KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - KOLME COSMETICS

Kenellekään ei tule varmasti enää yllätyksenä se kuhina, mikä luonnollisemman kosmetiikan ympärillä tällä hetkellä käy. Luonnollisemmista ja ekologisista tuotteista ollaan yhä enemmän ja enemmän kiinnostuneita, ja mahtavaa on myös se, että kotimaisia vaihtoehtoja tupsahtelee tarjolle tiheämpään. Itse yritän pitää silmäni auki uusien sarjojen varalta, vaikka ihan kaikesta en innostukaan. Syynään nykyään raaka-aineet suhteellisen tarkasti, tuijotan purkkien ulkonäköä ja teen taustatutkimukset huolella. On aina kiva tietää miten sarja on saanut alkunsa ja mikä on niin sanotusti sen "punainen lanka". Kolme Cosmeticsin kohdalla sarjan Toxfree-ideologia teki vaikutuksen, kuten myös laaja palasaippuavalikoima, jossa on otettu huomioon niin kasvot, vartalo kuin hiuksetkin. Ja sitten oli se kolmas juttu, johon palataan kohta.




Moni haluaa ihonhoidon olevan mahdollisimman yksinkertaista. Yksinkertaisempaa ihonhoitoa haluaa edesauttaa myös Kolme Cosmetics. Samalla brändi painottaa Toxfree-ideologiaansa: kosmetiikan kuuluu olla turvallista eikä kuluttajan pitäisi joutua miettimään, mitä kemikaaleja se mahdollisesti sisältää ja uskaltaako sitä laittaa iholle vai ei. Näiden ajatusten pohjalta syntyi Kolme Cosmetiscs, jonka luoja Hanna Savioja halusi kahden lapsen äitinä olla varma, ettei vauvan iholle pääse oman kosketuksen kautta pienelle lapselle sopimattomia kemikaaleja. Tuotteet levisivät ensin ystäväpiirissä, ja nyt ne ovat onneksi hivuttautuneet hiljalleen myös muiden saataville.

Vaikka Kolme Cosmeticsin kaikki tuotteet on valmistettu turvallisista, muuntelemattomista ja kokonaisista luonnon raaka-aineista, jotka ovat vieläpä suomalaisia GRAS-merkittyjä eli elintarvikelaatuisia aineosia, Hanna on halunnut nimetä Kolme Cosmeticsin Toxfree-kosmetiikaksi luonnonkosmetiikka-termin käytön sijaan. Tuotteiden turvallisuus on tietysti äärimmäisen tärkeää, mutta ihmettelin silti, miksi luonnollisista raaka-aineista valmistettuja tuotteita ei voisi kutsua luonnonkosmetiikaksi. Käytetäänhän termiä myös paljon suurpiirteimmin sellaisistakin tuotteista, jotka eivät ole sertifioitua luonnonkosmetiikkaa tai sisältävät vähän mitä sattuu. Kolme Cosmeticsin tuotteet eivät kuitenkaan osu "vähän mitä sattuu" -kategoriaan, vaan ovat kaikki oikeasti luonnollisia ja turvallisia aineosia. 


Palmuöljyn sijaan hyötykäytössä tali 

Luonnonkosmetiikka ei aina ole vegaanista. Monissa tuotteissa käytetään esimerkiksi  mehiläisvahaa, hunajaa tai lanoliinia (villarasvaa), jotka myös suomalainen Pro Luonnonkosmetiikka ry kelpuuttaa määritelmissään aidoksi luonnonkosmetiikaksi. Jännää on kuitenkin se, että eläinrasvat ja proteiinit, kuten ihra ja tali eivät Pro Luonnonkosmetiikka ry:n määritelmien perusteella kuulu luonnonkosmetiikkaan. Tämä on se seikka, jossa Kolme Cosmetics hyppää yhden määritelmän perusteella pois luonnonkosmetiikasta, vaikka itse sen luonnolliseen kategoriaan mieluusti pistänkin. Kolme Cosmeticsin Hanna teki nimittäin aikoinaan valinnan palmuöljyn ja talin väliltä, valiten jälkimmäisen eli talin. Vaikka kaukana tuotettu palmuöljy on yleisesti käytetty raaka-aine vegaanisissa saippuoissa ja sitä käytetään paljon niin elintarvike- kuin kosmetiikkateollisuudessa, sen käyttö herättää samalla paljon huolta sademetsien tilanteesta ja ympäristöstä yleensäkin. Toki palmuöljy on mahdollisuus hankkia myös vastuullisemmin RSPO-yhdistyksen kautta (palmuöljyn kestävään ja vastuulliseen tuotantoon sitoutuneilta toimijoilta), mutta Kolme Cosmetics halusi kuitenkin palmuöljyn ympärillä vellovien ympäristöhuolien vuoksi valita toisen vaihtoehdon: kotimaisen ylämaankarjan talin, joka tulee luomutilalta ja puhdistetaan raaka-aineeksi. 




Jos ajattelette yhtään samalla lailla kuin minä, herää ensimmäisenä mieleen kysymyksiä, kuten: Miksi juuri tali? Mikä tekee sen hyödyntämisestä ekologista? Ja miksi se on "muka" hyvä raaka-aine kosmetiikkaan? Voisihan ajatella, että eläinten talia ei tekisi ensimmäisenä mieli levitellä kosmetiikkansa joukossa iholle, vaikka tali huolella puhdistettua onkin. 

Fakta kuitenkin on, että lihateollisuuden sivutuotteena syntyy rasvaa, joka menee hukkaan. Monesti tilallinen jopa maksaa sen poisviennistä, jotta se viedään suoraan roskiin. Kolme Cosmetics haluaa talia hyödyntämällä edustaa luontoa säästävää kiertotaloutta, jossa energian ja hävikin määrä minimoidaan. Tästä syystä talin käyttö on ekologinen vaihtoehto. Eläimiä kun ei kasvateta talin vuoksi, vaan ne saavat viettää lajinmukaista elämää, laiduntaa ympäri vuoden ulkona, hoitaa jälkikasvuaan jne. Kolme Cosmetics vain hyödyntää muuten hävikiksi menevän talin. 

Monelle ehkä tulee myös yllätyksenä se, että talia on käytetty kautta historian saippuoiden valmistamisessa. En itsekään tiennyt, että tali antaa saippualle sen silkkisen vaahdon, joka puhdistaa ihon hellävaraisesti. Samalla se tuo saippuaan myös kovuutta, jonka vuoksi saippuaa on miellyttävämpi pidellä käsissä ja se kestää käytössä pidempään. Molemmat seikat huomasin selvästi käyttäessäni Kolme Cosmeticsin palasaippuoita. Ihastuin Kehäkukka-Sitrus -saippuaan, joka on ollut näistä Original-valikoiman palasaippuoista käytössäni. Kaikki suorakulmion muotoiset saippuat on tarkoitettu käsille ja vartalolle, ja niissä pääraaka-aineena toimii tali. Sen sijaan kasvosaippuoissa tali tulee raaka-aineista vasta viidentenä. Sitä ennen listalta löytyy merisuola, (luomu, kylmäpuristettu & elintarvikelaatuinen) kookosöljy, vesi sekä rypsiöljy, joka on kookosöljyn tapaan elintarvikelaatuista ja lisäksi kotimaista. Herkälle ja atooppiselle iholle suunnatusta Sensitive-saippuasta löytyy niiden lisäksi risiiniöljyä, kauralesettä ja hunajaa, joista kaksi viimeisimpänä mainittua ovat kotimaista ja elintarvikelaatuista. Palasaippuoita myydään myös ihastuttavina saippuakolmikkoina, joista löytyy pyöreä saippua kasvoille, kolmion muotoinen palashampoo hiuksille sekä suorakulmio käsille ja vartalolle. Tässä muuten oiva vinkki Äitienpäivääkin ajatellen! 




Talin rasvaprofiili on myös ihonhoidossa ihanteellinen, sillä se on lähellä ihon omaa öljyä (sebumia), jonka määrä korreloi ihon kosteuden kanssa. Tali ei myöskään tuki ihoa, ja siksi sitä käytettiin paljon perusraaka-aineena myös entisajan kasvovoiteissa. Ruohosyötetyn eläimen tali on myös yllättävän antioksidanttipitoinen ja sisältää runsaasti vitamiineja (kuten A, D ja K) sekä hyödyllisiä rasva- ja linolihappoja. Ehkä siksi Kehäkukka-Sitrus -palasaippuasta jääkin niin miellyttävä tuntu iholle, että joinain iltoina olen jättänyt jopa vartalovoiteen väliin, vaikka iho noin muuten huutaakin kosteutta talven jälkeen. 




Niille, jotka eivät talin käytöstä kosmetiikassa innostu, lienee sopivaa kertoa, että Kolme Cosmeticsin valikoimasta löytyy myös tuotteita, jotka ovat täysin vegaanisia. Esimerkiksi superkosteuttavan ja silottavan kehäkukkavoiteen eli Toxfree Whipped Face Creamin pohjana on käytetty raffinoimatonta luomu sheavoita, joka on vatkattu kermavaahtomaisen kevyeksi ja iholle helposti imeytyväksi rohtopitoisen kehäkukkauutteen kanssa. Voiteen raaka-ainelista on hyvin lyhyt ja ytimekäs, sillä sheavoin ja kehäkukan lisäksi siitä löytyy ainoastaan rypäleensiemenöljyä, manteliöljyä ja E-vitamiinia. Voide on täysin hajusteeton, ja säilöntäaineettomuutensa vuoksi se säilyy käyttökelpoisena 3kk avaamisesta. Lisäksi vedettömyyden ansiosta se sopii myös pakkaskeleillä käytettäväksi - vaikka nyt katseet onkin onneksi suunnattu tulevaan kesään. 

Kolme Cosmeticsin tuotteet ovat muutenkin täysin vedettömiä ja säilöntäaineettomia, ja ne tehdään pienissä erissä tuoreuden takaamiseksi. Täytyy myöntää, että siltä Toxfree Whipped Cream nimenomaan tuntuu: tuoreelta, pehmeältä ja hoitavalta. Kehäkukan ansiosta sheavoi nousee aivan uudelle tasolle, sillä kehäkukalla on kautta aikain ollut iholle rauhoittava, parantava ja tulehduksia ehkäisevä vaikutus. Antiseptisten ja antibakteeristen vaikutustensa vuoksi kehäkukka sopii myös aknen ja atooppisen ihon hoitoon. Tämän kotimaisen, kermavaahtomaisen voiteen viimeistelee suomalainen, ekologinen ja puupohjainen Sulapac-pakkaus, joka on 100% biohajoava. Kannattaa huomioida myös se, että voiteen pohjana on nimenomaan raffinoimaton eli raaka sheavoi, joka on paljon ravinteikkaampaa kuin yleisemmin kosmetiikassa käytetty puhdistettu sheavoi. Raffinoimaton sheavoi on myös hinnaltaan arvokkaampaa kuin puhdistettu sheavoi.

Mikäli siis yksinkertaisemmat ihonhoitorutiinit houkuttelevat ja arvostat kosmetiikassa ekologisuuden ohella säilöntäaineettomuutta, vedettömyyttä sekä luonnollisia (ja vieläpä elintarvikelaatuisia) raaka-aineita kotimaisuutta suosien, on Kolme Cosmetics tutustumisen arvoinen. Kaikkiin Toxfree-tuotteisiin pääset tutustumaan tarkemmin täällä.

Olettekos te jo kuulleet Kolme Cosmetics -sarjasta? Millaisia mietteitä heräsi talin käytöstä kosmetiikassa? 















1 kommentti:

  1. Sen tiesin, että talia on käytetty saippuassa. Kyllähän se hieman korviin kuulostaa "ällöttävältä" että kosmetiikassa on talia, mutta sitten, kun asiaa hetken miettii niin ei se niin kauhea asia ole :). Ehkä se tali on vain sanana jollain tavalla ällö. Tuo saippuakolmikko vaikuttaa kyllä hyvältä triolta :).

    VastaaPoista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!