Siitä on jonkin aikaa, kun olen viimeksi innostunut jostain ripsiväristä niin paljon, että olen halunnut varata sille ihan oman postauksensa. Aiempina vuosina olen koonnut blogiin syksyn suosikkiripsivärit aina marraskuussa, ja parhaiden kruunu on jakautunut useampien ripsivärien kesken. Viime vuonna sen jakoivat Elizabeth Arden ja Max Factor, sitä edellisenä vuonna kruununkantajia oli jopa kolme. Tänä syksynä on vain yksi voittaja ja se on ehdottomasti Clarins, joka saa minut hämmästelemään upeaa lopputulosta kerta toisensa jälkeen. 


Jos olette lueskelleet aiempia postauksiani ripsiväreistä, tiedätte, että makuni niiden suhteen on vaativa. Se johtuu siitä, etten omista pitkiä ja näyttäviä ripsiä luonnostaan. Siksi haluan, että ripsiväri on oikeasti hyvä - mieluiten loistava! Olen aina ollut innokas testailemaan erilaisia uutuusripsivärejä, ja jo ennen bloggaaja-aikaani kahlasin niitä innokkaasti läpi aina uusien ilmestyessä. Jossain vaiheessa piti vähän jopa toppuutella itseä ostosten suhteen. Ripsiväreissä on nimittäin aina itselleni se suurin riski. Kymmenestä ripsiväristä ehkä yksi tai korkeintaan kaksi osoittautuvat yleensä loistaviksi. Suurin osa jää kuitenkin sivuun parin kokeilukerran jälkeen. En halua tyytyä "ihan ok" -lopputulokseen, kun omat ripset ovat luonnostaan niin vaatimattomat. 

*Postaus sis. mainoslinkkejä. Tuotteet pr-näytteitä.

Clarinsin Supra Volume Mascara* on ollut minun ripsilleni oikea jackpot! Oikeastaan en tiedä, mitä muuta voisin enää ripsiväriltä vaatia. Tämä antaa juuri sopivassa suhteessa pituutta ja tuuheutta. Ripsistä tulee oikeasti niin upeat, että hämmästelen kerta toisensa jälkeen, ovatko nämä oikeasti minun ripseni?! Tietysti hätäilin heti, kun tajusin tämän olevan limited edition, että saanko tätä enää koskaan lisää nykyisen loputtua. Olin jo aikeissa tilata ripsiväriä kolme kappaletta varastoon, kunnes lukaisin lehdistötiedotteen ja se rauhoitti minut: Tämä kullanvärinen, mustin kuvioin koristeltu hylsy on se rajattu kappale, mutta Supra Volume Mascara kuuluu kyllä muutoin Clarinsin pysyvään valikoimaan. Taisin sillä hetkellä melkein huokaista ääneen helpotuksesta!

Supra Volume Mascaran koostumus on kerrassaan toimiva, sillä se ei varise ja levittyy ripsille täydellisesti. Tällä saa tuuheat, pitkät ripset, jotka luovat melkeinpä irtoripsiefektin - hyvällä maulla kuitenkin. Väripigmentti on hiilenmustaa, ja koostumus sisältää kahta vahaa ja hoitavia aineosia, jotka säännöllisesti käytettynä tuuheuttavat ripsiä myös luonnostaan.




Supra Volume Mascara saa minulta täyden kympin ja plussan vielä päälle. Instagramin Stories -videoissa olen tästä jo vinkannutkin, ja onpa Clarinsin uusia Joli Rouge -puniakin huulillani näkynyt. Kaksisävyiset Joli Rouge Gradation -huulipunat ovat olleet yllättävän toimivia, sillä ne saavat huulet näyttämään täyteläisemmiltä ja korostavat huulten muotoa. Sävyt sulautuvat huulilla sopuisasti toisiinsa eikä lopputulos ole mitenkään raidallinen, vaikka huulipunaa katsellessa niin voisi luullakin. Punat tuntuvat huulilla myös ihanan kosteuttavilta ja hoitavilta mangoöljyn ansiosta. Olen aiemminkin kehunut Clarinsin huulipunien koostumusta ja brändi jatkaa edelleen samalla ilahduttavalla linjalla. 

Syysmeikin huulipunasävyihin kuuluvat luumuinen 803 Plum Gradation, lämmin oranssi 801 Coral Gradation sekä oma suosikkini, ruusuisen punaista ja vaaleaa yhdistävä 802 Red Gradation, joka sopii täydellisesti pikkujoulukauteen. Jos olet Instagramissa, kutsun sinut seurailemaan sielläkin, sillä monet tuotteet vilahtavat Instagramin kuvissa ja videoissa jo ennen blogiin tuloaan, kuten nämäkin uutuudet, jotka on nähty osana meikkejä. Minut löydät Instagramista täältä

Clarins Supra Volume Mascara noin 32 euroa. Netistä tuote löytyy Eleveniltä normaalivalikoimasta täältä. Huulipunien hinta noin 25,80-29,90 euroa. 

Onko teillä kokemusta Clarinsin ripsiväreistä tai tästä Supra Volume Mascarasta? 
Entä miltä kaksisävyiset huulipunat vaikuttavat? 
















10 kommenttia:

  1. Olen käyttänyt tuota mascaraa pikkuputkilossa, joka on ollut erittäin riittoisa. Mascara on tosi hyvä! Sillä saa tuuheat ja erotellut ripset. Clarinsin kiiltopunia on useampi, näitä uusia pitää katsoa tarkemmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olet myös tykästynyt tuohon mascaraan! Minustakin se on aivan loistava, ja aion ehdottomasti hankkia uuden, kun tämä nykyinen loppuu. Loistavia ripsivärejä ei tosiaan tule liian usein vastaan! :)

      Poista
  2. Mascara kuulostaa kyllä todella hyvältä! Minäkin olen vaativa ripsivärien suhteen. Kaksivärinen huulipuna on ihan loistokeksintö, koska usein tulee laitettuakin kahta eri sävyä huuliin.
    Kivaa uutta viikkoa sinulle Mia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se todellakin on! Clarinsin huulipunissa on myös aina ollut tosi hyvä hinta-laatusuhde :)
      Kiitos ja ihanaa viikkoa myös sinne! <3

      Poista
  3. No nyt kuulostaa hyvältä! Itse toivon ripsarin tuovan nimenomaan tuuheutta lisää (ja reilusti mieluiten) joten uskoisin että tästä voisin tykätä :) Avrilin ripsari on ollut pitkään suosikki, mutta tekisi mieli kokeilla välillä jotain uutta. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua naurattaa, että tää on tosiaan saanut mut ihastelemaan omia ripsiäni monen monta kertaa, vaikka yleensä ihastelen vain muiden ripsiä, kun omat on niin vaatimattomat :D Mutta se ihastelu on vaan tämän ripsivärin ansiota! <3 Mulla myös Avrilin ripsiväri on toinen suosikki, joten jos sen tyyppistä etsit/kaipailet, arvelisin, että voisit helposti tykätä tästäkin!

      Poista
  4. Kuva olisi ollut kiva nähdä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kurkata Instagramin puolelle, siellä on myös meikkikuvia :) Esimerkiksi punaisessa juhlameikkilookissa olen käyttänyt tätä ripsiväriä. Storiesin puolella on myös nähty tuote ripsillä monta kertaa. Suosittelen siis seurailemaan silläkin puolella :)

      Poista
  5. En käytä instaa, vaalin aikaani, joten yksi kanava riittää minulle. Itse laittaisin testituloksen näkyville sinne missä on sen tuotteen esittely.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin yritän välillä vaalia aikaani, ettei työ veisi elämästäni 24/7. Siksi en kaikissa kanavissa pysty panostamaan 150%, vaikka parhaani yritänkin :) Harmi ettet ole Instassa! Tänne blogiinkin on kyllä lähiaikoina tulossa muiden tuote-esittelyiden osalta meikkikuvia, joissa tuo ripsiväri on myös käytössä.

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!