YHTEISTYÖSSÄ - L'ORÉAL PROFESSIONNEL

Syksy tuntuu itselleni aina jollain tapaa uudelta alulta. Voi olla, että tunne on jäämistöä koulu- ja opiskeluajoilta tai sitten kesä on ollut tarpeeksi pitkä syksyn uusien kuvioiden, mahdollisten muutosten ja omien tavoitteiden pohtimiseen. Ehkä kumpaakin. Itse ainakin odotin syksyä innolla ja nyt kun se on polkaistu kunnolla käyntiin, lokakuu tulee olemaan yksi vuoden kiireisimmistä. I love me -messujen lisäksi tässä kuussa on tulossa blogiin paljon muutakin mukavaa, josta toivottavasti saan myös teidät innostumaan.




Kävin jo viime kuussa syksyn alkajaisiksi Helsingin Arabianrannassa Studio Play:ssä freesaamassa hiusväriäni, joka minulle kesäkuun alussa L'Oréalin kanssa yhteistyössä Hair Bronzing -teemalla toteutettiin (postaus täällä). Edellisen session myötä pääsimme tällä kertaa jatkamaan paremmalta pohjalta, sillä vaikka ruusukultaisuus olikin hiuksista häivyttynyt kesäauringon ja meriveden vaikutuksesta, oli väri kolmen kuukauden jälkeen silti yllättävän hyvässä kunnossa, vaikka hiuslatvat hapsottivatkin kuivuuttaan. Myös tämän linkin takaa olevasta postauksesta näkee, että hiusväri näytti yllättävän kivalta jopa kolmen kuukauden jälkeen, sillä kuvat on otettu vain muutama päivä ennen kampaamokäyntiäni.




Koska luottamus Mariin syntyi jo ensimmäisellä kerralla, kysyin heti kampaamokäyntini alussa, mitä hän suosittelisi hiuksilleni tehtäväksi. Kerroin, että oma tumma hiusvärini on alkanut taas houkutella, mutta viime kerran värjäysprosessi oli sen verran aikaavievä, etten halunnut mitätöidä hiuksiini käytettyä 6 tunnin urakkaa jo heti seuraavalla kerralla. Mari ehdotti, että väriä voisi freesata joko lisäämällä vaaleutta entisestään tai pitämällä edelleen tyven tummana, mutta lisäämällä vaaleiden raitojen lisäksi myös muutamia tummia raitaosioita pituuksiin, jotta lopputulos olisi luonnollisempi suklaanruskean tyven rinnalla. Tälle suunnitelmalle annoin hyväksyntäni, ja Marin edelliskerralla taikoma hairbronzing -teema heräsi hiuksissani hetkessä henkiin. Kokonaisuuteen tuotiin jälleen säihkettä ja eloa myös ruusukullalla, joka häivyttyy hiusten pinnalta pesujen myötä kauniisti ja luonnollisesti. 




Vaikka hiukseni ovat muutenkin paksut, taipuisat ja helposti pörrööntyvät, kesän jälkeen ne ovat oikein janonneet korjaavia ja kosteuttavia tuotteita. Käynnin yhteydessä sainkin käyttööni L'Oréal Professionnelin tuotteita, joista etenkin Serie Expert Absolution Repair -linja on ollut kesän kuivattamille hiuksilleni täysosuma. Vahingoittuneille hiuksille suunnattu shampoo ja hoitoaine jättävät korjaavasta ja jälleenrakentavasta vaikutuksestaan huolimatta hiukset hyvin ilmaviksi, mikä on minulle itselleni ensisijaisen tärkeää. Vaikka hiukset kuinka korjaavuutta tarvitsisivatkin, en voi sietää niitä tuotteita, jotka latistavat hiukset täysin ja saavat ne tuntumaan painavilta. Tämä pariskunta hoitaa onneksi työnsä kiitettävästi ja palkitsee hiukset vielä ihanalla pehmeydellä ja kiillolla.




Absolut Repair -sarjasta minulla on ollut käytössäni myös Perfecting Multipurpose Spray -monitoimisuihke sekä Nourishing Serum -öljyseerumi, jota öljyjen rakastajana olen arvatenkin lotrannut hiuksiini innolla lähes päivittäistä tahtia. Öljyseerumi jättää hiuksiin hyvin silkkisen pinnan ja tuo kivasti kiiltoa. Se soveltuu myös hyvin vahingoittuneille hiuksille, mutta ravitsevuudestaan huolimatta tämäkään ei latista hiuksia tai jätä niitä tahmeiksi - ei märkiin eikä kuiviin hiuksiin levitettäessä. Tuoksukaan ei ole migreeniherkkänä liian päälle hyökkäävä, vaan hyvin pehmeä. On helppo ymmärtää, miksi tämä on L'Oréal Professionnelin myydyimpiä tuotteita.

Monitoimisuihke sen sijaan on niitä hiuspuolen 10in1 -suihkeita, jotka tekevät lähes kaiken. Tämä Absolut Repair -linjan yksilö lupaa muun muassa ravitsevuutta, pehmeyttä, ilmavuutta, pörröisyyden kontrolloimista, kaksihaaraisten minimoimista, mutta myös saasteilta suojaamista ja antaa hiuksille lämpösuojan. Märkiin hiuksiin suihkutettaessa tämä toimii myös loistavana selvityssuihkeena, tosin Absolut Repair -sarjan shampoolla ja hoitoaineella pestyäni en koe selvitykseen lisäapuja edes tarvitsevani. Jäin kuitenkin kesällä Solar Sublime -suihkeeseen hieman koukkuun, joten olen suihkautellut tätä suihkun jälkeen pyyhekuiviin hiuksiin lisähoitona aina toisinaan. Tällä voi halutessaan korvata myös hoitoaineen.




L'Oréal Professionnelin valikoimasta löytyy myös tämä soma pinkki Vitamino Color -linja, joka uudistui vastikään. Se on nimensä mukaisesti värikäsiteltyjä hiuksia suojaava sarja, joka korostaa värin kiiltoa ja tekee siitä eläväisemmän. Shampoo on myös yksi L'Oréal Professionnelin bestsellereistä, sillä se on koostumukseltaan hyvin hoitava sisältäen UV-filtterin, E-vitamiinin johdannaista, panthenolia sekä "ihmelääkkeeksikin" kutsuttua resveratrolia, jolla uskotaan olevan lukuisia terveysvaikutuksia ja jota pidetään yhtenä tehokkaimmista kasviperäisistä antioksidanteista. Vitamino Color -sarjassa hiukset pääsevät siis nauttimaan sen lukuisista hyvistä vaikutuksista. Shampoo ja hoitoaine jättävät hiukset todella ilmaviksi, keveiksi ja puhtaan kiiltäviksi. Näissä on myös hieman karkkimainen tuoksu, joka piristää kivasti hiustenpesutuokioita.




Vaatetus - Gerry Weber syksy 2019 / yhteistyössä
Hiuspinnit - Beautiikki-verkkokauppa / saatu
Hiusväri - Studio Play / yhteistyössä L'Oréal Professionnel 


Seuraavan kerran päivitämme Studio Playn Marin kanssa hiuslookkiani marraskuussa, jolloin suunnitelmissa on palata lähemmäs omaa tummanruskeaa hiusväriäni. Värikäsittelyjen yhteydessä hiuksissani on käytetty myös L'Oréalin kehittämää Smartbond -hoitomenetelmää (vrt. Olaplex), joka antaa hiuksille täydellisen suojan ennen värjäystä tai vaalennusta ja ehkäisee hiuksen vahingoittumista. Samalla se vahvistaa heikoimpia hiussidoksia ja tekee hiuksista pehmeämmät, kiiltävämmät ja kestävät. Smartbond -hoitokäsittelyn voi tehdä myös sellaisenaan tai pelkän hiusten leikkauksen yhteydessä L'Oréal Professionnel -kampaamoissa. 

Postauksessa esiteltyjen L'Oréal Professionnel -tuotteiden hinnat alkaen 16,90 euroa. Saatavilla kampaamojen lisäksi myös Stockmannilta ja Sokoksilta. Tuotteet ja palvelu saatu yhteistyössä.

PSSSST! Instagramin puolella on mahdollisuus voittaa L'Oréalin hiustenhoitotuotteita! 



Kuinka moni teistä kokee syksyn uutena alkuna? Oletteko syksyn alettua uudistaneet hiusväriänne tai tehneet mitään muita muutoksia arjessa?  


















2 kommenttia:

  1. Hiuksesi näyttävät upeilta. Itsekin laitoin vähän punaisemmaksi hiuksiani ja taidan sävyä vielä vähän "punaistaa" lisää.
    Mukavaa lokakuuta sinulle Mia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Ihanaa kun jaksat aina ilahduttaa kommenteillasi :)
      Rentouttavaa viikonloppua sinne!

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!