Tiedättekö sen tunteen, kun yrittää metsästää jotain erilaista lahjaksi? Todellisuudessahan miehelle on suhteellisen helppoa ostaa lahjoja. Sukkia ja boxereita kuluu kuin liukuhihnalta. Naisen valitsema tuoksu on useimmiten myös varma valinta, sillä jos se miellyttää naista, miellyttää se varmasti myös miestä. Hygieniatuotteille on aina käyttöä, mutta toisaalta deodorantit ja suihkugeelit voivat tuntua lahjaideana hieman tusinatavaralta ja ennalta arvattavalta. Mitä jos haluaa antaa lahjaksi jotain mieleenpainuvaa, mutta samalla tarpeellista? 


Muutama kuukausi sitten kun mieheni erään parturi-visiitin jälkeen asteli kotiin, oli hänellä painavaa sanottavaa. Hän tuskasteli jälleen kerran sitä, miten tiuhaan parturi-kampaamoissa vaihtuu henkilökunta ja kukaan ei tunnu osaavan leikata hänen hiuksiaan juuri niinkuin hän haluaisi. Jo kolmatta tai neljättä kertaa lyhyen ajan sisällä kuulin hänen miettivän, miksi maksaa jollekin palvelusta, jonka lopputulos ei tyydytä. Mieheni on joskus vuosia sitten Saksassa asuessaan leikannut hiuksiaan itse, mutta silloin emme olleet vielä tavanneet. Kun hän sivulauseessa mainitsi alkavansa omaksi parturikseen, kauhukuvat alkoivat pyöriä silmissäni. Ethän sä voi. Kun ethän sä ole parturi-kampaaja. Miltä sä sitten näytät?


Vastauksen epäröiviin kysymyksiini sain mieheltäni itsevarmaan "don't worry"-sävyyn: No, kyllähän mä nyt osaan. Olenhan mä leikannut mun hiuksia aiemminkin. Monet kerrat. Olisi ehkä pitänyt vain nyökytellä ja todeta, että sinähän sen parhaiten tiedät, mutta jatkoin silti perustelemista, miksi kannattaa käydä parturissa ja antaa ammattilaisen hoitaa homma. Tämän sanoin tietenkin kaikella rakkaudella, sillä enhän halunnut liikaa epäillä mieheni "taitoja", vaikka sisimmässäni olinkin hyvin epäluuloinen. Olin aivan varma, että tulos ei olisi yhtä siisti kuin parturin käsittelyssä ja joka ikinen vastaantulija huomaisi, että tuo on kyllä saksinut itse tukkaansa. 


Olin syyskuun lopulla Remingtonin järjestämässä tilaisuudessa Scandic Marskissa, johon sain ilokseni kutsun. Bloggaaja-kollekoiden ohella yksi illan piristäjistä oli kaikkien tuntema meikki- ja hiusguru Mariela Sarkima, joka oli paikalla kertomassa syksyn hiusmuodista. Samalla tutustuimme Remingtonin mielenkiintoisiin uutuuksiin, joita pääsimme testaamaan myös käytännössä, kun jokainen sai väkertää omaa tukkaansa ohjeistuksen jälkeen. Tilaisuudessa esiteltiin myös miesten uutuuksia, joista yksi on Remingtonin kehittämä ammattimaisen tehokas hiusleikkuri. Tuote on pakattu työkalupakkimaiseen säilytyslaukkuun, joka kiersi bloggaajien kädestä käteen. Voitte arvata mitä ajattelin, kun kuulin tästä uudesta tuotteesta. Voisiko tämä "superpakki" pelastaa mieheni tukkakatastrofilta? 


Kaikeksi iloksi ja hämmästykseksi sainkin tilaisuudesta "työkalupakin" mukaani, joka pääsisi heti tositoimiin. Kun yllätin mieheni Remingtonin hiusleikkurilla, hänen hymynsä sulatti sydämeni. Hän oli innostunut ja iloinen, kiitteli moneen kertaan, että olin ajatellut häntä. Kerroin tekeväni tuotteesta jutun blogiini ja tarvitsevani hänen rehellistä mielipidettään. Sun täytyy sitten kertoa mitä olet tästä mieltä ja miten tämä eroaa niistä muista laitteista, joilla olet sun tukkaasi leikannut. Mieheni suostui pyyntööni ja lisäsi, että jos laite ei ole hyvä, ei hän ala kehumaan sitä pelkästään blogia varten. Sanoin, ettei tarvitsekaan. Rehellisiä mielipiteitähän minä haluan blogissani julkaista. Mitään ei hehkuteta, jos tuote ei ole kehumisen arvoinen.


Remington Virtually Indestructible Hair Clipper ilmestyi kauppoihin lokakuun alussa. Tuote on Remingtonin kaikkien aikojen tehokkain hiusleikkuri, johon on haluttu saada niin voimaa kuin kestävyyttä. Laitteessa on Super Torque -moottori, joka antaa äärimmäistä voimansiirtoa leikkuuteriin. Terät ovat pitkäikäiset ja ne on valmistettu ruostumattomasta teräksestä. Ne ovat myös pinta-alaltaan suurempia, joka antaa ajomukavuutta. Paremman leikkuutuloksen mahdollistaa terän 3,8mm paksuus, joka takaa lisäksi paremman lämmönkestävyyden. Kuusiokantakiinnikkeet tarjoavat pehmeää liikkuvuutta ja tehokas kiinnitys tarkempaa tulosta. Ammattimainen suorituskyky tulee esille myös leikkurin leikkuutehosta (350 mm/s). Lithium-akku (verkkokäyttöinen/ladattava) takaa johdotonta ajoaikaa jopa 120 minuuttia. Työkalupakkimainen säilytyslaukku sisältää itse hiusleikkurin ja 11 kampaosaa, joissa on 10 leikkuuspituutta 1mm - 25 millimetriin. Lisäksi vasemmalle ja oikealle korvalle tulevat mukana omat vinot kampaosat, jotka helpottavat hiusten leikkaamista korvien vierestä. 


Hiustenleikkurin valmistamisessa on käytetty yhtenä materiaalina vahvaa polykarbonaattia, jota käytetään muun maussa suojalaseissa/urheilumaskeissa, tuulilaseissa ja sähkötyökaluissa. Leikkuri on siis käytännöllisesti katsoen särkymätön, sillä sen luvataan kestävän kolhut ja putoamiset. Tosin pitävyyttä otteeseen lupaa leikkurin ulkoinen panssari, joka on termoplastista elastomeeria (TPE). Sitä käytetään muun muassa sähkökaapeleissa, turvajalkineiden pohjamateriaalina ja moottorikelkan jalaksissa. Se vähentää myös tärinää ja melua sekä suojaa lialta ja vedeltä, käyttömukavuutta tietenkään unohtamatta. Näin naisnäkökulmasta kaikki tämä kuulostaa erittäin vakuuttavalta. Mitä muuta mies voisi toivoa?


Kun mieheni suoritti ensimmäisen hiustenleikkuu-operaationsa uutta työkalupakkiaan apuna käyttäen, halusi hän rauhaa. Olisin kyllä halunnut olla vieressä arvioimassa kuin mikäkin tuomari, mutta yllättäen mies valitsi ensimmäiseksi testihetkeksi illan, kun olin työkeikalla. Jossain vaiheessa iltaa sain ilahduttavan tekstiviestin: "Ihan mieletön tuo hiustenleikkuukone. Mulla on aikaisemmin mennyt vartti takahiuksien ajoon, kun tukka on niin paksua, ettei kone jaksa leikata. Mutta nyt ei kertaakaan jäänyt hiukset terien väliin jumiin. Wuhuu! Kiitos kulta." En ole muuten koskaan kuullut näiden vuosien aikana mieheni käyttävän sanaa "mieletön". 


Tarkemman raportin pyysin mieheltäni vielä myöhemmin, kun hän oli tokeentunut ensihuuman tunteista. Sainkin raportin oikein kirjallisena:

"Aikaisemmilla hiustenleikkuukoneillani ei ole pystynyt leikkaamaan vahvaa hiustani kuin muutaman millin kerrallaan, sillä hiukset jäivät aina terien väliin eivätkä terät päässeet liikkumaan. Tämä leikkuri leikkaa kuitenkin vaivatta hankalimmatkin kohdat, eikä teriä tarvitse kertaakaan puhdistaa koko leikkuun aikana. Yllätyin miten vääntävä moottori akkukäyttöisessä leikkurissa voi olla. Aikaisemmat leikkuukoneeni ovat olleet yhtä lukuunottamatta verkkovirtakäyttöisiä. 

Hyvänä pidän myös sitä, että paketissa on niin suuri valikoima erikokoisia välikappaleita, joilla säädetään hiusten leikkuupituutta. Myös korvien vierestä on helppo leikata, koska siihen on erilliset, vinot välikappaleet. 

Laitteessa näkyy laatu pienissä yksityiskohdissa, kuten jatkokappaleiden kiinnityksessä. "Kiinnitysklipsit" eivät murru helposti, koska ne eivät ole kovamuovia. Pakkauksessa mukana tulevan voitelupullon korkki on kierteellä kierrettävä eikä painettava, kuten edullisimmissa leikkureissa yleensä on. Voitelupullon uskaltaa ottaa mukaan matkalle, kun ei tarvitse pelätä, että matkalaukku on rasvan peitossa."


Nykyään tukanleikkuu ei aiheuta miehelleni ylimääräistä päänsärkyä eikä minun tarvitse jatkaa mieheni suostuttelemista parturi-kampaajalle. Mikä onni! 

Remington Virtually Indestructible Hair Clipper on täydellinen lahjavalinta miehelle, joka taistelee tukanleikkuunsa kanssa ja etsii tehokasta hiustenleikkuukonetta, jolla suoriutua tukanleikkuusta lyhyessä ajassa ilman ärräpäitä. Laitteella on hintaa 99,95 euroa. Remington -tuotteita on saatavilla esimerkiksi Prismassa, Sokoksella ja Stockmannilla. 

Mitäs te sanotte tällaisesta lahjaideasta? Onko teidän vaikea keksiä miehelle lahjoja esimerkiksi jouluksi tai syntymäpäiväksi?


*Tuote saatu blogia varten testattavaksi.

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa niin hyvältä laitteelta, että ostaisin heti miehelleni, jos hän olisi tuollaisen tarpeessa :D Hänkin valittaa jatkuvasti miten joutuu koko ajan käymään parturissa, eikä lopputulos miellytä. Siltikään en usko, että hän alkaisi ikinä leikkaamaan hiuksiaan itse. Mahtavaa, kun sait antaa miehellesi häntä ilahduttavan lahjan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos miehesi joskus ajautuu siihen pisteeseen, että alkaa harkita oman tukkansa leikkaamista itse, kannattaa kyllä pitää tämä pakki mielessä :D Täällä on kyllä tykätty kovasti! Ja minusta jälki näyttää myös hyvältä. Kai siinä on miehen parturointitaidoillakin osansa, mutta hyvä laite parantaa tottakai tulosta entisestään ;)

      Poista
  2. Kiva juttu ja erinomainen raportti :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kiva kun mieskin pääsee välillä testailemaan tuotteita. Ja onhan näistä vinkeistä hyötyä naisillekin, kun pähkäilevät lahjaideoiden kanssa :)

      Poista
  3. Aivan mahtava vehje :) Melkein harmi, että omalla miehellä on tukka puoleen selkään, enkä voi ostaa tuota.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Remingtonilta on ilmestynyt myös muita uutuuksia miehille. Kannattaa käydä kurkkaamassa ne :) Jos on yhtään samaa laatua kuin tämä kone, ilahduttaa varmasti yhtä paljon!

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!