Viime viikolla mediassa alkoi levitä käsittelemättömiä kuvia tunnetusta tähtösestä nimeltä Kim Kardashian. Itse en juurikaan naisen elämää seuraa, en edes Instagramissa, mutta Facebookissa uutislinkkiä jaettiin sen verran ahkeraan, että tulin itsekin klikanneeksi sen auki. Nyt en kuitenkaan ota kantaa naiselle tehtyihin kauneusleikkauksiin, vaan käsittelemättömiin kuviin. Niistä nimittäin tuli jollain tapaa huojentunut olo. Ja se johtuu ihan vain siitä, että yhtä lailla kuin minulla, Kimilläkin on selluliittia! 

Tulin kuvia katsellessani melkein jopa iloiseksi. Minusta meidän naisten ja myös miestenkin pitäisi nähdä tällaisia kuvia enemmän. Kasvoja, joissa näkyy näppylöitä, ryppyjä tai juonteita. Vartaloita, joissa on muhkuroita tai kuoppia. Jotta muistaisimme, että ne ovat normaaleja asioita - myös Hollywood-staroilla. Välillä se pääsee unohtumaan tässä käsiteltyjen kuvien täyttämässä maailmassa, jossa tavoitellaan liiaksi täydellisyyttä ja joskus jopa uhkarohkein keinoin, kuten kauneusleikkauksiin liittyvässä postauksessa jo totesinkin. Miksi reisiä pitäisi piilotella, jos on selluliittia? 

Äitini ilmoitti muutama päivä sitten, että lähtee ensi viikolla aurinkolomalle. Keskustellessani hänen kanssaan puhelimessa, hän mainitsi ensimmäisten asioiden joukossa sen, että olivat pikkusiskoni kanssa valinneet kohteeksi syrjäisemmän kylän, sillä siellä hänkin kehtaa olla bikineissä ilman suomalaisten turistien katseita. Äiti lisäsi huojentuneena, että onneksi paikallisetkin varmasti katselevat enemmän silikoneilla varustettuja upeakroppaisia naisia eikä vanhempaa naista, jolla on suonikohjuja säärissään tai pienempi rintavarustus. Minä mietin mielessäni, kuinka äiti näyttää reiluna viisikymppisenä ja viisi lasta synnyttäneenä hehkeältä ja upealta naiselta, mutta yritä nyt sitten takoa se toisen päähän, kun äiti itse on selkeästi aivan toista mieltä. Aloin samalla miettimään, että tämäkin saattaa osakseen selittää sen, miksi itse olen aika lailla koko ikäni kamppaillut itsetunto-ongelmien kanssa. En väitä, että kaikki on lähtöisin kotioloista, mutta iso vaikutus on myös vanhempien rohkaisulla, jota en ole koskaan saanut. Minulle ei ole sanottu, että olisin kaunis ja riittäisin sellaisena kuin olen. Olen joutunut opettelemaan nuo asiat aikuisiällä ihan itse ja se polku ei ole ollut helpoimmasta päästä. 



Olen bloggaamisen alusta saakka esitellyt säännöllisin väliajoin erilaisia vartalon kiinteytystuotteita ja selluliittigeelejä. En ole koskaan ajatellut, että pelkästään voiteilla pääsisi selluliitista eroon, mutta niiden käyttö on oikeastaan iskostunut jo yli 15 vuotta jatkuneeksi tavaksi. Ne ovat olleet tuotteita, joilla olen hakenut "hetkellistä helpotusta". Sitä tunnetta, että taistelen selluliittia vastaan. Toki myönnän joskus salaa haaveilleeni, että joku tuotteista oikeasti toimisi ja joku kaunis päivä heräisin ilman muhkuran muhkuraa.

Tajusin kuitenkin hiljattain, etten ole nyt kuukausiin käyttänyt mitään selluliittivoiteita, ainoastaan tavallisia vartalovoiteita. Viimeksi, kun kirjoitin blogissa kiinteyttävästä vartalovoiteesta, oli elokuu ja olin juuri palannut Jenkeistä. Aloin miettimään, mikä on muuttunut. Ja sitten tajusin: omat kuoppani ovat vihdoin edenneet hyväksyttyjen listalle. Minulla on selluliittia ja se on ihan ok. Tulevana kesänä en aio peitellä reisiäni, vaan uskaltaa käyttää lyhyempiäkin sortseja, vaikka reiteni eivät olekaan kuin photoshopatuissa lehtikuvissa. Tämän muuttuneen ajatusmallin jälkeen on ollut aivan erilainen fiilis alkaa taas käyttämään selluliittivoiteita. Olo on ollut paljon... rennompi.  

Shiseidon Advanced Body Creator -linjan Aromatic Sculpting Gel on toiminut paluuna selluliittivoiteiden pariin. Geeli imeytyy iholle sekunneissa ja antaa kivan napakoittavan ja viilentävän tunteen iholle, joka kestää yllättävän pitkään. Olen lukuisia viilentäviä voiteita vartalolle levitellyt, mutta näin viilentävää geeliä en kertaakaan. Vaikka selluliittivoiteet eivät pystykään taikomaan iholta muhkuroita pois, voivat ne aktivoida verenkiertoa ja nesteenpoistoa. Tässä geelissä on myös kevyt aromaattinen tuoksu, joka pohjautuu muun muassa mausteisiin ja greippiin. Hintaa 200ml pullolla on noin 60 euroa. 


Uskaltaako joku muukin myöntää kropastaan löytyvän selluliittia? Miten suhtaudutte omiin muhkuroihinne? 

















*Tuote pr-malli.

19 kommenttia:

  1. Kivasti kirjoitettu tärkeästä aiheesta. On ihan totta, että vähän liikaakin aina vähätellään itseämme ja etsitään niitä epäkohtia, jotka itseään vaivaa. Ja niin monesti muut eivät niitä edes huomaa. Sortsit jalkaan ja ulos! Mitä väliä sillä, mitä muut ajattelee. Omassa päässähän se ongelma vain on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Tosi kiva kuulla, että tykkäsit postauksesta!

      Sehän siinä juuri onkin, että kukaan muu ei koskaan tule katsomaan "samoilla silmillä" ja yhtä tarkkaan sinua kuin sinä itse. Lempeys ja hyväksyntä itseään kohtaan olisi syytä jokaisen oppia. Se ei aina tule helpoimman kautta, mutta mä alan ainakin jo vihdoin olemaan siinä pisteessä, että ajattelen olevani hyvä tällaisena ja piste. Helpottaa kummasti, kun ei keskity niihin "epäkohtiin". Elämähän siinä menee hukkaan, kun niitä vaan tuijottaa. Selluliitit reisissä siis kesään - jos se kesä nyt koskaan edes tulee :D

      Poista
  2. Mä käytän aina keväisin 2-3 kk:n ajan kuurina selluliittituotteita, koska ne oikeasti siloittaa ihoa, vaikka eivät selluliittiä poistakaan, siihen vielä päälle itseruskettajaa niin iho näyttä tosi kivalta. :) Joten todellakin selluliittia löytyy, mutta ei se haittaa, mutta on silti ihan kiva laittaa keväisin aina kroppa "kesäkuntoon", laiduttamaan en ala. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten hyvä taktiikka ottaa aina selluliittikuurit ennen kesää! :D Mäkin voisin jatkossa toimia niin, että oikein tehostan tuotteiden käyttöä ennen kesää. Vielä olisi varmaan aikaa, koska eihän se kesä näytän olevan lähelläkään ;)

      Poista
  3. Repsein Jonna laiduntamis-lausahdukselle :D Mutta joo, selluliittia löytyy. Mä olen ratkaissut ongelman niin, että tarpeeksi pitkä hameen helma tai tarvittaessa ohuet denierit :D Mulle on aikoinaan ollut kova paikka lihoa lähes 20 kiloa, niistä tosi osa on jo lähtenyt pois..mutta silti, mulla on vaan sellaisen laihan ihmisen identiteetti ja näen itseni laihempana kuin olen, haha :D Mutta siis, olen yrittänyt opetella hyväksymään itseni sellaisena kuin olen, kaikkine kiloineen, ja yrittäisin enemmän sellaista positiivista kehonkuvaa, kuin itsensä rääkkäämistä ja johonkin tiettyyn muotiin itsensä pakottamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ajattelin tuon olevan näppäilyvirhe ja Jonnan tarkoittavan laihduttamista :D

      Mäkin muistelen edellisinä kesinä käyttäneeni jotain ohuita legginsejä sortsien tai hameiden alla, mutta siinä ei sitten taas sääret rusketu ja jotenkin ei vaan jaksaisi niitä sen takia pukea päälle, että peittelee selluliittejaan :D Oikeesti, jos kesä koskaan tulee, aion todellakin jättää tänä kesänä leggingsit ja muut kaappiin. Tosin rakastan maximekkoja enemmän kuin superlyhyitä sortseja, mutta jos oikein superkuuma hellepäivä sattuisi, kyllä voisin ne sortsitkin vetää jalkaan tai lyhyemmän hameen.

      Kannatan tuota positiiviseen kehonkuvaan pyrkimistä! <3

      Poista
    2. :D Mutta joo, näppäilyvirheet/autocorrect on välillä hauskoja, mä jotenkin mielsin tuon aluksi siis huumoriksi, joka liittyy kesälaitumille kirmaamiseen :D

      Poista
  4. Mielettömän hyvin kirjoitettu postaus :) Kyllähän sitä itsekriittisyyttä edelleenkin on, mutta olen huomannut, että myös noiden selluliittien suhteen on pikkuhiljaa tullut enemmän sinuiksi. Itsekin tykkään ajoittain erilaisia selluliittivoiteita testailla vaikken niistä mitään ihmeitä odotakaan tapahtuvaksi - vaikka kaipa se pieni toive aina on ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Mira! Ihanaa saada positiivista palautetta :)

      Joo, elämä opettaa ja mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän sitä tulee sinuiksi itsensä kanssa. Ainakin niin mulle on käynyt. Selluliittia tai ei, ollaan hyviä just sellaisina kuin ollaan ;) Voihan niitä selluliittivoiteita silti käyttää, onhan tämä Shiseidonkin voide ihan superkiva iholla. Tää tosiaan viilentää niin, että huh heijaa! Tuntuu ihan kuin selluliitit sulaisi iholta :D

      Poista
  5. En käytä sellutuotteita, koska omat röpelöt on auttamattomissa, mutta kuulostaa ihanalta tuotteelta ja Shiseido on niin ihana brändi <3 Kiva auutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shiseidolla on kyllä monia hyviä tuotteita. Esimerkiksi se Synchro Skin meikkivoide, josta juuri blogissa kirjoittelinkin. Siitä on tullut aivan mun luottotuote! <3

      Poista
  6. Pitäisi taas kyllä kaivaa jemmoissa olevat pullot testiin. Minulla on ollut selluliittiä ja nuorempana en niitä hävennyt mutta nyt jotenkin vanhemmiten on käynyt toisin. Toisaalta se saattaa johtua muutenkin lihoamisestani, etten kovin innoissani julkisilla ole uikkarit päällä. Nyt silti alkaa kuntoilu ensi vuoden häitä varten niin enköhän tässä sitten kehtaa taas rannallakin näyttäytyä niiden selluliittien kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida olla kiire kaivella niitä pulloja esiin, ainakin jos katsoo ulos ikkunasta :D No ei, toivotaan, että pian oikeasti saadaan nauttia keväisimmistä ilmoista! Eihän tässä mitään selluliittien vilauttelua edes tarvi pelätä, kun on "talvi" :D

      Poista
  7. Tuossa juurikin sivelin yhtä toista merkkiä iholleni ja viileni mukavasti iho, mutta auttaako oikeasti? No, en oikein usko, mutta kyllä se pehmentää ihon pintaa, joten jos se sitten näyttäisi paremmalta:) Mene ja tiedä. Kyllä sitä on pakko ollut oppia olemaan itsensä kanssa sinut! Selluliitillä tai ilman, kun sitä kaikilla aikuisilla on, joten ei siitä kannata turhia surra. Surettaa tietty tuon Kimin kohtalo, kun noin pääsi käymään, että ihan sensuroimattomina esittelevät tuota takamusta, mutta julkkiksella on julkkiksen kirot! Kyllä sitä on hyvä pitää itsestänsä huolta, nimimerkillä kahdesti jo salilla tänä keväänä käynyt:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selluliittivoiteet tuskin yksinään pystyvät ihmeisiin, mutta kun yhdistää niiden käyttöön oikeanlaisen ruokavalion ja liikuntaa, niin varmasti voi alkaa huomaamaankin näkyviä eroja :)

      Ja joo, olet oikeassa! Parempi ehkä tavoitella sitä itsensä hyväksyntää kuin hukata koko elämää siihen selluliitin kukistamiseen ja olla tyytymätön itseensä selluliitin vuoksi. Todellisuudessa se on kuitenkin aika pikkujuttu!

      Wau, sähän olet oikein vauhdilla aloittanut kuntoilun ;) Jostainhan se hei lähtee! Itse ajattelin nyt kun (=jos) kesä tulee keskittyä enemmän ulkoiluun kuin salilla ravaamiseen. Saa kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun tulee haukattua raikasta ilmaa samalla :)

      Poista
  8. Selluliittiä löytyy ainakin täältä, mutta se ei koskaan ole ollut este shortsien/lyhyiden helmojen käyttöön kesäkuumalla. :-) Ajattelen, että olen vain ihminen, ja jos se ei jollekin riitä niin voi voi. Toki käytän vartalovoiteita ja ir-tuotteita, jotta iho näyttäisi kivemmalta, mutta that´s it.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, hyvä Riitta! Tuollainen asenne pitäisi kaikilla olla :) Itse olen kai liikaa häpeillyt selluliittejani ja muutenkin ollut aika ankara itseäni kohtaan. Olen keskittynyt juuri niihin "virheisiin", vaikka pitäisi keskittyä hyviin puoliin. Onneksi olen viime vuosina saanut käännettyä suunnan!

      Poista
  9. Höh, eikö mun aiempi kommentti tullut läpi..:( Kirjoitin pitkän kommentin ja vitsit, jos se katosikin kuin tuuleen :D ( taisin kirjoittaa sen pari päivää sitten..). Mutta joka tapauksessa, sinulle on blogissani haaste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun huomautit asiasta, sillä sun kommentti oli jäänyt johonkin roikkumaan! Ei ollut tarkoitus! :D Ja kiitos haasteesta, toteutukseen menee :)

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!