Luonnonkosmetiikan valikoima on nykyään niin valtava, että on aivan selvää, että osa sarjoista hukkuu muiden mielenkiintoisimpien joukkoon. Itselleni yksi tällainen varjoon jäävä brändi oli TwistBe:n valikoimasta löytyvä jenkkiläinen Lauren Brooke. Olen tiennyt sarjan olemassaolosta jo ainakin pari vuotta, mutta myönnetään, että hyvin vaatimattomine pakkauksineen sarja ei herättänyt hirveästi kiinnostusta ja lopulta unohtui.


Kunnes kesällä yhtenä päivänä arkimeikkiä tehdessäni tulin jostain syystä tarttuneeksi Lauren Brooken poskipunaan. Sävy oli Primrose, jonka olin kuullut olevan TwistBe:n myydyimpiä. Kevyt ja vaatimaton rasia sattui olemaan sen päivän poskipunavalinta. Rakastan poskipunia ja vaihtelen mielelläni sävyjä, koska poskipuna kuuluu minulla jokapäiväiseen meikkiin.


Tuon päivän jälkeen tapahtui kuitenkin jotain hassua: Tartuin nimittäin seuraavana päivänäkin samaan poskipunaan. Ja sitä seuraavana ja sitäkin seuraavana. Seuraavan kerran kun kiinnitin asiaan huomiota, poskipunasta alkoi näkyä pohja ja elettiin loppukesää. Olin huomaamattani käyttänyt koko poskipunan loppuun, ja pohjan näkyminen aiheutti minussa jopa pienen paniikin. Saahan tätä vielä TwistBe:ltä lisää?


Tuon yhden poskipunan kulutettuani brändi ei ollutkaan minulle enää "joku". Halusin nyt tietää siitä enemmän. Mitä kaikkea muuta sarjasta voisikaan löytyä, kun vihdoin olin avannut silmäni ja nähnyt vaatimattomien rasioiden sisällä piilevän potentiaalin. En ollut edes tajunnut, että 100% luonnonkosmetiikkaa olevan poskipunan kasviperäisistä raaka-aineista jopa 88,2% oli luomusertifioituja. Raaka-ainelistaa lukiessani tajusin, että olin ihastunut poskipunaan, josta löytyi appelsiininkuorivahaa, sinkkiä, kookosöljyä, lesitiiniä, jojobaa, allantoiinia ja parsakaalin siemeniä. Poskipuna oli siis samanaikaisesti suojannut ihoa vapailta radikaaleilta ja ravinnut ihoa muun muassa A- ja B-vitamiinein.


Niinhän siinä sitten kävi, että Primrosen lisäksi halusin kokeilla toistakin sävyä. Yllä kuvassa oleva Sweet Sixteen oli toiseksi myydyimpänä vaihtoehtona luonteva valinta. Se on pikkuisen hailakampi sävyltään, mutta silti kaunis ja hyvin luonnollinen. Poskipunien lisäksi olen tätä nykyä hullaantunut myös sarjan huulikiiltoihin, joiden pakkaukset ovat pikkuisen enemmän huomiota herättäviä kuin poskipunat. Rakastan näiden antamaa kiiltoa ja koostumusta! Tuoksu on myös syötävän hyvä, ja itse asiassa silmäys raaka-ainelistaan vahvistaa sen, että sisältöä voisi melkeinpä syödäkin. 100% luonnollinen koostumus on jopa 93,9% luomuserfioitua! Nämä huulikiillot täyteläistävät huulia niin ihanasti, että olen jo vaaleamman, kevyttä pinkin hohtoista kiiltoa antavan Summer Melonin saanut jo melkein kulutettua loppuun. 


Poskipunien ja huulikiiltojen lisäksi TwistBe:ltä suositeltiin testaamaan myös luomivärejä, joista testattavakseni valikoituivat kaksi luonnolliseen arkimeikkiin sopivaa hohtavaa sävyä: violetin vivahteinen kylmän pinkki Moon Dust sekä vaalean beige Pearl. Näissä on aivan älyttömän hyvä pigmentti, sillä koostumus on kermaisen puuterinen ja pysyvä! Alla olevat hämyiset kuvat eivät kyllä anna oikeutta näiden upeille koostumuksille, mutta toivottavasti antavat jonkinlaista osviittaa. Meikkikuvia tulossa blogiin ja Instagramiin vielä myöhemmin.

Lauren Brooke on loistava esimerkki siitä, että huippulaadukasta luonnonkosmetiikkaa voi saada edullisestikin. Kiillot ovat kympin luokkaa, ja luomivärit saa alle 15 eurolla. Pakkauksissa on tingitty, mutta sekin osuus on käytetty raaka-aineisiin, joihin on todella panostettu. En olisi koskaan uskonut, että poskipunahulluna sanoisin tämän, mutta jos minun pitäisi valita vain yksi poskipuna loppuelämäkseni, se olisi Primrose. Sävyltään se on täydellinen kylmän raikas ja kuulas pinkki, jonka hentoinen hohde sulautuu helposti osaksi erilaisia meikkilookkeja.



Siispä laadukkaan, mutta edullisen luonnonkosmetiikan ystävät: Pitäkää ihmeessä tämä brändi mielessä! Lauren Brookelta löytyy myös moussemeikkivoide, ripsiväri ja eyeliner sekä monia muita tuotteita. Itselläni on ollut myös jo parin vuoden ajan päivittäisessä käytössä tämä luomivärisivellin, jonka tajusin vasta nyt olevan Lauren Brookea. 

Postauksen Lauren Brooke -tuotteet:


TwistBe:n huippusuositut joulukalenterit tulivat myös pari päivää sitten ennakkomyyntiin! Luonnonkosmetiikkaa pursuava joulukalenteri sisältää 24 täysikokoista tuotetta ja on saatavilla myös täysin vegaanisena. Ennakkotilaajan hinta 14.10.2018 saakka on 159€, kun normaalihinta kalenterille on jopa 329 euroa! Tässä on ehdottomasti luonnonkosmetiikkafanin unelmakalenteri, joka miellyttää varmasti kauniilla pussukoillaan myös esteetikon silmää. Itse päätin tänä vuonna satsata juuri tähän kalenteriin, sillä kahtena edellisenä vuonna olen jäänyt ilman mitään kalentereita oltuani liian myöhään liikkeellä.

  • LUKSUS joulukalenteria pääsee tutkailemaan täällä.
  • MINI joulukalenteriin voi tutustua täällä.

HUOM! Kalentereita on tänäkin vuonna vain rajattu määrä, joten nopeimmat varmistavat omansa.


Alennuskoodi - voimassa vielä sunnuntaina!


Koodilla SUPERVIIKKO Lauren Brooke -mineraalimeikit vielä tämän päivän ajan -15% ja ripsiväri kaupan päälle yli 45 euron ostoksiin (arvo 20€).

TwistBe:n kehittämä supersuosion saanut Uusi alku ihollesi -valmennus saatavilla myös vielä tänään -60% eli vain 49€ (norm 127€). Alennuksen saa koodilla SUPERVIIKKOUAI ja valmennuksesta pääsee lukemaan lisää täällä.


Onko Lauren Brooken meikit tuttuja? Aiotteko hankkia tänä vuonna jonkinlaisen kosmetiikkakalenterin? 













*Tuotteet saatu. Postaus sis. mainoslinkkejä.

16 kommenttia:

  1. Primrose on kyllä upea sävy<3 Oon monesti tota verkkokaupoissa katsellut, mutta ostamaan en ole vielä päätynyt. Mä oon nyt niin kahden vaiheilla ton TwistBe:n kalliimman joulukalenterin kanssa! Se olisi varmasti ihana ja ainakin erilainen kuin aiemmat joulukalenterini, mutta kun monet muutkin kalenterit houkuttelee :D Ja mulla ei ole varaa laittaa rahaa useampaan kalliiseen joulukalenteriin, joten olisi pakko valita yksi. On tää vaikeaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis se on jotenkin niin luonnollinen ja moneen meikkiin mukautuva! Ajatella, että näin vaatimattomasta pikku pakkauksesta tulikin sitten kaikkien aikojen suosikki <3 Koska voin kertoa, että oon varmasti yli sataa poskipunaa testannut elämäni aikana ja varmaan reippaasti enemmänkin :D Vaikka tykkään vaihdella edelleen sävyjä ja kokeilla uusia, on se silti kiva kun on luottotuotteet, jotka on varmoja valintoja reissuun, juhliin, minne vaan. Tää on kyllä ehdottomasti juuri sellainen!

      Sun täytyy nyt vaan ottaa oikein kunnon pohdiskeluhetki ja miettiä jokaisen kalenterin plussat ja miinukset :D Mä haluan ehdottomasti luonnonkosmetiikan kalenterin, joten TwistBe:n kalenteri on mulle siitäkin syystä varma valinta. Kaikki brändit, mitä heillä on valikoimassaan on varmasti mulle mieluisia, joten tuon summan satsaaminen on varmasti sen arvoista :) Ja jos miettii, että luukkuja on 24 ja nyt hinta on 159€, niin eihän yhdelle tuotteelle jää hintaa kuin vajaa 7 euroa :) Mikä on musta kyllä täysikokoisista tuotteista tosi vähän! Oikeen jo odotan, että saan tuon kalenterin käsiini, koska mulla ei kahtena edellisenä vuonna ole ollut mitään kalenteri-intoa ja joulufiiliskin on ollut vähän hakusessa :D

      Poista
  2. Todella nätti poskipunasävy<3 Lisäksi sun kuvat on niin upeat, että niissä tuotteet pääsevät todellakin oikeuksiinsa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos nyt, Sari! <3 Ihanaa kuulla, että tykkäät kuvista! Pakkaus on tosiaan vaatimaton, mutta sävy sitäkin upeampi :)

      Poista
  3. Kauniin sävyisiä poskipunia. Näyttää myös olevan suht kohtuuhintaisiakin nämä tuotteet ja siitähän minä tykkään :)
    Ihanaa sunnuntaita Mia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näissä on todellakin hinnat kohdillaan ottaen huomioon superhoitavat koostumukset ja korkeat luomuprosentit :)
      Kivaa alkanutta viikkoa sinne sadekeleistä huolimatta! <3

      Poista
  4. Mä olen kokeillut merkiltä vain peiteainetta mutta nyt innostuin poskipunasta sekä huulikiilloista :)! Tuo Primrose on hurjan kaunis sävy ja tosiaankin sun kuvat <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on peiteaine kokeilematta, mutta sitähän pitää myös ehdottomasti testata! :D Ja kiitos paljon! <3 Ihanaa saada palautetta kuvista, piristää aina :)

      Poista
  5. Nyt on kyllä todella onnistuneet ja herkulliset kuvat!! Tuo poskipunan struktuuri on kuvassa niin tarkka että heti tekee mieli hipaista ja kokeilla punaa :D Olen kokeillut Lauren Brooken luomivärejä ja hohdepuuteria, mutta sarjan muut meikit on vielä testaamatta. Huulikiillotkin näyttävät kyllä ihanilta ja sopivan luonnollisilta. Ja voi, tuo joulukalenteri täytyy kyllä muistaa tilata!

    Ihanaa päivää sinne Mia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kiitos, ihana Salla! <3 Näiden kanssa olikin vähän haastetta, kun ei meinannut valo riittää. Aurinko alkoi tietty heti paistamaan, kun sain kuvat otettua :D

      Joo, tuon joulukalenterin suhteen oli tänä vuonna pakko toimia nopeasti, kun viime vuosina oon jäänyt täysin ilman kalenteria :D Enkä mä oikein mistä tahansa kalentereista innostukaan, mutta tässä sisältö on varmasti mieluinen, kun TwistBe:n valikoimassa olevat brändit on muutenkin mun mieleen <3 Ja joo, nuo huulikiillot on ihanan luonnollisia sävyiltään, aion kyllä hankkia lisää näitä! Oli kyllä niin positiivinen yllätys tämä brändi, vaikka pakkaukset onkin noin vaatimattomat :)

      Poista
  6. Nimeltä on tuttuja, mutta eivät muuten. Poskipunan sävy on tosi nätti. Mulla on ollut mielessä hankkia Mark & Spencerin joulukalenteri, mutta se myydään niin nopeasti loppuun, kun se tulee, että katsotaan ehdinkö napata sitä. Viime vuonna jäin ilman. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli pakko heti googlata tuo Mark & Spencer joulukalenteri! Kivasti se on laitettu joulukuusen muotoon, jos siis on sama kuin vuonna 2016, johon googlettaminen vei :D Mitä luukuissa on yleensä sisällä? :)

      Poista
  7. En ollut koskaan kuullutkaan tästä merkistä, mutta herätti kyllä heti kiinnostuksen! :) Kuulostaa (ja näyttää) nimittäin ihan mahtavalle :) Itse etsin parhaillaan vegaanista kosmetiikkaa ja luonnonkosmetiikkaa, joilla korvata vanhoja suosikkeja ja tämä merkki kuulostaa varsin kiinnostavalle. Kiitos siis vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Kiva kuulla, että vinkki oli mieleinen! :) Lämmöllä suosittelen Lauren Brookea, jos etsit suht edullista, mutta silti laadukasta luonnonkosmetiikkaa. Lauren Brooke käyttää joissain tuotteissaan mehiläisvahaa, mutta näistä vegaanisia ovat luomivärit ja poskipunat :)

      Poista
  8. Upeita kuvia ja onpas herkullisia sävyjä noissa poskipunissa:) Pinkki onkin aika hauska siitä, että vaikka se näyttää rasiassa hurjan voimalliselta, niin sillä saa niin kauniin luonnollisen sävyn poskille:) Itse myös vasta ihastuin pinkkiin, vaikka tähän asti olen käyttänyt persikka-sväyä. Nämä merkit ovat minulle kyllä uusua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Joo, tuo Primrosekin on aivan ihanan luonnollinen kasvoilla! Just siksi siitä tykkäänkin niin paljon :)

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!