KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - LEHTIKUNINGAS 


Tuntuu hullulta ajatella, että kohta on taas joulu. Vastahan vuosi vaihtui uuteen! Loppuvuoden lähestyessä sitä alkaa taas kummasti miettiä vuoden 2018 saldoa, ihan joka kantilta. Mitä vuodessa on ollut hyvää, mitkä asiat mieluusti unohtaisin ensi vuotta ajatellen? Entä mitä haluan ensi vuonna tehdä toisin ja mitä asioita kohti kulkea? 

Itselleni vuosi 2018 on ollut monella tapaa erilainen kuin aiemmat. Viimeisimmän eroni ja takaisin pääkaupunkiseudulle muuton jälkeen kuljin pitkään niitä samoja pikkupolkuja, jotka haarautuivat samasta päätiestä. Tänä vuonna kuitenkin ikään kuin palasin takaisin sille isolle päätielle ja valitsin vastakkaisen suunnan uusine pikkupolkuineen. Sitä myötä moni pitkään mukana riippunut asia jäi elämästäni pois. Ehkä tähän täysin uuteen suuntaan on vaikuttanut myös ikämittarin siirtyminen kolmenkympin puolelle. Vaikka aiemminkin olen luullut, että tiedän mitä haluan, se ei ole mitään verrattuna samaisen tunteen vahvuuteen tällä hetkellä. Tänä vuonna ajatukset ovat kunnolla kirkastuneet. Tiedän, mitä oikeasti haluan ja tiedän myös, mitä en ainakaan halua. Se on hyvä lähtökohta uuteen vuoteen.




Olin jo tälle vuodelle vannonut vahvana mielessäni, etten ainakaan uuvuttaisi itseäni työllä. Ajattelin, että hyppy päätoimiseksi bloggaajaksi vuoden alussa helpottaisi työajan säännöstelyä, mutta mitä vielä. Yhtä lailla olen huomannut tekeväni töitä kellon ympäri - ja pidempäänkin. Kalenterin päivistäkin on jossain kohtaa loppunut tila, ja jälleen kerran on tullut mietittyä, mikä meni pieleen. Vastaus ei kuitenkaan piile siinä, että päivässä olisi liian vähän tunteja, vaan siinä, että minä itse suunnittelen aikatauluni niin, että luon itselleni kiireen. On aina oma valinta kuinka täyteen kalenterinsa änkee. Ja uskokaa pois, olen itsekin yrittäjänä selitellyt niin itselleni kuin muillekin sitä tuttua virttä, että "töitä on tehtävä kun niitä on". Mutta mitä jos sitä vaihtaisi tuon vanhan kuluneen virren toiseen, vaikkapa siihen, että "elämästä on nautittava kun sitä vielä on". Vaikka työstään kuinka tykkääkin, ei sen vuoksi kannata unohtaa muita elämän mahdollisuuksia.




Ensi vuonna aion keskittyä siihen, että hallitsen ajankäyttöni paremmin ja teen tilaa tärkeille asioille - muullekin kuin työhön liittyville. Haluan, että minulla on aikaa pitää huolta myös itsestäni ja omasta hyvinvoinnistani. Ei ole kiva maksaa esimerkiksi salijäsenyydestä, jota ei "ehdi" lainkaan hyödyntää. Joogakaan ei auta pelkästään sillä, että päivästä toiseen miettii joogaavansa, jos sitä ei oikeasti tee. Haluan liikkua enemmän ja nauttia myös ulkoilmasta! Nähdä enemmän ystäviä ja itselleni rakkaita ihmisiä. Uppoutua kunnolla lukemiseen niin, että olen oikeasti hetkessä läsnä. Matkustaa ja nähdä uusia paikkoja. Näitä kaikkia minä haluan ja niitä kohti aion myös ensi vuonna mennä. En pelkästään ajatuksen tasolla, vaan ihan oikeasti!




Minulle on kesästä saakka tullut Me Naiset -lehti, joka on aina ollut yksi suosikkilehdistäni. Täytyy kuitenkin nolona myöntää, että kerran viikossa ilmestyvää lehteä on tälläkin hetkellä pinoutunut itselläni jo useampi lukematon numero. Voin syyttää loppuvuoden "kiireitä" tai sitten katsoa peiliin, olenko jälleen kerran laittanut muita asioita sen edelle, että tarttuisin lehteen ja pysähtyisin hetkeksi. Vaikka lupaankin ensi vuonna ottaa enemmän aikaa myös pysähtymiselle ja itselle, olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että ehkä viikkolehti ei ole minulle se paras valinta. Niinpä valitsinkin itselleni joululahjaksi yhteistyössä Lehtikuninkaan kanssa kaksi aivan toisenlaista lehteä, jotka molemmat ilmestyvät harvemmin kuin kerran kuukaudessa: joka toinen kuukausi ilmestyvä OMjooga sekä 10 kertaa vuodessa ilmestyvä Sport-lehti.




Vaikka en olisi koskaan voinut uskoa, että valitsisin minkäänlaista "sporttilehteä", yllätyin siitä, että lehden aiheet ei ole suunnattu pelkästään niille supertreenaajille, jotka rakastavat liikkumista ja treenaavat päivittäin, vaan lehti ottaa huomioon myös minunlaiseni liikkujat, joilla on välillä vaikeutta saada itseään liikkeelle. Lehdessä testataan paljon uutuuslajeja ja autetaan löytämään oikeat lajit eritasoisille liikkujille. Lehti sisältää paljon myös terveystietoa, ja aiempien lehtien otsikoista on voinut bongata esimerkiksi "Pelkäätkö sokeria turhaan?" tai "Heippa pallomaha! Tunnista turvotuksen syyt" -otsikoita. Sportista löytyy myös reseptejä, sporttiseen elämäntapaan sopivia kauneustuotteita sekä sporttimuotia ja vinkkejä hyvän olon reissuista. 




Irtonumerona Sport-lehti maksaa yli 10 euroa, mutta Lehtikuningaan hinnat ovat tunnetusti edullisimmat, joten jo puolen vuoden tilauksen saa 29 eurolla. Yritys ei tee minkäänlaista puhelinmyyntiä, joten ei tarvitse pelätä, että joku soittelee tilauksen aikana tai sen päätyttyä ja kaupittelee uutta tilauspätkää. Saa siis ihan itse päättää mitä tilailee, milloin tilailee ja kuinka pitkään lehden tilaajana haluaa pysyä - maksamatta ylihintaa!

OMjooga oli itselleni aivan uusi lehti, josta en ollut koskaan aiemmin kuullutkaan. Aiempien numeroiden lehtiotsikoiden perusteella kuitenkin koin, että tämä olisi täydellinen lehti itselleni uuteen vuoteen ja uusia tavoitteitani mukailemaan. "Onnellinen minä joka päivä", "Hengittele, venyttele, lepää" ja "Hyvä uni - näin nukut paremmin" ovat kaikki sellaisia juttuaiheita, jotka herättivät kiinnostuksen. Juuri tällaisista asioista haluan lukea! Ehkä nämä lehdet tulevat olemaan sellaisia, joita mielellään pysähdyn lukemaan myös ensi vuonna. Molempien lehtien ensimmäiset numerot ovat ainakin vaikuttaneet todella kiinnostavilta ja olen ahminut lehdet lähes kertaistumalta. Jos esimerkiksi OMjooga kiinnostelee, lehden normaali irtonumerohinta on 7,50€, mutta Lehtikuninkaan kautta saa määräaikaisen 4 numeron tilauksen 19,95€ tai kestotilauksen vieläkin edullisemmin 14,95€. 

Lehtihän on aina myös loistava joululahjaidea, koska siitä riittää lahjan saajalle iloa pitkäksi aikaa! Lehtikuninkaan valikoimasta löytää Pohjosmaiden suurimman lehtivalikoiman edullisimmilla hinnoilla sekä parhaat tilaajalahjat! Kestotilaustakaan ei tarvitse pelätä, sillä tilauksen mukana tulee selkeät ohjeet tilauksen perumiseen. 

(Bloggaajana en hyödy postauksessa olevien linkkien kautta tehdyistä tilauksista.)

Kaikki lehdet ja joululahjaideat löydät täältä.

Millaisena vuosi 2018 on teille näyttäytynyt, odotatteko jo kovasti uutta vuotta? 
Entä luetteko lehtiä - ja jos luette, niin millaisia? 















8 kommenttia:

  1. Työntäyteinen vuosi on ollut itselläkin.Ajankäyttöön voisi olla hyvä tehdä suunnitelma ihan kalenteriin,voisi sen saada paremmin hallintaan.Kokeile sinäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä idealta! Täytyy ehdottomasti kokeilla tuota, kiitos vinkistä. Tulikin nyt ostettua ensi vuodelle erilainen kalenteri; sellainen, jossa on kuukausittain tilaa suunnitella tavoitteitaan ja järjestellä tehtävälistaansa paremmin :)

      Poista
  2. Tässä vuodessa oli paljon hyvää, mutta toivon vielä vähän parempaa uutta vuotta! Minulla on sellainen "jotain pitää tapahtua ja pian" fiilis ollut jo pidempään, en vaan vielä tiedä, että mitä se jotain on.
    Ihanaa iltaa sinulle ja muista pysähtyä vaikka yksi juttu lukemaan sieltä Me Naisistakin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tunne enteilee varmasti jotain suurempaa ja hyvää muutosta, niin uskon! :) Toivotaan, että ensi vuosi tuo sen sinulle tullessaan. Ja joo, täytyy Me Naisille antaa nyt enemmän huomiota ja kahmia vaikka kaikki lukematta jääneet irtonumerot joululoman aikana, jos ei jo ennen sitä :D

      Poista
  3. Hieno kirjoitus:) Tästä ajatuksesta kannattaa ottaa vaarin: "elämästä on nautittava kun sitä vielä on" asia on juuri noin! On vain yksi elämä - klisee, mutta niin totta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Sari! <3 Ja joo, noinhan se juuri on, vaikka välillä se tuppaa itselläkin arjessa hetkeksi unohtumaan, kun on "niin paljon kaikkea"... Ensi vuonna ajattelin kuitenkin pitää sen visusti mielessä! :D

      Poista
  4. En muista koska viimeksi mulle olisi mitään lehteä tullut, vaikka niitä vuosikausia tulikin aiemmin luettua, ehkä se oli aikaa ennen internetin yleistymistä ;) Sport-lehti toi mulle lämpimän muiston äidistä itseasiassa, vaikka mulle liikuntakammoisena nuorena lehti oli aikanaan hirvitys :D Uskon sisällön kuitenkin olevan monipuolinen, jopa enemmän kuin aiemmin silloin vuosia sitten :)

    Mutta huomaan itsekin usein tuon kiireen tunteen blogien lukemisessa; en oikein jaksa kunnolla keskittyä ja luen tekstit hädissäni ahmien rivit niin, etten enää edes muista mitä olinkaan lukenut. Lisäksi aikaa kommentoinnille ei mukamas ole, vaikka voisihan sitä jättää käynnistään vain pienen tervehdyksen!

    Ihanaa joulun odotusta ja hyvää piakkoin alkavaa uutta vuotta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mäkin muistan sen ajan, kun netti oli vielä harvinaisempaa luksusta ja tuli luettua ja tilattua lehtiä paljon enemmän! Nykyään netti pursuaa niin paljon tietoa samoista asioista, että lehdet on jääneet hiljalleen paitsioon, vaikka se onkin harmi. Mun mielestä paperiversioissa on kuitenkin se joku oma "taikansa" :) Esimerkiksi digikirjat ei iske muhun yhtään mitenkään samalla lailla kuin aidot, oikeat kirjat. Silti niihinkin tulee nykyään tartuttua paljon harvemmin kuin "ennen vanhaan". Ensi vuonna aion kyllä kiinnittää siihenkin enemmän huomiota ja ottaa tavoitteeksi lukea esim. kuukaudessa aina yhden kirjan. Onnistuiskohan :D Paperikalenteristakaan en voisi kuvitella luopuvani. Mulla se vaan jäsentää omia ajatuksia ja aikatauluja paljon paremmin!

      Ja hei, tosi kiva, että nyt jätit kommentin pitkästä aikaa! Kiitos siitä :) Oon huomannut, että kommentointi blogeissakin on paljon vähentynyt ja se on sinänsä harmi, koska on aina ihanaa saada lukijoilta kommentteja ja muistutusta siitä, että näitä mun "höpinöitä" edelleen luetaan ja erilaisista vinkeistä ollaan kiinnostuneita :)

      Ihanaa joulun odotusta ja tulevaa vuotta myös sulle! <3

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!