YHTEISTYÖSSÄ - KAUPPAHALLI24.FI

Oli sitten yksineläjä tai lapsiperheen arkea pyörittävä, kukapa ei soisi arkisten asioiden sujuvan mahdollisimman sulavasti, jotta aikaa jäisi muuhun olennaisempaan. Nykypäivänä verkkoshoppailu mahdollistaa monia asioita, eikä tarvitse välttämättä lähteä kotoa pidemmälle vaate- tai kosmetiikkaostoksille. Myönnän, että itse suosin vaateostosten ja myös kosmetiikan suhteen verkkoshoppailua. Ruuhkat ja ihmispaljous ostoskeskuksissa eivät itseäni houkuttele, vaan mielummin sovitan vaatteita oman kodin rauhassa. Koen säästäväni siinä myös aikaa, kun ei tarvitse poistua pitkien matkojen päähän ja ravata useissa kaupoissa. Yhdestä verkkokaupasta löytää monesti kaiken tarvitsemansa.

Mitä tulee ruokaostoksiin, isojen markettien valikoima houkuttelee kyllä paljon enemmän, mutta sen sijaan tungos, kassajonot ja ostosten raahaaminen kotiin pitkän matkan päästä eivät niin sanotusti "nappaa", vaikka kantomatka treenistä menisikin. Hankkiuduttuani reilu vuosi sitten eroon autosta, olenkin käynyt pääasiassa lähimarketeissa, joita kotini lähistöllä on kaksi. Kummankaan valikoimasta ei kuitenkaan koskaan löydy kaikkea haluamaani, joten yleensä teen hankinnat molemmista samana päivänä ja kävelen kaupasta kauppaan. Lähikaupoissa on onneksi usein kiireettömämpi tunnelma, vaikka valikoiman soisikin olevan hieman laajempi. 






Kuulin viime kesänä palvelusta nimeltä Kauppahalli24. Kyseessä on suomalainen verkkoruokakauppa, joka haluaa tehdä arjen ruokarumbasta mahdollisimman mutkatonta ja mukavaa. Siksi se tarjoaa tuoreet raaka-aineet ja juuri ne isojenkin markettien erikoisherkut suoraan kotiovelle Uudenmaan alueella. Vastaavankaltaiset palvelut ovat yleistymään päin, mutta muutama seikka sai minut kiinnostumaan juuri Kauppahalli24:stä. Yksi niistä oli tuoreutta tihkuvat mainokset ja laaja valikoima, jotka saavat olon tuntumaan siltä kuin olisi isossa ruokakaupassa, lukuisten tuoreiden ruoka-ainesten äärellä. Paitsi että oikeasti istuukin kotikoneella, juo samalla teekupillista ja kuuntelee rentouttavaa musiikkia, klikaten ruokaa ostoskoriin... 




Kauppahalli24 ei suinkaan säilö ruokaa varastoon. Parasta on lupaus tuoreudesta, joka toteutuu varsin ihanteellisesti. Päiväykset ovat pidemmän ajan päähän, yrtit ja vihannekset kuin juuri tuottajilta tulleilta. Tämä johtuu siitä, että Kauppahalli24:lle tuore ruoka saapuukin oikeasti vasta tehtyjen tilauksien mukaan suoraan tuottajilta ja valmistajilta - ilman välikäsiä. Leipäkin on aina tuoretta, ei eilistä tai toissapäiväistä, vaan varta vasten toimituspäiväksi leivottua. Ainesten tuoreus olikin asia, joka yllätti minut kaikkein positiivisimmin, kun ensi kertaa kokeilin palvelua yhteistyön merkeissä. 




Jännitin myös hieman hintoja. Kun kyse on kuitenkin yrityksestä, jonka täytyy tuottaa voittoa kannattaakseen, olisivatko hinnat selkeästi korkeammat? Huoli osoittautui turhaksi. Osa tuotteista tuntuu olevan jopa edullisempia kuin lähikaupassa, ja Kauppahalli24:llä on vieläpä erilliset tarjoukset. Yleisesti ottaen hintataso on siis kohtuullinen, ja kun kuljetusmaksukin on edullisimmillaan ilmainen, en tiedä, mitä muuta palvelulta voisi enää toivoa. Kuljettaja kantaa ostokset kotiovelle asti ja kuljetuksissa käytetyt paperikassit voi kierrättää kartonkikeräyksessä tai uusiokäyttää monin tavoin. Kuljetukset tehdään aina kylmäkuljetusautolla, minkä vuoksi niin lämpimät, kylmät kuin pakastetutkin tuotteet voidaan kuljettaa yhtä aikaa. 

Joka kerta, kun puran paperikasseista ruokia kaappiin, hymyilyttää. Joukossa on nimittäin myös pientuottajien herkkuja, joista suurin osa ei ole saatavilla lähikaupoista. Koska Kauppahalli24 -palvelua eivät ketjujen päätökset rajoita, yritys toivottaa valikoimaansa tervetulleeksi kaikenkokoiset brändit - myös ne pienemmät toimijat, joiden herkkuja joutuu usein metsästämään vähän kauempaa.





Kauppahalli 24:n toimitusalue ulottuu Uudellamaalla Helsingin, Espoon ja Vantaan lisäksi Keravalle, Järvenpäähän, Tuusulaan, Sipooseen, Kauniaisiin, Kirkkonummelle, Klaukkalaan, Veikkolaan, Siuntion keskustaan sekä Jokelaan ja Hyvinkäälle. Porvookin on mukana kokeilussa toistaiseksi. Kotiinkuljetus on maksaa 0,00-14,99€ riippuen ostoskorin loppusummasta ja aikaikkunan pituudesta. Jos valitset aikaikkunan esimerkiksi 6h pituiseksi, toimitusmaksu on 3,99€. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sinun täytyy olla valppaana toimituspäivänä kuuden tunnin ajan, vaan saat edellisenä iltana tekstiviestin, jossa toimitusaika tarkentuu 30 minuuttiin. Siksi aikaikkunan voi hyvin valita pidemmäksikin! Kuljetus keskimääräisillä 100 euron ostoksilla ja kolmen tunnin aikaikkunalla maksaa 1,99€. Maksu onnistuu verkkopankin kautta, maksukorteilla, laskulla tai osamaksulla, ja myös mobiilimaksu käy. Tilaukselle ei myöskään ole olemassa euro- tai kappalekohtaista minimimäärää, vaan Kauppahalli24 toimittaa ilolla niin pienet kuin suuretkin ostokset. 

Jos siis kaipaat helppoutta arkeen ja mukavuutta ruokarumbaan, suosittelen lämpimästi kokeilemaan Kauppahalli24:n palveluaItse jatkan tyytyväisenä asiakkaana myös yhteistyömme jälkeen!

Lisää tietoa toimituksesta ja hinnoista löytää täältäKauppahalli24:n asiakaspalvelu on arkisinkin avoinna jopa 23.00 saakka ja lauantaisin myös 19.00 asti. Kauppahalli24:n löydät myös somesta Facebookista ja Instagramista 


Tutustumisetu: Säästä 10 euroa ruokaostoksistasi!


Jos haluat kokeilla Kauppahalli 24:n palvelua, saat 50 euron ruokaostoksista jopa 10 euroa alennusta käyttämällä etukoodia KH24MIA. Nettisivuilla on tarjolla myös toinen alennuskoodi uutiskirjeen tilaajille, joten voit halutessasi hyödyntää molemmatkoodit ja saada tällöin kahdesta ensimmäisestä ruokatilauksestasi alennusta.

Koodi KH24MIA on voimassa sunnuntaihin 17.2.2019 asti. (Bloggaaja ei hyödy koodin käytöstä)


Suositteko te verkkoshoppailua kosmetiikan tai vaatteiden suhteen vai tykkäättekö mielummin kierrellä kaupoissa? Mitenkäs ruokapuoli; oletteko kokeilleet tällaista palvelua tai voisitteko kuvitella kokeilevanne? 














4 kommenttia:

  1. Tää kuulostaa niin hyvältä, toivottavasti saadaan Turkuun kanssa samanlainen palvelu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä oikeasti ollut niin kätevä palvelu, että jatkan ehdottomasti asiakkaana. Vielä kun kaikki ruoka on niin ihanan tuoretta! <3

      Poista
  2. Kiva että Suomessakin alkaa yleistyä erilaiset nettikauppojen palvelut, kuten ruoantoimitukset. Olen kuullut että esim. Hollannissa tämä on ihan arkipäiväistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nämä tuntuu nyt täälläkin olemaan yleistymään päin :) Hyvä niin! Ihan älyttömän kätevä ja hyvä palvelu tämä.

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!