KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - HOUSE OF ORGANIC


*POSTAUS SIS. MAINOSLINKKEJÄ

Kahlattuani luonnonkosmetiikan vesissä jo yli 6 vuoden ajan, jaksan edelleen innostua siitä päivä toisensa jälkeen. Parhaimpia hetkiä kosmetiikan parissa ovat ehdottomasti ne, kun huomaa saaneen käsiinsä sellaisia tuotteita, jotka todella lyövät ällikällä. Viimeisin tällaisista tapauksista on ollut itselläni englantilainen luonnonkosmetiikkasarja S5 Skincare, joka on kehitetty erityisesti ratkaisemaan erilaisia iho-ongelmia ja antamaan iholle voimaa selviytyä vaihtuvilta olosuhteilta: ilmansaasteilta, UV- ja EMF -säteilyltä, kemiallisilta ärsykkeiltä sekä lämmöltä ja kylmyydeltä.

Mikä sitten tekee S5 -tuotteista niin poikkeavan suhteessa satoihin ja tuhansiin muihin purkkeihin, jotka on kaikki kehitetty ihan vastaavanlainen ajatus mielessä: hoitamaan ihoa ja sen haasteita? Jo vasta tutustumisen alkutaipaleella sanoisin, että sarjan tehokkuus on aivan omaa luokkaansa. Se johtuu luultavasti siitä, että S5 perustuu äärimmäisissä olosuhteissa eläviin kasveihin, joiden on todistettu olevan tehokkaita erilaisten iho-ongelmien hoidossa. Tuotteissa on raaka-aineita esimerkiksi antarktikselta, Egyptin aavikoilta ja Tiibetin vuorilta asti. Ääriolosuhteissa selviävät kasvit auttavat myös ihoa selviämään haasteellisimmissa olosuhteissa. Tästä syystä erityisesti vaativien iho-ongelmien kanssa kamppailevien kannattaa tutustua S5 -tuotesarjaan, oli ongelmana sitten pigmenttivirheet, stressin vaikutus ihoon, erityisen kuiva iho tai vaihtoehtoisesti erityisen herkkä iho, joka kaipaa rauhoitusta vaikkapa punoitukselta.




S5 Skincare ei ole Suomessa vielä välttämättä monillekaan tuttu, vaikka sarjan perustajana toimiva Laura on myös Evolve -sarjan takana. Kummatkin sarjoista valmistetaan käsin pienissä erissä Hertfordshiren studiossa Englannissa. S5-sarja on kuitenkin luotu vaativampiin iho-ongelmiin tuomaan muutosta iholle ja sen osalta parantamaan elämänlaatua. Aknen kanssa vuosia kamppaillut Laura tietää, kuinka pohjamutiin itseluottamus voi laskea, kun kamppailee iho-ongelmien kanssa. Koska S5 on kehitetty ratkaisemaan haastaviakin iho-ongelmia, tuotteiden raaka-aineina toimivat kaikkein tehokkaimmat bioaktiiviset raaka-aineet, joilla saa aidosti näkyviä tuloksia. 





Sarja ei ole kovinkaan paljoa ollut esillä blogeissa, mutta ne arviot, jotka olen sarjasta lukenut, ovat olleet ylistäviä. Jopa niin ylistäviä, että olen miettinyt, onko S5 oikeasti niin tehokas, mitä annetaan ymmärtää. Paljastankin jo heti alkuun, että kyllä on. Vaikka ihonhoitotuotteiden suhteen korostetaan kärsivällisyyttä (mikä ei kuulu omiin hyveisiini), S5 antaa esimakua tuloksista jo muutamissa päivissä. Oikeastaan tajusin jo ensimmäisenä päivänä saaneeni käsiin jotain oikeasti kullanarvoista. 

S5 -tuotesarja on ollut markkinoilla jo vuodesta 2012 asti, mutta pakkaukset eivät olleet alkuun kovinkaan hemaisevat, vaan apteekkimaiset, tylsähköt ja jopa hieman sekavat. Viime vuoden lopulla tehty pakkausuudistus on kuitenkin omaan makuuni erittäin onnistunut. Pidän pakkausten ulkonäöstä ja myös tuoksuista, jotka eivät ole liian vahvoja. Tuotteissa ei käytetä minkäänlaisia eteerisiä öljyjä, joten niitä uskaltaa suositella myös tuoksuherkille. Miedot tuoksut ovat erittäin miellyttäviä, ja tuotteiden viimeisen päälle hiotut koostumukset viimeistelevät innostuneen fiiliksen. En helposti käytä sanaa "rakastua", mutta näihin tuotteisiin todella rakastuin. Ihastuminen olisi tässä tapauksessa liian lepsu sana.




Sarjan seerumeita kehutaan ylivoimaisesti eniten. Niitä löytyy S5 Skincaren valikoimasta 5 erilaista, joista jokainen keskittyy eri iho-ongelmiin: Replenish -seerumi kosteuttaa kuivaa ja halkeilevaa ihoa, Purity puolestaan vähentää mustapäitä ja supistaa ihohuokosia. Punoittavan ihon unelma sen sijaan on Calm, joka jo nimensä puolestakin rauhoittaa herkimmän ja ärtyneimmänkin ihon. Näiden lisäksi valikoimasta löytyy kaksi muuta seerumia, jotka itse päädyin yhteistyön tiimoilta valitsemaan: stressin aiheuttamia ikääntymisen merkkejä häivyttävä Renew Serum sekä kirkastava, pigmenttimuutoksia vaalentava Illuminate Hoitoseerumi.

Ikääntymisen merkkejä taistelevaa Renew -hoitoseerumia kuvaillaan uraa uurtavaksi. Se on saanut House of Organicin sivuilla suurta kiitosta heiltäkin, jotka taistelevat ikääntyvän ihon lisäksi samaan aikaan muiden iho-ongelmien kanssa, kuten stressin, kuivuuden, näppylöiden tai suurten ihohuokosten. Seerumi lupaa suojata ihoa äärimmäisessäkin kylmyydessä ja viimassa, joten se on täydellinen juuri tähän vuodenaikaan, kun kuljeskelee Suomen lumipyryissä ja pakkasissa. Se toimii vahvistavana tehohoitona etenkin yöaikaan ja sisältää muun muassa pienempimolekyylistä hyaluronihappoa, joka imeytyy ihoon syvemmälle ja kosteuttaa tehokkaammin. Antarktiksen glykoproteiiniin nojautuu seerumin ominaisuus suojata kuumuudelta, kylmältä, kuivuudelta ja muilta ympäristön haitoilta. 




Rakastan Renew-seerumin tuoksua: se on hyvin mieto, pehmeä ja hieman vaniljaiseen häivähtävä. Seerumi tuntuu iholla kuin kallisarvoiselta silkiltä! Illuminate Hoitoseerumi on taas koostumukseltaan enemmän geelimäistä, mutta jättää myös iholle hyvin silkkisen tunteen. Sen tuoksu on Renewin tapaan hyvin mieto, mutta kevyen kukkaisvivahteinen. Illuminate vaalentaa pigmenttimuutoksia ja ehkäisee uusien syntymistä. Se sopii siis hyvin maksaläiskien ja vanhuudenkesakoiden häivyttämiseen. Itse valitsin seerumin käyttööni siksi, että se ravitsee ja kirkastaa myös väsynyttä ja stressaantunutta ihoa sekä sopii hyvin esimerkiksi satunnaisista puristeluarvista johtuvan epätasaisen ihonsävyn tasoittamiseen. Vaikuttavina aineosina tässä toimivat 7 alppikasvin sekoitus, High Altitude Maca sekä C-vitamiini, joka tunnetaan tehokkaasti kirkastavista vaikutuksistaan.

Näiden kahden seerumin lisäksi täytyy antaa erityismaininta myös Calm -seerumille, josta sain pienemmän kokeilukoon House of Organicilta. Se on nimittäin ollut myös aivan loistava syväkosteuttamaan ja rauhoittamaan talvi-ihoa. En yhtään enää ihmettele näiden saamaa ylistystä. Seerumit todellakin toimivat! 






Sokkotesteissä voisin hyvin erehtyä luulemaan S5-sarjan tuotteita tavalliseksi kosmetiikaksi, jossa käytetään monesti ihon pintaa keinotekoisesti silottavia silikoneja. Etenkin Renew-seerumista ja Calm-seerumeista jää iholle niin silkkisen sileä tuntu! Sarjan Serenity Cream on yhtä hätkähdyttävän ihana. Herkälle ja normaalille iholle suunnattu voide jättää ihon lähes mataksi, mutta silti niin kosteutetun tuntuiseksi. Tästäkään voiteesta ei ole unohdettu hyaluronihappoa, joka silottaa pieniä juonteita ja ryppyjä. Voide sisältää myös anti-age-aineosien kuninkaallista, eli kiinteyttävää kaktusviikunaa. Tämän päälle meikkikin levittyy kuin unelma. Jaksan ihmetellä koostumuksien täydellisyyttä... 




Vaikka postaus pursuaakin jo positiivisuutta, samalla linjalla jatketaan. Renew Silmänympärysvoide nimittäin lupaa tarttua kaikkiin sy-ihon ongelmiin olemalla 3-in-1 ratkaisu, joka vähentää tummuutta, turvotusta ja ryppyjä. Tämä voide vakuuttikin minut jo ensimmäisillä kerroilla. Sy-iho tuntuu heti selkeästi napakammalta ja sileämmältä. Viilentävä koostumus virkistää ja laskee varmasti myös turvotusta, jos siitä kärsii. Itselläni suurempi ongelma on kuitenkin tummuus, jota en voi sanoa tämän vieneen täysin mennessään. Valoa heijastava koostumus on kuitenkin "kotiinpäin" ja olen toiveikas vaikutuksista, joita tällä voisi mahdollisesti pidemmällä käytöllä saada. 




Sarjasta löytyy myös kaksi puhdistustuotetta, joita molempia olen käyttänyt hymyssä suin. Kevyt ja öljytön Neutralise Cleanser on ollut täydellinen aamupuhdistukseen, koska se on iholle hyvin hellävarainen eikä vaahtoa lainkaan. Kevyen meikin lisäksi puhdistusaine vie iholta mennessään myös ympäristön aiheuttamat epäpuhtaudet kuivattamatta tai ärsyttämättä ihoa. Aamupuhdistajana tuote on siis toiminut varsin mainiosti, mutta se, jolle sydämeni todellisesti menetin, on öljymäinen Nourish Cleanser -puhdistusbalmi. Voin tältä istumalta sanoa, että tässä on yksi kaikkien aikojen parhaista öljyputsareista ikinä! Tyrniä, ruusunmarjaöljyä ja papaijaentsyymejä sisältävä balmi poistaa vahvatkin silmämeikit tuosta vain, ja jättää ihon sanoinkuvaamattoman puhtaaksi, pehmeäksi - ja hyvännäköiseksi! Balmin voi poistaa musliiniliinalla, mutta vesipesukin riittää, eikä iholle jää ollenkaan tahmaista pintaa öljyn rippeineen. Vain pieni nokare tätä riittää, joten 100ml purkki on päivittäisessä käytössä yllättävän riittoisa. Tosin myönnän, että on tehnyt mieli kaapia tätä purkista reippaammin... Yhdellä sanalla kuvailtuna: rakastan

S5 Skincare -sarjan tuotteita saa tilattua Suomessa ainoastaan House of Organicin valikoimasta. Kaikki tuotteet ovat luonnonkosmetiikkaa, vegaanisia ja lisäksi niissä on korkea luomupitoisuus. Hinnat liikkuvat 27,50€ - 72,90€ välillä. 

Tuotevalikoimaa pääsee selailemaan täällä.


Oletteko te jo kuulleet S5-sarjasta? Herättikö jokin tuotteista erityisesti kiinnostuksen?















4 kommenttia:

  1. Puhdistusöljy ja sy voide kuulostavat tuotteilta, joista minä innostuisin :)
    Sarjasta olen myös yllättäin kuullut aikaisemmin.
    Ihanaa viikkoa sinulle Mia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummatkin aivan ihania tuotteita, joista annan supersuosituksen! <3
      Kivaa viikkoa myös sinne, Outi!

      Poista
  2. Nämäpä kuulostavat ylellisiltä! Tätä sarjaa en olekaan testannut (siis omg!). :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nämä on ihan 11/10! Meinasin pudota kuvitteelliselta penkiltä, kun näitä aloin testailemaan :D

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!