keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Misellien kanssa treffeillä


Vielä viime kesänä valittelin vienosti, etten ole vieläkään osannut innostua misellivesistä. Minun silmissäni ne haluaisivat toimia "ihonpuhdistuksen oikotienä", kun taas itse kannatan puhdistustuotetta ja kasvovettä erikseen käytettyinä. Samoin ajattelen myös muista 2in1  -tuotteista, joihin on vaikkapa ängetty shampoo ja hoitoaine samaan. Ei nappaa, ei sitten lähellekään. BB-voiteista olen sentään vakuuttunut, vaikka niidenkin lämpenemiselle meni minulla aikansa. Olenko poikkeuksellisen vaikea tapaus, kun en innostu miselliveden käytöstä ainoana puhdistustuotteena? Ja onko liikaa vaatia, että misellivedessäkin voisi olla jokin kiva (ja mielellään luonnollinen) tuoksu? Tuoksuttomuus tökkii, sillä kaipaan kosmetiikalta myös tuoksuelämyksiä. Ja vaikka misellivettä voi käyttää ihan yksinäänkin, en edelleenkään haluaisi ajatella sitä uhkana puhdistustuoteparilleni, vaan käyttää misellivesiä vähän kuin kasvovesinä luopumatta erillisen puhdistustuotteen käytöstä. 


Olen varma, että kosmetiikkamaailmassa luuraa jossain "se oikea misellivesi", jonka kanssa haluan viettää enemmänkin aikaa kuin pari ensimmäistä iltaa. Siksi päätin vauhdittaa prosessia: Kokosin kiinnostavia kokelaita koolle ja annoin niiden vuorollaan näyttää vetovoimansa. Olen aiemmin päästänyt iholleni noin viisi tai kuusi misellivesikokelasta, jotka ovat löytyneet marketeista ja luonnonkosmetiikan apajilta. Tällä kertaa hylkäsin marketit, joten nämä ehdokkaat löytyvät kosmetologeilta, apteekeista, selektiiviseltä osastolta sekä luonnonkosmetiikan parista. Toiveissani oli löytää hyvältä tuoksuva ja tehokas misellivesi, joka ei tuhlaa koko pumpulipinoa kerralla. 

Mennäänpä siis ehdokkaisiin...

Vie Collectionin misellivesi on tämän misellivesijoukon ainoita, joka poistaa myös vedenkestävän meikin. En koskaan uskonut, että voisin misellivedellä korvata silmämeikinpoistoaineen, mutta tämä tekee mitä lupaa ja poistaa kaiken. Pysyvimmät luomivärit ja huulipunatkin pyyhkiytyvät pois. Miselliveden pienet hyaluronihappomolekyylit vaikuttavat ihon pinnalla ja saavat ihon tuntumaan hetkessä kosteutetummalta ja sileämmältä. Misellivesi sisältää myös B3- ja B5-vitamiineja, jotka aktivoivat solujen uusiutumista, lisäävät ihon kosteuspitoisuutta ja vahvistavat ihon luonnollista suojamuuria. Alkoholiton ja parabeeniton misellivesi sopii myös herkkäsilmäisille. Tuoksu on erittäin mieto ja raikas. 

Mielipide misellitreffien jälkeen: Voisihan tästä kehkeytyä jotain pidempääkin juttua.

Vie Collection Micellar Water 250ml, 30,50€. Tuotteeseen voi tutustua esimerkiksi Spashopissa


Ranskalaisen luonnonkosmetiikkasarja Cattier Parisin Cleansing Micellar Solution on alkoholiton ja tuoksuton puhdistusvesi, jonka koostumusta kuvaillaan erityisen hellävaraiseksi. Se sisältää rauhoittavaa ja kosteuttavaa ruusuvettä sekä virkistävää ja pehmentävää Aloe veraa. Tämä misellivesi saakin ihon tuntumaan täydellisen puhtaalta ja kirkkaalta, ihoa ei kiristä lainkaan! Vesiliukoinen silmämeikkikin lähtee mukavasti, eikä poisto aiheuta punoitusta. Cattier Parisin misellivesi sopii myös herkkäihoisille. Tykästyin!

Mielipide misellitreffien jälkeen: Tapaamme varmasti toistekin.

Tämän miselliveden hinta ei hyppää silmille: Biodellystä 300ml pullo irtoaa 15,90 eurolla.  


Phytomerin Micellar Water oli yksi tämän joukon testikokelaista, jonka suhteen odotukseni olivat erityisen korkealla. Olen aiemmin tykästynyt Phytomerin kasvoveteen ja käyttänyt sitä useamman pullollisen. Odotin misellivedeltä samaa merellistä maailmaa ja sitä ihastuttavan pehmeää ja kirkasta pintaa iholle, minkä kasvovesikin saa aikaiseksi. Tämä ei kuitenkaan tuoksu juuri miltään (toisin kuin rakastamani Phytomerin kasvovesi), mikä oli pieni pettymys. Puhdistustehot kuitenkin hyvittävät asiaa, sillä jopa vahvempi silmämeikki irtoaa kiitettävästi, missä moni muu misellivesi kompastuu lupauksiinsa. Misellivesi on alkoholiton ja lupaa hoitaa myös herkkää ihoa rauhoittavan ruusuveden ja pehmentävän Aloe veran avustuksella. 

Mielipide misellitreffien jälkeen: Ystävystyimme, mutta emme rakastuneet.

Phytomerin Micellar Water on kooltaan 125ml ja hinnaltaan 22 euroa. Phytomerin tuotteisiin voi tutustua Sokoksella ja Emotion-liikkeissä tai Spashopissa. Kaikki jälleenmyyjät löydät maahantuojan sivuilta


Guerlainin Eau de Beaute Refreshing Micellar Solution miellyttää silmääni eniten. Kultaisella korkilla varustettu pullo on tyylikäs, ja kyseessä on vieläpä joukon ainoa pumppupullo. Tässä onkin ensimmäinen misellivesi, joka on saanut minut kunnolla ihastuneeksi, sillä tämä oikeasti tuoksuu aivan ihanalta! Guerlain onnistuu siis olemaan se kauan odottamani poikkeustapaus, joka saa minut uskomaan, että vaikka "se oikea" ei heti kolkuttelekaan nurkan takana, jostain se singahtaa esiin. Tämä jättää ihon puhtaaksi, raikkaaksi ja todella pehmeäksi. Pienenä miinuksena on sanottava, että ripsivärin poistaminen vaatii hieman työstämistä, mutta tuoksu korvaa minulle senkin seikan. Käytän joka tapauksessa pullon pisaralleen loppuun saakka, vaikka ihan kasvoveden korvikkeena!

Mielipide misellitreffien jälkeen: Jos se minusta on kiinni, jatkamme yhdessä samaa matkaa.

Guerlainin Eau de Beaute Refreshing Micellar Solution ei ole halvin misellivesi noin 50 euron hinnallaan, mutta ylellistä kokemusta kaipaavalle se on varma valinta. Pullon koko on 200ml.


Floramen Make-Up Removing Micellar Water onnistui olemaan positiivinen yllätys. Tuoksua siinä ei juurikaan ole, mitä tietenkin kaipaisin, mutta näistä kuudesta tämä on se, jonka nappaisin luultavasti mukaan matkalle. Vahvempikin silmämeikki irtoaa hellävaraisen helposti eikä vaadi kuin yhden pumpulin. Ripsiväriäkään ei tarvitse hangata, eivätkä silmät siksi ärsyynny. Misellivesi hellii ihoa monien rauhoittavien kukkaisvesien voimin: ruiskaunokkivesi supistaa ihohuokosia ja poistaa turvotusta, hamamelisvesi puhdistaa. Luonnonmukaisuudesta ropisee aina plussaa!

Mielipide misellitreffien jälkeen: En aio unohtaa sinua. 

Floramen misellivesi 200ml, 25,90 euroa Naturellementin verkkokaupasta

Tehokkaimmat tapaukset: Vie Collection, Phytomer, Florame / Omat suosikit: Guerlain, Cattier Paris, Florame

Millaisia kokemuksia teillä on misellivesistä? Käytättekö pelkkää misellivettä meikinpoistoon vai toimiiko se teilläkin enemmän kasvoveden korvaajana? Oman suosikin saa ilmiantaa! 





*Tuotteet pr-näytteitä.
Share:

21 kommenttia

  1. Kyllä minäkin käyn miselliveden kanssa treffeillä, helppoa ottaa mukaan reissuun ja saa kivasti puhdistettua kasvot <3
    Ihanaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaiset 2in1-tuotteet ovat kyllä helppoja reissussa, olettaen, että tuote toimii eikä petä. Shampoon ja hoitoaineen kohdalla en ole ikinä löytänyt hiuksilleni sopivaa 2in1-tuotetta, mutta nyt tuli ainakin pari miselliä vastaan, joita voisin jopa harkita ottavani mukaan reissuun!

      Ihanaa viikonloppua, Outi!

      Poista
  2. Minä en tuosta Cattierista pitänyt sitten yhtään! Jättää ihon likaiseksi, eikä poista meikkiä kunnolla. Hauska yhteensattuma, sillä olin juuri jonkin aikaa ajatellut vastaavaa postausta omaan blogiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kuulla, ettei Cattier vastannut sinulla odotuksia! Minulla se nousi näistä yhdeksi suosikiksi. Tee ihmeessä vastaavanlainen postaus, misellejä riittää markkinoilla! Ja ainahan ne kokemukset riippuu testaajan mieltymyksistä, ihotyypistä jne. :)

      Poista
  3. Täällä on Cattier-fani! Tuntuu hellävaraiselta, kosteuttavalta ja puhdistaa hyvin. Tuoksukin on tosi miellyttävä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykästyin tuohon Cattieriin. Vaikka sitä kuvaillaankin tuoksuttomaksi, siinä on kyllä kiva, kevyt tuoksu! :)

      Poista
  4. Micellareista on moneksi ja olen kovasti tykännyt, L'Occitanen, Lieracin, Decleorin ja Vichyn micellarivesistä tai olisiko ne peräti öljyjä? Niissä kaikissa on ihana tuoksu ja niihin verrattuna, tuo Guerlain tuoksuu miedolle, mutta kylläkin ihanan elegantin vienolle ja pullo on napakymppi tyylikkyydessään. Pumppupullollekin plussat.

    Ihana postaus, tykkään näistä missä on useampi tuote vertailussa.

    Ihanaa iltaa Mia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lieracin miselliä tekisi mieli testata, kun muuten olen tykännyt sarjasta :) Ehkä toteutan jossain vaiheessa samantapaisen testailujakson uusilla misellivesillä.

      Ja kiitos; kyllä näitä vertailuja on tulossa muitakin! <3

      Aurinkoista viikonloppua, Tiia!

      Poista
  5. Mulla on misellit aamuputsauksessa, vaikka mun iho onkin sellainen normaali/rasvoittuvuuteen taipuvainen sekaiho, saa aamuinen vesipesu sen kuivumaan liiaksi :( Mutta misellit ovat oivia aamupesuaineita! Vielä en ole löytänyt parasta, Garnierista tykkäsin mutta säilöntäainekohin jälkeen fiilikset lässähtivät..H&M:llä on yllättävän kiva misellivesi, tosin se on tuoksuton joten ei sulle siis :D Varmaan seuraavaksi mietin Diego Dalla Palman miselliveden hankkimista, ellen kallistu Ella Bachen tomaattikasvoveteen ( johon ihastuin Jonnan tontilla :D ) Toisaalta tuo Florame tai Vie Collection voisivat myös olla mun jutut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamuputsareina misellit toimii varmasti erinomaisesti, kun iholta ei tarvitse irrottaa meikkiä, vaan ainoastaan yön aikana kertynyt hiki ym. Mutta mä en vaan pysty aloittamaan aamuani ilman vesipesua! ..siis putsarin kanssa ;) En saa sitä raikasta puhtauden tunnetta iholle ilman, että vesi on mukana puhdistuksessa. Siksi kasvovesi onkin olennainen, koska muuten iho varmasti kuivuisi vesipesun jälkeen aika lailla ja pH heittelisi miten sattuu.

      Täytyy pistää tuo DDP:n miselli mieleen, samoin tuo tomaattivesi :D Voisihan sitä jossain vaiheessa toteuttaa uuden misellitestauksen osa kakkosena. Mutta kyllä mä silti edelleen tykkään kasvovesistä enemmän! Niissä on yleensä enemmän tuoksuakin. En tajua miksi useimpien misellien täytyy olla tuoksuttomia :D

      Ja joo, tuo Vie Collection oli näistä se tehokkain, Phytomer hyvä kakkonen! Florame irrottaa myös hyvin meikin :)

      Poista
  6. Itsehän en myöskään osaa ajatella, että käyttäisin misellivettä ainoana meikinpuhdistukseen (paitsi ehkä jossain hätätapauksessa..) vaan omassa käytössäni se seuraa kaksoispuhdistusta (jota ennen olen jo silmämeikin poistanut erillisellä tuotteella) :D Eli puhdistuksen viimeistelyyn, että saa ne viimeisetkin meikinrippeet (yleensä mascaran..) pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, mä en ole siis ainoa! :D En edelleenkään taivu siihen, että käyttäisin pelkkää misellivettä puhdistuksessa. Mutta tosiaan kasvoveden korvaajina toimivat ihan hyvin :) Ja onhan se plussaa, että miselleillä voi pyyhkäistä myös silmämeikin rippeet, kun taas kasvovettä ei suositella käyttämään silmänympärysalueelle.

      Poista
  7. Kiitos vinkeistä, täytyy ainakin kokeilla tuota misellivettä :)

    www.lauraheinikki.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos joku vinkkaamistani miselleistä tuntuu omalta! :)

      Poista
  8. Minä puhdistan ihon ensin geelimäisellä putsarilla ja sitten pyyhin misellillä. Sillä lähtee hyvin meikin rippeet, en käytä silmämeikinpoistoainetta välttämättä joka ilta. Mutta siksi vaadint ehokasta miselliä ja tämän hetken lemppari on Garnierin öljymiselli. Harmi kun niillä on se syöpäkohu...tuote on nimittäin mainio!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vaadit tosi tehokasta miselliä, voisit tykätä tuosta Vie Collectionin misellistä. Se on nimittäin näistä kaikista tehokkain. Phytomer myös :) Näitä testatessa en käyttänyt erillistä silmämeikinpoistoainetta ja huomasin, että kyllä useimmilla miselleillä joutuu pikkuisen hankaamaan ja painelemaan pumpulia pidempään. Ei suju yhtä nopeasti kuin silmämeikinpoistoaineella. Vie Collection irrotti ripsivärit nopeiten, ja tuntui melkein jopa kuin olisi silmämeikinpoistoainetta käyttänyt.

      Poista
  9. Itse olen tänä kesänä vasta tutustunut miselliveteen. Sain testiin Nivean tuotteen ja olen käyttänyt sitä meikinpoistoon ja minulle se on tehonnut oikein hyvin. Misellivesi jää siis taatusti jatkuvaan käyttöön :) Kiva oli kuulla näistä tuotteista, ehkä testaan vielä jonkun näistäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niveaa olen itsekin testannut, mutta ei päässyt tähän testijoukkoon mukaan. Liian vaisu tapaus mulle, kun mä niin sen tuoksun perään huutelen ;) Mutta sehän siinä onkin, että moni misellivesi saattaa toimia hyvin ja poistaa meikit, mutta en vaan itse innostu, kun tuotteet ovat täysin tuoksuttomia :D Guerlain oli näistä eniten (varsinkin tuoksultaan) mun mieleen, mutta sekään ei silmämeikkiä poista yhtä nopeasti ja vaivattomasti kuin haluaisin. Tosin tässä testasin näitä ainoana puhdistusmenetelmänä, mutta kun käytän näitä puhdistustuotteen jälkeen, nämä toimivat hyvin meikinpoiston viimeistelijänä :)

      Poista
  10. Oi miten nätti tuo Guerlain! Minulla pääosin markiettimisellit käytössä ja toimittavat kasvoveden virkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin :) Markettimisellejä olen myös jonkin verran testannut, mutta blogiin asti ei ole yksikään markettimiselli vielä yltänyt. Vaikka Herbinan Energy Boost-misellivesi on kyllä tuntunut ihan kivalta! Mutta useinkaan itselleni se "ihan kiva" ei riitä :D

      Poista
  11. Kokeile Oriflamen "Diamond Cellular Micellar Solution Cleanser" tosi tehokas, suosittelen! :)

    VastaaPoista

Keskustelu tekee bloggaamisesta mukavampaa, joten kiitos paljon kommentistasi!

© Beauty Highlights | All rights reserved.
Blog Layout Created by pipdig