Siitä on kohta jo kaksi vuotta, kun listasin blogiini parhaiden päivävoiteiden viisikon luonnonkosmetiikan osalta. Noista voiteista Dr. Hauschka ja Mádara ovat olleet minulla aktiivisimmin käytössä postauksen julkaisun jälkeen. Muihin kolmeen voiteeseen voisin palata myös koska vain. Jos nyt kuitenkin aikoisin päivittää tuota listaa, voisi olla, että yksi viisikosta joutuisi väistymään ja luopumaan asemastaan. Taloon on nimittäin tullut voide, joka mitä todennäköisemmin kaappaisi paikkansa päivitetyssä TOP5 -postauksesta.


Absolution, tuo pariisilainen luonnonkosmetiikan hoitolasarja on vakuuttanut minut monen monta kertaa aiemminkin - eikä pelkästään kauniin omaperäisellä ulkoasullaan, josta huokuu sarjan perustajan, Isabelle Carronin, vuosien kokemus mainosalalta ja graafisen alan parista. Tässä on nimittäin sarja, jossa on potentiaalia - ollut alusta alkaen. Sinänsä ei siis ihme, että myös monet julkkikset, kuten Johnny Depp, Brooke Shields ja Keira Knightley ovat addiktoituneita Absolutioniin. 

Itse listasin hiljattain Absolutionin Syväpuhdistavan naamion kolmen parhaan joukkoon, kun paljastin viime viikolla blogissa TOP3 Savinaamiot. Naamio keräsi vaatimattomasti 10- / 10 pistettä ja sai ainoan miinuksensa pakkauskoosta. Naamio kuluu itselläni aika vauhdilla, mutta toki käytän sitä myös innokkaasti. Tulokset ovat joka kerta silmin havaittavissa, joten tottakai sellaisiin tuotteisiin tulee tartuttua usein! 


Blogista löytyy myös kasapäin muita Absolution -vinkkejä, sillä olen ihastunut muun muassa sarjan käsivoiteeseen, joka on hinnaltaan arvokkain kokeilemani käsivoide, mutta samalla myös yksi parhaista. Imeytyvyys on huippunopea ja hoitavuus omaa luokkaansa. Voide muuten vaalentaa sisältämänsä lakritsin ansiosta myös ihon pigmenttiläiskiä, jos niitä on ehtinyt syntyä käsiin. Tuoksu ei kuitenkaan ole lakritsinen, vaan enemmänkin hieman sitruksinen. Absolutionin Monivaikutteinen kasvovesi on myös huipputapaus, vaikka sanaa "huippu" tässä tuleekin nyt paljon viljeltyä. Olkoot, sillä tämä sarja on minulle sen arvoinen! Rakastan toimivaa luonnonkosmetiikkaa ja tässä sitä nyt on. Postauksen ja yksityiskohtaisemman arvioni tuosta kasvovedestä voi lukaista täältä - ja jotta vinkkilista paisuisi vielä entisestään, Absolutionilta löytyy myös aivan mainio luonnollinen meikkipohja, josta olen kirjoittanut täällä


Mutta mitenkäs sitten tämä uusin löytöni? Tunnustan, että sain voiteen käsiini jo viime vuonna pr-mallina. Siellä se on kuitenkin testilaatikossa kärsivällisenä odottanut vuoroaan. Tuote on kerännyt kasapäin ylistäviä arvioita Jolien sivuilla, mutta itse tulin tarttuneeksi siihen vasta kesällä, kun ihoni ärtyili kaiken maailman tuotekokeiluista ja kaipasi rauhoitusta. La Crème de Santé sisältää 20 tarkoin valittua aineosaa, jotka toimivat muun muassa tulehdusta vastaan rauhoittaen ärtynyttä ihoa ja auttaen ihoa palauttamaan ja säilyttämään tasapainon. Hunaja ja kehäkukka edistävät ihon paranemista, masmalo säätelee talintuotantoa ja Aloe vera hoitaa oman osansa ihon kosteutuksesta ja rauhoituksesta. Voiteen koostumukseen on lisätty myös prebiootteja, jotka ruokkivat iholle elintärkeää, hyvää bakteerikantaa. 

Voidetta kuvaillaan ihanteelliseksi etenkin normaalille ja sekaiholle sekä rasvoittuville ihotyypeille, mutta se sopii ihan kaikille ihotyypeille. Emulsiomainen, keveähkö voide imeytyy samantien ja jättää ihon lähes mataksi. Tämän alla myös seerumit toimivat kuin unelma! Ja vaikka voiteen koostumus onkin kevyt, sillä on silti erinomaiset kosteutustehot. Rauhoittavista vaikutuksista tämä ansaitsee aivan täyden pyöreän kympin, sillä jos iho osaisi hymyillä, tämän jälkeen se todellakin hymyilee. Jos hakee tasapainottavaa kasvovoidetta, joka toimii meikin alla täydellisesti ja tekee ihosta hyvinvoivan, rauhoittuneen ja kosteutetun, kannattaa ehdottomasti harkita tätä! Itse olen ainakin vakuuttunut - ja niin on ihonikin.

Absolution La Crème de Santé Tasapainottava Kasvovoide 50ml 41,80€ Joliesta


Superviikko!


Tällä viikolla Jolielta saa 10 euron alennuksen kaikista vähintään 60 euron ostoksista koodilla "superviikko". 

Onko teille Absolution jo tuttu? Jos ei, alkoiko sarja kiinnostamaan?













*Tuote pr-malli. Postaus sis. mainoslinkkejä.

4 kommenttia:

  1. Tää voide on ihana, tykkään tosi paljon. Meni kesällä todella hyvin koostumuksensa vuoksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on kyllä niin toimiva koostumus! Absolutionilla tuntuu muutenkin olevan ihan loistavia voiteita. Mä rakastuin aikoinaan myös sarjan yövoiteeseen, ja meikkipohjasta vinkkasit sä :)

      Poista
  2. Oijoi, nyt kuulostaa hyvältä! Täytyy laittaa testauslistalle. :)

    x Charlotta

    VastaaPoista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!