KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - ONNIKAS


Jotkut asiat hautuvat mielessä pitkään, ennen kuin niiden pariin lopulta ajautuu. Isommat hypyt tuntemattomaan ovat oma lukunsa, mutta niiden lisäksi pienemmätkin arjen valinnat voivat vaatia kypsyttämistä ja tuoda sitten mukanaan uudenlaista kipinää arjen askareisiin. Yksi kipinän synnyttäjistä on itselläni juuri nyt kotimaisen Onnikkaan ansiota. Olen nimittäin saattanut ehkä löytää maailman suloisimmat ja pehmeimmät bambuiset puhdistusliinat ihonpuhdistukseen, jotka ovat nostaneet ihonhoidon ihan uudelle asteelle.




Kun vietin kesää 2016 Jenkeissä vaihto-oppilasajoiltani tutun isäntäperheen luona, katselin iltaisin amerikkalaisäidin huolellisia ihonhoitorutiineja, joihin hän joka ilta uppoutui. Rouva panosti ihonhoitoonsa jo asuessani heillä 16 vuotta sitten, mutta nyt laitoin merkille lähemmäs 70-vuotiaan naisen kuulaan ja kauniin ihon, joka ei juuri ikääntymisen merkeistä kärsinyt. Päivittäinen meikki vain korosti hoidetun ihon hehkua. Ihonpuhdistuksen lopussa hän nappasi aina nätisti viikatusta pinosta uuden pikkupyyhkeen, jolla pyyhki kasvot huolella. Tapa muistutti minua kauniista spa-hoitoloista, joissa pieniä pyyhkeitä oli usein tarjolla asiakkaiden wc-tiloissa. Sain itsekin käyttää pikkupyyhkeitä sen aikaa, kun olin isäntäperheeni luona käymässä. Se teki ihonhoidosta ylellisemmän oloista, puhumattakaan siitä, että iho piti pyyhkeiden pehmeydestä ja jäi aina täydellisen puhtaaksi. 


Unelmanpehmeät hajusteettomat Onnikas -bambuliinat 

Kun viime vuoden lopulla bongasin kotimaisena käsityönä valmistetut Onnikas -bambuliinat, tuo muutaman vuoden takainen Amerikassa alkunsa saanut kipinä pikkupyyhkeiden käytöstä syttyi taas uudelleen. Vaikka olenkin tässä välissä kokeillut kaikenlaisia musliiniliinoja, niissä haasteena on ollut se, että liina pitäisi joka käytön jälkeen aina pestä, ennen kuin sen ripustaa kuivumaan ja ottaa seuraavana päivänä taas uudestaan käyttöön. Olen kai sitten sen verran saamaton, kun into musliiniliinoihin on aina lopahtanut parin kerran jälkeen, koska sen päivittäinen peseminen on jäänyt. Jossain vaiheessa harkitsin jopa hankkivani musliiniliinoja isomman pinon, jotta säästyisin päivittäiseltä käsinpesulta ja voisin pestä ne lopulta koneessa kerralla. Musliiniliina ei kuitenkaan ohuena harsona tuonut sitä samaa fiilistä, mitä pehmoiset pikkupyyhkeet, ja tavallisissa kasvopyyhkeissä ongelma on taas ollut se, etteivät ne ole olleet lähelläkään sitä pehmeystasoa, mitä Onnikkaan puhdistusliinat.






Mutta nyt sitten intoillaan senkin edestä! Kipinä on nimittäin pysynyt yllä. Iltaisin meikinpoiston yhteydessä tartun bambuliinaan, joka on kotimaista käsityötä. Käytössäni on ollut Onnikkaan valikoimasta kahdenlaisia bambuliinoja: BambuHertta -puhdistusliinoissa materiaalina on bambuviskoosi (90%), joka on hajusteeton ja esipesty. Frotee on enemmän pyyhemäisempi ja sen voisi olettaa olevan karhea, mutta liinat ovat niin pehmeitä, ettei niitä edes uskoisi froteeksi! Vielä pehmeämpiä ovat sileäpintaiset Helli -bambuliinat, jotka sopivat yhtä lailla herkällekin iholle, koska ne ovat myös esipestyjä sekä hajusteettomia. Bambujoustofroteen valmistetuksessa käytetyt värit ovat lisäksi Öko Tex Standard -sertifioituja eikä värjäys- ja viimeistelyprosessissa ole käytetty kemiallisia aineita. Bambuliinat ovat siis paitsi kestävä, myös turvallinen valinta.

Koska aamulla iholta ei irtoa meikkiä, näillä voi hyvin pyyhkiä kasvot aamupesun yhteydessä ja ripustaa sitten ripustuslenkkinä toimivasta Onnikas-tuotelapusta kätevästi kuivumaan illan meikinpoistoa varten. Näin jokaista liinaa tulee käytettyä aamuin illoin, jonka jälkeen sen voi heittää pesupussukkaan odottamaan liinojen yhteistä pesukertaa. Pesua suositellaan koneessa 60-90 asteessa muiden pyyhkeiden joukossa. Huuhteluaineen käyttöä ei suositella, kuten ei yleensäkään pyyhkeiden suhteen. Narukuivaus on näille paras, sillä rumpukuivaus saattaa kutistaa materiaaleja. 




Suomessa valmistetut Onnikas -kestovanulaput 

Bambuliinojen rinnalle olen ottanut kokeiluun myös kestovanulaput. Niiden käyttö on vaatinut hieman enemmän totuttelua, koska olen niin tottunut käyttämään perinteisiä vanulappuja, vaikka niissäkin olen suosinut jo pitkään luomua. Toisaalta vanulappuja ei itselläni niin hirveästi kulu, sillä suihkautan kasvoveden lähes poikkeuksetta aina suoraan kasvoille ja Onnikkaan bambuliinojen käyttö ihonpuhdistuksen yhteydessä takaa sen, että iho puhdistuu täydellisesti, kun käytössä on vielä toimiva puhdistustuote. Bambuliinat ovat muuten erityisen käteviä esimerkiksi kotimaisten Luonkosin puhdistuskakkujen kanssa. Myös näitä myydään Onnikkaan omassa verkkokaupassa paketteina.




Moni kuitenkin tykkää edelleen käyttää vanulappuja kasvoveden kanssa ja silmämeikin poistoon, johon kestovanulaput ovat oiva vaihtoehto jo pelkästään ekologisuuden kannalta. Niitä suosimalla voi omalta osaltaan vähentää jätettä ja samalla tukea kotimaista käsityötä. Onnikas valmistaa kaikki kestovanulaput ja bambuliinat käsityönä muun tuotannon ylijäämäkankaista, joten hukkapalat saadaan tällä tavoin hyvään hyötykäyttöön. 

Bambu -kestovanulaput voi valita joko bambujoustofroteesta valmistettuna tai 100% kotimaisesta luomupuuvillasta valmistettuna. Onnikas myy molempia esimerkiksi 8 kpl kokeilupakettina alle kympin. Värejä on useita erilaisia ja kumpiakin saa myös kuviollisina. Yhtä lailla kuin bambuliinat, myös vanulaput tuntuvat uskomattoman pehmeiltä ihoa vasten, joten jo se kannustaa käyttämään tuotteita entistä enemmän. Värikkäät vaihtoehdot tuovat myös osaltaan piristystä päivän puhdistusrutiineihin - varsinkin näin harmaan ja pimeän talven keskellä. Lisäksi ne ovat kestäviä ja pitkäikäisiä, aivan kuten bambuliinat, joiden käyttöä tulen ilolla jatkamaan!

Onnikkaan valmistamien bambuliinojen valikoimaan voit tutustua täällä ja kestovanulaput löydät täältä. Bambuliinojen hinta alkaen 3,50 euroa. Onnikas löytyy myös Facebookista.

PS. Instagram-tilini puolella starttaa myös kiva arvonta, jossa kaksi onnekasta seuraajaa voittavat itselleen Onnikas-tuotepaketin! Arvontaan pääset osallistumaan tästä.

Onko teillä kokemuksia kestovanulapuista tai bambuliinoista?












6 kommenttia:

  1. Kuulostaa mukavilta ja pehmeiltä. Olen käyttänyt itse ainoastaan Ecotoolsin liinoja, erityisesti matkoilla. Kotona käytän niitä usein naamion putsaamiseen ja se lähteekin todella hyvin liinan avulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pehmeitä nämä todellakin ovat, ja nuo bambuliinat aivan ihania! Paljon paksumpia kuin perinteiset musliiniliinat :) Itsekin olen testannut noita Ecotoolsin liinoja, mutta tykkään enemmän näistä, jotka eivät ole niin harsomaisen ohuita. Tuntuvat mukavammilta ihoa vasten!

      Kiitos kommentistasi ja ihanaa viikonloppua sinulle, Maarit!

      Poista
  2. Nuo kestovanulaput on ihan supersöpöt! ♥ Olen itse virkannut omani, mutta ne ovat hieman kovat väärän lankavalinna takia. Nuo olisivat kyllä varmasti ihana pehmeät!

    http://mahdollisestiehka.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, aika ihanaa, jos olet saanut virkattua omasi! Mä olen tainnut viimeksi virkata 5. luokan käsityötunnilla, mutta olen kyllä joskus miettinyt, että olisi ihanaa opetella sekin taito uudelleen - tosin jos sitä voi mun kohdalla edes "taidoksi" kutsua :D

      Näissä Onnikkaan lapuissa on kyllä pehmeys kohdillaan - en ole tämän pehmeämpiin lappuihin ja pikkupyyhkeisiin vielä törmännyt! Uskallan siis suositella <3

      Ps. Kiitos kommentistasi!

      Poista
  3. Onpa huippua, että kestovanulappuja ja muita kestotuotteita löytyy useammalta valmistajalta. Mulla on kestovanulaput käytössä ja poistan niiden avulla jopa kynsilakan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niitä on hiljalleen alkanut putkahdella saataville useampaan paikkaan ja hyvä niin :) Mä en vielä voi sanoa olevani täysin kestovanulappujen käyttäjäkuntaa, mutta esim. naamioiden poistamiseen käytän paljon mielummin kestovanulappuja kuin tavallisia. Ja nuo Onnikkaan pikkupyyhkeet on mulla ihan vakkarikäytössä! :)

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!