TUOTE SAATU PR-MALLINA

Kesällä tuoksuja ei vilissyt blogissa juuri yhtään, mutta syksyn tullen iskee suma: Ensin vinkkasin Lancômen Idôlesta oltuani lanseeraustilaisuudessa toissaviikolla. Sen jälkeen halusin nostaa esiin menneen kesän ykköstuoksuni, La Femme Prada Water Splashin, joka sopii loistavasti myös syksyyn lempeiden ja pirskahtelevien kukkaistuoksujen ystäville. Nyt on taas aika jatkaa pirskahtelevien tuoksujen parissa. Loppukesästä ihastuin nimittäin yllättävään tuoksuun: Lanvinin A Girl in Capriin.

Sinänsä ei ole mitenkään poikkeavaa, että ihastun juuri Lanvinin tuoksuun. Jo vuonna 2015 kerroin blogissa Lanvinin olevan minulle tuoksurintamalla pitkäaikainen ihastus. Olen ostanut tuoksuja vuosien varrella useampia niiden vangittua minut pehmeydellään ja raikkaudellaan. On muuten yllättävän vaikea kombo tehdä tuoksusta samanaikaisesti sellainen puuterisen pehmeä, mutta silti raikas. Liika puuterisuus ja pehmeys vievät nimittäin monesti tuoksun iltatuoksujen kategoriaan - tai ainakin siihen raskaampaan sarjaan. Olen kyllä aina pitänyt intensiivisemmistä tuoksuista, mutta viime aikoina on tullut tartuttua hieman raikkaimpiin vaihtoehtoihin. Johtunee myös siitä, että niska- ja hartiaseudun jumit ovat altistaneet helpommin migreenille, enkä ole tuoksujenkaan kanssa halunnut ottaa mitään turhia riskejä, vaan pysytellyt enimmäkseen keveämmässä maastossa. 



Yllättävää A Girl in Capri -ihastuksessani on kuitenkin se, että tämä on tuoksu on selkeästi sitruksinen. Pidempään blogiani seuranneille ei varmasti tule yllätyksenä, etten liiemmin innostu sitruksisista tuoksuista - en suihkugeeleissäkään. Syy on se, että ne muuttuvat ihollani helposti kitkeriksi, joka viettelevyyden sijaan saa ennemminkin nyrpistämään nenäänsä. Lanvin on kuitenkin ovelasti ratkaissut "ongelman", mikä saattaa saada sitrustuoksuja välttelevänkin ihastumaan tähän uusimpaan tulokkaaseen: ripaus puista, kuivatettua, hienostunutta myskistä cocktailia pohjalle ja se on siinä! Sydäntuoksuun on haluttu tuoda myös merellistä tuoksua, mikä osaltaan lisää tuoksun rentoa tunnelmaa. Tuoksu on iloinen ja energinen, mutta silti hienostunut, eikä ollenkaan liian tyttömäinen, vaikka nimi saattaa siihen johdatellakin.


Lanvin A Girl in Capri Eau de Toilette

Ensituoksu: Bergamotti, Primofiori-sitruuna, Rosépippuri
Sydäntuoksu: Greipin Kukka, Meren Tuoksu
Pohjatuoksu: Ajopuu, Myskinen Cocktail


Tuoksun ohella myös sen hinnasta voi iloita, sillä 30ml pullo on yllättävän edullinen: 29,50 euroa. Jos siis koet sitrusvivahteiset tuoksut omaksesi - tai vaikka et kokisikaan - suosittelen tuoksuttamaan tätä huolettoman valoisaa tuoksua, joka energisoi varmasti myös pimeän syystalven keskellä! 

Tuoksu saatavilla 30ml koossa hintaan 29,50 euroa.

Kumpaan ryhmään sinä kuulut: sitrustuoksuja välttelevään vai niistä pitävään?















2 kommenttia:

  1. Rakastan sitrustuoksuja, tämä täytyy käydä tuoksuttelemassa!

    VastaaPoista
  2. Riippuu todella paljon tuoksusta. Jos on liian sitruksinen, niin ei sovi mulle, tulee tunkkainen olo.
    Sitrus yhdistettynä johonkin muuhun, vähän makeampaan, se on hyvä yhdistelmä mulle.

    VastaaPoista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!