KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - HOUSE OF ORGANIC


Postaus sis. *mainoslinkkejä

Tiedättehän sen itseruskettaville ominaisen tuoksun - tai paremmin sanottuna hajun? En ole koskaan sietänyt sitä. En tiedä, olenko jotenkin erityisen herkkänenäinen, mutta olen aiemmin jopa tunnustanut, että jopa nukkumiseni häiriintyy siitä itseruskettavien hajusta. Haju on pahimmillaan niin tunkkainen, että tuntuu kuin olisi mennyt sänkyyn peseytymättä ja jossain viemärissä pyörineenä - ugh! Tämä on syy, miksi olen yleensä vältellyt itseruskettavia viimeiseen asti, vaikka kalkkilaivan kapteenina kaipaisinkin sävyä iholleni. 




Olen yleensä ajoittanut itseruskettavien käytön siihen hetkeen, kun lakanoiden vaihto on ollut muutenkin edessä ja kärvistellyt sen ajan, kun itseruskettavan on pitänyt vaikuttaa iholla. Suihkussa käynnin jälkeen tarkka nenäni on silti haistanut jälkileimahduksen vielä parikin päivää itseruskettavan käytön jälkeen. Haistan sen jopa tuoksuvien vartalovoiteiden alta! Voitte siis uskoa, että olen erityisen tarkka itseruskettavien suhteen ja siinä syy, miksei niitä täällä blogissa turhaan vilisekään. 

Aiemmin seulan ovat läpäisseet ainoastaan *Evolven kevyesti itseruskettava vartalovoide sekä Chocolate Sunin suklaiset voiteet. Nämäkin tuotteet ovat esiintyneet blogissa vuoden välein, joten se kertonee, että itseruskettavat eivät juuri ole lempiaiheeni. Ne ovat enemmänkin "pakollinen paha" keväisin, jotta kelien lämmetessä olisi mukavampi laittaa hame päälle. Kieltämättä siis hieman jännitin Zuiin uusien Tan & Treat -itseruskettavien testaamista, vaikka sarja minulle muuten tuttu onkin.



Zuii Organic - kukkaismeikeistä itseruskettaviin


Australiainen 100% sertifioitu luonnollinen värikosmetiikkasarja on tehnyt minuun aiemmin vaikutuksen ammattitason meikeillään, joissa pigmenttiä ja hoitavuutta riittää. Korkean luomuprosentin (95%) omaavat tuotteet valmistetaan nimittäin aidoista kukista! Sarja on siis todellakin luonnonkosmetiikan rintamalla ainutlaatuinen, ja henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että on ihanaa, kun luonnonkosmetiikan sarjoilla on se "oma juttunsa", johon sarja perustuu. Ihan kuin elämässä yleensäkin, kannattaa pitää siitä omasta jutusta kiinni ja keskittyä vahvuuksiinsa! 

Zuii taitaa ehdottomasti laadukkaan värikosmetiikan valmistuksen, ja sertifikaattejakin sarjalta löytyy aikamoinen lista: BDIH, Cosmos Organic, NASAA sekä näiden lisäksi Zuiilla on Cruelty Free- ja Vegan Friendly -statukset. Onpa sarja vieläpä Halal-sertifioitukin. Mutta millaisia ovat kukkaismeikkeihin keskittyneen sarjan itseruskettavat? 




Kasvoille tarkoitettuja itseruskettavia Zuiilta löytyy kahdenlaista: itseruskettava kasvovesi eli *Flora Gradual Tan Face Water sekä itseruskettava kosteusemulsio *Flora Gradual Tan Face Lotion. Molemmat ovat asteittain ruskettavia ja antavatkin sävyä kasvoille todella, todella maltillisesti. Selkeän sävyn alkaa huomaamaan vasta kolmannen päivän jälkeen, eli näiden kanssa ei todellakaan tarvitse pelätä ylilyöntejä! Molemmat tuotteet ovat koostumukseltaan myös erittäin keveitä iholla: kasvovesi on geelimäinen, kasvovoide todella ohutta ja emulsiomaista. Kummassakin tuotteessa on anti-age-ominaisuuksia, sillä näiden käyttö auttaa myös lisäämään ihon kollageenin tuotantoa. 

Maininnan arvoinen asia on ehdottomasti myös se, että nämä tuotteet eivät tuki ihohuokosia. Siitä olen itse erityisen tarkka, sillä en halua itseruskettavien käytön myötä saada turhia tukkeumia kasvoille. Zuiin tuotteissa sitä ei ole tarvinnut pelätä, sillä vaikka olen käyttänyt voidetta tai kasvovettä useampana iltana peräkkäin, ei kasvoille ole ilmestynyt näpyn näppylää - päinvastoin; iho on näyttänyt aina vähän tasaisemmalta. 




Kasvoille käytettävistä tuotteista suosikkini on ollut *Flora Gradual Tan Face Lotion, joka samalla kiinteyttää ihoa ja jättää täysin mattamaisen pinnan. Pintakuivaa sekaihoani ei silti ole jäänyt kiristelemään, joten bambu-uutteeseen pohjautuva kosteusemulsio on pitänyt hyvin yllä ihon kosteustasapainoa. Koostumuksesta löytyy muun muassa jäkälää, sammalta, saniaisuutetta ja keltasoihdun uutetta, joilla on ihoa kohottavia ja elvyttäviä vaikutuksia. Samalla kun iho saa päivä päivältä hiljalleen luonnollista sävyä, saa se myös anti-age-tason ihonhoitoa. Jos siis kaipaa itseruskettavalta myös anti-age-ominaisuuksia, suosittelen valitsemaan *itseruskettavan kosteusvoiteen, jossa ei muuten ole myöskään tuoksua. 

*Asteittain ruskettavassa kasvovedessä on kevyt raikas tuoksu. Omaan nenääni kasvovedessä on ehkä enemmän havaittavissa sitä itseruskettaville ominaista jälkileimahdusta, mutta sekin ilmaantuu vasta tunteja käytön käytön jälkeen, eikä jää iholle leijumaan, kun kasvot pesee. 





Siinä missä Zuiin kasvoille suunnatut itseruskettavat ovat kummatkin asteittain päivettäviä ja niiden kanssa joutuu odottelemaan muutamia päiviä saadakseen kunnolla sävyä kasvoilleen, *Zuiin itseruskettava vaahto tarttuu toimeen heti. Yhdellä levityksellä saa luonnollisen rusketuksen jopa 7-10 päiväksi! Ja mikä parasta; vaikutusajaksi riittää vain 4 tuntia! Tummemman rusketuksen aikaansaamiseksi suositellaan odottelemaan 6 tuntia ennen peseytymistä. Joka tapauksessa vaikutusaika on aivan älyttömän lyhyt reilun viikon rusketuksesta. 

Itseruskettavasta vaahdosta olenkin ollut erityisen innoissani. Jos nimittäin haluaa päästä mahdollisimman vähällä vaivalla ja kärvistelyllä rusketuksen saamisen suhteen, tuote sitä varten! 





*Zuiin levityskinnas tekee vaahdon käytöstä niin helppoa, että ensimmäistä kertaa elämässäni olen kokenut itseruskettavan levittämisen täysin stressittömänä. Olen kyllä aiemminkin kokeillut erilaisia vaahtoja ja kintaita, mutta tämä levityskinnas on oikeasti kinnasmainen eli paksumpi, mutta silti pehmeä. Se saa vaahdon levittymään täydellisen tasaisesti, vaikka ei kokenut itseruskettavien käyttäjä olisikaan. Supersuositus siis *tälle kintaalle sekä *keskivaalean ihon Medium-vaahdolle, jolla saa jo yhdellä levityskerralla kestävän, luonnollisen kullanhohtoisen rusketuksen. 





Itseruskettavaa vaahtoa löytyy myös vaaleimmalle iholle suunnatussa *Light-sävyssä sekä keskitumman ihon *Dark- ja tumman ihon *Ultra Dark -sävyissä. Zuiilta suositeltiin kuitenkin minullekin Medium-sävyä, vaikka olen todella vaalea, ellen jopa melkein valkoinen sääristäni. Medium osoittautuikin hyväksi valinnaksi, koska jo yksi kerta riittää sillä luonnollisen päivetyksen saamiseen. Yllä oleva kuvan lopputulos on viikon käytön ajalta, jona olen levittänyt vaahtoa tasan kaksi kertaa. Itseruskettava vaahto on vegaaninen, yhtä lailla kuin itseruskettava kasvovesi sekä -kasvoemulsio. 




Monelle varmasti tuttu juttu, mutta iho kannattaa tosiaankin aina kuoria ennen itseruskettavien käyttöä, jotta sävystä tulee mahdollisimman tasainen. Kuorimiseen Zuiilta löytyy joko *luomupuuvillainen kuorintakinnas tai kosteuttava, vegaaninen *Flora Hydrating Body Polish -vartalonkuorinta, joka kuorii iholta kuolleen ihosolukon himalajan suolalla bambu-uutteen ravitessa ihoa. Tämä jättää iholle aivan ihanan raikkaan tuoksun ja pehmeyden! 

Kuorintavoidetta voi hieroa ihoon sellaisenaan tai kuorintakintaan avulla, jolloin kuorintavoidetta riittää iholle vain pieni määrä. Kinnas itsessään sisältää ohutta kuparilankaa, joka auttaa ihoa tuottamaan enemmän kollageenia ja parantaa samalla verenkiertoa. Sitä voi käyttää myös kuivana vartalon ihon kuivaharjaukseen.






Zuiin Tan & Treat -tuotteisiin kuuluu myös *rusketuksen kestoa pidentävä kuivaöljy, joka yllätti myös todella positiivisesti. Tämä ei nimittäin ole lainkaan odotusten mukaisesti koostumukseltaan öljymäinen, vaan enemmänkin kevyt spray, joka kosteuttaa ihoa ja humahtaa ihoon samantien. Uskonkin, että tämä tuote on varmasti sellainen, johon monen on helppo ihastua sen keveyden vuoksi, vaikka muuten öljymäisiä tuotteita karttaisikin (toisin kuin minä, joka rakastan öljyjä). 

Suihke sisältää mantelin, auringonkukan ja camelian siemenöljyn lisäksi pienen määrän itseruskettavaa aineosaa, joka syventää päivetystä jokaisella käyttökerralla. Iloisin asia on kuitenkin ehkä se, että tämä ei oikeasti tuoksu juuri miltään eikä edes myöhemmin yllätä sillä katkuisella jälkileimahduksella! Tuotteen pohjana toimii muiden tuotteiden tapaan vitamiini- ja mineraalirikas bambu-uute, joten suihke on hoitava ja kaikin puolin kätevä käyttää. 




Täällä on siis otettu varaslähtö kevääseen ja jatketaan itseruskettavien käyttöä irvistelemättä. Ehkä tänä kesänä saan kerrankin nauttia siitä ihanasta kullanhohtoisesta rusketuksesta, josta joka kesä unelmoin, mutta joka usein on jäänyt vain haaveeksi! 

Zuiin Tan & Treat -tuotevalikoiman löytää kokonaisuudessaan *House of Organicilta.


Postauksessa olevat tuotteet:



Millaisia kokemuksia teillä on itseruskettavista? Vältättekö niitä viimeiseen asti vai käytättekö niitä pohjapäivetyksen luomiseen keväisin - tai kenties jopa ympäri vuoden?













8 kommenttia:

  1. Oi miten mielenkiintoisia tuotteita! Olisi ihana saada vähän väriä nassuun juuri nyt, joten nuo kasvoille tarkoitetut tuotteet tekisi kyllä mieli testata. Aristelen ir:n käyttöä muutenkin ja varsinkin kasvoille, koska pelkään niitä läikkiä (ja hajua!) yli kaiken, mutta sait mut nyt kyllä vakuutettua ;) Ihana kun kerrot näistä tuotteista aina näin kattavasti. Ja kuvatkin on taas melkoista silmäkarkkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää vakuutti kyllä mut niin, että uskallan suositella itseruskettavakammoisellekin! :D Varsinkin tuo vaahto on ihan huippu! Saa jo yhdellä kertaa tosi kivan sävyn iholle. Ostan varmasti uuden pullon, kun nykyinen loppuu. On kyllä siinä mielessä riittoisa, että jo yksi levityskerta kestää iholla yllättävän monta päivää :) Ei siis tarvi käyttää kuin kerran tai kaksi viikossa.

      Ja kiitos; ihanaa, että tykkäsit postauksesta ja kuvista! Piristit kovasti sun kommentilla! <3

      Poista
  2. Itseruskettava, joka ei tuki ihohuokosia kuulostaa kyllä erinomaiselta! Kaivelin itsekin vasta hiljattain itseruskettavat purnukat kaappien perukoilta, ja pakko myöntää - haju niissä on ihan hirveä :D Olisikin siis kiva testailla välillä tuotetta, joka olisi vaikka kokonaan hajuton, ja tosiaan pitäisi kasvoiltakin ne huokoset avoinna. Nuo Zuiin tuotteet vaikuttavat kyllä todella mielenkiintoisilta - ehkä jossain vaiheessa päädyn jopa kokeilemaan niitä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, älä muuta sano. Mä en vaan siedä sitä hajua :D Se on ihan kaamea! Kyllä se tuossa vaahdossakin tulee lopulta vähän läpi, mutta ihan vasta vaikutusajan lopussa. Ja on todellakin siedettävämpi kuin niissä kymmenissä muissa tuotteissa, mitä oon aiemmin kokeillut. Ja tuo itseruskettava kasvovoide ja kuivaöljy ei oikeastaan tuoksu juuri miltään :)

      Joten kyllä, uskallan suositella näitä <3

      Poista
  3. Nää Zuiin itseruskettavat on tosi mielenkiintoisia tuttavuuksia. Asteittain ruskettavia kuten lotion on kiva käyttää, kun ei tarvitse pelätä jotain kauhutulosta heti ekalla levityskerralla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se Zuiin lotion houkuttelee muakin! Oli hetkellisesti loppunut varastosta, kun tätä postausta kyhäilin kokoon, mutta enköhän siihenkin tartu jossain vaiheessa :) Uusia itseruskettavia kyllä saa aina testata pienellä jännityksellä, kun ei tiedä ikinä millainen lopputulos "yllättää" :D

      Poista
  4. Linkit eivät toimi ainakaan puhelimella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun huomautit asiasta! House of Organic uudisti hiljattain verkkokauppansa, joten ilmeisesti linkit eivät enää siksi toimineet. Tein nyt kaikki linkitykset uudelleen, joten nyt pitäisi toimia :)

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!