En muista, milloin olisin viimeksi omistanut kokonaisen postauksen yhdelle ainoalle kynsilakalle - ehkä en koskaan! Nyt teen kuitenkin poikkeuksen, sillä tässä on niin kaunis kynsilakka, että vaikka olen lakannut sillä kynteni jo kolmatta kertaa peräkkäin, jaksan edelleen ihastella tuota kultaisesta pinkkiin taittavaa hohdetta. 


Siitä ei ole kauaakaan, kun Nailberryn lakkoja tuli saataville Suomeenkin. Hengittäviä, 12-Free -kynsilakkoja tekevä brändi ei ollut itselleni edes nimeltä tuttu, mutta ihastelin poikkeuksellisen kaunista lakkapulloa. Jotenkin sitä on niin tottunut siihen perinteiseen neliön muotoiseen ympärysmittaan, että tällainen suorakulmion mallinen lakkapullo on kivaa vaihtelua. Eikä tässä nyt pelkkä muoto ole se, mikä on saanut minut ihastelemaan, vaan tyylikäs kokonaisuus: musta korkki ja selkeä valkoinen etiketti pullon kyljessä. Tältä ehkä näyttäisi täydellinen lakkapullo minun makuuni. Ennen en olisi osannut kuvailla sitä, mutta Nailberryn lakkapullon nähtyäni tiedän, että juuri tällainen se olisi.


Jos joku ihmettelee mitä 12-Free-lakat käytännössä ovat, niin ne ovat niitä luonnollisempia lakkoja, joita kovasti suositaan tänä päivänä. Paljon on kirjoitettu siitä, miten tavalliset kynsilakat sisältävät kaikenlaisia haitallisia kemikaaleja, joista arvellaan vaikuttavan jopa ihan hormonitoimintaan. Itse en ole silti vielä luopunut tavallisten kynsilakkojen käytöstä. Syynä on varmasti myös se, että luonnollisemmista lakoista ei ole oikein ollut kilpailijoiksi tavallisille lakoille - siis pysyvyyden kannalta. 


Aiemmin olen kokeillut joitain 5-Free- ja 6-Free -lakkoja, joista on siis tuon edessä olevan numeron verran "riisuttu" kemikaaleja ja jätetty ne pois koostumuksesta. Nailberryn lakat ovat jopa 12-Free, eli niistä ei löydä ftalaattia, tolueenia, formaldehydiä, kamferia, alkoholia, parabeenia, eläinperäisiä johdannaisia eikä gluteenia. Sarjan perustaja on halunnut luoda laadukkaan sarjan, jonka tuotteet parantaisivat vaurioituneita ja kuivuudesta kärsiviä kynsiä. Hep, täällä yksi! Minun kynteni ovat nimittäin saaneet osansa kaikesta siitä stressistä, joten raukat vaativat kaiken tuen kasvaakseen vahvoina. 

Pikkuhiljaa ne ovat kuitenkin alkaneet olemaan lohkeilematta heti kasvun alkuvaihteessa. En muista, milloin kynteni olisivat viimeksi tuntuneet näin vahvoilta. Aamujeni kollageenidrinkki on toki auttanut asiaa, mutta olen silti ollut avoin kaikille lisävahvistajille. Näissä Nailberryn lakoissa käytetään patentoitua L'Oxygéné -teknologiaa, jonka ansiosta ilma ja kosteus siirtyvät kynsilakan kautta kynteen ja näin ollen kynnet pysyvät terveempinä. Lakat ovat voittaneet useita palkintoja - enkä ihmettele. En nimittäin olisi voinut ikinä uskoa, että näin "luonnolliset" lakat pysyisivät omilla rappeutuneilla kynsilläni melkein jopa paremmin kuin tavalliset kynsilakat! Olen äimistynyt. 

Ihmeellistä on, että nämä eivät lohkeile kynsiltä lainkaan. Voisin varmasti pitää samaa lakkaa jopa pitkälle toista viikkoa, mutta sitä mukaa kun kynsi kasvaa, saattaa toki alkaa haluta uuden lakkakerroksen. Parasta tietenkin on, että näitä uskaltaa suositella jopa raskaana oleville ja lapsille sekä tietenkin myös monikemikaali-herkistyneille ihmisille. En voi muuta sanoa, kuin että täyden kympin kynsilakka - ja plussat vielä siihen päälle! 

Nailberry-kynsilakkojen valikoimaa pääsee ihastelemaan Raw Beauty -verkkokaupassa täällä, josta ihanan Pink Sand -kynsilakan löytää täältä.  Hintaa lakoilla on 19,90 euroa. Lakat ovat Cruelty Free-, Vegan- ja Halal-sertifioituja ja lupaavat pitkäkestoisen, salonkilaatuisen pysyvyyden. 

Onko teillä kokemuksia Nailberryn lakoista? Mitäs sanotte tästä Pink Sand-sävystä?














*Kynsilakka saatu pr-näytteenä. 
En hyödy linkkien kautta tehdyistä ostoista.

22 kommenttia:

  1. No siis todella kaunis pullo, samalla kertaa ihanan nostalginen ja moderni! Merkki ei ole entuudestaan tuttu, mutta kuulostaa kieltämättä hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis eikö olekin! En uskonut, että pelkkään lakkapulloon voi ihastua näin paljoa - ja koostumuskin vielä ihan huippua!

      Poista
  2. Kyllähän noin kaunista lakkaa passaisi kynsillä ihastella :)

    VastaaPoista
  3. Ihaana lakka <3 Mulla onkin pari Nailberryä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy itsekin alkaa kartuttaa kokoelmaa ja hankkia tälle kavereita :D Sain myös toisen sävyn pr-mallina, mutta se vielä testaamatta, kun oon jumiutunut tähän nyt kolmatta kertaa peräkkäin :D

      Poista
  4. Todella kaunis lakka! Alkoi kiinnostamaan, jos kestävyys on noin hyvä. 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis joo, kestävyys on aivan älyttömän hyvä! Sehän mua ihmetyttääkin! "Täydellinen kynsilakka on löytynyt" :D

      Poista
  5. On kyllä kaunis sävy <3 En ole testannut Nailberryn lakkoja, mutta kuullut olen niistä kyllä.
    Ihanaa iltaa sinulle Mia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän myötä kannustan kyllä kokeilemaan! <3 Kivaa viikonloppua, Outi!

      Poista
  6. Onpa kaunis lakka! Onko nää tuoksuttomia? Oon etsiskelly, joskin laiskanlaisesti, tuoksuttomia lakkoja, ku en tuoksullisia astman takia pysty pitämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisin, että on, mutta en osaa varmaksi sanoa, joten laitoin kyselyä Raw Beautylle tästä :) Kyllähän tää kynsilakalle "haisee", mutta ei tosiaankaan yhtä pahalle ja pistävälle kuin peruslakat :D

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Niin on! <3 Arvaa montako kertaa oon ihastellut jo ihan omilla kynsilläkin :D Tykkään tosi paljon!

      Poista
  8. Onpas superkaunis sävy ja tyylikäs lakkapurkki! Tätä voisin ostaa itselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, voisin kahmia oikein kunnon kokoelman näitä lakkoja, oon niin myyty! :)

      Poista
  9. Kaunis pakkaus ja tuo sävy on kyllä aivan upea! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sävy on ihanan uniikki ja myös pullon ulkonäkö! <3

      Poista
  10. Oi miten kaunis lakka! Itse pullokin on sievä kuin koru, ja niin ihanasti olet taas tämänkin tuotteen kuvannut :)

    Pitäisi kyllä kokeilla vähän rohkeammin näitä kynsilakkojen sävyjä, minulla aina on "sitä samaa" tummanpunaista ja/tai oranssia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Salla! Yritän kyllä keksiä aina jotain uutta kuviin, ettei blogi ihan tylsäksi kävisi :D

      Suosittelen kyllä tosi lämpimästi testaamaan näitä Nailberryn lakkoja, on aivan huippuja paitsi laadultaan, mutta sävyvalikoimakin on tosi kiva :) Ja ei kai se paha juttu ole, jos tykkää tietyistä sävyistä, kokeilet sitten vaan sen sävymaailman eri lakkoja <3 Mulle esim. sininen ei ole ollenkaan ominainen, mutta myönnän, että pari sellaista on joskus osunut kohdalle, joista oon yllättynyt ihan positiivisesti rohkaistuttuani kokeilemaan.

      Poista
  11. Oi miten kaunis lakka! <3 Upeita kuvia olet ottanut. En ole koskaan kuullutkaan tästä merkistä, mutta nyt kyllä heräsi mielenkiinto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! <3 Tää brändi tuli mullekin tosi positiivisena yllätyksenä. Tekisi mieli hankkia koko valikoima näitä! :D

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!