KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - HOUSE OF ORGANIC
*POSTAUS SIS. MAINOSLINKKEJÄ

Luonnonkosmetiikka kasvattaa suosiotaan jatkuvasti, mutta sen rinnalla seisoo vahvana myös korealainen kosmetiikka. Ne voisi ajatella kilpailijoina, mutta korealaisia ihonhoitorutiineja voi toteuttaa myös luonnonkosmetiikalla - tai miksei myös ihan tavallisella kosmetiikalla. Olennaista on kuitenkin monivaiheisten rutiinien lisäksi se, että valitsee tuotteet, joissa on oikeasti hyvät, tehokkaat ja iholle hyödylliset raaka-aineet. Vaikka korealaisten ihonhoito-oppien mukaan tuotteita kuinka kerrostaisi, ei siitä ole mitään hyötyä, jos purkit sisältävät kaikenmaailman turhia täyteaineita, joilla iho ei niin sanotusti tee yhtään mitään. Itse olen tänä päivänä yllättävän tarkka tuotteiden sisällöstä ja kahlaan parhaani mukaan INCI-listan läpi joka ainoa kerta pidellessäni uutta tuotetta käsissäni.


Vaikka kaikki raaka-aineet eivät INCI-listoilta itselleni heti valkenekaan, House of Organicin valikoimasta löytyvä luonnollinen 100% Pure -tuotesarja* vaikutti alusta saakka hyvältä. Nopea tarkastelu osoitti heti alkuun, että tämän luonnonkosmetiikkasarjan kasvovesissä käytetään veden sijasta pohjana luomu kukkaisvesiä, kuten ruusua, laventelia tai Aloe veraa. Se jos mikä miellyttää itseäni, sillä koen tällaiset kasvovedet erityisen tehokkaiksi ja käytän niitä siksi mieluiten. Tuotevalikoiman perusteellisempi selailu sai innostumaan entistä enemmän. Huomasin nimittäin, että jopa suihkugeelien pohjana käytetään Aloeta veden sijaan eikä vettä näy INCI-listoissa muutenkaan. Tuotteissa on käytetty myös paljon erikoisempia raaka-aineita, joista esimerkkinä matcha, chia tai vihreä tee.

100% Pure ei olekaan aivan tusinatavaraa luonnonkosmetiikan osalta, vaan itse asiassa kaikkea muuta kuin sitä. Amerikkalainen luonnonkosmetiikkasarja on nimittäin saanut inspiraationsa juurikin korealaisesta kosmetiikasta. Sarjan perustajat Susie Wang, James Wang sekä Ric Kostick valmistavat paitsi täysin puhdasta ja luonnollista kosmetiikkaa, haluavat myös tukea kestävää kehitystä jokaiselta aspektilta brändin 100% Pure -nimen mukaisesti. Tämä näkyy muun muassa siinä, että biohajoavien tuotekoostumuksien ja pakkausmateriaalien lisäksi yritys käyttää myös aurinkoenergiaa ja tekee oman osansa ehkäistäkseen hiilijalanjälkeä aivan kaikilla yrityksen osa-alueilla.


Mitä taas tulee tuotteisiin, sille on syynsä, miksi vettä ei näy INCI-listoilla: 100% Pure ei käytä vettä, täyteaineita tai mitään koostumuksien sakeuttajia paksuntamaan tai laimentamaan tuotteiden koostumuksia, vaikka monesti niin tehdään. Brändi on korvannut veden luomu kukkaisvesillä, luomu Aloella, luomu fermentoidulla riisivedellä (sake) ja luomu teellä. Jokaisella luonnollisella raaka-aineella on aina tuotteessa tehtävänsä, eikä sitä ole sujautettu sinne muuten vain. Kaikki raaka-aineet ovat myös 100% luonnosta lähtöisin, ja niissä tapahtuvat kemikaaliset muutokset johtuvat ainoastaan biologisista fermentaatio-, tislaus- ja kylmäkäsittelyprosesseista. 


Olen aiemmin testannut sarjasta ainoastaan kangasnaamioita, joista toteutin postauksen viime elokuussa. Ne ovat kuitenkin olleet niin tehokkaita tapauksia, että olen käyttänyt niitä säännöllisesti siitä asti. Omia suosikkejani ovat etenkin Deep Hydration* ja Does It All*, mutta Anti-Acnekin* on todella kätevä, kun iholle on ilmaantunut epäpuhtauksia. 

Nyt pääsin kuitenkin House of Organicin kanssa tekemäni yhteistyön myötä tutustumaan 100% Pureen hieman laajemmin. Tartuin yhtenä tuotteena tietenkin kasvoveteen, ja vieläpä kirkastavaan sellaiseen*, jonka pohjana toimii luomu Aloe vera, luomu ruusuvesi, sitruunamehu, kehäkukka ja sake. Lista jatkuu vielä mansikalla, vadelmalla ja kirsikalla, sisältäen myös hyaluronihappoa sekä lakritsia ja C-vitamiinia, jotka vastaavat väsyneen ihon elävöittämisestä. Brightening Toniqueta* on ollut aivan ihana taputella iholle, sillä se todella tuntuu oikealta tehococktaililta. Siitä kertoo myös hinta, joka ei kasvovedeksi ole aivan edullisimmasta päästä. Virtaa väsyneille kasvoille saa 44,90 eurolla, mutta toisaalta tehokin on sen mukainen, sillä vegaaninen tuote sisältää pelkästään vaikuttavia aineita.


Löysin sarjan valikoimasta myös Super Fruits Eye Balmin*, joka vaikutti silmänympärysvoiteeksi erityisen tehokkaalta niin kuvauksen kuin INCI-listankin perusteella. Täyteläisen balmin pohja muodostuu avokado- ja sheavoista. Antioksidanttipitoisten hedelmien ja marjojen, kuten Gojin ja Acain lisäksi balmi ravitsee E-, C- ja A-vitamiineilla. Löytyypä joukosta myös Arabica kahviuutetta. Silmänympärysihoni on tuntunut tänä talvena erityisen kuivalta, joten tämä balmi* on todella tehnyt hyvää silmänalusille. Sitä suositellaan erityisesti ryppyjen ja juonteiden häivyttämiseen sekä ikääntyvän ihon kiinteyttämiseen. Ja totta on, että jos haluaa sy-ihon rypyistä ja juonteista eroon, kannattaa ehdottomasti panostaa hyvään silmänympärysvoiteeseen, joka pitää herkän ja ohuen ihon tarpeeksi kosteutettuna. Tässä ainakin riittää superhedelmiä siihen hommaan, sillä 100% Pure käyttää näissä Super Fruits -tuotteissaan kaikkein voimakkaimpia ikääntymisen merkkejä vastaan toimivia hedelmiä kaikkialta maailmasta. 


Koska kaulan iho on jäänyt itselläni valitettavan usein unohduksiin, halusin testata 100% Puren valikoimasta Retinol Restorative -kaulavoidetta*. Olen Instagramin puolella usein vitsaillut kaulan ympärillä olevista vuosirenkaistani, joten päätin kerralla valita jotain todella vahvaa, jolla saisin paikattua menneiden vuosien laiminlyöntejäni kaulan ihoa kohtaan. Tämän voiteen koostumus on ihanan sulava, mutta samalla jämäkkä. Tuoksua ei juuri ole, mutta toisaalta 100% Puren tuotteet eivät muutenkaan tuoksu mitenkään vahvoilta. Kasvovedessä on hyvin kevyt sitruksinen tuoksu, ja balmi on hedelmäinen. 

Retinolin lisäksi kaulavoide* sisältää hydrolysoitua kvinoaa, skvalaania ja hyaluronihappoa sekä B3-vitamiinia, joka kirkastaa ja parantaa ihon sävyä. Olen hyvin toiveikas tämän purkin suhteen, mutta katsotaan, mitä tuleman pitää! Joka tapauksessa olen hiljattain alkanut panostaa kaulan ihoon enemmän, joten siltä osin tulee varmasti blogissakin näkymään joitain tuotevinkkejä.


100% Purelta löytyy myös mukava valikoima meikkejä, jotka saavat värinsä kirkkaista hedelmistä, kasviksista, teestä ja muista kasvipigmenteistä. Meikkituotteet ovat siis samalla todella ravitsevia ja hoitavia vitamiineillaan ja antioksidanteillaan. Minulla on ollut käytössä aivan ihanan sävyinen fuksian pinkki huulipuna, josta olen saanut todella monia kyselyitä - viimeksi eilen. Sävy on nimeltään Rhubarb* ja näyttää hupenevan House of Organicin verkkokaupasta kovaa vauhtia. 


Pigmented Lip Glaze* on viralliselta nimeltään huulikiilto, mutta muistuttaa minusta enemmän kiiltopunaa. Koostumus on todella kosteuttava, sillä se pohja koostuu avokadosta ja kaakaovoista. Väri on niin kaunis, että se tuo ihanan raikkauden kasvoille saman tien! Kyllähän me tiedämme sen kikan, että raikkaalla huulipunalla saa hetkessä huijattua itsensä vähän pirteämmän näköiseksi... Myönnän turvautuneeni tähän viime päivinä, mutta minusta Rhubarb* on muutenkin aivan ihana valinta kevääseen. Hintaa punalla on 28,90 euroa. 

Sävyt vasemmalta oikealle: Gold Espresso, Gilded, Bronze Gold


Hullaannuin myös 100% Puren luomiväreistä*. Kullan ja pronssin sävyt ovat itselleni todella mieleisiä vuoden ympäri, ja 100% Puren valikoimasta sattuu löytymään aivan täydellinen metallinen pronssi-kultainen sävy* (kuvassa oikealla). Voin niin kuvitella tämän myös kesämeikissä! Nämäkin luomivärit saavat värinsä hedelmäpigmenteistä ja ovat todella pigmenttisiä. Pysyvyydessäkään ei ole ollenkaan valittamista - päinvastoin. 18,90 euron hinta yksittäisestä napista voi tuntua korkealta, mutta toisaalta osa luonnonkosmetiikan yksittäisnapeista kustantaa paljon enemmän, jopa 25-30 euroa yhdeltä kappaleelta. Ottaen huomioon pigmentin, pysyvyyden ja vielä hoitavuuden, ei hinta enää tunnukaan niin pahalta. Luulen, että kesää kohden tulen hankkineeksi vielä tämän Sugared-napin*. Näitä on niin helppo käyttää arkimeikissä ihan yksinäänkin.


Tähän mennessä en ole uskaltanut odottaa paljoa luonnonkosmetiikan peitevoiteilta. Osa toimii ihan hyvin kasvoilla esimerkiksi nenänpielissä tai yksittäisten näppylöiden peitossa, mutta ongelmaksi muodostuu usein silmänaluset. Tarvitsen peitevoiteen, joka oikeasti häivyttää tummuutta, koska ihoni sattuu vielä olemaan niin ohutta, että sen tavanomaisen tummuuden lisäksi silmänalusiltani kuultaa aina läpi vihertävän sinertävät verisuonet. Ongelma on siis vähän kuin vakio, vaikka olisinkin nukkunut hyvin ja muuten levänneen näköinen.  

100% Purelta löytyy tavallinen nestemäinen peitevoide, mutta sen lisäksi myös keltainen korjausväri*, jota halusin kokeilla - ja onneksi kokeilin! Tämä on nimittäin aivan huipputuote, joka nousee kertaheitolla luonnonkosmetiikan parhaimpien meikkituotteiden listalle. Se peittää tummuuden aivan täydellisesti, ja sen lisäksi kirkastaa katsetta todella kivasti! Olen tämän myötä saanut oman freesiyteni takaisin. En nimittäin tänne blogin puolelle vielä kehdannut valitellakaan, mutta pidemmän aikaa olin jo salaisesti haaveillut löytäväni tällaisen hyvän "neutralisoijan", joka oikeasti olisi hyvä nimenomaan tummuuteen. Tavalliset peitevoiteet kun eivät useinkaan mielestäni riitä. Tämä Concealer Corrector* sisältää vielä kaiken lisäksi kofeiinipitoista vihreää teetä ja kahvia, joten se laskee vielä turvotustakin! Tulette varmasti näkemään tämän vielä blogin TOP-listalla, se on lupaus. Hintaa tuotteella on 24,90 euroa ja sen löytää House of Organicilta täältä*.


PS. House of Organic tarjoaa Naistenpäivän kunniaksi sunnuntaihin 10.3.2019 saakka kaikista tuotteista 20% tuntuvan alennuksen koodilla NAISTENPÄIVÄ. Alennus koskee siis myös 100% Puren tuotteita*.


Onko hengenheimolaisia tummien silmänalusten tai kaulan ihon laiminlyönnin suhteen? Entä onko 100% Pure jo tuttu?










2 kommenttia:

  1. Lip Glaze näyttää hirmu ihanalta! Brändi ei ole itselle tuttu lainkaan muuta kuin ulkonäöltä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aivan yhtä ihana kuin miltä näyttää! Viimeksi Ezenin Miia kyseli mitä mulla on huulilla, kun oli tätä ja törmättiin NHS:n luonnonkosmetiikkapäivässä vessassa :D Tuosta kirkastavasta kasvovedestä oon myös tykännyt paljon :)

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!