KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - BACK ON TRACK

Joku voisi ehkä sanoa, ettei ikävuosien lisääntyessä ole juuri muuttunut arjessa. Minä sen sijaan huomaan selkeästi muuttuneeni tiettyjen asioiden osalta. Kun parikymppisenä en juuri välittänyt siitä, ostinko ruokakaupasta raaka-aineet tuoreena tai luomuna, nykyään tuoreus on minulle merkittävän iso seikka, sillä haluan voida mahdollisimman hyvin ja pitää vatsan turhat oireilut kurissa. Huomaan myös puhtaamman kosmetiikan suosimisen lisäksi alkaneeni olla harkitumpi vaateostoksissa ja kiinnittäväni enemmän huomiota materiaalin laatuun myös alusvaatteissa ja jopa sukissa - asioita, joihin en olisi voinut vuosia taaksepäin kuvitellakaan käyttäväni enempää aikaa. 

Totuus kuitenkin on, että neljänkympin raja on itselläni seuraavana tasavuotena ylitettävänä, ja vaikka siihen onkin vielä jonkin verran matkaa, itsestä on pidettävä huolta, jos en halua herätä täysin rapakuntoisena muutaman vuoden päästä. En haluaisi olla se, joka havahtuu siihen, että itseen olisi voinut panostaa jo paljon aiemmin, koska totuus on, että olen jo tässä iässä havahtunut siihen liian monta kertaa hyvinvointini osalta. Haluankin uskoa, että pienillä valinnoilla on merkitystä. Yllättävän pienet asiat vaikuttavat myös arjen mukavuuteen ja siihen hyvään oloon, joka itsellä on - niin kuin esimerkiksi hyvät alusvaatteet tai sukat! 




Back on Track on ollut esillä blogissani useita kertoja viimeisen parin vuoden aikana. Aloitin brändin kanssa yhteistyön syksyllä 2017, ja tuote tuotteelta brändi vei minut niin mennessään, ettei paluuta enää ollut! Ehdottomat suosikkini kaikista brändin tuotteista ovat Arwen housut, jotka ovat Athena takin kanssa näytillä tässä postauksessa. Voisin helposti nimetä Arwenit maailman mukavimmiksi housuiksi, sillä pidän niitä melkein joka päivä. Tänäänkin vaihdoin aamun pr-tilaisuuden jälkeen heti kotiin tullessani Arwenit päälle! Olen esitellyt Back on Trackin vaatetusta Caia trikoineen ja t-paitoineen myös tässä postauksessa, jossa tunnustin kokevani ahdistusta siitä, jos minun pitäisi joka ainoa päivä laittautua. Edelleen osaan arvostaa sitä, että minulla on tämän työn puolesta mahdollisuus vetää aamulla rennot vaatteet päälle ja olla suuremmin laittautumatta, jos tiedossa on kotitoimistopäivä tulevia postauksia työstäen ja tuotteita kuvaten. 




Olen aina ollut myös sillä tavalla "sukkatyyppi", että rakastan villasukkia ja tykkään muutenkin pitää sukkia jalassa aina kotonakin. Ehkä kuumimmilla kesähelteillä saatan hipsiä kotosalla ilman sukkia, mutta tänäänkin, vaikka mittari näytti +23, vedin Billie sukat jalkaan. Englannin kielen sana cozy sopisi tähän loistavasti, sillä sukat jalassa minulla on nimenomaan sellainen rento, mukava ja kotoisa olo. Billie sukat (kuvassa yllä) ovat Back on Trackin sukkavalikoimasta suosikkini, koska ne ovat super pehmeät eivätkä purista tippaakaan, mutta istuvat silti täydellisen myötäilevästi! Varsi on valmistettu froteesta ja niiden miellyttävyyden huomioiden uskallan suositella niitä myös herkille jaloille, kuten Back on Track sivuillaan suosittelee. Näitä käyttää osa jopa nukkuessakin! Sukat on suunniteltu Ruotsissa yhteistyössä Diabetes-potilaiden kanssa ja ne ovatkin erinomaiset arkisukat hoitamaan jalkoja ja edistämään verenkiertoa. Parasta kaikissa sukissa on nimittäin se, että niissä hyödynnetään Back on Trackille ominaista Welltex-materiaalia, joka heijastaa kehonlämpöä takaisin.




Billie sukkien lisäksi käytössäni ovat olleet kevyet Bella polvisukat (kuvassa yllä). Tässä onkin täydellinen sukka syksyn saappaiden kanssa käytettäväksi, koska sukka on ohuempi ja sopii siksi tiukkojenkin saappaiden kanssa. Nämä ovat myös erittäin hengittävät, ja jalkaterän materiaali on hoitavaa Welltexiä, joka pitää varpaatkin lämpimänä liikkuessa. Sukkia on saatavilla vain mustana ja pakkauksessa tulee 2 paria. Hinta on minusta hoitavaksi sukaksi edullinen, sillä 26 eurolla saa 2 paria. 

Jos taas kaipaa jämäkämpää polvisukkaa, Noah (kuvassa alla) on siihen hyvä valinta. Se sopii Bellan tapaan ratsastussukaksi, mutta on myös hyvä treenisukka ympäri vuoden. Lisäksi sitä suositellaan penikkatautiin, josta kärsivät usein juoksijat tai palloilun ja hyppylajien harrastajat. Itse koen, että tämä sukka antaa todella hyvän tuen jalalle ja Welltex-kankaan lämmittävän vaikutuksen huomaa hyvin esimerkiksi treenatessa, mutta muutenkin liikkuessa. Sukkaa on saatavilla myös leveälle pohkeelle.




Jokainen näistä sukista toimii samalla idealla Welltexin ansiosta, mutta siinä missä Noah on paras treenisukka, koen Billien olevan ehdottomasti paras "rentoilusukka". Sen kevyesti lämmittävän vaikutuksen huomaa jo pelkästään työpisteellä istuskellessa tai sohvalla maatessa. Toki täytyy muistaa se, että mitä enemmän on liikkeessä, sitä enemmän ainutlaatuinen keraaminen Welltex-kangas heijastaa vartalon lämpöä infrapunalämpönä takaisin. Samalla se lievittää lihasjännitystä ja edistää palautumista. Nämä sukat sopivat siis jokaiselle, mutta erityisen lämpimästi näitä uskaltaa suositella erilaisia pohje- ja säärivaivoja poteville sekä lasketteluun, ratsastukseen ja treenaamiseen. 

PS. Pakko myös vinkata samalla periaatteella toimivasta Welltex-teipistä, josta olen itse saanut apua lihassärkyyn! Vuoden takaisen postaukseni teipistä voit lukea täältä.

Back on Trackin tuotteita voi tilata heidän omilta sivuiltaan tai ostaa jälleenmyyjiltä ympäri Suomen niin apteekeista, luontaistuotekaupoista kuin esimerkiksi Kärkkäiseltäkin. Lähimmän jälleenmyyjän voi tarkistaa paikkakunnittain täällä. Tuotteet suositellaan pesemään 30-40 asteessa miedolla pesuaineella, ilman valkaisuainetta tai huuhteluainetta. Tuotteiden käyttö suositellaan aloittamaan vaiheittain ja pitämään sukkia ensin korkeintaan 4 tuntia päivässä. Kun vaikutukseen tottuu, niitä voi käyttää vaikka kellon ympäri. 

Panostatteko te sukkiin tai alusvaatteisiin? Minkälaisia sukkia suositte? 















6 kommenttia:

  1. Sukilla on suuri merkitys jalkojen hyvinvoinnille, joten aiheellinen postaus:) Kiitos Mia<3
    Itse olen ainakin vanhemmittain huomannut, ettei ole ihan sama minkälaiset sukat jalkoihinsa vetää. Hyvin istuvat ja pehmeäsaumaiset sukat ovat tärkeät ainakin omille jaloilleni. Tukisukat myös;)
    Ihanaa viikkoa Mia<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos itsellesi piristävästä kommentista! Ihanaa kuulla, että postaus oli mieleinen <3

      Monista arjen valinnoista on kyllä itsellekin tullut yllättävän merkityksellisiä vuosien saatossa. Vaikka tässä ei vielä vanhuksia olla, kyllä vaan niinkin yksinkertaiset jutut kuin sukkien valinta voi vaikuttaa omaan hyvinvointiin ja sen ylläpitämiseen, vaikka ei aiemmin sitä olisi tullut ajatelleeksikaan :)

      Ihanaa loppuviikkoa myös sinne ja tosi kiva kun kommentoit! <3

      Poista
  2. En ihan hirveesti panosta, jos johonkin kiinnitän enemmän huomiota on ne sitten kompressiosäärystimiä/sukkia, mä kun sain ensimmäisen suonikohjun hikiseen kaksikymppisenä.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, jos kompressiosäärystimiin panostat, nuo Noah-polvisukat voisi olla ihan täydelliset sulle! Toimivat samaan tapaan, ainakin siis kevyt paine tukee tosi hyvin lihasta ja verenkierto paranee samalla, kun tuo Welltex-materiaali heijastaa kehon lämpöä. Ja tuo sukka siis nopeuttaa myös palautumista ja lihasjännitystä. Tänäänkin käytin noita Noah-polvisukkia salilla ja kotona vedin sitten Billiet jalkaan :D

      Poista
  3. Munkin varmaan pitäisi panostaa hieman sukkahankintoihin. Vanha säärivamma ajottain oikuttelee ja kiusaa istumatyöläistä, kun liikkuminen syystä tai toisesta jää tauolle :/ Kunnolliset sukat voisi auttaa verenkiertovaivoihin plus levottomista jaloista oon varmaan kärsiny teinistä asti, niin hyvä jos sukat voisi tuoda niihinkin helpotusta. Tunnustaudun myös itse sukkaihmiseksi, harvoin mua paljasjaloin näkee :D

    Kiitos Mia ihanasta ja monipuolisesta blogista ja pahoittelut kommenttihiljaisuudesta! <3 Postaukset tulee kyllä luettua aina tuoreeltaan. Pidän sun tyylistä, että nostat postauksissa esiin myös vanhempiakin postauksia ja monista toisiinsa linkittyvistä teksteistä näkee sun kiinnostuksen saman aihepiirin asioihin ja tekstit tukevat toisiaan. Lähinnä koetan sanoa, että et ole yhdellä viikolla yhtä mieltä ja toisella toista :D Tämäkin postaus sen todistaa, että merkin tuotteet ovat olleet sulle selkeesti mieluisia.

    ~ Vandaalia ~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis nyt mun on sanottava, että pelastit mun illan ja elän tämän kommentin voimalla pitkään! <3 Niin ihanasti sanottu, etten kestä. KIIIIITOS!!! Välillä sitä mielessään vähän harmittelee, kun blogeissa kommentointi on tosi paljon vähentynyt, vaikka tiedän, että postauksia paljon luetaankin. Siksi on niin ihanaa saada palautetta ja kuulla ajatuksia sieltäkin puolelta! Eli kymmenen kiitosta sinne, että jaksoit kommentoida ja ihanaa, että vieläkin blogi jaksaa kiinnostaa vuosien jälkeen <3 Yritän tehdä parhaani ja pitää aihepiirin monipuolisena ja kiinnostavana.

      Ja mitä tulee sukkiin, suosittelen sulle lämpimästi näitä Back on Trackin sukkia, erityisesti Noah-sukkia, jos sulla on vielä säärivamma, joka välillä oikuttelee. Nuo Noahit tukee tosi hyvin sääriä ja lisää verenkiertoa. Billiet on sitten vähän sellaiset "leppoisammat" sukat, joissa ei ole niin paljoa painetta, vaikka Welltex-kangasta on niissäkin hyödynnetty. Mutta nuo Noahit on kyllä huiput ja jos ohuempaa sukkaa kaipaa, niin sitten Bellat :)

      Kiitos vielä paljon, kun näit vaivaa ja kommentoit! <3

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!