KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - HELMI-TUOTTEET


Jokaiselle meistä on varmasti tähän päivään mennessä valjennut maailman todellinen tila. Mediassa törmää jatkuvasti artikkeleihin ilmastonmuutoksesta ja luonnonvarojen ehtymisestä. Ympäristön tila ei hyvältä näytä. Kansankielellä sanottuna olemme pulassa, jos jatkamme samaan malliin eikä mitään muutoksia tehdä. Yksi iso kertateko ei riitä pelastamaan maailmaa, vaan siihen tarvitaan paljon pieniä tekoja. Niitä on onneksi ilahduttavasti ympärillä tarjolla. Riittää, että vain tartumme niihin ja teemme ihan pieniä muutoksia arkeen.




Muistan, kun tuttu lähikaupan myyjä mainitsi minulle vuosi sitten, että vanupuikkojen myynti tullaan kieltämään niiden sisältämän muovin takia. Ensimmäinen reaktioni oli järkytys: Milläs minä sitten puhdistan korvani? En tajunnut ollenkaan ajatella, että jotain parempaa ja ekologisempaa olisi tulossa tilalle, vaan ajattelin musta-valkoisesti, että tulevaisuudessa korvien puhdistamiseen täytyisi keksiä toinen tapa. Ja entäs sitten meikkaaminen, siihenkin tarvitaan topsipuikkoja avuksi, jotta lopputuloksesta tulee siisti. Tällä hetkellä nuo silloiset ajatukset naurattavat ja ensijärkytys on vaihtunut jo kauan sitten tyytyväisyydeksi: Onneksi topsipuikkoihinkin on nykyään tarjolla ympäristöä huomioivia tuotteita! Niidenkin käyttöä voi siis jatkaa hyvällä omallatunnolla, kun vain valitsee tuotteensa oikein. 

Oma valintani on Helmi-vanupuikot, joka on suomalaisen tuotekehityksen tulos ja kotimaisen perheyrityksen Delipap Oy:n tuote. Olen tehnyt yrityksen kanssa aiemmin yhteistyötä Vuokkoset -brändin osalta, kun kirjoitin blogissa arjen vastuullisemmista valinnoista. Delipapin tunnetuimpia tuotemerkkejä ovatkin juuri Vuokkoset ja Muumi Baby -vaipat. Yritys kehittää, valmistaa ja markkinoi tutkitusti ihoystävällisiä, ympäristövastuullisia ja laadukkaita hygieniatuotteita koko perheen tarpeisiin, mistä kokemusta on kertynyt jo 40 vuotta. Delipap oli aikoinaan edelläkävijä Joutsenmerkittyjen hygieniatuotteiden valmistajana ja yrityksellä on myös pitkä kokemus yhteistyöstä Allergia-, Iho-, ja Astmaliiton kanssa. Myös Helmi-tuotteet on kehitetty yhdessä Allergia-, Iho- ja Astmaliiton kanssa.




Helmi-vanupuikot ovat täysin muovittomat eikä niitä ole kloorivalkaistu. Ne eivät myöskään sisällä hajusteita tai väriaineita. Paperivartinen vanupuikko voi kuulostaa heppoiselta käytössä, mutta nämä ovat aivan yhtä jämäkkiä kuin muovisetkin vanupuikot - ehkä jopa jämäkämpiä. Korvia puhdistaessaan ei siis kannatta käyttää turhaa voimaa, mitä ei tosin muutenkaan suositella. 




Paperivartisen puikon päässä oleva vanu on puhdasta ja pehmeää 100% luonnon puuvillaa. Pakkauksesta on helppo poimia yksi vanupuikko kerrallaan ilman, että kaikki puikot tahriintuvat tai tulevat kosketuiksi siinä samalla. Itselläni on tapana laittaa puikot pystypäin erilliseen säilytyspurkkiin, mikä toki ei ole yhtä hygieenistä, mutta mielestäni se on kauniimpi tapa säilyttää puikkoja kylpyhuoneessa. 





Vanupuikkoja kuluu minulla aina myös meikkaamisen aikana. Vaikka perinteiset vanupuikotkin käyvät apuvälineinä mainiosti, Helmi -tuoteperheestä löytyy myös erityisesti meikkaamista varten kehitetyt meikkipuikot. Nämä ovat vieläkin kätevämpiä kuin tavalliset vanupuikot, sillä toinen pää puikosta on hieman terävämmin muotoiltu, mikä tekee siitä loistavan esimerkiksi rajauksien viimeistelyyn. Toinen pää taas on leveämpi ja litteämpi, jota voi käyttää esimerkiksi luomivärin levittämisessä. Itselläni käyttöä on enemmän terävämmälle päälle, koska sillä saa todella tarkan tuloksen. Myös nämä ovat puhdasta, kloorivalkaisematonta 100% puuvillaa ja siksi turvallisia silmäluomien iholle. Varsi on täysin muoviton ja valmistettu paperista, kuten perinteisetkin Helmi-vanupuikot. 






Myös vanulappujen suhteen olen turvautunut Helmi -tuotteisiin. Aamuisin vanulappuja ei kulu, koska silloin kasvot pestyäni levitän kasvoveden joko suoraan iholle suihkimalla tai käsien kautta taputtelemalla. Iltaisin haluan kuitenkin aina olla varma kasvojen puhtaudesta, joten tällöin tulee tartuttua vanulappuun. Ihan mitä tahansa vanulappuja en kuitenkaan halua käyttää, koska kumma kyllä, myös vanulapulla on minulle väliä, siinä missä wc-paperillakin. Nuo ovat arjessa todella pieniä juttuja, mutta kuitenkin sellaisia, joissa arjen mukavuus kärsii huomattavasti, jos tulee valittua sellainen vaihtoehto, joka ei tunnu tarpeeksi hyvältä ihoa vasten. Puhumattakaan siitä, että iho reagoi helposti "vääriin valintoihin". Kuten Helmi-vanupuikot, nämäkin vanulaput ovat 100% luonnon puuvillaa, ilman hajusteita tai väriaineita. Ne ovat turvallisia herkällekin iholle, koska tuotteet on kehitetty yhdessä Allergia-, Iho- ja Astmaliiton kanssa. 




Kynsilakan poistan yleensä normaalikokoisilla Helmi-vanulapuilla, mutta isompikokoisia vanulappuja tykkään käyttää iltapesun yhteydessä. Niillä pyyhkäisee helposti koko kasvot kasvovedellä ja pärjää lähes poikkeuksetta yhdellä ainoalla vanulapulla, kun taas pienempiä vanulappuja saattaisi kulua kaksi tai kolmekin, riippuen meikin vahvuudesta ja puhdistusaineen tehokkuudesta. Helmi-vanulaput tuntuvat ihanan pehmeiltä ihoa vasten, joten ympäristöä kunnioittavan valinnan tehdessään ei tarvitse luopua omasta arjen mukavuudesta - päinvastoin: ympäristö tykkää ja niin tykkään minäkin! 

Helmi-tuotteet ovat saatavilla päivittäistavarakaupoista. Tuoteperheestä voi lukea lisää täällä. Helmi-tuotteet löydät myös Instagramista

Joko te olette siirtyneet käyttämään muovittomia vanupuikkoja? Entä ovatko Helmi-tuotteet tuttuja?















4 kommenttia:

  1. Juu mä käytän muovittomia topsipuikkoja. Tosi ihanaa että vaihtoehtoja löytyy nykyään myös ekologisesta päästä ja siihen suuntaan pitäisikin mennä ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tää on ehdottomasti hyvä suunta! <3 Kiva, että säkin olet jo siirtynyt muovittomiin topsareihin :)

      Poista
  2. Mä siirryin varmaan ehkä pari vuotta sitten pois muovisista vanupuikoista ja oikeestaan aikalailla vahingossa. Kaupassa ei joku kerta ollutkaan niitä muovisia, mitä yleensä ostin, vaan "jouduin" sitten ostamaan paperisia vanupuikkoja. Päästyäni niiden makuun nappasin joku kerta mieheni luona käyttöön muovisen vanupuikon ja ei, en tykännyt niistä enää ollenkaan! Paperiset on mun mielestä jämäkämpiä ja ne muoviset vanupuikot tuntui ihan liian taipuisilta, kun oli tottunut niihin paperisiin :D

    Kauniit kuvat oot ottanut tähän postaukseen<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana Linda! <3 Vähän taas yritin taiteilla ja olla luova :D

      No mutta, toihan oli kerrankin hyvä vahinko! Mullekin on joskus käynyt noin jonkun tuotteen kohdalla, että kun ei ole ollutkaan saatavilla sitä normaalia valintaa, on tullut napattua toinen tuote, joka onkin sitten osoittautunut yhtä hyväksi tai paremmaksi! Tullut siis vahingossa tehtyä parempia löytöjä :D Toisaalta toi on toiminut myös toisinpäin, että korvaava onkin ollut "huonompi" maultaan, tuoksultaan tai koostumukseltaan... Mutta joo, paperiset topsarit on kyllä kivan jämäköitä, oon samaa mieltä!

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!