KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - TERRANOVA

Postaus sis. *mainoslinkkejä


Hyaluronihappo on yhtään epäilemättä yksi kosmetiikan suosituimmista raaka-aineista. Se kuuluu kollageenin tavoin niihin aineosiin, jotka mainitsemalla saa myytyä melkein mitä vain. Itselleni hyaluronihappo ei kuitenkaan ole taikasana, joka automaattisesti sinetöi ostopäätöksen. Olen ehkä sillä tavoin haastava asiakas, että kyseenalaistan melkeinpä kaikki tuotteet, ennen kuin saan käsiini raaka-ainelistan ja pääsen perehtymään tuotteeseen tarkemmin todetakseni, onko se lähelläkään sitä, mitä minulle kerrotaan. Tänä päivänä kuulee liian paljon niitä tarinoita, joissa asiakkaalle myydään esimerkiksi "luonnollinen" tuote, joka ei loppujen lopuksi ole lähelläkään luonnollista. 



Samaan törmää ikävä kyllä myös ravintolisien kohdalla. On "luonnollisia" ja aidosti luonnollisia ravintolisiä, jotka eivät oikeasti sisällä mitään ylimääräisiä täyteaineita, vaikka kuinka yrittää niitä tuoteselosteesta löytää. Terranova kuuluu tähän jälkimmäiseen ryhmään, joka on oikeasti "hyvis" eikä vain sellaiseksi naamioitunut. Ravintolisät ovat kasvissyöjille ja vegaaneille sopivia eikä niistä löydä vehnää, gluteenia, soijaa, hiivaa, maidon aineosia tai sokeriakaan. Lisäaineet ja säilöntäaineet kuuluvat myös ei-listalle. Nämä ovatkin niitä ravintolisiä, joita popsin jo toista vuotta tyytyväisenä. Olen löytänyt joukosta ne jokapäiväiset, itselleni välttämättömät ravintolisät, mutta luonteeni mukaisesti kiinnostun myös aina välillä uusista. Hiljattain sellainen oli esimerkiksi siitepölyallergiaan suositeltu kversetiini, joka osoittautui oikeaksi pelastukseksi! 

Koska käytän hyaluronihappoa sisältäviä tuotteita mielelläni myös ihonhoidossa, olen pitkään miettinyt testaavani sitä myös ravintolisänä, sillä käytän esimerkiksi kollageeniakin ihonhoidossa niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Ongelma on kuitenkin ollut se, ettei silmiini ole osunut tarpeeksi puhdasta hyaluronihapporavintolisää, ilman kaikenlaisia paakkuuntumisenestoaineita ja muita vastaavia. Olinkin onnessani löydettyäni sellaisen Terranovalta, sillä heidän valmisteensa sisältää markkinoiden monimuotoisimman hyaluronihappokompleksin, sisältäen myös niitä pienempiä molekyylirakenteita, jotka imeytyvät helpommin. 



*Terranovan Hyaluronihappo Complexista löytää hyaluronihapon lisäksi sen hyödyntämistä tehostavia marjoja ja kasveja, kuten metsämustikkaa, ruusunmarjaa ja nokkosta. Ruusunmarja sisältää 100 kertaa enemmän C-vitamiinia kuin esimerkiksi appelsiini, minkä vuoksi se on yksi luonnon parhaimpia C-vitamiinin lähteitä. C-vitamiini on oleellinen myös kollageenin tuotannossa. Hyaluronihappo-kapseleista löytyy myös kurpitsansiementä, joka on muun muassa hyvä sinkin lähde. Suurin osa tietääkin, miten hyvää sinkki tekee iholle. Nämä kapselit ovat siis sisällöltään todella monimuotoisia ja 100% luonnollisia. Siksi Terranovasta niin pidänkin.

Vaikka ensisijaisesti olenkin tarkkaillut ihon kuntoa näiden kapselien käytön aikana, oikeastihan tämä ei vain ole ihon kauneuden kannalta hyvä ravintolisä. Kuinka moni tiesi, että hyaluronihappo toimii myös nivelkipujen hoitoon? Se on myös tärkeä osa rustokudosta. Lisäksi hyaluronihappoa esiintyy luonnostaan silmien kyynelnesteessä ja lasiaisessa. Siksi pelkkä ihon tiirailu ei tässä tapauksessa ole ehkä paras keino mitata kapseleiden toimivuutta. Uskon myös, että jos ihossa haluaa nähdä vaikkapa täyteläistymistä, täytyy näitä napsia säntillisesti enemmän kuin kaksi tai kolme viikkoa.




Tällä kertaa merkittävin ero onkin ollut jossain muualla kuin ihossa - nimittäin silmissä. Olen jo vuosia käyttänyt kosteuttavia silmätippoja vähintäänkin aamuin illoin. Jos unohdan tipat illalla, tunnen sen polttelevana kipuna silmissä. Silmäni väsyvät myös helposti päivittäisestä näytön tiirailusta, ja pidempinä työpäivinä käytän tippoja myös päivän aikana. On ollutkin vähän jopa odottamatonta huomata, että kapseleiden käytön myötä silmät ovat alkaneet tuntua virkeämmiltä ja kuivuudesta johtuva kirvely on selkeästi vähentynyt. Mistäkö sitten huomaan sen? Siitä, että tuijotan edelleen näyttöruutua päivittäin useita tunteja, mutta kosteuttavia tippoja en ole tarvinnut kuin aamuisin tai iltaisin, mikä on ollut aika mahtavaa. Kun on kärsinyt vuosia kuivista silmistä, se virkeys tuntuu oikeasti aika ihanalta ja vaikuttaa ihan yleiseen olotilaankin!

Täytyy kuitenkin myöntää, että *Hyaluronihappo Complexin lisäksi uskon myös Terranovan uutuudella eli *Lutein Complexilla olleen vaikutusta asiaan. Luteiini on nimittäin erityisen hyvä edistämään silmien terveyttä. Sen tutkittuihin terveysvaikutuksiin kuuluvat silmien suojaaminen UV-säteilyn haittavaikutuksilta sekä silmänpohjan ikärappeuman ehkäiseminen. Se saattaa myös vähentää riskiä saada harmaakaihi. Merkittävä juttu on nykypäivänä myös se, että luteiinin keltaisen värin kerrotaan suodattavan sinistä valoa pois silmistä, mikä voi auttaa näytön tuijottelun haittavaikutuksien minimoimisessa. 


*Terranovan Living Multavitamin Woman on erityisesti naisten tarpeisiin kehitetty monivitamiini, josta löytyy jopa 30 eri vitamiinia, kivennäisainetta ja muita ravintoaineita. 




Myönnän, etten olisi ehkä koskaan tullut itse tutkineeksi luteiinia sen syvällisemmin ilman tätä yhteistyötä. Vaikka joku olisi suositellut valmistetta liikkeessä ja sanonut sen olevan hyvä silmien terveydelle, olisin todennäköisesti jättänyt purkin hyllyyn ja ajatellut, etten tarvitse sitä, koska olen pärjännyt ilman tähänkin asti. Tämän yhteistyön myötä luteiini pääsi kuitenkin itselläni niiden tarpeellisten ravintolisien joukkoon, jotka koen erityisen tärkeiksi. Miksi? 

Mahdollisimman yksinkertaisesti selitettynä: luteiinia löytyy silmän verkkokalvon keltatäplästä, jota kutsutaan makulaksi. Makula on silmässä niin sanottu tarkan näön alue. Kaikkein yleisin näköä heikentävä sairaus ikääntyvillä on silmänpohjan ikärappeuma ja arvatkaapa mihin se kohdistuu? Nimenomaan tuolle tarkan näkemisen eli makulan alueelle. Koska makula on tärkeä yksityiskohtien ja värien näkemisessä, rappeuma saattaa lopulta aiheuttaa sen, että tarkan näkemisen alueella "näkee" vain tyhjää. Tämä vaikuttaa niin lukemiseen kuin kirjoittamiseenkin, eikä sairauteen ole parannuskeinoa. 

Luteiinin on kuitenkin tutkittu edistävän näön tarkkuutta, joten sen saannin varmistaminen on yksi tapa ehkäistä silmänpohjan ikärappeuman riskiä. Elimistö ei pysty itse tuottamaan luteiinia, joten sen saanti on varmistettava itse. Ravinnosta luteiinia saa muun muassa avokadosta, pinaatista, vihreistä pavusta, parsakaalista ja kesäkurpitsasta, porkkanan, appelsiinimehun ja maissin ohella. Itse arvostan näköäni niin paljon, että aion jatkaa luteiinin käyttöä myös lisäravinteena. *Terranovan Luteiini-kapseleita riittää vain yksi päivässä, joten hinnaksi jää vain 50 centtiä per päivä.

Onkin taas todettava, miten onnellinen olen jälleen siitä, että olen löytänyt näin toimivat, luonnolliset ravintolisät käyttööni. En voisi kuvitellakaan enää palaavani ajassa taaksepäin siihen, kun popsin ravintolisissä vähän mitä sattuu, purkin sisältöön sen kummemmin tutustumatta. Terranovan kapseleissa ei tule syötyä samalla mitään ylimääräisiä sidos- tai täyteaineita eikä lisäaineitaan. Tuotteet ovat vieläpä täysin vegaanisia ja hyödyntävät ainutlaatuista Magnifood Complexia, josta voi lukea lisää Terranovan sivuilta tai aiemmista postauksistani.


Postauksessa esitellyt valmisteet:



Linkit vievät suoraan tuotteisiin *Hyvinvoinnin Tavarataloon. Terranovan löytää myös Ruohonjuuri-myymälöistä.

Oletteko te kokeilleet hyaluronihappoa tai luteiinia lisäravinteena? Kuulisin todella mielelläni myös palautetta siitä, pidättekö tällaisista asiapitoisistakin teksteistä? 












2 kommenttia:

  1. Luteiinista en ole ennen kuullutkaan, mutta nyt alkoi kovasti kiinnostamaan, samaten hyaluronihapon syvemmät vaikutukset. Mullakin on ongelmana kuivat silmät, joita joudun kosteuttamaan silmätipoilla päivittäin ja silmien terveys tietysti huolettaa muutenkin. Enpä ole tullut ajatelleeksi, että silmien terveyttä voi hoitaa myös sisältäpäin;)
    Kivaa päivää Mia<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo luteiini vaikutuksineen oli myös mulle aivan uusi juttu ja todella positiivinen sellainen! Jos kärsit kuivista silmistä kuten minä, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tuota hyaluronihappoa ja luteiinia jo pelkästään silmien hyvinvoinnin vuoksi! :)

      Aurinkoista päivää, Sari! <3

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!