteet suihkuöljyihin. Vartalon iho tulee kuorittua ehkä noin 2 viikon välein. Vartalon ihoa rasvailen valitettavan epäsäännöllisesti. Ainoastaan käsi- ja jalkavoiteita käytän lähes päivittäin. Toisaalta kunnostaudun vartalon ihon hoidossa aina kevättä kohti. Kahdella arvalla mukana, seuraan blogilistan kautta :) anne.puumala@anvianet.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on tällä hetkellä ensimmäinen suihkuöljyni käytössä ja pidän siitä todella paljon! Iho jää niin kosteutetuksi ja pehmeäksi :) Käsi- ja jalkavoiteita kuluu kyllä oikein urakalla tähän aikaan vuodesta. Kesällä käsien rasvaaminen jää itselläni vähemmälle, mutta jalkojen hoitoon tulee kiinnitettyä vieläkin enemmän huomiota, kun jalat ovat esillä. Kiitos kommentistasi Anne, ja arpaonnea!

      Poista
  36. Kuorin ihoni kuorintakintaalla. Talvisin vaihdan vähän tuhdimpaan vartalovoiteeseen ja rasvailen kropan päivittäin.
    Yhdellä arvalla mukana.
    haaruhainen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuorintakinnas onkin kätevä, kun se hoitaa homman minkä tahansa suihkugeelin avustuksella :) Kiitos kommentistasi ja onnea arvontaan!

      Poista
  37. 2arpaa
    hoidan kuorimalla ja tykkään Seppälän tuotteista☺

    luumunkukka(at)luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten kun tie vie seuraavan kerran Seppälään, täytyykin kurkata myös kosmetiikkapuoli. En ole tainnut koskaan kokeilla mitään Seppälän tuotteita. Toisaalta shoppailen vaatteita todella harvoin, joten on tainnut senkin vuoksi heidän kosmetiikkavalikoima jäädä näkemättä. Enemmän minua näkee tavaratalojen kosmetiikkaosastoilla ;) Kiitos kommentista ja arpaonnea!

      Poista
  38. Vaihdan kasvojen yö- ja päivävoiteen täyteläisempään, kuivalle iholle tarkoitettuun.
    Kahdella arvalla mukana, luen bloggerin kautta.

    ansamaria1(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin teen minä! Iho tarvitsee todellakin talvisin täyteläisempiä voiteita, jotta se saa riittävästi kosteutta pakkasen ja pyryjen keskellä :) Kiitos kommentistasi ja onnea arvontaan!

      Poista
  39. Talvella ihoa tulee kosteutettua ja rasvattua runsaasti. Pyrin käyttämään mahdollisimman hellävaraisia ihonhoitotuotteita. iinuska92 (at) hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä. Hellävaraisuus ei tee koskaan iholle huonoa :) Kiitos kommentistasi ja onnea arvontaan!

      Poista
  40. Tällä hetkellä käytän Madaran kuorintavoidetta sekä Nivean kosteusvoidetta. Mikähän kumma siinä on, että talvisin kuorii ihoaan harvemmin kuin kesäaikaan ja kuitenkin iho kuivuu enemmän juuri talvisin ja kosteusvoide imeytyy paremmin kuorittuun, pehmeään ihoon.
    Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa kuorii ihoaan innokkaammin kesäaikaan, jotta rusketus tarttuisi tasaisemmin :) Mutta olet kyllä oikeassa siinä, että kuorintaa ei kannata unohtaa talvellakaan. Kosteusvoiteestakin on enemmän iloa kuoritulle iholle, kun kuollut ihosolukko on heivattu ensin alta pois :) Kiitos kommentistasi ja onnea arvontaan!

      Poista
  41. Kuorin ihoni aina saunan jälkeen, tykkään tehdä esim. sokeri-öljy-hunajakuorintoja.
    Talvisin käytän tuhdimpia vartalovoiteita.
    mariah-79@suomi24.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sokeri-öljy-hunajakuorinnat kuulostavat herkullisilta! :) Kiitos kommentistasi ja arpaonnea!

      Poista
  42. Kolmella arvalla mukana, jaettu blogissa arvonnat-sivulla.
    Kosteutan ja rasvaan tavallista enemmän, kuoriminen yleensä unohtuu. Enemmänkin voisi tehdä! Ja tutustua näihin tuotteisiin, ei ennestään tuttuja.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kosteutus on kaiken a ja o, silläkin pääsee jo pitkälle! Kuorinta saa kuitenkin voiteet imeytymään iholle vieläkin paremmin, joten kannattaa aina välillä kuoria kuollut ihosolukko ihon pinnalta pois :) Kiitos kun jaoit arvonnan blogissasi! Arpaonnea, Marja-Liisa!

      Poista
  43. Kahdella arvalla. Ihoani tykkään kuoria käytetyillä kahvinporoilla. Käytössäni on myös poikaystäväni ulkomailta tuotu öljyinen suolakuorinta, jonka iholle jättämä jälki on kosteutetun pehmoinen. Kuivalla ihollani suola vain tuppaa kirvelemään. Ja kuorinnan jälkeen tietenkin kunnon rasvaus vartalovoiteilla. mar.marttinen(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suola saattaa joskus vähän kirvellä kuivalla iholla, varsinkin jos iholla haavaumia tai rohtumia. Kahvinporoja en ole koskaan kokeillut ihon kuorimiseen, mutta moni on sanonut, että niillä saa kuorittua ihon helposti ja tehokkaasti. Itse en kahvia juo, siksi varmaan jäänytkin kokeilematta :D Kiitos kommentistasi ja arpaonnea!

      Poista
  44. Rasvailen iltaisin ihoani vartalovoilla ja -öljyllä. Vartalokuorintaa käytän noin kerran viikossa, tällä hetkellä on käytössä Lumene Arctic Spa -vartalokuorinta. Lempparia en ole vielä löytänyt. Terren tuotteet eivät ole entuudestaan tuttuja, mutta kuulostavat niin ihanilta, että mielelläni testaisin :)

    Kahdella arvalla mukana. Liityin nyt seuraajaksesi, en ollut aiemmin blogiisi törmännytkään. Kivalta näyttää! Seuraan bloggerin kautta.
    neitiminttukihara@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terre on kyllä tutustumisen arvoinen sarja :) Lumenen Arctic Spa -tuotteita on myös moni kehunut, ja itsekin on pitänyt niitä kokeilla. Kiva, että löysit blogiini. Tervetuloa mukaan! :) Kiitos kommentistasi ja onnea arvontaan!

      Poista
  45. Kuorin joskus kahvilla ja rasvailen apteekin rasvalla muuten. Yksi arpa :) haukkis_laukkis@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahvinporoista onkin moni vinkannut :) Kiitos kommentistasi ja arpaonnea!

      Poista
  46. Rasvailen käsiä ja jalkoja :) Naamaa kuorin sillon tällöin.

    kahdella mukana.
    tiamakinen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat rutiinit täällä: kädet ja jalat saa talvella entistä enemmän huomiota :) Tuntuu, että varsinkin käsivoidetta pitäisi lisätä joka hetki. Kiitos kommentistasi Tia, ja onnea arvontaan!

      Poista
  47. Oi, tämä olisi ihana! :) Talvella käytän Madaran pihlajavoidetta tai Patykan vartaloöljyä vartalonhoidossa, ja silloin tällöin kuorin ihon Flow-kosmetiikan kuorintavoiteella tai kahvinpuruilla&kookosöljyllä. Nuo ovat suosikkikuorintani, kahvinpuruja kannattaa testata! Terreltä olen kokeillut suihkugeelejä, ja niistä olen pitänyt kovasti. Yhdellä arvalla osallistun! silja.uusikangas@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä ihana :) Mádaran Pihlajavoiteeseen olen myös tykästynyt. Patykan Vartaloöljyä olen kokeillut yhden pullon, ja voisin ostaa toisenkin. Flow Kosmetiikan vartalonkuorinnat ovat maailman parhaimpia! Kahvinporot saattavat jäädä multa testaamatta, koska en juo kahvia ;) Tykkään kahvin tuoksusta, mutta sen maulle en ole koskaan lämmennyt :D Toisaalta eihän niitä poroja tarvitse vartaloa kuoriessa syödä, haha! Kiitos kommentistasi Silja, ja onnea arvontaan!

      Poista
  48. Kuorinta ja kosteutus :)
    pipsaksi@gmail.com

    VastaaPoista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!