KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - FAMO


Postaus sis. *mainoslinkkejä

Kun nämä suloiset kotimaiset pöllöt tulivat alkusyksystä osaksi hiustenpesurutiinejani, hurmaannuin niiden veikeästä ulkonäöstä, mutta vieläkin enemmän hurmaannuin tuotteiden toimivuudesta. Jos nimittäin laitetaan faktat heti alkuun pöytään, on tosiasia se, että FAMO on ollut kaikkein toimivin palashampoo, mitä olen koskaan kokeillut. Sen kerroin jo aiemmin syksyllä, kun avauduin kaikesta siitä tahmeudesta, lähmäisyydestä ja kiillottomuudesta, mitä useimmat palashampoot ovat hiuksiini tuoneet kokeiluissa mukanaan. FAMO:n pöllöt ovat kuitenkin olleet oikeasti käytössäni eivätkä jääneet vain koristeiksi, vaikka varmasti sulostuttaisivat sellaisinaankin.





Vaikka nykyään erilaisten palasaippuoiden ja kiinteiden shampoopalojen suosio on todella suuressa kasvussa, ovat ne minulle edustaneet aina jonkinlaista kakkosvaihtoehtoa. Sellaista, jossa olen joutunut luopumaan jostain sellaisesta ominaisuudesta, mitä ykkösvaihtoehdossa normaalisti on ja ikäänkuin tyytymään toiseksi parhaaseen. Tarkennan tätä sillä, että esimerkiksi matkoille on kätevää ottaa käsimatkatavaroissa mukaan palatuotteita, koska niitä ei tarvitse mahduttaa siihen pieneen läpinäkyvään litran pussiin, joka käsimatkatavaroissa ainoastaan sallitaan. Mutta jos normaalisti käyttää nestemäisiä tuotteita, palatuotteet voivat tuntua matkalla "tyytymiseltä". Siltä, että näillä on nyt pärjättävä, vaikka oikeasti olisi tehnyt mieli pakata nestemäisiä tuotteita.

FAMO:n kohdalla voin iloisena sanoa, että viime kuussa Gdanskiin matkustaessani pöllöjen pakkaaminen mukaan käsimatkatavaroihin ei tuntunut tyytymiseltä. Miksikö? Siksi, että käytän paloja aktiivisesti muutenkin kotona, ja tiedän, että saan niillä aivan yhtä ilmavat, tuuheat ja sileät hiukset kun nestemäisilläkin shampoilla. Pelastus on ollut myös se, että FAMO:lta löytyy *toimiva hoitoainepalakin, joten näillä pärjään hiustenpesun suhteen mainiosti niin reissussa kuin kotona, vaikka edelleen toki käytän vaihdellen myös nestemäisiä tuotteita.





FAMO shampoopalojen vaahtoavuus vakuuttaa skeptisemmänkin testaajan


Suosikkini pöllöistä shampoopalojen osalta on ollut tuoksuton, kosteuttava savishampoopala nimeltä *Pörröinen Hassu. Se on *Syväpuhdistavan Pulleamassu shampoopalan kanssa porukan väripilkku, sillä muut pöllöistä ovat valkoisia. Vaaleanruskea savishampoo on kosteuttavana shampoona ollut pitkille, kuivahkoille ja helposti pörrööntyville paksuille hiuksilleni oikea unelma, sillä se vie pörröisyyden mennessään, mutta ei kuitenkaan latistavuuden kustannuksella. Palassa on pellavansiemenöljyä, joka ravitsee kuivia hiuksia, mutta toisaalta Rhassoul-savi pitää huolen siitä, että päänahka syväpuhdistuu ja hiukset eivät rasvoitu niin helposti. Ja kuten aiemmin syksyllä jo kerroin, nämä palat kyllä vaahtoavat - ilman sulfaatteja!

Juuri loistava vaahtoavuus tekeekin näistä miellyttäviä myös käytössä. Kun shampoopalaa on hetken hieronut hiuksiin, ei enää arvaisi onko kyseessä perinteinen nestemäinen shampoo vai palashampoo. Lopputuloksestakaan ei eroa tavallisiin shampoisiin juuri huomaa, sillä vaikka se uskomattomalta tuntuukin, hiuksista tulee ihanan kuohkeat ilman palashampoiden perinteistä tahmaavuutta. En kuitenkaan suosittele hankaamaan pöllöpalaa hiuksiin liian innokkaasti, sillä myös FAMO:n kohdalla kannattaa muistaa kohtuus. Liialla hankaamisella saa kyllä latteuttakin, jos sitä haluaa.





*Kosteuttavan savishampoopalan lisäksi olen nyt ottanut käyttöön myös tuoksuttoman *Untuva shampoon, joka lupaa tehdä hiuksista "uskomattoman pehmeät". Uskomatonta kyllä, lupaus todella toteutuu, sillä jopa minä huomaan paksuissa hiuksissani selkeän eron Savishampoopalan antamaan pehmeyteen verrattuna. Untuva shampoopalalla pestessä hiuksista tulee nimittäin vieläkin pehmeämmät, jopa silkkiset!

100% luonnollinen, vegaaninen ja biohajoava


Kotimaisuuden ja huipputoimivuuden lisäksi FAMO:ssa on muitakin positiivisia seikkoja, kuten se, että palat ovat 100% luonnollisia, ympäristöystävällisiä, biohajoavia ja vielä vegaanisiakin! Suurin osa paloista on myös tuoksuttomia. Näitä suloisuuksia on siis monta hyvää syytä käyttää, mutta ehkä eniten itseäni miellyttää se, että luonnollisuuden ja ympäristöystävällisyyden ohella nämä ovat myös oikeasti toimivia - eikä Tuusulassa alkunsa saavia pöllöjä tietenkään testata eläinkokein.

FAMO-pöllöjä löytää ympäri Suomen, joten suosittelenkin katsastamaan jälleenmyyntipisteet, sillä hyvällä onnella pöllöihin on mahdollisuus tutustua omalla kotipaikkakunnalla ihan livenä. Ja jos oman paikkakunnan ekokampaamoista, luontaistuotemyymälöistä tai muista puodeista ja putiikeista ei löydy pöllöjä, voi niitä tilata myös monesta verkkokaupasta, kuten esimerkiksi *House of Organicilta, josta pöllöjä löytää koko valikoiman alkaen 13,50 eurolla. FAMO-pöllöt ovat myös aivan ihana lahjaidea sellaiselle, joka arvostaa kotimaisuutta, luonnollisuutta ja vegaanisuutta! Puhumattakaan siitä, että lahja tulee varmasti käyttöön.


Koko FAMO-valikoimaa pääset tutkailemaan *House of Organicilla täällä
Tuotteisiin voi tutustua myös FAMO:n omilla nettisivuilla

PS. Aiemmasta postauksesta voit lukea lisää myös hoitoainepalasta, joka on täydellinen hiusten selvittäjä ja silottaja hurmaavalla "lakritsisella tuoksulla". Hoitoainepala TAKKU löytyy *verkkokaupasta täältä ja sitä on saatavilla myös täysin *tuoksuttomana versiona.


Oletteko te jo tutustuneet näihin suloisiin pöllöihin?












6 kommenttia:

  1. Nämä Famot on niin huikeita tuotteita! Kirjoittelin vasta itsekin blogissani ja ehdottomasti parhaat palamuotoiset hiustuotteet mitä ikinä olen käyttänyt. Tänä jouluna puoli sukuani tulee saamaan omat Famot :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla, että säkin olet ihastunut näihin! <3 Ja vielä ihanampaa, että muuallakin teidän suvussa tulee näkymään pöllöjä joulun jälkeen :D

      Poista
  2. Voi nämä ovat niin suloisen näköisiä! Ostin juuri kokeiluun sinun innoittamanasi Hattara shampoon, johon suhtauduin aluksi hyvin skeptisesti. Suurin osa omista luonnonkosmetiikka- ja palashampookokeiluista kun on mennyt pahasti pieleen ja tuloksena on ollut lähinnä epäsiisti pehko :D Nyt muutaman pesun jälkeen voin jo sanoa, että vaikuttaa hyvältä ja hiuspohja tuntuu voivan paremmin. Tämä ei tosiaan tahmaa ja hiuksista tulee kivan tuntuiset. Todella laadukkaita tuotteita! Kiva, että tuot näitä esiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä myös hiukset olleet normaalisti kunnon linnunpesä palashampoita testatessa :D Tosi ihanaa kuulla, että rohkenit testaamaan näitä minun suosituksesta ja että kokeilu osoittautui hyväksi! Ihana juttu! Kiitos, että näit vaivan ja tulit vielä kertomaan sen näin kommentin kera :)

      Poista
  3. No nämähän kuulostavat lupaavilta. Ja näyttävät ihan liian söpöiltä! :) En ole itse vielä oikein lämmennyt palashampoille, mutta näille voisin kyllä antaa mahdollisuuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, joskus ulkonäkö saattaa pettää, mutta näiden söpöliinien tapauksessa ei, koska nämä oikeasti toimii ihan hullun hyvin! Suosittelen siis ehdottomasti, vaikka kuinka skeptinen olisikin :)

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!