perjantai 29. maaliskuuta 2019

Halpa vai kallis käsivoide - kuinka arvokkaina pidät käsiäsi?



Kädet joutuvat päivän aikana lukuisia kertoja koetukselle. Kun asiaa alkaa oikeasti ajattelemaan, mehän käytämme käsiämme melkein kaikkeen! Silti monikaan ei ole käsivoiteesta valmis maksamaan sievoisia summia, vaan tarttuu usein siihen edullisempaan ehdokkaaseen. Myönnän, että itsekin kuulun tähän ryhmään, joka käsivoiteessa monesti pihistelee. En osta edullisimpaa, mutta tunnustan silti, että jo 20 euron käsivoide on minusta kallis, vaikka seerumista olen maksanut yli 150 euroakin, eikä 100 euron voidekaan tunnu ollenkaan kalliilta, jos se on oikeasti raaka-aineiltaan hyvä ja toimii. Olen aina panostanut ihonhoitoon ja kosmetiikkaan, mutta käsi- ja jalkavoiteisiin en niinkään. Vartalovoiteistakaan en mielelläni maksa enempää kuin maksimissaan 30 euroa. 

Useimmiten käsivoiteissa hintahaarukkani on 7-12 euroa. Parin euron käsivoiteista olen nykyään hieman epäileväinen, elleivät ne sitten ole luonnonkosmetiikkaa. Olen nimittäin pariin kertaan ostanut todella halvan markettikäsivoiteen ja "palkkiona" käsiä on alkanut kihelmöimään ja punoittamaan samantien. Yhdestä voiteesta sain jopa pientä punaista röhelöä kämmenselälle. Siksi en uskalla aivan halvimpiin tuubeihin tarttua, tosin tässäkin on tottakai poikkeuksia.

*TUOTE SAATU PR-NÄYTTEENÄ

Kun sain pr-näytteen Sisleyn uudesta käsivoiteesta, tiesin odottaa korkeaa hintaa. Aivan 134 euroa en kuitenkaan odottanut, vaikka tiedänkin tuotteiden olevan erittäin laadukkaita. Ihastuin brändiin jo reilu 10 vuotta sitten, ja myönnän satsanneeni Sisleyn tuotteisiin useita satasia jo ennen bloggaajan urani alkua. Rakastan laadukasta ja toimivaa kosmetiikkaa (kauniissa purkeissa), mitäpä sitä kieltämään! Silti ollakseni rehellinen, en koskaan ole ajatellut maksavani 134 euroa käsivoiteesta, sillä kädet ovat "vain" kädet - eikö niille nyt kelpaa mikä tahansa voide? 

Mitä enemmän ajattelen asiaa siltä kantilta, kuinka paljon käsiäni käytän päivittäin ja kuinka valtavan paljon helpompaa elämäni on käsieni ansiosta, alkaa tuntua vähän jopa kamalalta, että pidän käsiäni "vain" käsinä, joille olisin valmis levittelemään melkein mitä tahansa ylijäämäkreemiä. Siis oikeasti. Niinkö vähän käsiäni arvostan, että olen valmis panostamaan niiden hyvinvointiin vain muutaman hassun euron? Ei, kyllä minä oikeasti arvostan niitä enemmän. Paljon enemmän.


Mikä sitten Sisleyn uudesta Sisleÿa l'Intégral Anti-Âge -käsivoiteesta tekee niin monin verroin "paremman" kuin edullisemmat käsivoiteet, että sen hinta on noinkin korkea? Sanoisin, että vastaus on viimeisen päälle viilattu koostumus ja korkealuokkaiset raaka-aineet. Voide sisältää erittäin tehokkaita kasvipohjaisia aineosia, joiden vaikutuksia on tutkittu vuosia. Sisleylle tärkeimpiä asioita on nimenomaan tuotteidensa ensiluokkainen koostumus ja tuntu iholla. Raaka-aineita ja niiden yhdistelmiä tutkitaan vuosia ja tuotekoostumuksia viilataan niin kauan, kunnes se "huippu" on saavutettu. Tämä tietenkin maksaa. 

Tässä käsivoiteessa on käytetty muun muassa Padina pavonica-uutetta, jota Sisley käyttää muissakin tuotteissaan. Se tunnetaan tehokkaana ihon kosteusvarantojen täydentäjänä. Myös silkkialbitsialla on käsien ihoa elvyttävä vaikutus. Ehkä se vaikuttaa myös koostumuksen silkkisyyden tuntuun. Voide on koostettu myös niin, että se ehkäisee tummia läiskiä. Tässä auttavat heksyyliresorsinoli sekä tattarinsiemenuute. Toistuvasti käytettynä voiteen luvataan tasoittavan ihoa, häivyttävän tummia läiskiä ja verisuonia.


Sisleÿa l'Intégral Anti-Âge -käsivoidetta voisi siis raaka-aineidensa perusteella kutsua enemmänkin ihonhoitotuotteeksi kuin "pelkäksi" käsivoiteeksi. Tuote nimittäin vaikuttaa ikääntymisen kolmeen ulottuvuuteen: se ehkäisee niin geneettisen kuin ympäristön ja elintapojenkinkin aiheuttamia ikääntymisen merkkejä. Tämä vahvistaa ajatukseni siitä, että voide on kehitty sillä ajatusmallilla, että käsien ihonhoitoon tulisi satsata yhtä lailla kuin kasvojenkin ihoon. Koska kädetkin ovat tärkeät. Varmasti on ihmisiä, jotka sen ymmärtävät ja haluavat satsata käsiinsä 134 euroa, jos sillä saa tuloksia ja ensiluokkaisista raaka-aineista valmistetun tuotteen. Sisleÿa -käsivoide sisältää vieläpä suojakertoimen SPF 30, sillä mikrokiteiset titaanioksidit suojaavat tehokkaasti auringon UVA- ja UVB -säteiltä. Jos haluaa ehkäistä kämmenissään maksaläiskien syntyä ja muutenkin antaa käsille tehokkaan suojan UV-säteiden vanhentavia vaikutuksia vastaan, kannattaa ehdottomasti valita käsivoide, jossa on aurinkosuoja. Oli se sitten tämä tai joku muu. 

Lopulta päästäänkin kysymykseen: Olisinko jatkossa käsiä arvostavan uuden näkökulmani myötä ja tämän kokeilun perusteella valmis maksamaan 134 euroa käsivoiteesta? 

Ehkä. Jos aiemmin olisin vastannut 100% varmuudella "ei", nyt kielteisyys tipahti 50%. Tavallaan ymmärrän, mikä tässä käsivoiteessa maksaa ja että käsienkin hoitoon on hyvä panostaa. Kyllä silti 134 euron hinta kirpaisisi, vaikka toisaalta 75ml tuubi on hyvin riittoisa ja tätä ylellistä voidetta riittää pieni nokare käsille iltaisin. En ehkä koe kolmekymppisenä välttämättä tarvitsevani näin arvokasta voidetta, mutta voi olla, että neljä- tai viisikymppisenä katson taaksepäin ja toivoisin satsanneeni käsienhoitoon enemmän. Sillä onhan käsien iho kaulan ohella juuri se alue, jonka sanotaan paljastavan naisen todellisen iän...

Sisleÿa l'Intégral Anti-Âge Hand Cream SPF30 saatavilla 75ml pumppupullossa hintaan 134 euroa huhtikuun lopulla. Sisleyn tuotteisiin voi tutustua Sokoksilla ja Stockmannilla sekä molempien verkkokaupoissa.

Minkä verran te olette valmiita maksamaan käsivoiteesta? Pihistättekö vai panostatteko?
















Share:

8 kommenttia

  1. Jaiks, on kieltämättä tyyristä kamaa..! o_O Kamalan vaikea sanoa, mikä olisi oma maksimi, mutta tällä hetkellä käytössä on The Chemistryn noin 14 euron voide (ihan kamala sivumennen sanoen, kuin yrittäisi imeyttää puhdasta silikonia käsiinsä), mikä on minusta halpa hinta. 20 maksan vielä ihan mielelläni, 30 euroa maksavan käsivoiteen pitää olla jo jollain muullakin tavalla houkutteleva, kuin "pelkkä" käsivoide.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin voisin maksaa parikymppiä oikeasti hyvästä käsivoiteesta, mutta samaa mieltä olen kyllä kanssasi siitä, että 30 eurolla pitää saada jo jotain spesiaalia käsivoiteiden osalta. Tämä 134 euron käsivoide onkin sitten spesiaaliakin spesiaalimpi tapaus! :D

      Poista
  2. Uups, onpas tyyris käsivoide. Itse en jaksa uskoa, että noin kallis käsivoide on hintansa arvoinen, sori! Halvemmalla saa varmasti ihan yhtä hyvää. Itse käytän maksimissaan 10 euron käsivoiteita, mikä on tietysti valovuosien päässä ökykaallista tuotteista. Lumenella on mielestäni nykyisin todella hyviä käsivoiteita, eivätkä ne maksa edes 10 euroa. Rasvaan käsiä lukemattomia kertoja päivässä, ja minulla on käytössä useita käsivoiteita kerrallaan, joten hintataso ei silloin voi ollakaan korkea, mutta kukin tyylillään. Varmasti superkalliille käsivoiteillekin on ostajansa.

    Mukavaa viikonloppua Mia<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, tällä on kyllä hintaa! Kokemani perusteella voin sanoa, että laatu kyllä tässäkin Sisleyn tuotteessa tuntuu, mutta kyllähän tuollainen hinta aina silti vähän ulkopuolisena voi mietityttää, kun ei itse ole ollut sivusta seuraamassa tuotteen kehityskaarta alusta loppuun, eikä tiedä raaka-aineiden todellista hintaa/arvoa jne. Kosmetiikan valmistajille hinta voi olla helpompi perustella, kun itse tietävät mikä voiteessa maksaa (jos maksaa). Mielenkiintoista ollut myös seurata sivusta uusien kotimaisten luonnonkosmetiikkasarjojen tuloa markkinoille ja niille asetettuja hintoja. Koska jokainen valmistaja varmasti tietää, yli- vai alihinnoitteleeko tuotteensa vai ottaako välistä suunnilleen sopivan osuuden :)

      Mutta joo, kuten sanoit, kukin tyylillään - oli kyse sitten kosmetiikan käytöstä, sen hinnoittelusta tai mistä tahansa muusta :D

      Ihanaa uutta viikkoa, Sari! <3

      Poista
  3. Kerrot käsivoiteessa olevan suojakertoimen,niin silloinhan sitä pitäisi käyttää päivällä! :) Autoillessa kesällä käytän aurinkosuojapuikkoa kämmenselillä. (Vahingosta viisastuneena, koko käsiin ei kannata laittaa aurinkosuojavoidetta. Se palaa rattiin auton ollessa parkissa auringossa. Ja olipa työ saada ratti puhtaaksi!)Josta tulikin mieleen hankkia uusi, kun keskikonsolissa pyörii se viimekesäinen... :)
    Noin kallista KÄSIvoidetta en ikinä ostaisi! Olen kanssasi samaa mieltä, että kasvojenhoito tuotteesta voi maksaa liki satasen. Kyllä kalliimmissa tuotteissa vaikutus tuntuu ja näkyy. Onhan kalliimmissa voiteissa enenmmän tehoaineita, kuin edullisimmissa markettivoiteissa.
    Vinkkinä hyväksi käsivoiteeksi: https://www.raskauskeiju.fi/baby-oil-ihooljy-200ml-sophie-la-girafe-baby Juu!! Kyllä vaan!! Öljy. Tämä öljy imeytyy uskomattoman hyvin käsiin. Aluksi tuntuu, että ei imeydy, mutta hetken päästä se onkin hävinnyt. Jopa niin hyvin, että lisään toisen kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ihanteellista tätä olisi ehdottomasti käyttää päivisin! Itsellä vaan on hassu tapa säästää ne "paremmat" käsivoiteet iltaan ja hieroa niitä käsiin juuri ennen nukkumaanmenoa vaikuttamaan yön ajaksi :D Ajattelen ehkä, että silloin käsivoiteen vaikutus ei mene heti hukkaan, kun päivän aikana tulee pestyä käsiä yllättävän usein. Mutta jos tämä olisi tuubimuodossa, ehkä sitä tulisi kannettua mukana. Toisaalta, harmittaisi hirveästi, jos tämän hintainen tuubi sattuisi jonnekin jäämään! :D

      Samaa mieltä olen kanssasi siitä, että kalliimmissa voiteissa uskon ehdottomasti olevan enemmän tehoaineita - ei kaikissa, mutta useimmissa. Tämäkin on laadukas, enkä yhtään epäile, etteikö sisältäisi paljon vaikuttavia aineosia, mutta se on sitten jokaisen oma asia, haluaako käsivoiteeseen / käsiinsä satsata tällaista summaa ja missä muodossa. Monihan esimerkiksi laitattaa kynsiään ja saattaa maksaa siitä helposti yli 100€ kuukaudessa, mutta käsivoiteen muodossa hinta voi sitten taas puolestaan tuntua liian suurelta :D Itselleni 134 euroa olisi käsivoiteesta aika hulppea hinta, vaikka kuinka tiedänkin tämän olevan laatutuote. Ehkä summa tuntuu isolta juuri siksi, kun käsivoiteisiin ei ole tottunut panostamaan, mutta muuhun ihonhoitoon kyllä :)

      Tosi kiva kun otit kantaa keskusteluun, kiitos siis kommentistasi! Mukavaa kevään odotusta! :)

      Ps. Pistän tuon vinkkaamasi vauvaöljyn mieleen, sarjaa on kehuttu aiemminkin :)

      Poista
  4. Kallein käsivoide taitaa olla Sensain mitä olen käyttänyt, hinta n. 100e.Mut vakkarikäytössä on Iredale, jossa on suojakerroin. Silläkin hintaa kuitenkin reilut 30e.Tässä Sisleyssa taitaa olla korkein suojakerroin mitä missään muussa käsivoiteessa. Olen kokeillut tätä kädelle, eikä ikinä uskoisi, että tässä on noin korkea suojakerroin. Mieletön koostumus joka imeytyy heti. Voisin kesäajaksi kuvitella satsaavani tähän. 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, no sä olet satsannut aika suuren summan käsivoiteeseen! Satanen tuntuu mullekin isolta, vaikka tosiaan ihonhoitoon tulee satsattua helposti enemmänkin :) Iredalen käsivoide on muuten hyvä, tulipa taas mieleen tästä kommentista :D Mä muistelin, että sen hinta olisi ollut paljon kalliimpi, lähemmäs 40€, mutta googlasin ja kyllä vaan se oli sen 32 jotain :)

      Ja joo, koostumus tässä on todellakin hiottu viimeisen päälle!

      Poista

Mielipiteitä, ajatuksia tai muuta kommentoitavaa? Kiitos kommentistasi!

© Beauty Highlights | All rights reserved.