sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Makeup Revolution - edullinen yllättäjä



Kun brittiläinen Makeup Revolution raivasi alkukeväästä tiensä Suomeen, monelta pääsi riemunkiljahduksia. Vihdoinkin edullisen meikkibrändin tuotteita saisi myös täältä, ja vielä niinkin helposta ja tutusta paikasta kuin Prismasta. Minun reaktioni ei ollut lähelläkään riemunkiljahdusta, sillä en tuntenut sarjaa entuudestaan enkä ajatellut siihen edes tutustuvani. Mielessäni lokeroin Makeup Revolutionin "halpismeikkien" kategoriaan, jotka itselläni harvoin herättävät innostusta. Kuten blogistakin huomaa, selektiivinen kosmetiikka on minulle se sisäisiä riemunkiljahduksia aikaan saava, sillä rakastan kaunista ja laadukasta kosmetiikkaa, enkä pääse siitä mihinkään.


Jonkin aikaa seurasin innostuksen aaltoa sivusta. Lueskelin bloggaajakollegojen kirjoituksia ja kiinnitin huomiota kehuihin, joita sarja tuntui saavan vuolaasti osakseen. Huomasin ihastelevani etenkin luomiväripalettien sävyjä, mutta halpa hinta usean sävyn paletista sai päässäni kaikumaan taas sen ajatuksen, ettei sillä hinnalla voi varmasti saada tarpeeksi laadukkaita meikkejä. Paletit saattoivat olla "ihan ok" -tasoa, mutta epäilin suuresti, että ne kiipeäisivät arvosteluasteikossani sille korkeudelle, johon itse olin meikeissä tottunut. Luomivärien tulisi olla pigmenttisiä, helposti levittyviä ja pysyviä, koska juuri toimivat tuotteet tekevät meikkaamisesta mutkatonta, helppoa ja kivaa! 


Lopulta Oh So Many Reasons -blogin Niina nosti minussa heränneen kiinnostuksen kipinän sille tasolle, että halusin lähteä testaamaan meikkejä ja katsoa, mihin niistä olisi. Sainkin yhteistyön tiimoilta tutustuttavaksi muutamia tuotteita, joista luomiväripaleteista minulle lähetettiin toinen toivomistani paleteista, jota olin eniten ihastellut: Fortune Favors The Brave. Avattuani paletin katsoin sävyjä juuri sillä ilmeellä, että toivoin, etteivät ne tuottaisi pettymystä. Sävyt olivat luonnossa vieläkin kauniimmat kuin kuvissa. 


Kun mietin millaista silmämeikkiä lähtisin ensimmäisenä kokeilemaan, päädyin sähkönsinisen sävyihin, joita en ole pitkään aikaan meikissä käyttänyt. Käytin silmämeikissä sävyjä 4 Hope, 6 Skylight ja 8 Midnight Rainbow. Rajauksen tein eräällä toisella uutuustuotteella, josta on tulossa blogiin juttua lähiaikoina. Yllätyin, miten paljon näihin sinisen sävyihin tykästyinkään! 


Halpojen tuotteiden on harvinaisen vaikeaa saada minua vakuuttuneeksi, mutta Makeup Revolutionin luomivärit nousivat "ihan ok" -tasoa ylemmälle. "Ihan hyväkään" ei välttämättä riitä, sillä edullisten brändien kategoriassa ne ohittavat monet muut kilpailijansa ja kirivät kärkipäähän. Tämä siitä syystä, että luomiväreissä on yllättävän hyvin pigmenttiä ja pysyvyyskin on ihan hyvä. Paletit eivät varmasti tule jäämään minulla laatikkoon pölyttymään, vaan aion ehdottomasti hyödyntää näitä kauniita sävyjä jatkossakin. Se, että 2014 perustettu brändi on noussut nopeassa ajassa suureen suosioon on varmasti juurikin hämmästyttävän hyvän hinta-laatusuhteen ansiota. 


Toinen yhteistyön kautta saamani luomiväripaletti on Flawless -palettien uusien ilmestys. Ultra 32 Shade Eyeshadow Palette Flawless 4 on värimaailmaltaan hieman erilainen: paljon pinkkiä ja lämpimän sävyisiä ruskeita. Punertavat sävyt eivät ole minulle ihan tyypillisin valinta luomille, koska ne tekevät helposti katseestani itkuisen oloisen, mutta paletin ylärivistössä on monta kivaa sävyä, joita voisin käyttää ihan yksinäänkin. Kolmannen rivin toiseksi viimeisin harmaanruskea on myös tosi kiva sävy ihan tavalliseen arkimeikkiin luomen sävyä tasoittamaan ja tuomaan silmien väriä enemmän esille. Myös alarivistön viides sävy eli harmahtavan kylmä violetti näyttää kauniilta. 


Luomiväripalettien lisäksi testissäni on ollut poskipunapaletti, meikinkiinnityssuihke sekä highlightereista voidemainen ja puuterimainen versio. Ultra Blush -poskipunapaletissa on kauniit, vaaleaihoisellekin sopivat raikkaat sävyt. Pigmentti on myös ihan hyvä, vaikka ei ihan yhtä kermainen kuin kaikissa luomiväreissä. 


Highlightereista suosikkini on shampanjan sävyinen Liquid Highlighter, jolla saa todella kauniin hehkun esimerkiksi poskipäille. Nestemäinen, pipetillä annosteltava tuote levittyy pehmeästi ja sitä voi halutessaan sekoittaa pari tippaa vaikka meikkivoiteen joukkoon antamaan lisähehkua kasvoille. Tämä on kesämeikin ehdoton kaunistaja! 


Vivid Baked Highlighter näytti alkuun liian valkoiselta sävyltä, ja olinkin varma, että tuote jäisi minulta käyttämättä. Todellisuudessa sävy on kuitenkin Golden Lights ja iholla hentoisen kullanhohteinen. Sävy sopii siis hyvin myös vaalealle iholle ja näyttää varmasti upealta myös ruskettuneella iholla! Pigmenttiä on tässäkin kivasti. 


Luomivärien lisäksi vakuutuin myös Pro Fix Amazing Makeup Fixing Spray -suihkeesta, joka lupaa auttaa meikkiä pysymään siistinä ja raikkaana jopa kahdeksan tunnin ajan. Itselläni tuo aikaraja toteutui eikä puuterointia tai muutakaan fiksausta tuona aikana tarvittu. Tämäkin tulee jäämään käyttöön niille koettelevimmille päiville, kun haluan meikin kestävän varmasti freesinä! 


Kokonaisuudessaan Makeup Revolution oli iloinen yllätys. Epäileväiset ajatukseni ovat hiljentyneet ja niiden tilalla on positiivinen toteamus: Halvallakin voi joskus saada ihan hyvää. 

Makeup Revolutionin tuotteisiin voi tutustua Prismoissa

Tuotteiden hinnat:
  • Vivid Baked Highlighter 5,49€
  • Liquid Highlighter 9,29€
  • Pro Fix Makeup Fixing Spray 8,79€
  • Fortune Favors The Brave Palette 12,79€
  • Ultra 32 Eyeshadow Palette 12,79€
  • Ultra Blush Palette 9,98€

Kuinka monelle teistä Makeup Revolution on tuttu? Jos ei ole, kiinnostaako brändi muuten? 













*Yhteistyössä Makeup Revolution. Postaus sisältää mainoslinkkejä.
Share:

15 kommenttia

  1. Mulla on joitakin Makeup Revolutionin tuotteita, koska olen halpismeikkien ystävä;) Makeup Revolutionin meikeissä on tosi paljon "melko hyviä", mutta valitettavasti myös todella huonoja, etenkin luomiväreissä. Noita ko. paletteja en ole kokeillut, mutta omani on aika kehno, joten en ole sitä juurikaan käyttänyt. Useimmiten ongelmana on se, että luomivärit katoavat luomilta häivytettäessä kuin tuhka tuuleen eli niitä joutuu työstämään todella kauan ja siltikin värit katoavat luomilta jo parin kolmen tunnin sisällä. Makeup Revolutionin highlightereista sen sijaan tykkään kovasti, koska niissä ei ole tuota "katoamisilmiötä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa harmi kuulla, että sulle on sattunut kehnolaatuinen paletti! Mattasävyistä tuntuu ylipäätään irtoavan pikkuisen vähemmän pigmenttiä kuin noista kimalteisista. Mutta tuo Fortune Favors The Brave on muuten ollut ihan tosi ihana! En muista milloin olisin viimeksi ihastunut "halpispalettiin" näin paljon :D Eikä siis edullisissa meikeissä mitään pahaa ole, jokainen käyttää mitä tykkää, mutta mä kun yleensä tykkään panostaa selektiivisiin tuotteisiin, niin siksi tämä on mulle yllätys :D

      Tuli mieleen, että käytätkö noiden luomivärien alla minkälaista pohjustajaa? Mulla on ollut käytössä Iredalen Smooth Affair For Eyes ja se pitää kyllä kaikki luomivärit huippuhyvin paikoillaan :) Löytyy tästä postauksesta:

      http://www.beauty-highlights.fi/2018/02/vuoden-2017-parhaat-meikkituotteet.html

      Poista
    2. Primeria käytän aina silmämeikin alla, mutta MUR:n luomivärit taitavat olla ainoita, joiden kanssa tulee tuo "katomisilmiö". Tosin en ole näitä uusimpia paletteja kokeillut, vaan omista kokeiluistani on jo aikaa. Ehkä laatu on parantunut vuosien saatossa. Let's hope so:)

      Poista
  2. Sarjan parhaimmistoa on kyllä tuo meikinkiinnityssuihke ja luomiväripaletit. Mulla oli aluksi ihan samanlaiset mietteet kuin sulla, kun en aina oikein usko halpismerkkien laatuun, mutta luomivärit yllättivät laadullaan.
    Osa on vähän kuivia laadultaan, mutta sitten siellä on niitä mielettömän kermaisia sävyjä joukossa!

    Tuota nestemäistä highligheria en olekaan vielä testannut, se näyttää hyvältä. :)

    Iloa päivään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkäsin tuosta meikinkiinnityssuihkeesta, toimii! Ja hyvä, että joku ymmärtää tän mun epäluuloisuuden halpismeikkejä kohtaan :D Kyllä mäkin käytän jonkun verran markettikosmetiikkaa meikeissä, mutta ihan niitä tosi halpoja meikkejä ja oudompia brändejä kohtaan herää helposti epäluulot, että voiko tuote olla hyvä, jos hintakin on ihan tosi halpa :) Mutta nämä yllätti ihan positiivisesti.

      Aurinkoa päivään! :)

      Poista
  3. Minulla on yksi Revolutionin paletti ja se on ihana <3. Mutta nyt, kun näin tämän sinun palettisi, niin en tiedä olisiko tämä vieläkin ihanempi.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fortune Favors The Brave on kyllä aika ihana sävyiltään :) Mä oon nyt meikannut sillä monena päivänä, joten sävyt kyllä iskee! Ajattelin juhannusmeikinkin väsätä sillä :D

      Poista
  4. Mä olen joskus parisen vuotta sitten omistanut merkin mattapaletin, joka oli ihan ookoo, joten se jäi vähälle käytölle. Mutta tämän paletin kermaiset sävyt kuulostavat ja näyttävät houkuttavilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kimalteiset sävyt on oikeasti ihanan kermaisia! <3 Mä oon ihan haksahtanut tohon Fortune Favors The Brave -palettiin :D

      Poista
  5. Mulla on joitakin MUR meikkejä ja tykkään kovasti! Edullisia ja hyviä, ainakin testaamani korostustuotteet ja luomivärit :)

    VastaaPoista
  6. Multa löytyy muutama tuote Make Up Revolutionilta ja kaikki on kyllä ollut ihan toimivia. Luomiväripaletteja en itsekään ole uskaltanut vielä hankkia, mutta tän postauksen jälkeen voisin kyllä niitäkin harkita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harkitse ihmeessä! Mä ainakin tykästyin nimenomaan luomiväreihin! :D

      Poista
  7. Mulla on kaksi MuRin palettia ja mulle niiden laatu on enemmän kuin tarpeeksi. Myös tuo Golden Lights -highlighter löytyy omasta kokoelmasta. Se on niin valtava, ettei se varmasti lopu koskaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se kyllä kestää varmaan melkeen koko elämän, vaikka käyttäisi joka päivä! :D

      Poista

Mielipiteitä, ajatuksia tai muuta kommentoitavaa? Kiitos kommentistasi!

© Beauty Highlights | All rights reserved.