KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - 4DREAM / ÜBERWOOD SUOMI

POSTAUS SIS. *MAINOSLINKKEJÄ

Jos postauksen alkuun saisi jonkinlaisen ääniefektin, nyt voisi torvisoittokunnan pieni fanfaari olla paikallaan. Suomeen on nimittäin rantautunut vastikään sen verran ainutlaatuinen 100% luonnollinen hiustenhoitosarja, että se ansaitsee ehdottomasti päästä esille. Olen monesti korostanut, että tänä päivänä luonnonkosmetiikan värikkäässä valtameressä on erotuttava jollain tapaa ja kiinnitettävä kuluttajan huomio muullakin kuin pelkällä luonnonmukaisuudella. Saksalainen Überwood tekee sen puun avulla: hyödyntämällä ekologista, jopa 20% puuta sisältävää Polywood -pakkausta ja ulottamalla puun myös raaka-aineisiin. 


Sarjan punaisena lankana toimii männyn sydänpuun uute. Mänty on siitä hyvä valinta, että se on kautta aikain tunnettu lukuisista terveysvaikutuksistaan. Yhtä lailla kuin koivusta saatavalla ksylitolilla ja luonnonmukaisena "ihmevoiteena" tunnetulla pihkavoiteella, myös männyllä on omat positiiviset vaikutuksensa - eikä ihan vähääkään. Internetin syövereistä löytää lukuisia tutkimustuloksia siitä, kuinka mäntymetsän tuoksun hengittely lisää vastustuskykyä ja voi auttaa ehkäisemään esimerkiksi flunssan oireita. Tämä perustuu siihen, että etenkin aurinkoisella säällä männystä erittyy terpeenejä, jotka ovat eräänlaisia öljyjä. Niiden hengittely vaikuttaa mielialaa kohentavasti. Terpeenit lisäävät ihmisen immuunipuolustuksen eli ns. tappajasolujen aktiivisuutta, jotka puolestaan auttavat taistelemaan jopa syöpäsoluja vastaan. Kuka arvaa, mikä taas vähentää noiden tappajasolujen aktiivisuutta? Stressi

Havupuut puhdistavat jopa ilmaa lehtipuita tehokkaammin. Tästä on kiittäminen havupuun pienen pieniä neulasia, jotka sieppaavat ilmasta tehokkaasti pienhiukkasia. Sille on myös syynsä, miksi puisia leikkuulautoja pidetään parempina kuin muovisia: puu on antibakteerisempi. Niissä on paljon erilaisia haihtuvia orgaanisia yhdisteitä ja uuteaineita, jotka ovat antibakteerisia. Samaiset uuteaineet ovat tehokkaita jopa sairaalabakteereita vastaan - ja mänty on esimerkiksi kuusipuuta antibakteerisempi. Siksi tässä voisi taas pienen fanfaarin kera todeta miten mahtavaa onkaan, että juuri mänty sattuu olemaan Suomen yleisin puu! Mäntymetsässä kävelyn lisäksi sen eduista pääsee nyt nauttimaan myös Überwoodin hiustenhoitotuotteissa, vaikka saksalaisesta sarjasta onkin kyse.


Überwoodin valikoima koostuu tällä hetkellä 7:stä eri tuotteesta, joihin kuuluu kolme erilaista shampoota, kaksi hoitoainetta sekä hiusvesi ja Setting Spray. Sain tutustuttavakseni kaikki tuotteet lukuunottamatta muotoilusuihketta. Shampoista kolme ovat:

Normaalille ja vaurioituneelle hiukselle suunnattu korjaava shampoo on hiusta juuresta latvaan vahvistava, ravitseva ja rauhoittava. Se tekee hiuksista todella pehmeät, mutta ei kuitenkaan latista hiusta, kuten useimmat korjaavat shampoot tekevät. Hoitavina aineosina toimii männyn sydänpuun uutteen lisäksi myös vehnäproteiini.

Värjätyille ja samealle hiuksille tarkoitettu Colour Shine saa nimensä mukaisesti hiusvärin kiiltämään, tehostaen värin intensiivisyyttä. Hiuksista tulee kuohkeat, pehmeät sekä terveemmän näköiset ja helpommin käsiteltävät. Tämä shampoo kirkastaa väriä niin tehokkaasti, että eron huomaa jo ensimmäisen pesun jälkeen! Esimerkiksi oma vaalea raidoitukseni raikastui entistä enemmän, ja tästä shampoosta tulikin Überwood-kolmikon suosikkini. Männyn sydänpuun uutteen lisäksi shampoossa hiusta hoivaa riisinalkioöljy.

Herkälle hiuspohjalle soveltuva shampoo on tarkoitettu ensisijaisesti hiuspohjaa hoitamaan. Jos ongelmana on hiuspohjan kuivuus, hilseily tai ärsytys, tämä shampoo on silloin sopiva valinta. Se kosteuttaa hiuspohjaa, vähentää hiuspohjan ärsytystä ja poistaa hellävaraisesti hilsettä. Oma päänahkani oireilee stressin vaikutuksesta aina silloin tällöin, joten aion pitää tämän pullon tallessa vastaisuuden varalle. Tässä männyn sydänpuu-uute yhdistää voimansa nokkosuutteen kanssa.

Jokainen shampoista sopii myös Curly Girl -metodin noudattajille final wash -vaiheeseen.


*Hair Tonic -hiusvesi on kuivan ja ärtyneen hiuspohjan hoitoon tarkoitettu hoitovesi, joka virkistää ja kosteuttaa hiuspohjaa, mutta vahvistaa samalla myös hiusta ja hiuksen omaa suojaa. Tämä on hyvä boostaamaan hiustenkasvua, jos haaveilee pidemmistä hiuksista. Suihketta käytetään kosteisiin, pyyhekuiviin hiuksiin ja päänahkaan eikä sitä huuhdella pois. Purkki on yhtä suloisen "puinen" kuin muukin Überwood-tuoteperhe. Jopa pakkausmateriaalissa on raaka-aineista tuttua männyn sydänpuuta antibakteerisilla vaikutuksillaan. Käytetyn puun määrä on pakkauksessa on noin 20%, minkä ansiosta muovin valmistuksessa tarvittavan raakaöljyn määrää voidaan vähentää jopa 40%. Ihastuttava "puupakkaus" erottuu taatusti myös hyllyssä!


Colour Shine ja Hair Repair -shampoille löytyy hoitoaineina myös vastaparit. Kevyen kermaiset koostumukset ovat itselleni olleet mieleiset, sillä nämä eivät ole jättäneet hiusta tahmaiseksi, vaikka olen välillä hieman reilummin latvaan ja pituuksiin hoitoainetta hieronutkin. 

Hoitoaine on erinomainen vaurioituneille ja rasittuneille hiuksille, joka kaipaa hoitavampaa hoitoainetta, mutta se sopii hyvin myös normaaleille hiuksille. Tämä on hiuksille hyvin silottava, mutta ei silti latistava. Tutun männyn sydänpuu-uutteen lisäksi mukana on muun muassa sheavoita, vehnäproteiinia ja iltahelokkiöljyä. Vaikutusajaksi suositellaan 5-10 minuuttia, mutta itse olen käyttänyt tätä myös parin minuutin jälkeen huuhdeltavana ja vaikutus on ollut selkeästi huomattavissa.

Tässä on supertuote värjätyille ja kuiville hiuksille, josta tuli oma suosikkini. Tuoksu on myös koko Überwood-joukon herkullisin karkkimaisilla ja hedelmäisillä häivähdyksillään, kun muissa tuotteessa tuoksu on selkeästi miedompi. Hoitoaine pehmentää, silottaa ja antaa näkyvää kiiltoa, kuten Colour Shine -shampookin. Riisinalkionuutteen lisäksi ravitsee ja hoitaa hiusta babassuöljyllä sekä tottakai myös männyn sydänpuu-uutteella. Täyden kympin tuote! 


Überwood-hiustenhoitotuotteet ovat 100% luonnonmukaisia ja vegaanisia, ilman silikoneja, synteettisiä hajusteita tai väriaineita. Tuotteet eivät sertifioituina sisällä myöskään mineraaliöljyjä tai mikromuoveja eikä niitä testata eläinkokein, kuten ei muitakaan 4Dreamin maahantuomia brändejä

Überwood-hiustenhoitosarjaan voi tutustua esimerkiksi Ruohonjuurissa, Life-myymälöissä ja ekohoitoloissa ympäri Suomen. Jälleenmyyntipisteet löytää paikkakunnittain täältä. Verkkokaupoista tuotteita voi tilata Ruohonjuuren lisäksi myös Hyvinvoinnin Tavaratalosta, jossa valikoimasta löytyy myös testerikokoisia tuotteita alkaen 1 eurolla *täällä. Täysikokoisten tuotteiden hinta alkaen 10,95 euroa.

Männyn terveysvaikutuksista voi lukea lisää esim. tästä YLE:n artikkelista, jota on käytetty lähteenä postauksessa.

Millaisia mietteitä Überwood herättää pakkauksineen kaikkineen? Aiotteko tutustua sarjaan paremmin? 

PS. Instagramin puolelle tulossa myös arvontaa Überwoodiin liittyen! 














4 kommenttia:

  1. Tosi hyvältä näyttävät ja kuulostavat nämä hiustenhoitotuotteet. Männyt tuoksu on jotenkin sellainen suomalainen tuoksu <3
    Ihanaa viikonloppua Mia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei ihme, että Mäntysuopa on ollut kautta aikojen niin tykätty ja löytynyt melkein joka kotitaloudesta :D Jos ei huomioi Überwoodin nimeä, sarjaa voisi hyvin erehtyä luulemaan kotimaiseksi brändiksi :) Mukavasti erottuu kyllä muiden luonnonkosmetiikan hiustenhoitotuotteiden joukosta!

      Kivaa alkanutta viikkoa, Outi ja kiitos taas kun kommentoit! <3

      Poista
  2. Pakkaukset on ihanan erilaiset, tosi kauniit! Hair Repair shampoo ja tehohoito alkoivat kiinnostaa, sillä ne olisivat varmasti parhaimmat vaihtoehdot omille vaalennetuille hiuksilleni :) Brändi oli itselleni ihan uusi, joten oli todella kiva lukea tästä, kiitos siis postauksesta! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pakkaukset on nimenomaan ihanan erilaiset ja erottuvat! Nuo Repairit toimii kyllä mun rasittuneissa hiuksissa ja kosteuttaa hyvin kuitenkaan latistamatta hiusta :) Värjättyjen hiuksien shampoosta + hoitoaineesta tykkään myös, niissäkin on yllättävän paljon kosteutustehoa kuivahkolle hiuslaadulle.

      Ps. Kiitos itsellesi vaan kommentista ja kivasta palautteesta! <3

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!