Tuote pr-näyte / *mainoslinkit merkitty


En usko, että elämässä on oikotietä onneen. Yhtä lailla en ole myöskään uskonut siihen ihonhoidon suhteen. Jos haluaa ihon pysyvän hehkeänä ja elinvoimaisena, täytyy sen eteen oikeasti myös tehdä jotain - ellei nyt sitten ole sattunut syntymään poikkeusgeeneillä. Tämän ajatusmaailmani vuoksi misellivedet eivät ole oikeastaan koskaan istuneet ihonhoitorutiineihini.

V
aikka misellivesiä usein mainostetaan tehokkaina ihon puhdistajina, jotka korvaavat kaikki muut puhdistustuotteet, itse tykkään ehdottomasti käyttää puhdistustuotetta ja kasvovettä erikseen, enkä ole koskaan ollut hirveän innostunut 2in1 -tuotteista. Shampoissa ja hoitoaineissakin kannatan kahta erillistä tuotetta, enkä yhtä, joka korvaa molemmat. Ehkä olen vähän joppa skeptinenkin sellaisten tuotteiden suhteen. Harvemmin yksi tuote voi oikeasti korvata monen eri tuotteen kaikkia ominaisuuksia. Tai jos voi, en usko lopputuloksen olevan täysin sama kuin perusteellisesti useammalla eri tuotteella tehtynä. 




Epäilyksistäni huolimatta olen toki yrittänyt antaa misellivesille tilaisuuden vakuuttaa minut. Olen kokeillut viime vuosien aikana useita erilaisia misellivesiä eri brändeiltä. En silti muista, että olisin ainuttakaan pullollista koskaan käyttänyt loppuun asti, vaikka kesällä 2016 tein blogiin misellivesistä jopa vertailun treffien muodossa.

Sitten tulla tupsahti misellivesi, joka muutti kaiken. Uskallan nimittäin väittää, että tässä on ensimmäinen misellivesi, jonka tulen käyttämään tilkalleen loppuun asti. 
Mutta mikä tässä pullossa sitten on niin ihmeellistä verrattuna muihin misellivesiin, että se on saanut jopa minun pääni kääntymään?


Natura Siberican misellivesi sisältää aktiivihiiltä ja vetää puoleensa epäpuhtauksia


Siperian erämailla syntyneen luonnonkosmetiikkasarja *Natura Siberican The Northern Collectionin misellivesi on erinomainen muistutus siitä, että kaikissa kosmetiikan kategorioissa on poikkeuksia. Vaikka iso osa misellivesistä noudattaakin samaa "superpuhdistavaa" kaavaa, on olemassa myös iloisesti yllättäviä poikkeuksia. Natura Siberican misellivesi on sellainen. Ecocert- ja Cosmos Organic -sertifioitu luonnonkosmetiikan misellivesi on valmistettu Siperian luonnossa kasvavista villiyrteistä, ja EU:ssa valmistettu tuote on alkuperältään 98,6% luonnollinen ja 20,6% luomua. 

Poikkeuksen tästä misellivedestä tekee se, että neste on lähes mustaa. Se johtuu siitä, että misellivesi sisältää aktiivihiiltä, joka on noussut vuoden 2018 aikana hyvinkin trendikkääksi ja suosituksi aineosaksi ihonhoidossa. Aktiivihiiltä saadaan muun muassa bambusta, kookoksesta tai koivusta. Sen superkyky on vetää puoleensa iholta epäpuhtauksia, rasvaa ja likaa magneetin lailla. Aktiivihiili on siis erityisen syväpuhdistava, mutta vaikka sen vaikutuksista hyötyy etenkin helposti rasvoittuva ja epäpuhtauksista kärsivä iho, toimii se myös kuivaihoisella erinomaisena viikkosiivouksena, joka puhdistaa iholta kaiken sinne kertyneen roskan. Myös tupakoitsijoille aktiivihiili voi tehdä aikamoisia ihmeitä iholle. 





Vaikka tätäkin misellivettä voisi käyttää ihon puhdistamiseen ihan yksinään ja sillä saa poistettua myös silmämeikin, minä olen pitänyt tiukasti kiinni omista ihonpuhdistusrutiineistani ja käyttänyt tätä kasvoveden tapaan. Ensin käytin tätä vain muutaman kerran viikossa, mutta kun aloin huomaamaan sen kirkastavat vaikutukset, tihensin käyttötahtia. Nyt pyyhkäisen sillä ihon lähes päivittäin! 

Syväpuhdistavista vaikutuksistaan huolimatta tämä ei jätä ihoa lainkaan kiristeleväksi tai kihelmöiväksi, ja se on ollut yksi syy, miksi olen tähän niin ihastunut. Kukapa voisi olla ihastumatta tuotteeseen, joka puhdistaa syvältä ja kirkastaa näkyvästi, mutta pitää silti ihon pehmeänä. Täytyy siis todeta, että tässä on paras tähän asti testaamistani misellivesistä!


Natura Siberican miselliveden löytää *House of Organicilta ja *Olet Kaunis -verkkokaupan valikoimasta

Mitä mieltä te olette 2in1 tai vastaavista tuotteista? Onko kokemuksia Natura Sibericasta?











7 kommenttia:

  1. Kirjoitin just tänään samasta tuotteesta. Mä arvioin tämän myös hyvin puhdistavaksi, mutta sopivaksi erityisesti epäpuhtaalle iholle. Eihän tämä kuivata ihoa, mutta muut samassa postauksessa olevat tuotteet olivat kuitenkin mielestäni hellävaraisempia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olipa sattuma! :D Täytyykin käydä lukaisemassa sun postaus. Ja joo, epäpuhtaalle iholle tää on ihan omiaan, mutta menee muillakin ihotyypeillä syväpuhdistavana kasvovetenä vaikka parikin kertaa viikossa käytettynä :) Mun pintakuiva sekaiho on tykännyt tästä tosi paljon - toimii todellakin!

      Poista
  2. Tykkään tästä myös! Paras tänä vuonna kokeiltu misellivesi ^_^

    VastaaPoista
  3. Tää on niin erikoinen, mä käytän paljon misellivesiä, tää oli ihan kiva, mutta ei mikään ykkössuosikki, jota ostaisin uudestaan. :) Ehkä mun iho ei kaipaa sitten kirkastusta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tiedän, että sä oot oikein misellivesien konkari ja testailet niitä paljon :) Suoraan sanoen olisin kyllä yllättynyt, jos sä olisit nimennyt tämän ykköseksi :D Joku kosteuttavampi menisi sulla varmasti edelle. Mutta mä tykkään tästä paljon, kun ehkäisee turhien näppylöiden tuloa ja pitää ihon kirkkaampana!

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!