Herään yöllä ja huuleni ovat kuivat. Yritän hapuilla tyynyn alta huulirasvaa, mutta se ei osu sormiini. Laitan valot päälle, ja siellähän se on: tippunut sängyn alle. Ei toivoakaan, että sammuttaisin valot ja jatkaisin uniani. Nousen ylös ja kaivan huulirasvan sängyn alta.

- - -

Vietämme rentouttavaa viikonloppua elokuvan ja herkkujen kera. Kun popcorn-kulhon pohja on tyhjä ja herkut on vatsanpohjassa, arvatkaa kuka laittaa elokuvan pauselle ja nousee ylös sohvalta rasvaamaan huulet? MINÄ! Ei toivoakaan, että jatkaisin elokuvan katsomista kuivin huulin. Liian outo tunne olla ilman huulirasvaa.

"Terve! Olen huulirasva-addikti." 


Angelina Jolien muhkeat huulet kuuluvat maailman himotuimpiin huuliin.
Kuva: Google. Alkuperäistä lähdettä ei saatavilla.


Tänä päivänä kuulee kaikenlaisista addiktioista puhuttavan aika avoimesti. Siispä tulen oman riippuvuuteni kanssa kaapista ulos: En kertakaikkiaan pysty elämään ilman huulirasvaa. 

Olen joskus ihmetellyt miksi huulet kuivuvat koko ajan. Ja miksi se häiritsee minua niin paljon? Asiaa selvitellessäni löysin netistä Ilta-Sanomien Terveysosiosta artikkelin, jossa kerrotaan, että huulet kuivuvat jatkuvasti, koska ne on luotu toimimaan niin. Juttu kertoo, että huulista puuttuvat luonnollinen rasva sekä hikirauhaset, jotka ovat kaksi tärkeintä tavallisen ihon kosteuttajaa. Siihen kun heittää sekaan vielä kylmän talvi-ilman ja vähäisen kosteuden, niin soppa on valmis. 

Itse en ole koskaan kärsinyt erityisen rohtuneista ja halkeilevista huulista. Saattaa olla, että riippuvuuteni on se, joka on pelastanut minut siltä vaivalta. Voisiko olla niin, että huulirasvahulluuteni ei olisikaan paha asia? 



Miten löytää se oikea


Kaikkihan ne haluavat: pehmeät huulet. Toisille ne ovat arkipäivää, mutta on myös niitä, jotka kärsivät lähes päivittäin rohtuneista huulista etsien kuumeisesti ratkaisua ongelmaansa: sitä täydellistä huulirasvaa, joka hoitaisi vaivan pois huulilta ja mielestä.

Huulivoide ja -rasvasaralla tarjonta on yltiömäinen. Halvimman huulirasvan löytää kaupasta jo parilla eurolla. Tässäkään ryhmässä halvin ei välttämättä ole yhtä kuin paras, sillä arvokkaammissa huulivoiteissa ei kaikissa ole merkki, joka maksaa. Hintavampiin huulivoiteisiin on usein lisätty paljon hoitavia aineosia ja eron huomaa heti kun puikkoa tai voidetta sipaisee huulille: tuote todistaa laatunsa. Ei kannata tyytyä mihin tahansa huulirasvapuikkoon, varsinkaan silloin, kun huulet todella oikuttelevat ja kaipaavat kunnon hoitoa. Huulirasvaostoksillakin kannattaa tutustua tuotteeseen ennenkuin sen kippaa koriinsa ja kiikuttaa kotiinsa. Mieti mitä haluat huulirasvaltasi. 

Lip Smackerilla on tarjota laaja valikoima erimakuisia huulirasvoja.
Ei syötäväksi, mutta huulilla maisteltavaksi! Kuva: Tumblr.com


Minä haluan huulihoiteelta ehdottomasti pientä väriä huulille, kosteutta ja hoitavuutta sekä tuoksun, joka ei karkoita ihmisiä metrien päähän. Huulirasvoista olen kokeillut muun muassa karkintuoksuisia Lip Smackereita, perinteisen Labellon eri vaihtoehtoja ja lukuisia muita eri merkkejä. Voisi sanoa, että olen uinut huulirasvameressä.

Lip Smackerit ovat alkujaan lähtöisin USAsta ja siellä ne tulivat markkinoille vuonna 1973 kosmetiikkayritys Bonne Belliltä. Ensimmäisenä makuna esiteltiin mansikka, myöhemmin tulivat vesimeloni, vanilja ja monet muut. Nykyään Lip Smackereita saa vaikka lempilimpparinsa Coca Colan, Spriten tai Fantan makuisena. Huulipunapuikkoset maksavat esimerkiksi Sokoksella kolmesta eurosta ylöspäin ja jostain mausta voi joutua pulittamaan vähän enemmänkin. Smackereita kannattaa kokeilla jos tykkää makuhuulirasvoista, mutta ei tarvitse erityisen hoitavaa huulirasvaa. Itselläni kyseisistä puikoista on jäänyt päällimäisenä mieleen juuri maut, sillä hoitavuutta Lip Smackereissa ei (oman kokemukseni mukaan) juurikaan ole. Smackerit voivat kuitenkin olla väripilkku isommassa huulirasvakokoelmassa.

Labello on huulirasvamerkkinä varmasti useimmille tuttu. Merkki on kasvattanut valikoimansa viime vuosina aika laajaksi. Makuja löytyy marjaisesta karpalo-vadelmasta erikoisempaan acai-villiomenaan. Labellolta löytää varmasti hyvän perushuulirasvan, jos sellaista etsii. Näitä huulirasvapuikkoja on taatusti myös miesten taskuissa.


Labellon huulirasvavalikoima on värikäs ja laaja.
Kuva: Girlscene.nl


Minun ensimmäiset muistoni Labellosta hyppäävät melkein 20 vuotta taaksepäin. Luonnollisuuden puolestapuhuja-isoäitini oli tuolloin 70-vuotias ja käytti vaaleanpunaista Labello-huulirasvapuikkoa huulilleen mutta myös kulmakarvoille, joiden hän sanoi pysyvän paremmin ruodussa Labellon ansiosta. Minäkin otin kikan nuorena tyttönä käyttööni, kun ostin isoäitini mallista samaisen vaaleanpunaisen huulipuikon itselleni. Pinkistä huulirasvapuikosta sai kivasti väriä huulille ja kulmakarvat pysyivät ojennuksessa, kun sitä sipaisi sormella ihan vähän kulmillekin. Tänä vuonna isoäitini täyttää 89 vuotta ja käyttää vieläkin samaista kikkaa ehostautuessaan. 



Voittajakaksikko ylitse muiden


Kokemuksia huulirasvojen maailmasta on kertynyt kivasti, mutta kaksi tuotetta ovat ehdottomat suosikkini. En osaa pistää näitä paremmuusjärjestykseen, sillä minulla on molemmista vain positiivista sanottavaa. Clarinsin Instant Light Lip Perfector on ollut minulla käytössä jo monta vuotta ja se täyttää kaikki huulirasvalle asettamani vaatimukset: antaa huulille kevyen, luonnollisen värin sekä kosteuttaa ja hoitaa. Voide on sulavaa ja tuoksuu ihanan vaniljaiselta. Sen luvataan ravitsevan huulia ja antavan niille luonnollista kiiltoa. Tuubilla on hintaa noin 16 euroa ja se kestää käytössä pitkään.


Kuva: mescaleraswelt.blogspot.fi


Toinen tuote, jonka puolesta liputan innokkaasti, on Colosén Brillant -huulihoide. Tuote on pakattu huulipunahylsyyn ja sitä markkinoidaan huulikiiltona. Huulikiiltojen suurkuluttajana olen kuitenkin sitä mieltä, että Brillant on enemmän huulihoide kuin -kiilto. Tämä siksi, että tuote on erittäin hoitava eikä juurikaan anna kiiltoa, vaan enemmänkin korostaa huulten luonnollista väriä. Minä ihastuin tuotteen koostumukseen, koska se sisältää Shea-voita ja on siksi todella hoitava. Pidän myös siitä, että voide korostaa huulten omaa väriä ja saa huulet näyttämään täyteläisemmiltä. Brillant sisältää UVB-suojan sekä verenkiertoa aktivoivaa E-vitamiinia. Hintaa Brillantilla on 14,50 euroa. 


Colosén Brillant -huulihoide ehkäisee rohtumien ja
tulehduksien syntymistä. Kuva: Minä


Vaikka huulirasva on tärkeä hoito huulille, ei se silti ole ainoa tapa, jolla pitää huulista huolta. Huulistakin kannattaa välillä kuoria kuollut ihosolukko joko kuorinta-aineella tai kotikonstein. Rohtuneita huulia ei kannata alkaa kuorimaan, niihin tehoaa paremmin kosteuttava huulivoide. Monet kehoittavat myös pusuttelemaan, sillä se vetreyttää huulia ja piristää mieltä ;)  


Pidetään huulistamme huolta! Kuva: iStockphoto


Mitkä ovat omat huulirasvasuosikkisi? Arvon uskollisten lukijoideni ja uusien rekisteröityvien lukijoiden kesken ihanan hoitavan lahjan: Colosén Brillant -huulihoiteen, jolla sinäkin saat pehmeät huulet! Jos olet uusi vierailija, rekisteröidy lukijaksi ja jätä kommenttisi 8.2.2013 mennessä, niin olet mukana arvonnassa. Kerro mistä huulirasvasta olet itse tykännyt eniten.






4 kommenttia:

  1. Olen ollut huolissani monta kertaa huulirasvariippuvuudestani. Jos jokin päivä huulirasva ei ole tullutkaan töihin mukaan, päivä on pilalla. Jos huulirasvaa ei päivän aikana ilmaannu mistään, päivä kuluu tuskaisesti huulia nuolemalla, joka kuivattaa niitä entisestään. Olen kokeillut lähinnä perushuulirasvoja. Kaupan halpismerkkejä, labelloa, blistexiä, vaselinia, mutta ainoa oikea minulle on ollut teinivuosista lähtien pettämätön bebanthen. Ja se rasvaisin versio tietenkin. Se on hinta-laatu suhteeltaan erinomainen, koska tuubi kestää puolesta vuodesta vuoteen arvioini mukaan. Ainoa haittapuoli siinä on, että sen jälkeen muut huulirasvat tuntuvat melkoisen bliisuilta ja niiden vaikutustehoja on vaikea huomata. No vielä toinen haittapuoli ensikäyttäjälle voi olla sen haju. Se ei ole mikään kovin houkutteleva ja se ei todellakaan kimaltele tai väritä huulia. Kuitenkin huulien hyvinvoimiseksi siinä on ainesta ;)

    VastaaPoista
  2. Minä tunnistin tekstistäsi niin itseni. minäkin yölläkin joudun alkaan etsimään jos olen kadottanut sen "parhaan" huulirasvani johonkin peittoihin tai tipauttanut lattialle...eli itse käytän vain bebanthen voidetta huuliin. Sen olen todennut olevan parasta. Tosin tämä colosen huulihohde on ollut mietinnässä jo pidempään koska nämä colosen tuotteet ovat saaneet minut pitämäään yhä enemmän ja enemmän itsestään. Tällä hetkellä käytänkin herkälle iholleni vain colosen tuotteita. Myös osa huulirasvoista on saanut huuleni räjähtämään. Turpoavat ja kutisevat ja myös huulten ympärille muodostuu ikävää ihottumaa. Eli normaaleja huulirasvoja välttelen nykyisin.
    Mutta siis arvontaan...parasta on ollut bebanthen vaikkei se siis mitään oikeaa huuliravaa olekaan.

    VastaaPoista
  3. Mulla huulet kuivuu lähinnä talvisin ja käytän huulirasvaa pitkin päivää. Paras huulirasva ikinä on Acon huulirasva, se tuoksuu vaniljalle ja on pari tuubia päätynyt koirankin suuhun ;D Sitä menee useampi puikko vuodessa. Oon kokeillut sitä myös sävytettynä ja se on ihan ok kans. Näissä Acon rasvoissa ei oo sellasta ainesosaa mitä esim Blistexillä ja Labellolla on, et ne aiheuttaa riippuvuutta. Öisin käytän messuilta saatua huulirasvaa (en tiedä nimeä) joka sisältää hunajaa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos voitosta. =) Olen nyt päässyt kokeilemaan ja pidän voiteesta. Se kosteuttaa hyvin ja pitää huulet kivoin pitkään eikä heti tule tarvetta lisätä mitään huuliinsa. Lisäksi taas yksi plussa...en ole allergioinut sille. =) Jää varmasti käyttöön tai tulee käyttöön myöhemminkin kun tuo on kulunut loppuun.

    VastaaPoista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!