Tuotteet saatuja / Postaus sis. *mainoslinkkejä

Kun aloin kunnolla tutustua luonnonkosmetiikkaan viitisen vuotta sitten, tarjonta ei ollut vielä niin laaja mitä se on tänä päivänä. Nykyään uusia sarjoja tulvahtelee markkinoille vähän väliä ja on kiva huomata, että niitä tulee saataville Suomeenkin. Kilpailu on kovaa, sitä ei käy kieltäminen, mutta kattavaakin kattavampi tarjonta varmistaa sen, että jokaiselle luonnonkosmetiikasta kiinnostuvalle löytyy varmasti omat suosikkinsa. Itse rakastan kosmetiikkaa sen verran paljon, etten voisi kuvitella rajoittavani käyttöä vain yhden sarjan pariin, mutta huomaan kyllä, että tiettyjä sarjoja suosin enemmän kuin toisia. Suosikit puskevat lopulta aina esiin. 




Sain keväällä muutamia tuotteita testiin ranskalaisesta luomukosmetiikkasarjasta, jonka tuotteet on pakattu söpöihin puu- ja lasipakkauksiin. Jos luonnonkosmetiikkamarkkinoilla haluaa erottua, pakkaukset ovat yksi hyvä keino siihen. Juuri nuo puupurkit herättivätkin alunperin huomioni. Toinen asia, mikä Beauty Gardenissa sai kiinnostumaan, oli se, että sarja tulee Ranskasta. Olen huomannut, että moni luonnonkosmetiikan suosikkituotteeni on nimenomaan ranskalaisilta sarjoilta, joten itselläni ovat odotukset niiden suhteen aina erityisen korkealla. Innostuin myös siitä, että sarjan valikoimaan kuuluu niinkin ihanalta kuulostavia tuotteita kuin *Kurkkunaamio, *Päivänkakkaraseerumi, *Porkkanavoide - ja kaikki vieläpä korkeilla luomuprosenteilla! 

Ennen kuin mennään itse tuotteisiin, muutama sananen Beauty Gardenista. Sarja on nimittäin suhteellisen tuore luonnonkosmetiikkasarja, sillä se perustettiin Ranskassa vuonna 2014 ja Suomeen sarja tuli viime vuonna. Kaikki tuotteet valmistetaan käsin ja viljellään omassa puutarhassa. Valmistus seuraa puutarhan sadonkorjuuta ja tämän vuoksi joidenkin tuotteiden valmistus voi joskus hieman viivästyä. Säilöntäaineina tuotteissa käytetään niinkin mukavia aineosia kuin retiisiä sekä luonnon E-vitamiinia, jotka kummatkin ovat hoitavia iholle. Sen lisäksi, että pakkaukset ovat söpöjä, ovat puu- ja lasipakkaukset myös ekologisia, ilman ulkopakkauksia. Sarjalle on myönnetty NaTrue-sertifikaatti, joka vahvistaa sen, että tuotteet ovat täysin luonnonmukaisia ja niissä on korkea luomupitoisuus. Osa tuotteista on täysin vegaanisia.



Omat ensiaskeleeni sarjan parissa olen ottanut tutustumalla neljään tuotteeseen: Kurpitsanaamioon, Tee-yövoiteeseen, Päivänkakkaraseerumiin ja vartalolle tarkoitettuun Kehäkukkaöljyyn, joista viimeisimpänä mainittu on pakattu lasipulloon ja muut ovat puisissa purkeissa. 

Kehäkukkahan tunnetaan rauhoittavista ominaisuuksistaan. Monesti sitä suositellaan iholle esimerkiksi auringonoton jälkeen, sillä se vähentää punoitusta. Tästä syystä kehäkukkaa sisältävät voiteet ovat erinomaisia myös herkästi punottavalle couperosaiholle. *Beauty Gardenin Ravitseva Kehäkukkaöljy on tarkoitettu vartalolle käytettäväksi. Tuoksu on hyvin mieto, ja vaikka kyseessä ei olekaan kuivaöljy, tämä imeytyy iholle todella nopeasti. Iholle jää luonnollinen pehmeys ilman tahmaisuutta. Erityisen plussan annan nopean imeytyvyyden lisäksi siitä, että tätä suihkiessa öljy tulee todella nätisti suihkepullosta ulos. Voisi melkein luulla, että kyseessä on pumppupullo, kun suihke ei roiski joka paikkaan. Tätä on siis myös vaivatonta käyttää. Öljy on luomua ja vegaaninen, lisäksi se sopii kaikille ihotyypeille.





*Päivänkakkaraseerumi on yksi niistä Beauty Gardenin tuotteista, joka kuulostaa jo pelkästään nimeltä ihanalta. Seerumi lupaa poistaa iholta väsymyksen merkit ja tasoittaa pintajuonteita. Tätä tuotetta voi käyttää myös silmänympärysalueelle tai paikallisesti muihin ryppyihin. Purkin sisältö pursuaa hoitavia aineosia, kuten auringonkukkaöljyä, karitevoita ja mehiläisvahaa. 20% sisällöstä on päivänkakkaraa, jolla on napakoittava vaikutus iholle. Tämäkin luomutuote sopii kaikille ihotyypeille.

Ihastuttavasta nimestään huolimatta *Päivänkakkaraseerumi on ainokainen testikoplasta, joka on jäänyt minulla kaikkein vähäisimmälle käytölle. Syynä on varmasti se, että koen sen aika tuhtina normaali-sekaiholleni, joka kärsii ajoittain pienistä epäpuhtauksista. Kuivalle iholle voisin kuvitella tämän aivan unelmaksi, sillä koostumus on todella kosteuttavaa. Itse olen hyödyntänyt tuotetta enimmäkseen levittämällä sitä silmänympärysiholle yöksi. Päiväksi koostumus on minusta hieman liian öljyinen. Pikkupurkki on kuitenkin ehdottomasti tämän nelikon söötein, ja jo pelkkä nimi saa varmasti monen innostumaan, kuten se sai minutkin. Seerumi tuoksuu hennosti yrttisen kukkaiselta. 




Omiksi suosikkituotteiksi nousivat ehdottomasti *Kurpitsanaamio sekä Tee-yövoide, joka on koostumukseltaan ihastuttavan ilmava ja kevyen kermainen. Se imeytyy iholle heti ja jättää aivan ihanan pehmeyden, johon on mukava herätä aamulla. Aikuisemmalle iholle suunnattu voide sisältää muun muassa lehmusta ja sitruunamelissaa, jotka vilkastuttavat ihon aineenvaihduntaa. Kamomilla rauhoittaa ihoa. Säilöntäaineena on käytetty retiisiä, joka myös samalla kirkastaa ihoa. Voide tuoksuu hennosti sitruunamelissalta. Iso tykkäys tälle erilaiselle yövoiteelle, joka yllätti todella positiivisesti! Olen väliin käyttänyt tätä naamion tapaan ja kerrostanut iholle iltaisin useamman kerroksen. Aamulla iho on kyllä niin pehmeä, ettei meinaa uskoakaan. Voidetta voi käyttää myös päivävoiteena.

Mitä tulee *Kurpitsanaamioon, se on Beauty Gardenin myyntihitti ja palkittu innovatiivisimpana tuotteena kansainvälisillä Natexpo -messuilla vuonna 2015. Naamio hellii ihoa B-, C-, D-, E- ja B3-vitamiinein sekä beetakaroteenilla, jota kurpitsamehu sisältää runsaasti. Tuote sopii kasvojen tehokosteutukseen sekä ihon heleyttämiseen. Ohje onkin käyttää naamiota aina, kun iho tuntuu samealta ja elottomalta, sillä tämän purkin sisältö todellakin puhaltaa aivan uutta elinvoimaa ihoon! Iho näyttää naamion jälkeen energiseltä ja huomattavasti tasaisemman sävyiseltä. Kurpitsanaamiota voi käyttää pari kertaa viikossa myös yövoiteen tapaan, jos iho vaatii kunnon tehokosteutusta. Muuten naamion annetaan vaikuttaa 15-20 minuuttia. 

Beauty Gardenin tuotteita löytää esimerkiksi Ruohonjuuresta. Verkkokaupoista tuotteita voi tilata myös *Eleveniltä, josta koko valikoiman löytää *täältä. Kaikki Beauty Garden -jälleenmyyjät löydät paikkakunnittain maahantuojan sivuilta täältä


Houkuttelevatko teitä tuotteiden nimet tai söpöt purkit? Onko kokemuksia Beauty Gardenista? 













20 kommenttia:

  1. Kivaa oli lukea näistä, koska sain juuri perjantaina näitä itsekin testiin. Ihana ihminen näiden takana. Arvaat varmaan, että purnukoiden ulkonäkö viehättää kovin. En testaa tosin ihovoiteita, vaan muita tuotteita.

    kaunista päivää Mia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo purnukat on kyllä niin söpöjä! <3 Arvasin, että tykästyisit. Jään odottelemaan sun käyttökokemuksia tuotteista!

      Ihanaa viikkoa, Tiia!

      Poista
  2. Kurkkunaamio on aivan parhautta! Tykkäsin myös tuosta Tee-yövoiteesta, sen koostumus ja tuntu iholla on luksusta ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee-yövoide on mustakin loistotuote! Se on jotenkin niin sulavan kermainen koostumukseltaan ja imeytyy ihoon täydellisesti. Kurkkunaamio on kyllä myös ehdottomasti vielä testattava! ;)

      Poista
  3. Onpa upeat nuo puiset purnukat :). Itse tykkään, jos kosmetiikan ulkoasuun on myös panostettu, mutta onhan toki tuotteen toimivuus tärkeintä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nuo purkit on kyllä tosi kivat ja erilaiset! :) Tuotteen toimivuus on mullekin tärkeintä, mutta jos purkki on aivan kamalan näköinen, myönnän, etten käytä sitä yhtä innokkaasti, ellei sisältö ole jotain aivan supermullistavaa :D

      Poista
  4. Minä olen ihan täysin ihastunut kaikkiin iho- ja hiusöljyihin. Kaunis tuo puinen pakkaus.
    Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iho- ja hiusöljyt on täälläkin ahkerassa käytössä. Muutama vuosi sitten en osannut kuvitellakaan, että innostuisin niistä näin paljon. Nyt en kyllä enää luopuisi, kun olen nähnyt miten hyvää ne ihollekin tekee :) Kivaa viikkoa, Outi! <3

      Poista
  5. Kurpitsanaamio kuulostaa todella hyvältä ja houkuttelisi päästä itsekin testaamaan sitä! Noi purkit on kieltämättä todella kauniita, ihanaa kun ne on puisia :) Vähän jotain erilaista vaihteeksi! Upeita kuvia oot ottanut<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurpitsanaamio on huippu! Nuo purkit on kyllä erinomainen tapa erottua luonnonkosmetiikkamarkkinoilla, koska nykyään tarjontaa on niin paljon. Sen lisäksi kun tuotteissa on vielä korkeat luomuprosentit ja vähän erilaiset raaka-aineet, niin uskon, että näitä testaa mielellään moni, joka luonnonkosmetiikkaa suosii. Sarja yllätti ainakin mut positiivisesti! :)

      PS. Kiitos kovasti, Linda! <3 On aina yhtä piristävää kuulla jotain positiivista omista kuvista. Kiitos! :)

      Poista
  6. Just viimeksi eilen käytin tuota öljyä, ja siinä on kaikki kohdallaan. Koostumus, kosteuttavuus ja toimiva pakkaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotin tuolta öljyltä kaikkein vähiten, mutta oli kyllä kiva ylläri, varsinkin kun pumpatessa ei roiski joka paikkaan, kuten useimmat suihkepullossa olevat öljyt tekee :) Ja imeytyy vielä nopeasti ihollekin!

      Poista
  7. Hauskat nuo purkit!

    Näin yön pimeinä tunteina tuli tuosta puusta mieleen, että kaataako hyö puita näitä varten vai onko käytettävä puu jotain jämäerää esim. jostain tehtaalta? (ja tämä edellä mainittu kysymys tuli mieleen Yves Rocherin Istuta Puu -kampanjasta, joka heillä on ollut jo aika kauan) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! :) Laitoin muuten maahantuojalle tuon kysymyksesi ja häneltä tuli tällainen vastaus asiaan:

      "Puu on lehmuspuuta, joka saadaan PEFC sertifioidusta metsästä. Tämä tarkoittaa sitä, että metsää hoidetaan siten, miten se kestävän kehityksen kannalta on METSÄLLE parasta. Puu saadaan Ranskasta. Purkkeihin menee aika vähän itse puuta, joten sitä otetaan PEFC metsistä varmasti eri tarkoituksiin. Tässä vielä linkki Suomen Pefc:n sivuille: http://pefc.fi"

      Mä jotenkin ajattelen, että luonnonkosmetiikkabrändit, jotka mainostavat olevansa ekologisia, harvoin kohtelevat luontoa ns. omien etujensa mukaisesti, vaan huomioivat luontoa eri tavalla kuin ehkä tavalliset kosmetiikkabrändit. Jotenkin luonnonkosmetiikan brändeihin vaan luottaa enemmän, varsinkin, jos sarjoille on myönnetty sertifikaatit.

      Poista
  8. Vaikuttaa mukavalta sarjalta, olisipa kiva testata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Beauty Garden oli kyllä oikein iloinen yllätys :) Etenkin tuo Kurpitsanaamio ja Tee-yövoide!

      Poista
  9. Itse testailin muutoin samat tuotteet, mutta naamiona minulla oli kurkkuversio (täältä löytyy postaukseni: https://blingershimmer.blogspot.fi/2017/03/paivankakkaroita-ja-teeta.html). Tykkäsin kyllä kovasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkkunaamio kuulostaa niin ihanalta, että sitä on ehdottomasti vielä testattava jossain vaiheessa! :)

      Poista
  10. Tää sarja on kiinnostanut mua niin pitkään, tuotteet vaikuttaa ihanilta ja pakkaukset yksinkertaisen kauniita :) Kyllä se varmaan olisi tuo kurpitsanaamio, jonka ensimmäisenä ostaisin kokeiluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurpitsalle vahva suositus täältä! Mulla purkki on ainakin tyhjentynyt kovaa vauhtia ;)

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!