*Kaupallinen yhteistyö House of Organic

Sain pari päivää sitten joulupostia. Paketti tuli luonnonkosmetiikan joulumaasta eli House of Organicilta, jossa käy pakettien pakkaustouhujen kanssa jo aikamoinen vilske. House of Organicin joulukauppa on nimittäin täyttynyt ihastuttavista luonnonkosmetiikan lahjapaketeista, joista on taatusti jouluiloa luonnonkosmetiikan ystäville. Minua pyydettiinkin yhteistyön merkeissä poimimaan omia lahjavinkkejäni ja otin tehtävän ilolla vastaan. Jos nimittäin itse saisin toivoa kosmetiikkaa joululahjaksi, olisi se juurikin luonnonkosmetiikkaa! 


Huolimatta siitä, että joulu on antamisen aikaa, en edelleenkään kannusta kulutushulluuteen. Itse haluan ilahduttaa elämäni rakkaimpia ihmisiä vuoden ympäri, joten joulun lahjarumban kanssa ei tarvitse mennä äärimmäisyyksiin. Kannustan antamaan sellaisia lahjoja, joita lahjan saaja ehdottomasti tarvitsee ja jotka tulevat käyttöön. Parhaina vaihtoehtoina pidän erilaisten elämysten lisäksi kosmetiikkaa, koska sitä sitä kuluu ja tarvitsee aina. Ja vielä kun valitsee luonnollisemman vaihtoehdon, voi olla hyvillä mielin siitä, että se on samalla myös ekologisempi, eettisempi ja turvallisempi valinta. 

Olen jo pidempään halunnut tutustua englantilaiseen Neal's Yard -sarjaan, joka on luonnonkosmetiikan ja holistisen kauneuden pioneeri paitsi Englannissa, myös muualla maailmaa. Brändi on alalla kokenut, sillä sarjan perustaja Romy Fraser avasi putiikkinsa Lontoon Covent Gardeniin Neal's Yardin pikkuiselle sisäpihalle jo vuonna 1981. Putiikki oli yksi muista pienistä luomuyrityksistä ja myi kuivattuja yrttejä, Bachin kukkatippoja, homeopaattisia lääkkeitä sekä eteerisiä öljyjä. Tuo suloinen sisäpiha löytyy Lontoosta edelleen ja on nykyään aikamoinen nähtävyys. En ole koskaan Lontoossa ollut, mutta kun sinne suuntaan, aion ehdottomasti katsastaa paikan! 

Kuva: Neal's Yard Remedies

Neal's Yard on varma valinta, jos haluaa käyttää turvallista ja tehokasta luonnonkosmetiikkaa. Sarjan valikoimasta löytyy erityisen tehokkaita tuotteita myös ikääntyvälle iholle, joita esimerkiksi bloggaaja ja luonnonkosmetiikan asiantuntija Katja Kokkokin on ylistänyt blogissaan. Frankincense Intense -lahjasetti on yksi ikääntyvän ihon tehotriosta, joka on oikea supersetti ryppyjä ja juonteita vastaan. Kyseinen pakkaus sisältää juuri ne tehotuotteet, joita on ylistetty maasta taivaisiin. Kasvovoiteella, seerumilla ja silmänympärysvoiteella pääsee varmasti hyvin alkuun ja niistä riittää iloa pitkäksi aikaa. Ikäsuosituksesta sanoisin, että setti on paras +35 tai +40-vuotiaalle iholle.

Rakastan suihkugeelejä ja uskon niiden olevan aina lahja, joka tulee käyttöön ja ilahduttaa. Neal's Yardilta löytyy esimerkiksi tämä Revive Your Senses -suihkugeelisetti, joka sisältää kolme erilaista suihkugeeliä. Ihan mitä tahansa suihkugeelejä nämä eivät ole, koska Neal's Yardista on kysymys, vaan jokainen suihkugeeli on valmistettu käyttäen parhaimpia eteerisiä öljyjä, kuten tasapainottavaa luomu geraniumöljyä tai rentouttavaa englantilaista luomu laventeliöljyä. Tämä setti auttaa varmasti kotosallakin ihanan spa-tunnelman luomisessa! Laadukkaiden suihkugeelien yksittäishinnaksi jää vain reilu kymppi. 


Lahjaseteillä on myös varsin houkuttelevat nimet - vai mitä sanotte esimerkiksi Relax Body & Mind -setistä? Tämä rentouttava aromaattinen setti on tehty tyynnyttämään kehoa ja mieltä. Se sisältää rentouttavan laventelikynttilän, hellivän kylpyvaahdon ja vartalovoin. Lisäksi mukana on taskukokoinen sekoitus eteerisiä öljyjä. Kyllä kelpaa! Näitä listatessa nousee pieni harmitus siitä, ettei kukaan ikinä osta minulle kosmetiikkaa lahjaksi, koska kaikki läheisimmät tietävät, että minulla on sitä jo tarpeeksi. Mutta tällaiset rentouttavat setit tulisivat todellakin kiireisen arjen keskellä tarpeeseen! Elättelen edelleen toivoa siitä omasta koti-spasta ammeineen... Ehkä jonain päivänä! 

Suihkugeelien ja vartalovoiteiden lisäksi ainakin itselläni tulee varsinkin tähän aikaan vuodesta kulutettua käsivoiteita aika tiuhaa tahtia. Bongasin Neal's Yardin lahjaseteistä myös Lift Your Spirits -setin, jota suositellaan pienen piristyksen tarpeessa olevalle. Kaunis luomupuuvillainen toalettilaukku sisältää suihkugeelin, body lotionin sekä käsivoiteen - siis kaiken sen, mikä useimmilla tulee tarpeeseen. Suihkugeeli on vieläpä iso 200ml koko ja vartalovoidekin 100ml. Käsivoide myös normaalia kokoa, eli 50ml. Piristävän setin löytää täältä.


Wake Up Beautiful -setin voisin melkeinpä tilata sokkona jo pelkästään nimen perusteella. Tyynysuihkeen, vartalovoin ja kasvoseerumin sisältävä lahjapaketti on suunnattu nukkumista rakastavalle. Ylang ylangin, patsulin ja sypressin eteeristen öljyjen rauhoittava sekoitus valmistelee hyville ja levollisille kauneusunille. Näistä seteistä on ilo valita siksikin, että tuotteiden aineosat kerätään vastuullisesti, eettisesti ja reilusti. Esimerkiksi luomu ylang ylang on käsinkerätty Madagaskarilta. House of Organicin valikoimasta löytyy myös edullisempi Prepare For Bed -lahjasetti, joka sisältää rauhoittavan Pillow Mist -suihkeen ja aromaterapia roll-onin. Goodnight Pillow Mist auttaa nukahtamisessa ja levollisempien yöunien saavuttamisessa. Roll For Relaxation on rauhoittava sekoitus laventelin, bergamotin ja olibaanihartsin eteerisiä öljyjä, jotka helpottavat rentoutumaan. Roll-onia voi sipaista ranteisiin myös päivän aikana kiireiden ja stressin keskellä. Luulen, että tarvitsen tällaisen...


House of Organicilta saamani Rejuvenate Your Beauty -setti on suunnattu virkistystä kaipaavalle iholle ja sisältää Frankincense -linjan tuotteista puhdistusaineen, kasvoveden, kasvoöljyn sekä kosteusvoiteen. Mukana tulee myös musliiniliina, jota voi käyttää puhdistusaineen kanssa. Tämä lahjasetti on kätevä, koska siinä tulee lähes kaikki mitä ihonhoitoon tarvitaan. Kaikki tuotteet ovat vegaaneja, Cruelty Free sekä SOIL Association -sertifioituja. Koska sain paketin vasta hiljattain, päätin, että säästän tämän itselleni joululahjaksi ja tutustun tuotteisiin vasta joulun jälkeen. Onpahan ainakin joku joululahja itseä ilahduttamassa! Tuota Frankincense Hydrating Creamia olen joskus kokeillut pienen näytteen ja se vaikutti silloin erittäin lupaavalta. 


Boswellia-suvun puista saatava Frankincense eli olibaanihartsi on muutenkin eteerisenä öljynä erittäin kiinnostava, koska sillä on tutkittu olevan lukuisia positiivisia vaikutuksia niin ikääntymisen merkkien torjumisessa, haitallisten bakteerien tuhoamisessa, kivun lievittämisessä kuin stressitasojen laskijanakin. Eteerisenä öljynä Frankincense on ominaisuuksiltaan etenkin rauhoittava ja rentouttava, ja se parantaa muun muassa keskittymiskykyä. Frankincense on myös erityisen tehokas torjumaan ryppyjä ja hidastamaan ikääntymisen merkkejä ihossa. Öljyä voi sivellä veltostuneelle iholle, sillä se auttaa "kiristämään" ihoa. Aion ehdottomasti perehtyä Frankincenseen blogin puolella vielä enemmän, mutta tässä tosiaan pieni tietoisku näin alkuun. 

Neal's Yard Remedies Rejuvenate Your Beauty -lahjasetin hinta 86,50 euroa. House of Organicin valikoimasta löytyy monipuolisesti erilaisia ja erihintaisia lahjasettejä laidasta laitaan, joita pääset selailemaan täällä. Neal's Yardin kaikki setit ja tuotteet löydät täältä

Onko teillä kokemuksia Neal's Yardin tuotteista? Miltä luonnonkosmetiikan lahjasetit kuulostavat?














*Yhteistyössä House of Organic. Postaus sis. mainoslinkkejä.

7 kommenttia:

  1. Mä olen pitkään halunnut testata Neal´s Yard Remedies tuotteita, joten pitääpä vilkaista mitä settejä löytyy. Innostun aina joulun lahjapakkauksista, ja olenkin kiertänyt esim. Sokoksen lahjasetit läpi miettien mitä toivon lahjaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ihan sama; pitkään ollut mielessä tää sarja ja nyt vihdoin pääsen tutustumaan siihen :) Aion kyllä tilata noista seteistä vielä jonkun itselleni joululahjaksi :D Houkuttaisi useampikin! Mutta ainakin tuo kolmen suihkugeelin setti tulisi ehdottomasti käyttöön, ja tuo Prepare For Bed olisi myös ihana pakkaus - ja edullinen, kun vain 19,50€. Oi tätä valinnanvaikeutta :D

      Poista
  2. Minusta tuollaiset valmiit paketit on todella kivoja ja ei tarvitse joka tuotetta erikseen miettiä!
    Ihanaa viikonloppua sinulle Mia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat! Ja vielä valmiiksi kauniissa paketeissa :) Ei muuta kuin paperia päälle ja kuusen alle :D
      Kiitos samoin, ihanaa viikonloppua sinne myös! <3

      Poista
  3. Jäin vaan miettimään, että miksi ikääntymisen merkkejä pitää torjua? Ikääntyminenhän on niin luonnollinen asia kuin voi olla. Ei sitä muutu nuoremmaksi vaikka mitä tekis. Miksi on paha asia vanheta? Miksi on paha asia, että tulee ryppyjä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä ei ole ollenkaan paha asia, että ikääntyminen näkyy kasvoilta, siis sillä lailla kauniilla tavalla, että ihosta on kuitenkin pidetty huolta :) Siihen yritän itsekin omassa ihonhoidossani pyrkiä, että ikääntymisen merkit olisi vähän "lempeämpiä". Torjua saattoi olla ehkä vähän liian radikaali sana :D Osa kyllä haluaisi varmasti välttää kaikenlaiset ikääntymisen merkit ja pysyä ikinuorena, mutta itse en siihen pyri, koska se olisi mahdotontakin ilman kaikenlaisia kauneusleikkauksia (eikä lopputulos silloinkaan ole mikään luonnollinen). Mutta kaipa tähänkin loppuun sopii se lausahdus, että kukin tavallaan :D

      Poista
    2. Jäin vaan miettiin tätä. Ku joillekin ihmisille ne rypyt ja ikääntymisen merkit on aika kauhistus. Siksi niitä kauneusleikkauksia ja muita ihon kiristysjuttuja tehdään. Se on vähän surullista. Ymmärrän kyllä, jos haluaa hoitaa ihoaan hyvin ja sitä kautta pitää iho kunnossa.

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!