keskiviikko 10. elokuuta 2016

Edullisia ihastuksia



Kuten suurin osa teistä jo tietääkin, ostan ja käytän enemmän selektiivistä kosmetiikkaa sekä luonnonkosmetiikkaa, mutta aina välillä innostun myös markettituotteista, kun jotain tarpeeksi hyvää osuu kohdalle. Yleensä olen esitellyt edullisempia löytöjä yksittäin blogin Hyvää halvalla -osiossa, mutta tällä kertaa saatte kerralla jopa neljä vinkkiä! Tämän osion kehut eivät arvatenkaan irtoa helpolla, joten kyse on todellakin markettikosmetiikan apajilta poimituista laatutapauksista, joilla ei pelkästään "tulla toimeen", vaan näistä myös oikeasti pidän.

XZ Suklaa Vanilja Hoitosuihke 150ml

XZ on suomalainen hiustenhoitosarja, joka on ollut saatavilla jo 60 vuotta. Tuotteet kehitetään suomalaisten hiusten tarpeisiin ja ne valmistetaan Heinävedellä. Sarjaa myydään marketeissa ja tavarataloissa. En ole käyttänyt marketin hiustenhoitotuotteita sitten teini-iän, koska markettishampoot ja -hoitoaineet eivät useinkaan pysty vastaamaan superhaasteellisen tukkalaatuni tarpeisiin. Hiuslakat ovat oikeastaan ainoita hiustuotteita, joita uskallan ostaa marketeista. Siksi olinkin äärimmäisen yllättynyt siitä, miten hyvin XZ:n Suklaa Vanilja Hoitosuihke oikeasti sopii hiuksilleni. Se kosteuttaa hiuksia mukavasti kuitenkaan latistamatta niitä. Samalla se vähentää hiusten sähköisyyttä ja pörröisyyttä sekä antaa kiiltoa. Olen suihkautellut tätä yleensä kuiviin hiuksiin ja jopa aika reippaasti, mutta tätä voi käyttää myös kosteisiin hiuksiin. Suihketta suositellaan erityisesti kuiville ja rasittuneille hiuksille. Aivan loistolöytö ja tuoksuu vieläpä ihanasti suklaalta ja vaniljalta! Hinta noin 5 euroa.


Dove DermaSpa Youthful Vitality Käsivoide 75ml

Olin nuorena oikea Dove-fani. Se oli teini-ikäiselle brändi, joka toi luksusta arkeen. Rakastin tuotteiden saippumaista ja raikasta tuoksua. Sittemmin Dove alkoi kuitenkin jäädä kaupan hyllylle, kun selektiivinen kosmetiikka veti yhä enemmän puoleensa ja myöhemmin vielä luonnonkosmetiikkakin sai valtaansa. En ole varmaan 10 vuoteen ostanut mitään Dovea kaupasta. Tämä käsivoide ajautui kuitenkin hyppysiini pr-näytteenä. Jokin sai minut korkkaamaan sen, vaikka ensin ajattelin laittavani sen suoraan eteenpäin. Onneksi päätin kokeilla tätä, sillä hei, minähän oikeasti pidän tästä! Yöpöydälläni lojuu useampia käsivoiteita, mutta aika useana iltana olen tarttunut nimenomaan tähän. Doven DermaSpa -linjan Youthful Vitality Käsivoide yhdistää voiteen ja seerumin, ja Cell-Moisturisers -teknologia hyödyntää luonnollisista siemenöljyistä peräisin olevia kosteuttavia aineosia. Voide imeytyy todella nopeasti ja jättää kädet ihastuttavan pehmeiksi. Tuoksu on spa-mainen, raikas ja ihana. Dove näyttää siis palanneen elämääni, mutta saa nähdä kuinka pitkäksi aikaa. Tämän käsivoiteen tulen ainakin käyttämään loppuun asti! 

 
Avon Eyeshadow Primer 

Unelmapohjustajani on peitevoiteen tyyppinen, hieman sävyä antava ja luomen pintaa tasoittava. Toki sen täytyy onnistua myös tärkeimmässä tehtävässään eli pitämään luomiväri vasta laitetun näköisenä koko pitkän päivän. Hyviä pohjustajia ei "kasva joka puussa" ja Benecosin jälkeen en ole törmännyt näin edulliseen tuotteeseen, joka olisi ansainnut paikan bloginäyttämöltä. Avon on halpa, enkä odottanut siltä juurikaan mitään, mutta kävipä kuitenkin niin, että vakuutuin tästä jo ensimmäisenä päivänä! Tämä muistuttaa ominaisuuksiltaan hyvin paljon unelmapohjustajaani, sillä vaaleanpunertava sävy kelpaisi luomelle jopa melkein ihan sellaisenaankin. Luomiväri pitäytyy paikoillaan pitkinäkin päivinä eikä juurikaan haalene tai rapistu. En ole viime vuosina käyttänyt moniakaan Avonin tuotteita, vaikka nuorena meikkikokoelmassani Avonia oli enemmän. Tämä on kuitenkin todellinen kultalöytö ja vetää vertoja jopa kalliimmille pohjustajille! Hintaa tällä on arviolta noin 8 euroa. 



Garnier Respons Body Soothing Hydrating Lotion 250ml 

Olen monesti maininnut, että vartalonhoito on minulle lähes yhtä tärkeää kuin kasvojen ihosta huolta pitäminen. Kuorin vartalon ihon viikottain, rasvaan sen joka ikinen ilta ja käytän myös selluliittivoiteita, joista blogissa onkin ihan oma vartalon kiinteytysosionsa. Vartalon hoitotuotteisiin en yleensä investoi yhtä paljoa kuin kasvojen hoitotuotteisiin, vaikka selluliittivoiteista olenkin valmis maksamaan vähän enemmän. Vartalovoiteita voisin siis käyttää edullisiakin, mutta kun ne eivät yleensä tuoksu yhtä hyvältä kuin vähän arvokkaammat voidepurkit ja minulle se tuoksu on niin äärettömän tärkeä, että välillä se menee jopa koostumuksen edelle. Tosin vartalovoiteissa tahmapinnan jättävät voiteet jätän yhden kokeilukerran jälkeen hyllyyn, samoin liian kevyet voiteet. Sopivasti kosteuttava ja miellyttävän tuoksuinen vartalovoide on minun mieleeni. Sellainen, jota voi hyvillä mielin levittää iholle ja joka jättää ihon pehmeäksi, mutta ei vie koko iltaa imeytyäkseen. Ja arvatkaas mitä; Garnierin uutuus on juuri sellainen! Tuoksu on jopa parempi kuin osasin odottaa: pehmeän vaniljainen ja mantelinen. Käytin viimeksi Garnieria teini-ikäisenä, joten tämä todellakin yllätti. Hurmaava tuoksu, sopivasti kermainen koostumus ja kostetustehot kohdillaan - hinnasta puhumattakaan. Tykkään niin paljon, että ensimmäinen purkki ehtikin jo tyhjetä! Uuden saakin jo 3,90 eurolla.


Tämä nelikko todistaa jälleen sen, että edullinen ei aina tarkoita huonoa, vaikka halpojen kosmetiikkatuotteiden sijasta usein kalliimpaan kallistunkin. Aina on kuitenkin yhtä mukavaa yllättyä iloisesti hyvistä ja halvoista tuotteista. Tämä osio pysyy siis blogissa jatkossakin, ja raportoin jälleen, kun uutta ja edullista osuu taas eteeni. Sillä aikaa voit halutessasi kurkistaa edellliset Hyvää halvalla -osion aarteet, jotka löydät täältä.

Käytättekö te usein markettikosmetiikkaa? Onko teillä kokemuksia näistä?








*Tuotteet pr-näytteitä.
Share:

22 kommenttia

  1. Minä taas en pidä markettien hiuslakkoja yhtä hyvänä kuin kampaamolinjojen. Ja olen kokeillut vaikka minkälaisia, halpoja ja kalliita. Mutta shampoon saatan hyvinkin ostaa kaupasta vaikkei ne vedä vertoja kampaamojen tuotteille. Molemmista pitää vaan löytää ne suosikit. esim. XZ on hyvä silikoniton markettisarja, suklaa-vanilja shampoo on ainut joka auttaa kuivaan kutisevaan päänahkaan talvella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kampaamopuolelta ovat ehdottomasti omatkin luottolakkani, mutta markettilakallakin pärjäisin varmasti jonkun aikaa, jos hätätilanne iskisi ;) Muuten kyllä suosin kampaamobrändejä vakkarikäytössä, kun hiuslaatuni on niin vaativa. Mutta hiuslakka on ainut, jota ns. "uskallan" ostaa marketista. Ja nyt tämä XZ:n suihke myös! :) En ole vielä XZ:lta uskaltaunut shampoita ja hoitoaineita kokeilemaan, mutta EHKÄ nyt voisin uskaltaa, vaikka ennakkoluulot onkin itselläni tosi suuret ja kauhukuvat entisistä markettishampoo-kokeiluista tulvii mieleen :D

      Poista
  2. Opiskelijabudjetti määrittää ostoksia pitkälle, joten käytän aika paljon markettikosmetiikkaa. XZ:lla on mielestäni ihan mahtavia hiustenhoitotuotteita, Doven suihkusaippuat ovat kultaa (vaikkakin, olen katkera että ne menivät muuttamaan sen perustuoksunsa! Se oli maailman ihanin. Kaipaan.) ja Respons-tuotteet ovat ilahduttaneet mua paljon. Noita vartalorasvoja olen hipelöinyt jo moneen otteeseen, mutta kun ne avaamattomat varastossa. Marketista löytyy helmiä, tosin jotkut tuotteet ostan mieluusti muualta. Hajuvesiä en ole juuri marketista ostanut sitten teini-iän. Niihin sitten yleensä panostankin vähän enemmän. Okei, Adopt-tuoksut ovat olleet iloinen markettiyllättäjä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla lisää positiivista suitsutusta XZ:sta! Ehkäpä jopa mä voisin vihdoin uskaltautua laajentamaan kokeilujani sen osalta. Tuo on loistologiikka tuo, ettet osta mitään ennenkuin entiset on käytetty; tuleepahan jokainen tuote ainakin käytettyä eikä mitään mene hukkaan! Arvostan sitä. Mä myönnän, että jos itse noudattaisin samaa logiikkaa, en saisi ikinä ostaa mitään. Välillä joudunkin surullisena heittämään vanhentuneita tuotteita pois, kun en ole ehtinyt käyttää loppuun asti (tai edes avata) enkä ole ehtinyt laittaa tuotetta eteenpäin tarpeeksi ajoissa. Vartalovoiteita mulla kyllä kuluu urakalla, kun päivittäin rasvaan vartalon. Yks purkki menee kuukaudessa helposti, jos käytän samaa voidetta. Tuon Garnierin käytin muistaakseni kolmessa viikossa :D

      Mutta joo, todellakin marketistakin löytyy helmiä! Tuntuu vaan, että niitä joutuu kahlaamaan läpi enemmän, ennenkuin ne harvat helmet erottuu ;)

      Poista
  3. Tota XZ:n hoitosuihketta oon joskus käyttänyt pullollisen ja olihan se aika ihanan tuoksuista! Siihen aikaan mun hiukset oli vaan aika huonossa kunnossa, joten toi ei ihan riittänyt ainoaksi hoitosuihkeeksi, mutta kuiviin hiuksiin tota oli tosi kiva suihkia :) Hyviltä vaikuttavat muutkin postauksen tuotteet ja upeita kuvia olet ottanut ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Linda! :) Joo, tuo XZ tuoksuu kyllä aika ihanalta! Liika suklaisuus olisi varmasti tökkinyt, mutta kun tuossa on vaniljaakin joukossa, tuoksuyhdistelmä on vetoavampi :) Ei tuo varmastikaan mullakaan ainoana hoitotuotteena riittäisi, käytän öljyjä ja muuta lisäksi. Mutta kiva tuota on silti ollut suihkia hiuksiin kosteuttavana hoitosuihkeena. Huomaa, että kyllä se jotain tekee!

      Poista
  4. Mää en oikeastaan muuta ku markettikosmetiikkaa käytä. :D XZ:lla on hyviä tuotteita, esim. niiskuneiti-selvityssuihke on loistavaa kamaa. Dove on näistä vähäisimmällä käytöllä kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän hyvä jos olet marketista löytänyt sun käyttöön sopivat tuotteet! :) Meikkejä olen kyllä mäkin löytänyt joitain aivan yllättävän hyviä marketista, että pitäisi oikein joskus koota ihan oma postauksensa markettimeikkien suosikeista. Yksittäin olen kyllä osasta vinkannut jo blogissa, mutta jospa kokoaisi kaikki samaan postaukseen, siinäkin voisi olla ideaa :)

      Poista
  5. Mun piti viime viikolla käydä äkkiä nappaamassa vartalovoide ja tartuin Garnierin Responsen Honey Treasures -voiteeseen. Harmikseni se on kuitenkin aivan liian hitaasti imeytyvää ja olisihan "extra dry skin" -teksti purkin kyljessä antanut osviittaa siitä, että kyseessä on todella kosteuttava tuote ja iho jää melko tahmeaksi tuotteen levittämisen jälkeen. Tuoksu on kuitenkin yhtä hyvä kuin saman sarjan hiustuotteissa ja käytänkin voiteen varmasti loppuun käsivoiteena, jos en muuten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin uskoa, että se "Extra Dry Skin"-voide on kyllä varmasti tuhtia tavaraa :D Tämäkin Garnier on tosi kosteuttavaa, mutta imeytyy silti tosi äkkiä! Oon ihan rakastunut tuohon voiteeseen. Lisää tarvitsen, ehdottomasti. Tuossa vaan on kaikki kohdallaan :D Enkä voi uskoa, että markettivoidetta kuvailen näin, haha. Hyvä että siinä sun Honey Treasures-voiteessa sentään tuoksu nappaa, että saat käytettyä voiteen loppuun. Käsi- ja jalkavoiteena ainakin, jos ei muuten "uppoa" :D

      Poista
  6. Noita XZ:n tuotteita on tullut nuuhkittua kaupassa, ja ai että, hyvältä tuoksuu :D On ollut joskus käytössäkin ja muistaakseni ne oli ihan ok :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissa on kyllä tuoksut kohdillaan! Olen joskus joitain muitakin XZ:n tuotteita nuuhkinut ja hyviltä on nekin tuoksuneet :)

      Poista
  7. Toi Garnierin voide tuoksuu ihanalta. Mä ostin sitä käsivoiteeksi itselleni, siitä on helppo ottaa kun on pumppupullossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuoksuu! <3 I love it, vaikka markettituote onkin :D

      Poista
  8. Avonin pohjustaja näyttää vähän sellaiselta pohjustajalta, minkä avulla tutustuin ylipäänsä pohjustajien maailmaan! Purkin muoto on sama, samoin koostumus näyttää samalta. Mutta Avonia se ei ollut silloin 2000-luvun alussa :D Enkä valitettavasti muista enää merkkiäkään..mutta täytyypä pitää tuo Garnier mielessä! Nyt olen markettituotteista ihastunut Neutrogenaan, jonka suhteen mulla oli muuten ihan jäätävät ennakkoluulot :D Mutta mulle oli jäänyt sun postaus takaraivoon ja onneksi uskalsin kokeilla, löysin aika kivan kasvokuorinnan ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpas kiva kuulla, että mun postauksen vuoksi uskalsit lähteä kokeilemaan Neutrogenaa! :) Mä vannon sen oranssin puhdistusgeelin nimeen, kun iskee paha stressikausi iholle. Se auttaa aina!

      Ja tuo Garnierin vartalovoide on niiiiin ihana! En edes välttämättä uskoisi markettivoiteeksi, jos sokkona testaisin :D

      Poista
  9. Mä taas olen pitkään vältellyt Dovea, koska inhoan sitä saippuamaista tuoksua :D. Suosin kosmetiikassa aika 50/50 markettituotteita ja sitten vähän kalliimpia merkkejä. Mutta joissain tuotteissa, kuten vartalovoiteissa en voisi kuvitella maksavani siitä esim. yli 15 euroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Niin ne mieltymykset vaihtelee :) En mäkään tänä päivänä Doven perässä juokse, mutta teini-iässä tykkäsin Doven tuotteista tosi paljon - etenkin siitä tuoksusta :D Mun kipuraja vartalovoiteen kohdalla taitaa tänä päivänä olla joku 30-35 euroa. Selluliittivoiteista voisin taas ihan hyvin maksaa 80-100 euroakin, jos tuote on hyvä.

      Poista
  10. XZ ja Dove on omia suosikkeja markettipuolelta, molemmilta brändeiltä löytyy paljon mun suosikkituotteita :D Etenkin Doven shampoot ja hoitoaineet on vakuuttaneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on kyllä varmaan myös pakko tutustua XZ:n tuotteisiin paremmin, kun kaikki sitä niin täällä kommenteissa hehkuttaa :) Toissapäivänä katsoinkin jo kauppareissulla, että sarjaltahan löytyy tosi laaja valikoima erilaisia shampoita ja hoitoaineita.

      Poista
  11. Avonin primer käytössä ja on todella hyvä. Garnierin kroppavoide on ihanan tuoksuinen ja nyt kiinnostuin Herbinasta. Ihanat kuvat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiuska! :) Piti kokeilla räpsiä taas vähän erilaisia kuvia.

      Herbinan olin muuten ehtinyt jo hetkeksi unohtaa. Se Kaura-suklaa vartalovoi on ainakin ihana! Siitä kirjoittelin blogissakin muistaakseni pari vuotta sitten :)

      Poista

Keskustelu tekee bloggaamisesta mukavampaa, joten kiitos paljon kommentistasi!

© Beauty Highlights | All rights reserved.
Blog Layout Created by pipdig