Viime viikolla kirjoitin kevään parhaasta meikkivoideuutuudesta. Nyt ajattelin jatkaa parhaimpien linjalla ja esitellä peitevoiteista kaksi suosikkiani, joita käytän myös tuon meikkivoiteen kaverina. Tämän kaksikon olen tuntenut pidempään kuin tämän kevään, joten uskallan antaa näille kaikkien aikojen parhaan leiman. 

Peitevoiteet ovat aina kuuluneet minulla siihen haastavampaan ryhmään, josta on vaikeaa löytää ne parhaat. Parikymppisenä ihoni ei juuri peittämistä vaatinut ja saatoin pärjätä pelkällä meikkivoiteella, jos ei laskettu silmänalusia, jossa ohuen ihoni läpi kuultaa sinertävän vihreät verisuonet. Ne haluan peittää päivittäin, jos jonnekin lähden. Yleensä kun päädyn testaamaan jotain uutta peitevoidetta, kiinnitän etenkin huomiota siihen, miten se toimii silmänalusilla: kasaantuuko se helposti pieniin juonteisiin korostaen niitä ikävästi vai pysyykö se paikoillaan koko päivän. Pysyvyyden lisäksi vaadin peitevoiteilta erinomaista peittokykyä, mutta silti luonnollisen lopputuloksen. Liika pakkeli silmänalusilla vanhentaa helposti.




Lancômen *Effacernes Longue Tenue -peitevoiteeseen tutustuin ensi kertaa aika tarkalleen vuosi sitten, jolloin hehkutin sitä jo täydellisenä peitevoiteena. Olen yleensä aika tarkka siitä, kuinka paljon käytän sanaa täydellinen tai paras, sillä täydellisiä tuotteita on loppujen lopuksi aika vähän ja mitä parhaisiin tulee, en halua joka kuukausi esitellä blogissa uutta parasta tuotetta samasta kosmetiikkaryhmästä, sillä eihän siinä olisi mitään järkeä, jos paras tuote koko ajan vaihtuisi. Kuukauden suosikit ovat sitten eri asia, sillä siinä listaan nimensä mukaisesti sen kuukauden suosikkituotteeni. 

Lancômen peitevoide on kuitenkin jo vuoden ajan pysynyt minulla ykkösenä. Uskallan siis nimetä sen parhaaksi, koska tällä hetkellä käytössäni on jo kolmas tai neljäs tuubi. Tutustuin tuotteeseen aikoinaan blogin kautta saamani pr-mallin kautta, mutta sen jälkeen olen ostanut tuotteen itse. En usko, että tulen hevillä luopumaan tästä peitevoiteesta, sillä se on oikeasti täydellinen silmänalusilleni: peittää erinomaisesti ja pysyy loistavasti. Koostumus ei ole paksua ja sisältää aurinkosuojakertoimen 30. Käytössäni on *vaalein sävy 015. Sävyn kämmenselälläni kuvattuna löydät aiemmasta postauksestani.




Toisena parhaana nostan esille ruotsalaisen mineraalimeikkisarja IDUN Mineralsin peitevoideduon, jota myydään apteekeissa. Valitsin tuotteen mukaan sillä perusteella, että olen ensimmäisen pr-näytteen jälkeen ostanut paletin jo monesti itse. *Strandgyllen-duo on aivan paras mineraalimeikkipohjien kanssa. Vaaleampi sävy on nappivalinta hyvin vaalealle iholleni, mutta tummempi sävykään ei silti jää minulla käyttämättä, sillä hieman oranssiin taittavana se peittää hyvin silmänalusten sinertävyyden. Koostumus on vahamaista ja paljon paksumpaa verrattuna Lancômen nestemäiseen Effacernes-peitevoiteeseen, mutta silti peiteväri toimii hyvin silmänalusilla eikä kasaannu hienoisiin juonteisiin, kun sitä taputtelee iholle ohuesti. Pysyvyys on tälläkin erinomainen! Peitevoide sisältää muun muassa jojobaöljyä sekä E-vitamiinia. Sävyt kämmenselälläni kuvattuna löydät parin vuoden takaisesta postauksestani, jossa esittelen myös muita sarjan tuotteita. 

Tuotteiden hinta vaihtelee noin 30-35 euron välillä paikasta riippuen.

Olisi kiva kuulla, mitkä ovat teidän kaksi parasta peitevoidevalintaanne? 












*mainoslinkkejä

22 kommenttia:

  1. Toi Lancôme on niin oma lemppari, kohta tuubi jo reilusti yli puolen välin ja se on multa aika saavutus. :D Iredalella on myös aivan loistava peitevoide.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykästyin tuohon Lancômeen heti, kun sain sen ekaa kertaa käsiini. Tässä reilun vuoden aikana olen yrittänyt testata muitakin, mutta mikään ei ole vaan ollut yhtä hyvä! Mä taisin just korkata kolmannen tuubin :D Kuulostaa siltä, että mulla on enemmän peitettävää kasvoilla :D Haha, no ei, meikkaan kuitenkin melkein päivittäin ja tulee käytettyä tuota aina. Ja pakko myöntää, että annostelutekniikka olisi kyllä mulle sellainen opeteltava juttu, koska mä aina pursotan liikaa ja harmittaa sitten kämmenselältä pyyhkiä ylijäämä paperiin ja heittää roskiin. Yllättävän pieni määrä voiteita oikeasti riittää! Opettelen koko ajan olemaan säästeliäämpi.

      Mitä Iredalen peitevoidetta muuten tarkoitat? :)

      Poista
  2. Mitä ikinä kokeilenkaan, aina palaan takaisin tähän Misshan tuotteeseen. Se ei maksa paljoa,on pigmenttinen ja peittää.

    http://www.ebay.com/itm/SET-Missha-M-Boomer-BB-Cream-The-Saem-Cover-Perfection-Tip-Concealer-/192105533523?var=&hash=item2cba61d053:m:mKiRRjAHYEruEPeDqcK8grw

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Misshan tuotteita en ole vieläkään saanut aikaiseksi kokeilla, vaikka kehuja olen blogeista lukenutkin. Katsotaan, jos tulisi testattua jossain vaiheessa. Nyt olen kyllä niin jumittunut tuohon Lancômeen, etten tiedä mitä tekisin, jos tuote yhtäkkiä poistuisi markkinoilta :D

      Poista
  3. Lancomelle peukku täältäki :) Mulla on toinen tuubi menossa ja on kyllä paras peittari silmänalusille; peittää, ei pakkeloidu ja heleyttää :) Ainoastaan maksaläiskiä tämä vaalein sävy ei pysty peittämään, mutta niihin en ole muualtakaan vielä apua löytänyt :/ Vaalea ihonsävy on siksikin tosi nihkeä, sillä siinä näkyy heti kaikki värimuutokset ja niiden peitto vaaleaksi ei ole mikään helppo nakki. Meikkituotevinkkejä otetaan vastaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mäkin olen huomannut, että vaikka Lancôme on huippuhyvä silmänalusille, punertavia pilkkuja kasvoilla ei välttämättä peitä aivan täydellisesti. Tuo IDUNin peitevoide on taas värivirheisiin aivan loistava, peittää ja pysyy :) Suosittelen testaamaan sitä, mä käytän näitä kahta aina välillä rinnakkain, vaikka Lancôme onkin ehdoton ykkönen silmänalusille!

      Poista
    2. Ai niin; maksaläiskien vaalentamiseen ja ihonsävyn kirkastamiseen suosittelen muuten näitä Kiehl'sin tehotippoja, joista kirjoittelin viime kuussa:

      https://beauty-highlights.blogspot.fi/2017/04/tehotipoilla-tasaisempi-ihonsavy.html

      Mulla tuo vaalensi jopa ihossa jo pidemmän aikaa olleita puristelusta aiheutuneita arpipilkkuja :) Yritän nyt oikeasti vaalia tätä mun tasaisempaa ihonsävyä ja olla turhia puristelematta.

      Poista
    3. Joo, luinkin tuon postauksen jo aeimmin, palasin siihen uudelleen ja googlettelin vähän lisää, kun kiinnostuin niin kovasti! :) Luulen, että jossain kohtaa ostan myös itselleni ko. Kiehlsin kokeiluun :)

      Poista
    4. Kiva kuulla, kerrohan sitten miten toimi sulla! :) Mukavaa viikkoa!

      Poista
  4. Lancome alkoi hulluna kiinnostaa, vaikka peitepuolella olen luottanut Joe Blascoon ja peittävä meikkivoide Double Wear Ardenilta on ollut loistava. Kivaa vapun jatkoa Mia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joe Blasco on mun silmänalusille vähän liian tuhtia tavaraa, vaikka hyvin peittääkin :) Lancôme on ihanan ohutta, mutta ei silti läpikuultavaa, vaan peittää hyvin. Siksi ollut mun makuun loistotapaus! Ihanaa alkanutta viikkoa, Tiia! <3

      Poista
  5. Minä en ole vielä löytänyt peitevoiteissa mitään älyttömän hyvää tuotetta, joten tuo Lancômen peitevoide alkoi kiinnostamaan todella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin todellakin suositella sitä! Iskisi oikeasti paniikki, jos se yhtäkkiä häviäisi markkinoilta :D Tuotehan tosiaan uudistui viime vuoden alussa ja sitä ennen en ole tuotetta käyttänyt. Mutta nyt uudistumisen jälkeen on ollut ainakin aivan paras tuote mun silmänalusille :)

      Poista
  6. Minä en voi parasta kertoa, kun edelleen etsin täydellisesti itselleni sopivaa tuotetta. Tähän mennessä paras on ollut IsaDoran peiteväri.
    Tuo Lancôme alkoi kyllä nyt todella kiinnostamaan.
    Mukavaa vappupäivän iltaa sinulle Mia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, eihän se paras aina välttämättä heti löydy, joskus joutuu hetken kahlaamaan huonompia läpi :D Lämpimästi suosittelen tuota Lancômea, meillä ainakin löytyi heti yhteinen sävel ekasta päivästä lähtien! ;)

      Kiitos samoin, Outi! Mukavaa iltaa sinnekin ja kivaa viikonjatkoa!

      Poista
  7. Tuo Lancôme on mulla ostoslistalla, koska uskon sen olevan ihan perfecto! Mulla on ollut tuo Idunin peiteaine ja tykkäsin siitäkin tosi paljon :) Tällä hetkellä mulla on näyte Lauren Brooken peiteaineesta ja sekin vaikuttaa ihan huipulta, joudun varmaan hankkimaan täysikokoisen :D Mutta olen myös samaa mieltä, jos koko ajan nostaa tuotteita "parhaiksi", ei se kyllä välttämättä palvele tarkoitustaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siinä menee kyllä äkkiä bloggaajan uskottavuus, jos koko ajan nostaa uuden tuotteen edellisen parhaan tilalle. Tottakai joskus voi löytyä parempi tuote, mutta ei nyt sentään joka kuukausi. Mä uskallan reilun vuoden testailun jälkeen jo sanoa Lancômen olevan mulle se paras. Ei vaan ole mikään muu tuote päihittänyt. Ja IDUN on huippu nimenomaan mineraalimeikkipohjien kanssa ja näppylöiden peittoon :)

      Poista
    2. Mulla on muuten Lauren Brookelta sellainen purkissa oleva meikkivoide, enkä tiennytkään, että sarjalta löytyy myös erillinen peitevoide. Pistänpä mieleen, kiitos kun vinkkasit! :)

      Poista
  8. Täällä on kans lemppari vielä hukassa,varsinkin tarpeeks vaaleen sävyn löytyminen on ärsyttävän hankalaa :| Oli kiva törmätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! Mä jotenkin muistin, että ollaan tavattu aiemminkin, mutta nyt tajusin, että ehkä ei oltukaan :D Olin varmaan flunssaisena vähän hajamielinen, enhän mä muuten koskaan ;)

      PS. Mähän olen tosi vaaleaihoinen ja tuo Lancôme on munkin ihonsävylle aivan nappiin! Testaa ihmeessä jossain vaiheessa, voisi sopia sullekin :)

      Poista
  9. Mulla on ollut hyvä peitevoide vielä hakusessa, ei ole osunut kohdalle just oikeanlaista. Tuo Effacernes on seuraava ostoslistalla, kuulostaa kieltämättä huipputuotteelta. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti "se oikea" osuu kohdalle pian! Tämä on ainakin itselleni oikea luottotuote. En osaisi enää olla ilman :)

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!