Joskus sen vain tietää, että jotain tuotetta tulee ikävä. Niin siinä sitten kävi, että onkiessani viimeisiä tippoja pipetin päähän, mieleeni iski se haikeus. Voi kun voisin käyttää tätä aina. Niin hyvää tämä on iholleni tehnyt. Jos kyse olisi autosta, voisi sanoa, että se on muuttunut käytetystä lähes uudenveroiseksi - tai ainakin uudempaan vuosimalliin. Tai jos kyse olisi asunnosta, pieni pintaremontti olisi todella tehnyt ihmeitä. Sillä sitä tämä on tehnyt iholle.


Kun kahlaa kosmetiikkapurkkeja läpi työkseen, on valmistauduttava siihen, että suurin osa tuotteista on "ihan ok" tai jopa ihan toimivia ja hyviä, mutta kuitenkin vain ihan. Ilman tuota muodikasta etuliitettä varustetut purkit ovat jo toimivia ja hyviä. Sellaisiin palaa mielellään. Sitten on niitä poikkeustapauksia molemmista ääripäistä: toisen haluaisi unohtaa ja toiseen tuudittautua ikiajoiksi. Tässä vaiheessa on varmasti selvää, kumpaan YÜLI:n M.E Skin Fuel -seerumi kuuluu.

Kun sarja ilmestyi Naturellen valikoimaan, se vaikutti jo alkuun potentiaaliselta. YÜLI:n purkit ovat paitsi kaikessa yksinkertaisuudessaan todella kauniita, myös sisältöön on panostettu huolella. Sarjan tiimi toimii New Yorkissa ja on sinänsä poikkeava, että se koostuu niin kemisteistä, ravinto- ja kasvitieteilijöistä, entisistä sijoitusneuvojista kuin johtamiskonsulteistakin. Kaikkien kykyjä hyödyntäen on syntynyt älykkäästi suunniteltu, moderni, luonnollisista ja turvallisista aineosista tehty tuotesarja. Ystävyksistä koostuvalle tiimille on ollut alusta asti selvää, että sarjan tulee olla tehokas, luonnon puhtaimmista raaka-aineista koostuva eikä laadusta tingitä. Eettiset ja ympäristöystävälliset tuotantotavat ovat tärkeitä, ja lisäksi tiimin jäsenillä on intohimo bioaktiivisia aineosia sekä viimeisintä teknologiaa ja tiedettä kohtaan. 


M.E. Skin Fuel on varsinainen tehococktail iholle. Öljymäinen seerumi pursuaa vitamiineja, antioksidantteja, lipidejä, mineraaleja ja kasviperäisiä ravintoaineita. Se sopii kaikille ihotyypeille, mutta siitä hyötyy myös nuori ja epäpuhtauksiin taipuvainen iho. Oma 30+ pintakuiva sekaihoni on nauttinut seerumin vaikutuksista aivan kuin se olisi sille alun alkaen luotu. Ihon värisävy on tasoittunut huomattavasti ja iho on puhdistunut pienen pienistä tukkeumista, mitä jossain vaiheessa alkoi poskille ja otsalle ilmaantumaan. Totta puhuen aloin olemaan jo hieman epätoivoinen noiden yhtäkkiä ilmestyneiden pikku näppylöiden suhteen, mutta YÜLI:n keveä öljyseerumi pelasti syvenevältä paniikilta. Käytin tätä viikkokausia meikin alla aamuisin, taputtelemalla sitä kasvovedestä kostealle iholle. Monesti intouduin levittelemään sitä iholle myös yöksi.

Nyt viimeiset tipat käytettyäni ymmärrän, ettei tätä taideta aivan turhaan kutsua "tasapainottavaksi seerumiksi". Se todellakin parantaa ihon kuntoa ja korjaa ihovaurioita, kuten lupaa. Kevyen silkkisen koostumuksensa vuoksi se toimii mainiosti myös meikin alla aiheuttamatta turhaa kiiltelyä. Seerumi sisältää muun muassa jojobaöljyä, reishi-uutetta, parsakaalin siemenuutetta ja granaattiomenaa sekä aprikoosinsiemenöljyä, jotka pyyhkivät ympäristön ja stressin aiheuttamat haitat pois iholta. Tuoksu on lempeästi jasmiinin vivahteinen ja hyvin mieto. Tässä on ehdottomasti yksi jalokivi korjaavien, uudistavien ja tasapainottavien seerumien ystäville! 

YÜLI M.E. Skin Fuel Tasapainottava seerumi (30ml) saatavilla Naturellelta hintaan 92 euroa. Huom! Naturellen verkkokaupassa on tällä hetkellä käynnissä kampanja, jolla saat sunnuntaihin 17.2.2019 saakka kaikista tuotteista jopa 20% alennusta koodilla YSTÄVÄ2019. Tällekin riittoisalle seerumille jää siis hintaa koodia käytettäessä vain 73,60€. YÜLI:n koko valikoimaa pääset selailemaan täällä

Oletteko te kuulleet YÜLI:sta tai onko teillä kokemuksia tuotteista? 














*Tuote pr-malli, postaus sis. mainoslinkkejä.

2 kommenttia:

  1. Mulla on ollut myös YULIlta kirkastava seerumi (äh kun en muista nimeä tarkasti) ja on ollut yksi parhaista mitä tiedän... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiskohan ollut se Cell Perfecto PM? Sitäkin on kehuttu tosi paljon! Mun täytyy kyllä testata sekin :D

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!