sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Lukemisen iloa pimeisiin iltoihin + alennuskoodi!

*Kaupallinen yhteistyö Lehtikuningas

Olin aikoinani innokas lukija. Innokas on ehkä jopa liian vaisu sana, sillä rakastin lukemista. Kuuluin jo nuorena tyttönä kirjakerhoihin ja lueskelin sekä kirjoja että lehtiä mielelläni. Oli harva se päivä, kun en tarttunut johonkin kirjaan tai lehteen. Ne tarjosivat portin toiseen maailmaan, johon uppouduin mielelläni stressaavan arjen keskellä. 


Muutama vuosi sitten havahduin siihen, että kuulun edelleen kirjakerhoon ja lehtiä tulee kotiini, mutta ne kasaantuvat hyllyyn ainoastaan pölyttymään. Olin saavuttanut sen elämänvaiheen, jossa olin työntänyt sivuun niitä asioita, joista oikeasti nautin ja joita rakastan: lukeminen, maalaaminen ja moni muu asia oli jäänyt muiden "muka" tärkeämpien asioiden alle. En enää edes muistanut, milloin olin pidellyt sivellintä käsissäni tai viimeksi tarttunut kirjaan tai lehteen. Tunsin jatkuvasti oloni kiireiseksi ja päivät kuluivat vauhdilla. Työntekoa aamusta iltaan ja nukkumaan. Viime vuoden lopulla havahduin siihen, että tätäkö elämäni oikeasti oli? Tätäkö halusin sen olevan?


Olin hukkunut omaan arkeeni, jossa hyvinvointini oli tipahtanut listan alimmille sijoille. Suorittajaluonteeni ollessa vallassa elämä oli kirjaimellisesti pelkkää suorittamista. Kaikki ne arjen ihanat hetket, joista ennen pysähdyin nauttimaan, olivat unohtuneet. Tajusin, että jos en nyt järjestäisi aikaa asioille, joista nautin, niille ei olisi koskaan aikaa. On helppo vierittää syy ulkoisille olosuhteille, vaikka todellisuudessa meillä itsellämme on mahdollisuus ottaa ohjakset käsiimme milloin tahansa. 


Olenkin alkanut priorisoimaan asioita nostamalla oman hyvinvointini kärkisijoille. Teen edelleen paljon töitä ja toisinaan istun helposti koneella kellon ympäri. En kuitenkaan halua elämän olevan pelkkää työtä tai pelkkää suorittamista, vaikka työtäni rakastankin. Luova työ vaatii kuitenkin osakseen sen, että välillä uppoudun johonkin muuhunkin, joka tuo minulle iloa. Oli se sitten kävelylenkki, salitreeni, hyvä kirja tai mielenkiintoinen lehti. Pääasia, että tekee jotain sellaista, missä saa ajatukset muualle ja mistä nauttii.


Täytyykin sanoa, että tartuttuani pitkästä aikaa kirjoihin ja suosikkilehteeni eli Me Naisiin, on se tuntunut aivan järjettömän rentouttavalta ja ihanalta. Tunne siitä, miksi rakastan lukemista, palasi hetkessä. Vaikka kirjojen maailma on omanlaisensa, myös aikakausilehtiin on leppoisaa uppoutua. Saan niistä ihanaa inspiraatiota arkeen. 

Me Naiset -lehdestä olen tykännyt siksi, että se on ihastutavan monipuolinen aihepiireiltään. Pelkät muotilehdet eivät minua kiinnosta, vaan haluan lehdessä olevan muutakin sisältöä. Me Naisissa on sopivissa määrin niin kosmetiikkaa, ruokavinkkejä, muotijuttuja kuin kiinnostavia henkilöhaastattelujakin. Se on ollut minulle lehti, josta olen viikottain poiminut jotain uutta arkeeni. Nytkin pistin merkille pari juuri ilmestynyttä kirjaa, joista lehdessä oli arvostelu. Lisäksi löysin kiinnostavia vegeruokavinkkejä. Me Naiset pitää hyvin ajantasalla myös uusien muotisuuntausten suhteen. Lehdessä ei mainosteta satoja euroja maksavia luksusvaatteita, vaan ihan laidasta laitaan eri budjetteihin sopivia, niin keskihintaisten kuin edullisempienkin ketjujen vaatteita.


Me Naisten lisäksi pidän myös Kauneus & Terveys -lehdestä, jossa on vieläkin enemmän kauneusvinkkejä ja kosmetiikkaa. Molemmat lehdet löytyvät Lehtikuninkaan valikoimasta, joka tarjoaa Suomen suurimman lehtivalikoiman yli tuhannella eri lehdellä! Suurin osa lehdistä on sivustolla vähintään -50% normaalihintoihin verrattuna ja parhaimmillaan jopa -90%. Lehtikuninkaalta pääsee valitsemaan itse myös haluamansa tilauslahjan. 

Sivustolta on siinä mielessä huojentavaa tilata, että Lehtikuningas ei tee ollenkaan puhelinmyyntiä. Eli kun tilausjakso loppuu, kukaan ei soittele perään, että tilaisitko lisää, kuten kustantajalta ja monissa muissa paikoissa yleensä tehdään. Lehtikuninkaalta on mahdollisuus tilata yli 1000 erilaista lehteä joko kestotilauksena tai määräaikaisena. Tuttuun tapaan määräaikaiset päättyvät automaattisesti, mutta kestotilaustakaan ei tarvitse pelätä! Itse olen monesti tilannut kestotilauksia ja siinä vaiheessa kun jakso on uusiutumassa ja lasku tulee kotiin uudesta tilausjaksosta, olen vain irtisanonut tilauksen siinä vaiheessa, jos en enää ole halunnut jatkaa uudelle kierrokselle. Kestotilaustakaan ei siis turhaa kannata stressata, vaan uutta laskua voi pitää muistutuksena siitä, jatkaako tilausta vai ei. Näin teen aina itse! 

Kaikkiin Lehtikuninkaalta tehtyihin tilauksiin kuuluu tällä hetkellä normaalin tilaajalahjan lisäksi myös e- ja äänikirjapalvelu Bookbeatin 1 kk kokeilujakso, jonka hinta on 0€ ja jossa ei ole sitoutumispakkoa. 



Alennuskoodi jo alennettuihin hintoihin!


Sain Lehtikuninkaalta myös alennuskoodin, jolla saa jo alennetuista hinnoista -20% lisäalennuksen! Koodi on MIA20 ja se on voimassa syyskuun loppuun eli 30.9.2018 saakka. Kaikki lehdet, joihin alennuskoodi käy, löydät täältä

Jos siis kaipaat lukuiloa syksyyn, kannattaa ehdottomasti kurkata Lehtikuninkaan valikoima, mitä kaikkea sieltä löytyykään. Tilaajalahjat ja Bookbeat -kokeilujakso tulevat vielä alennushintojen päälle! 


Kuinka moni teistä rakastaa lukemista? Luetteko te aikakausilehtiä tai tuleeko teille jotain lehtiä kotiin? 













*Yhteistyössä Lehtikuningas. Postaus sis. mainoslinkkejä.
Share:

4 kommenttia

  1. Mä rakastan lukemista, vaikka viime aikoina se onkin painottunut enemmän lehtiin kuin kirjoihin. Mutta lehden lukemiseenkin hurahtaa helposti tunti ja se rentouttaa kivasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, lehdet on kivan kevyttä luettavaa! Ja mä en ainakaan iltaisin meinaa aina pysyä kirjojen juonenkäänteissä mukana, jos olen liian väsyksissä, mutta lehtien lukemiseen ja selailuun ei onneksi tarvi niin virkeää aivotoimintaa :D

      Poista
  2. Mää rakastan lukemista kans! Mun lempiharrastus ollut siitä asti, ku opin 5-vuotiaana lukemaan. Lukeminen on myös oiva pakokeino ja se pelastiki mut lapsena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! Mullakin lapsuudessa lempiharrastuksina oli musiikin lisäksi lukeminen. Kirjoihin ja lehtiin oli aina ihana uppoutua! Ja on edelleen, kun vaan nyt tajuaa priorisoida sen oman hyvinvoinnin ylemmäs :D

      Poista

Mielipiteitä, ajatuksia tai muuta kommentoitavaa? Kiitos kommentistasi!

© Beauty Highlights | All rights reserved.