tiistai 26. maaliskuuta 2019

Valloittavia värejä ja auringon hehkua - Dr. Hauschka Spring Look 2019



KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - DR. HAUSCHKA

Ei liene kenellekään enää yllätys, kun sanon, että Dr. Hauschka kuuluu suosikkisarjoihini luonnonkosmetiikan osalta, vaikka se aikoinaan saikin tuoksumaailmansa vuoksi minut ensin nyrpistelemään nenääni. Se oli sitä aikaa, kun luonnonkosmetiikalle oli varattu kaupasta vain se pienen pieni nurkkahylly ja valikoima oli minimaalinen. 6 vuotta sitten, kun aloin kiinnostua luonnonkosmetiikasta ja annoin samalla Hauschkalle uuden mahdollisuuden, tajusin lopulta, millaisesta kultakimpaleesta onkaan kyse. Ihonhoitotuotteet ovat ainutlaatuisia, koska niissä käytetään tarkkaan valittuja biodynaamisesti viljeltyjä, luomulaatuisia rohtokasveja, jotka tukevat ihon kykyä uusiutua ja hoitaa itseään. Jokainen ihonhoitotuote on siis kehitetty tukemaan ja aktivoimaan ihon omaa luonnollista toimintaa. Hauschka onkin pelastanut ihoni monen monta kertaa näiden vuosien aikana ja on itselleni se varma valinta, kun iho oikkuilee.


Vaikka ensimmäiset Dr. Hauschka -tuotteet tulivat markkinoille 1967 ja meikit Hauschka toi valikoimaansa "vasta" vuonna 1999, ulottuu brändin kokemus rohtokasveista ja niillä valmistetuista lääkkeistä yli 75 vuoden päähän. Yhtä lailla kuin brändin ihonhoitotuotteet, myös meikkituotteet on kehitetty hoitaviksi. Tämä on asia, josta pidän ja jota arvostan valtavasti! Vanhan ajan käsitys siitä, että meikkaaminen olisi iholle huono juttu, on syytä heittää viimeistään nyt jorpakkoon, koska meikki voi olla iholle muutakin kuin "päivän maski". Dr. Hauschkan tapauksessa se on hoitoa tavanomaisen ihonhoidon päälle! Ja koska luonnonkosmetiikka on tänä päivänä sana, jota käytetään vähän miten sattuu, muistutettakoon tähän väliin, että Dr. Hauschkan kaikilta 160 tuotteelta löytyy valvotulle luonnonkosmetiikalle myönnettävä BDIH-merkintä, kansainvälinen NATRUE-sertifikaatti tai molemmat. Olipa kyseessä sitten päivävoide tai huultenrajauskynä, kaikki Hauschka-tuotteet ovat 100% luonnonkosmetiikkaa. 


Tämän kevään ihana, rajoitetun ajan saatavilla oleva meikkikokoelma kantaa Hauschkalla nimeä High Spirits. Se on sekoitus valloittavia värejä ja auringon hehkua. Kokoelmaan kuuluu viisi erilaista tuotetta: hohtava aurinkopuuteri, kaksi voidemaista luomivärikynää sekä kaksi voidemaista huulipunaa, joissa on aivan tajuttoman hyvä pigmentti. Minä erehdyn kutsumaan näitä jatkuvasti huulikiilloiksi, koska näillä saa huulille myös sen herkullisen kiillon ja ihanaa täyteläisyyttä. Mutta väripigmentti tosiaan muistuttaa, että kyse on punasta, koska pelkkään kiiltoon ei näiden kanssa tarvitse tyytyä! Voidemainen koostumus tuntuu huulilla aivan ihanalta. Rohtokasviuutteista huulia hellivät muun muassa masmalo, mangovoi ja aprikoosinsiemenöljy. High Spirits -kokoelmassa sävyjä on tarjolla kaksi: vadelmainen pinkki 03 ja korallinen 04, joista oma suosikkini on sopivasti säväyttävä raikas vadelma eli 03. Kyseinen sävy on huulillani myös tämän postauksen meikkikuvassa. 


Voidemaiset luomivärit ovat viime aikoina kasvattaneet suosiotaan, ja erityisesti kynämäisessä muodossa olevat tuotteet ovat käteviä, koska niitä voi hyödyntää helposti myös rajauskynänä. Itse en ole enää aikoihin käyttänyt mustaa rajausta, vaan vakiorajauksenani toimii sen sijaan tummempi ruskea, jota olen myös Dr. Hauschkan rajauskynistä käyttänyt. Kevättä kohden rakastan muutenkin käyttää värikkäämpiä rajauksia, joten tämä kaksikko kolahti itselleni oikein kunnolla! Näistä sävyistä etenkin tuo Duo 01 -kynän violetinharmaaseen vivahtava pronssi on aivan ihana luomilla yksinäänkin. 

Pronssi ja sinertävä Duo 01, valkoinen ja metsänvihreä Duo 02. Huulipunien sävyt: korallinen 04 ja vadelmainen 03.


Duo 02 -kynän valkoista helmiäistä voi hyödyntää silmän sisänurkkiin, kuten olen itsekin tämän postauksen meikkikuvassa tehnyt. Laitoin koko luomelle Duo 01 -kynän violetinharmaata pronssia ja hyödynsin myös hieman Duo 02:n metsänvihreää luomivakoon. Olen käyttänyt Duo 01:n sinertävää sävyä myös monesti rajauksena. Nämä kvittenvahaa ja karitevoita sisältävän luomivärikynät vaativat alleen hyvän silmämeikinpohjustajan, ja luomi kannattaa myös puuteroida huolella ennen luomivärikynän levittämistä, jolloin sävyt pysyvät luomilla pidempään.


Kokoelmaan kuuluu myös todella kätevässä pakkauksessa tuleva Bronzing Glow Powder -aurinkopuuteri, jolla saa helposti sipaistua lämpöä ja hehkua kasvoille. Hoitava koostumus sisältää masmaloa ja taikapähkinäuutetta, jotka saavat ihon vaikuttamaan kimmoisalta. Käytössä kannattaa muistaa kopauttaa puuteria ensin kämmenselkään ja huiskauttaa sivellintä vielä pari kertaa kämmenselälle, jotta väriä ei pöllähdä kasvoille liikaa. 


Bronzing Glow Powderilla saa kauniin päivettyneen hehkun iholle nopeasti, joten ennustan tästä tulevan kesän Hauschka-hittiä. Tosin jos mielii tämän kaunokaisen omakseen, kannattaa olla nopea, sillä kaikki tämänkin kokoelman tuotteet ovat saatavana vain rajoitetun ajan. Itse olen monena vuonna hamstrannut suosikkejani pari kappaletta varastoon, koska joidenkin tuotteiden suhteen toivoisi, että ne jäisivät pysyvään valikoimaan. Monet Hauschkan hehkua tuovista puutereista ovat itselleni olleet sellaisia. Tällä kertaa jään haikailemaan varmasti myös voidemaisia huulipunia - tai kiiltoja, kuten niitä itse nimitän... 

Dr. Hauschka High Spririts -kokoelman tuotteisiin voi tutustua esimerkiksi Sokoksilla, Stockmannilla ja Ruohonjuuri-myymälöissä. Myös uutuutena tullutta silmämeikinpoistoainetta löytyy näistä paikoista. Sarjan tuotteista voi lukea lisää myös Dr. Hauschkan omilta sivuilta.

Meikissä käytetyt Hauschka-tuotteet:

  • Illuminating Fluid-hohdevoide (postaus)
  • Meikkivoide sävyssä 02 almond (postaus)
  • Aurinkopuuteri, yksi sävy 01 bronze
  • Poskipuna Duo sävyssä 02 dewy peach
  • Liquid Lip Color -huulipuna (High Spirits -kokoelma)
  • Eye Crayon Duo -luomivärikynä 01 ja 02 (High Spirits)
  • Bronzing Glow Powder -aurinkopuuteri (High Spirits) 

PSSST! Jos ihonhoitopuolesta haluaa lukea kokemuksiani, niitä löytyy blogista roppakaupalla selaamalla täältä.

Kuinka tuttu Dr. Hauschka on teille? Mitäs sanotte näistä uutuuksista?















Share:

6 kommenttia

  1. Ihan outo merkki itselle.Mutta vaikutta hyvälle nuo tuotteet.Erittäin kaunis ehostus sinulla kuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Aikku! Suosittelen todella lämpimästi tutustumaan Hauschkaan. Itselleni sarja on tosiaan yksi luonnonkosmetiikan luottosarjoista ja pelastanut ihoni oireilulta monta kertaa :)

      Poista
  2. Ihanat uutuudet ja kauniin meikin olet itsellesi tehnyt, heleä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi-ihana! <3 Tykästyin kyllä näihin uutuuksiin tosi paljon!

      Poista
  3. Ou jee, ihania ja tosi näppärän oloisia tuotteita! Mä olen nyt ihastunut noihin luomivärikyniin. Kokeilin Nyxin versioita ja juuri eilen mietin, et olisikohan jollain luonnonkosmetiikkasarjalla vastaavia. Kauniit sävyt näissä Hausckan kynissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin oon TAAS innostunut luomivärikynistä! :D Taisin olla viime kesänäkin :D Ehkä se on sitten mulla aina joku kesän juttu, who knows ;) Onhan ne käytössä tosi helppoja!

      Poista

Mielipiteitä, ajatuksia tai muuta kommentoitavaa? Kiitos kommentistasi!

© Beauty Highlights | All rights reserved.