Seuraa sähköpostitse


KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - FAMO KOSMETIIKKA



POSTAUS SIS. *MAINOSLINKKEJÄ

En ole aikoihin tuonut blogissa esille palashampoita. Itse asiassa ainoastaan kerran aiemmin ja siitäkin on jo kuukausia. Vaikka vartalolle olenkin löytänyt kaikenlaisia ihania palasaippuoita, hiuksilleni toimivat edelleen parhaiten perinteiset shampoot. Tähän on varmasti osasyynä myös se, että olen niin tarkka hiuksistani. En sillä tavalla, että niiden pitäisi olla jossain hienossa kampauksessa päivittäin, vaan siten, etten kestä lähmäisiä ja kiillottomia hiuksia - juuri sitä, mitä palashampoot yleensä hiuksilleni tarjoavat. Niinpä olen tyytyväisenä pysytellyt perinteisissä shampoissa, vaikka aiemmalla testikerralla suhteellisen toimiva vaihtoehto löytyikin. Myönsin kuitenkin jo tuolloin, että tiedän palaavani perinteisten nestemäisten shampoiden pariin ja niinhän siinä myös kävi. 




Kotimaisen FAMO kosmetiikan suloiset pöllöt kiinnittivät kuitenkin huomioni jokin aika sitten, ja innokas kosmetiikan kokeilijapuoli minussa vei voiton. Kun luin, että FAMO on toiminut monella, jolla mikään aiempi palashampookokeilu ei ole tuottanut haluttua tulosta, päätin tarttua haasteeseen. Halusin nähdä, pystyisivätkö nämä suloiset pöllöt kääntämään myös minun pääni. Koska kuulun hiuksieni kanssa siihen haasteellisimpaan ryhmään, myönnän lähteneeni testailuun pienin epäilyksin, vaikka monia ylistäviä arvioita FAMO:sta olin lukenutkin. Sisimmässäni kuitenkin ajattelin, että ehkä nämä kehut tulevat niiltä, joiden hiukset eivät ole yhtä itsepäiset kuin minulla.


FAMO - kotimaisten palashampoiden edelläkävijä


Moniko teistä tiesikään, että FAMO on itse asiassa toiminut Suomessa edelläkävijänä shampoopohjaisten palojen suhteen? Kun nämä pöllöt "lensivät" markkinoille ensimmäisenä  ja niiden potentiaali huomattiin, alkoi tarjontaa tulvia muualtakin. Tänä päivänä on varaa mistä valita, vaikka se toki myös tarkoittaa sitä, että voi joutua kokeilemaan lukuisia vaihtoehtoja ennen kuin se oikea osuu kohdalle. Tämän voisi rinnastaa vaikka tosielämän parisuhteisiin...





Yhden naisen yrityksenä FAMO:n tuotteista jokainen valmistetaan käsin. Tuotteissa on otettu huomioon ympäriltä kuultuja toiveita, kuten tuoksuherkkyys ja luonto. Maailma on täynnä tuoksuja, eikä FAMO halua olla se, joka pahentaa tuoksuherkkien oireita tai pistää "pikkupöllön nokan tukkoon", kuten yritys itse nettisivuillaan asian ilmaisee. Valikoimasta löytyy kuitenkin myös eteerisillä öljyillä maustettuja tuoksuja heille, jotka tuoksuista nauttivat. Myös luonto huomioidaan pakkauksissa, jotka ovat pahvia. Näiden kohdalla ei siis tarvitse huolehtia muovijätteestä tai purkin pohjalle jääneestä shampoosta. Jokainen pöllö tulee olemaan tarpeellinen loppuun saakka! 




Omaa arkeani ilahduttamassa ovat olleet seuraavat pöllöt hurmaavilla nimillään: Hattara, Haituva, Untuva sekä Pörröinen Hassu. Kolme ensimmäisenä mainittua ovat kaikki tuoksuttomia ja vegaanisia. Jokainen pakkauksessa oleva pöllö on valkoinen ja tuoksuttomuus toteutuu näissä myös siten, että raaka-aineetkaan eivät tuoksu juuri miltään. Jokainen pala on SCI-pohjainen, joka on kookosöljypohjaista, jauhemaista ja täysin biohajoavaa. 

Muuten paloissa on pieniä eroja, sillä esimerkiksi Hattara shampoota suositellaan rasvoittuvalle päänahalle ja se on silottava. Haituva shampoo on normaaleille hiuksille ja lupaa pehmeät, silkkiset hiukset. Untuva shampoolla taas voi lähteä tavoittelevaan untuvanpehmeitä hiuksia, sillä pöllö lupaa tehdä kuivista kutreista "uskomattoman pehmeät". 




Itse tartuin pöllöistä ensimmäisenä Pörröiseen Hassuun, joka on kosteuttava shampoo ja savipohjainen. Väriltään pöllö on
 valkoisten joukossa ainoa vaaleanruskea, ja muiden saamieni shampoopalojen lailla tuoksuton ja vegaaninen. Shampoo sisältää runsaasti Rhassoul-savea, joka tunnetaan luonnonkosmetiikassa paitsi hyvin siedettynä raaka-aineena, myös arvokkaana osana kauneusrituaaleja jo muinaisesta Egyptistä ja antiikin Roomasta ja Kreikasta lähtien. Rhassoul-savi on erittäin mineraalipitoinen ja sisältää esimerksi piitä, rautaa, magnesiumia, kaliumia ja natriumia. Pörröinen Hassu sisältää myös pellavansiemenöljyä, joten vaikka Rhassoul-savi onkin loistava päänahan syväpuhdistaja ja toimii erinomaisesti myös rasvoittuvien hiusten hoidossa, FAMO on lisännyt palaan myös pellavansiemenöljyä, joka tekee siitä erinomaisen myös pitkien, kosteutta janoavien hiusten hoitoon. Kombo kuulosti sen verran vakuuttavalta, että koin oman oikuttelevan hiuspohjani ja helposti pörrööntyvän kuivahkon hiuslaatuni hyötyvän erityisesti Pörröisestä Hassusta. Tätä minulle myös FAMO:lta suositeltiin.


Shampoopalojen käyttö


En tiedä mitä mieltä te olette, mutta kun ulkonäkö on näinkin suloinen, en melkein raaskinut pöllöjä alkuun käyttääkään. Ensimmäisellä kerralla tiputin vielä yhden raukoista kylpyhuoneen laattalattioille, jolloin sen korva irtosi. Outoa tai ei, se tuntui ihan pienen hetken ajan jopa vähän pahalta! Suloisesta ulkomuodosta huolimatta näiden käyttö on kuitenkin muuten todella helppoa: palaa hierotaan pyöröliikkein päänahkaan ja vaahdotus tapahtuu sormenpäillä. Ja voi kuulkaas, nämä muuten vaahtoavat! Voin käsi sydämellä sanoa, etten olisi pelkän vaahtoamisen perusteella läpäissyt sokkotestiä. Rakastan vaahtovia tuotteita, vaikka tiedänkin, että perinteisissä shampoissa vaahtoaminen ei ole tae tehokkuudesta, sillä monessa shampoossa sulfaatit luovat illuusion puhtauden tunnusta. Näissä ei ole pelkoa siitä illuusiosta. 





Olin edellisen palashampoo-testijakson perusteella valmistautunut siihen, että myös FAMO:n kohdalla ensimmäinen testikerta voisi jättää hiukset hyvinkin tahmaisiksi ja nihkeiksi. Siksi siirsinkin testaamista sellaiseen hetkeen, jolloin tiesin, ettei minulla ollut mitään menoa. Huoleni oli kuitenkin turha, sillä jo pesuvaiheessa tahmaisuudesta ja nihkeydestä ei ollut tietoakaan, vaikka vielä silloin pelkäsin sen yllättävän jälkeenpäin hiusten kuivuttua. Sitä kuuluisaa sivuvaikutusta ei kuitenkaan näiden kohdalla koskaan tullut - mutta miksi? Mikä näistä tekee niin erilaisia muihin shampoopaloihin verrattuna? 





FAMO erottuu muista markkinoilla olevista shampoopaloista sillä, että koostumus ei ole saippuaan pohjautuva, vaan shampoopohjainen. Tämä vaikuttaa paitsi vaahtoavuuteen, myös siihen, etteivät palat jätä hiuksia tahmaisiksi, vaan sopivat usein myös sellaisille, joille perinteiset shampoopalat eivät niin täydellisesti sovi - kuten esimerkiksi minun tapauksessani. Vaikka olenkin vasta testijaksoni alussa, huomaan silti selkeän eron aiempiin kokeilemiini paloihin verrattuna. Se alkuvaiheessa usein mainostettava "hiusten tottumisjakso" on jäänyt FAMO:n kohdalla ikään kuin välistä kokonaan. Hiukset olivat jo ensimmäisellä pesulla kuivuttuaankin todella kuohkeat eikä lähmäisyydestä ollut tietoakaan - ei myöskään seuraavilla pesukerroilla.

Uskon, että FAMO:n Hoitoainepalalla on myös osansa hyvässä lopputuloksessa. Omat hiukseni selkeästi tarvitsevat hoitoaineen, vaikka myönnän, että näitä en ole ilman FAMO:n Hoitoainepalaa kokeillutkaan. Aiempi kuuden viikon testijakso opetti sen, että hiukset vaativat tuolloin selvittämiseen enemmän aikaa pelkällä shampoopalalla pesun jälkeen ja olivat selkeästi "hamppuisemmat", joten en edes halunnut lähteä testaamaan tuotteita pelkällä shampoopalalla, vaikka nyt voisin siihen uskaltautuakin.



*FAMON Hoitoainepala TAKKU on ollut nimensä mukaisesti paitsi täydellinen hiusten selvittäjä, tuonut myös kaivattua siloisuutta ja kosteutta hiuksilleni. Pala on myös ainoa näistä, jossa on tuoksua! Rakastan tämän salmiakkista ja lakritsista tuoksua... Todellisuudessa tuoksu tulee varmaankin kaakaovoin ja Coffea Arabia seed oil -kahviöljyn vivahteista. Ja onhan tässä myös Ylang Ylangia, jota olen käyttänyt erikseen saunatuoksunakin. Joka tapauksessa TAKULLE irtoaa 10 pistettä täältä, koska tämä hoitoainepala on yksi palashampoo-maailman ehdottomista innovaatioista - ja myös vegaaninen. Tuoksuherkille myös tiedoksi, että palaa saa myös täysin *tuoksuttomana, jos kuvailemani tuoksumaailma ei nappaakaan.

Myös Hoitoainepalan käyttö on helppoa ja sujuvaa: pöllöpalalla kammataan hiusten pituuksia ylhäältä alaspäin. Palaa suositellaan levittämään aivan todella pieni määrä, sillä kyseessä on tiivistetty hoitoaine, jossa koko pala on ehtaa tavaraa. Se ei siis sisällä vettä, kuten perinteiset hoitoaineet. Huuhtelu kannattaa myös tehdä huolella. Jos haluaa, voi palasta kokeilla tehdä myös nestemäistä FAMO:n ohjeiden mukaan. Tällöin leikataan palasta pikkuinen pala ja liuotetaan se lämpöiseen veteen (pari teelusikkaa vettä). Tätä liuotettua 
seosta levitetään sitten pestyihin hiuksiin. Itse käytän aina hoitoainetta vain hiusten puolivälistä latvoihin, niin myös tätä. 

Koko tuotevalikoimaan voi tutustua FAMON omilla nettisivuilla. FAMO löytyy myös *House of Organicin valikoimasta täältä. Shampoiden hinta alkaen 9,90 euroa. Kaikki jälleenmyyjät ympäri Suomen löydät täältä.


Kannatatteko te palashampoita vai perinteisiä shampoita? Millaisia kokemuksia teillä on palashampoista? 


Entä onko FAMO jo tuttu?

















2 kommenttia:

  1. Nämä on tosi kiinnostavia. Törmäsin näihin itsekin kesällä ja nämä on hirveän söpöjä 😍 kiva kuulla myös arvioita ja että ne oikeasti toimivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kyllä lukenut näistä ylistäviä arvioita entuudestaan, mutta en silti uskonut, että nämä voisi toimia mulla. Mutta oikeasti, nämä on ihan parhaita palashampoita, mitä olen koskaan kokeillut! <3

      Ja joo, niin söpöjä, että teki pahaa, kun yksi pöllöistä tippui kylppärin lattialle ja menetti korvansa! :D

      Poista

Jokainen kommentti ilahduttaa!