KAUPALLINEN YHTEISTYÖ - MAKEUP REVOLUTION 

"Halvalla saa harvoin hyvää" on lausahdus, jota olen blogissani toistellut useaan otteeseen. Olen hokenut sitä niin paljon, että se on jo juurtunut päähäni pinttyneeksi faktaksi, jota on vaikea lähteä muuttamaan. Toisaalta kallis hintakaan ei aina takaa laatua, mutta jos pettymysten kannalta mitataan, halvan hintaiseen kosmetiikkaan mahtuu itselläni enemmän niitä tuotteita, jotka jäävät surutta vaille huomiota ensimmäisen testikerran jälkeen. 

Viimeisen vuoden aikana olen kuitenkin alkanut pikkuisen heltymään ja muuttunut vähän toiveikkaammaksi edullisen kosmetiikan suhteen. Avoimempi suhtautumiseni johtuu luultavasti siitä, että olen tämän vuoden aikana tehnyt niin monia löytöjä halpakosmetiikan kategoriasta, että se ihmetyttää jopa itseänikin. Yksi yllättäjistä on ollut brittiläinen Makeup Revolution, joka tuli alkukeväästä saataville Prismoihin. Etenkin sarjan luomivärit saivat minut jo kesällä innostumaan, kun tutustuin tuotteisiin ensi kertaa.




Lähdinkin hyvillä mielin Makeup Revolutionin kanssa uudelleen yhteistyöhön, kun heiltä tiedusteltiin, haluaisinko testailla hiljattain ilmestyneitä uutuuksia. Tällä kertaa olin luomiväreistä vähän innostunut jo ennakkoon, koska edellisellä kerralla ne osoittautuivat niin pigmenttisiksi kirien edullisten luomivärien kärkipäähän. Testasin kyllä sarjasta muitakin tuotteita, mutta luomivärit ovat jääneet pysyvään käyttöön meikinkiinnityssuihkeen ohella.

Tällä kertaa sain tutustuttavakseni Revolution X Soph Eyeshadow Paletten, joka on toteutettu yhteistyössä brittiläisen Sophdoesnails -bloggaajan kanssa. Paletti sisältää monipuolisen kirjon luomivärisävyjä, joista 10 on hohtavia ja 14 mattaa. Kaikki Makeup Revolutionin tuotteet ovat 100% Cruelty-Free, eli niitä ei ole testattu eläimillä. Suurin osa tuotteista on myös vegaanisia, kuten nämä luomivärit. 





Näitä sävyjä voi käyttää niin kostealla siveltimellä kuin ihan sellaisenaankin. Minä olen käyttänyt näitä ihan kuivalla siveltimellä, koska pigmentti on tosiaan niin hyvä, että toimivat loistavasti niinkin. Sävyistä olen ihastunut etenkin toisen rivin alkupään kuparin ja kullan hohtoisiin Grow Old-, Sparks Fly- sekä Smokey Bronze -sävyihin, joista viimeisimpänä mainittua olen käyttänyt myös alla olevassa meikissä. 






Pug on myös täydellinen kylmän beige sävy arkimeikkiin ihan yksinäänkin. Vihertävään Pine Tree'hen tykästyin myös ja sitä on myös luomillani meikkikuvassa. Ylipäätään nuo shimmeriset sävyt ovat kauniita ja pigmenttiä todellakin riittää. Pysyvyyskin on ihan hyvä, kun vain muistaa laittaa alle luomivärinpohjustajaa, jota itse käytän aina muutenkin.




Luomiväripaletin lisäksi uutuutena ovat ilmestyneet myös yksittäiset Flawless Foils -luomivärinapit, joiden pakkauksissa tulee mukana pieni pullollinen Intensifying Primeria. Sitä taputellaan luomelle, kunnes pinta on tarttuvainen, minkä jälkeen päälle painellaan kermaisesta puuterimaiseksi muuntautuvaa luomiväriä joko sormin tai siveltimellä. Itse olen käyttänyt ihan sormia ja kokenut, että siten saa parhaimman lopputuloksen. 

Valikoimaan kuuluu kuusi erilaista metallinhohtoista luomivärisävyä: 








Nämä ovat koostumukseltaan todella mukavan tuntuisia ja helposti levittyviä, mutta valitettavasti kestävyys ei kuitenkaan ole yhtä hyvä kuin luomiväripaletin sävyjen suhteen. Itselläni nämä alkavat jossain vaiheessa kerääntyä luomivakoon, vaikka pohjustankin luomen hyvin. Jos näiden päälle tulee kuitenkin laittaneeksi vielä puuterimaista luomiväriä, pysyvyydestä ei tarvitse huolehtia tippaakaan. Tosin silloin lopputulos on kyllä jo todella intensiivinen, mutta toimii juhlavammassa meikissä erinomaisesti.




Kokeilin ensi kertaa myös sarjan huulipunia, joita Revolution Renaissance Lipstick -valikoimaan kuuluu jopa 14 erilaista nudesävyistä punaisiin, pinkkeihin ja ruskeisiin. Ruusukultainen pakkaus on minusta ihan nätti edulliseksi huulipunaksi, joka kustantaa vaivaiset 5,98€. Jokainen näistä huulipunista myös tuoksuu karamelliselta vaniljaisella vivahteella. Itselläni ovat olleet testissä nämä neljä sävyä:





Huulipunat ovat koostumukseltaan pehmeän kermaisia ja tuntuvat huulilla mukavalta. Kestävyys on normaalin huulipunan luokkaa, eli näitä joutuu lisäilemään aina välillä. Edullisiksi puniksi nämä ovat kuitenkin varsin toimivia.

Makeup Revolutionin tuotteet ovat saatavilla Prismoissa. Luomiväripaletin hinta on 13,95 euroa, yksittäisten Flawless Foils -luomivärinappien 7,98 euroa ja huulipunien 5,98 euroa. Postauksessa olevat linkit johtavat suoraan Prisman sivuille itse tuotteisiin. Bloggaajana en hyödy linkkien kautta tehdyistä ostoista.


Arvonta Instagramissa!

Jos nämä postauksessa olevat tuotteet alkoivat houkuttamaan, kannattaa laittaa Instagram-tilini seurantaan, sillä siellä pyörähtää käyntiin arvonta, jossa on jopa kolme onnekasta voittajaa! Yksi voittaa omakseen kaikki neljä huulipunaa, toinen kaikki kuusi Flawless Foils -luomivärisävyä ja kolmas Revolution X Soph -luomiväripaletin. 

Löydät minut Instagramista nimimerkillä mia_beautyhighlights.

~~~

Onko teille Makeup Revolution jo tuttu? Mitkä näistä tuotteista olisivat eniten mieleisiä?













12 kommenttia:

  1. Aivan ihanat ja monipuoliset sävyt tuossa luomiväripaletissa. Näytät kauniilta kuvassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, itsekin tykkään tuosta paletista! Ja voi kiitos kovasti, Outi! <3

      Poista
  2. Mulla on ollut vuosien varrella aika paljon Makeup Revolutionin meikkejä. Itse en erityisemmin ole ihastunut merkin luomiväripaletteihin, vaikka monien mielestä ne ovat hyviä. Ehkä uudemmat tulokkaat ovat parempia kuin vanhemmat. Niistä minulla ei ole kokemusta. Huulipunista sen sijaan olen tykännyt ja highlighterit ovat todella täräyttävän pigmenttisiä, että hohtoa niillä saa ihan kiitettävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan tosiaan niin, että niiden koostumus on uudistettu, koska mulle nimenomaan nuo luomivärit on olleet ihan huikea yllätys, pigmenttiä niissä tosiaan riittää! En todellakaan kehuisi, jos olisi ihan sellaisia surkeita nappeja, joita joutuu hankaamaan ja hankaamaan, eikä silti irtoa mitään :D Tuskin olisin tähän toiseenkaan yhteistyöhön enää heidän kanssaan lähtenyt, jos ensimmäinen testikerta tuotteiden parissa olisi ollut kunnon pettymys :) Huulipunatkin kyllä yllättävän toimivia reilun vitosen puniksi!

      Poista
  3. Makeup Revolutionilla nää vloggaaja yhteistyöt on tosi kivoja. Mut sit brändillä on valitettavasti näitä tuotteita, jotka kopsataan toisilta brändeiltä melkein identtisesti ulkonäköä myöden, niin en koe brändiä tämän takia lainkaan omakseni. Aina voi ottaa vaikutteita... Liika on kuitenkin liikaa.Suklaapaletit ja persikkapaletit Too Facedilta, Naked-paletit UD:lta, nuo kopioinnit kun brändi lopettaisi, voisin itsekin kiinnostua. Siihen asti sanon kiitos ei. 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en mäkään niistä kopsupaleteista innostu :D Oli kyse sitten vaatteesta, laukusta, luomiväripaletista, mistä vaan, niin jotenkin se kopsattu versio ei vaan koskaan houkuttele, vaan alkuperäinen on aina alkuperäinen :)

      Poista
  4. Mä kirjoitinkin vasta merkin peitevoiteesta, joka on huikea. Postissa on tulossa myös peitevoiteen kanssa samaa nimeä kantava meikkivoide, jolta odotan suuria :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä käydä tsekkaamassa sun postaus! Hyville peitevoiteille on aina tilaa :) Tähän saakka oon ollut vannoutunut Lancomen Effacernesin käyttäjä :D Se toimii mun silmänalusilla parhaiten. Muuten käytän Avrilin peitevoidenappia, joka on superhalpa ja vielä luonnonkosmetiikkaa :)

      Poista
  5. Kivan näköinen tuo paletti, aikalailla käyttiksiä ihan jokainen noista sävyistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siinä osuu kyllä sävyt harvinaisen hyvin kohdilleen! Ainoa mikä mulla jää ehkä käyttämättä on tuo kulmassa oleva matta pinkki Strawberry Sweet, ja ehkä myös tuo ihan oranssi Pumpkin :) Toisaalta tuo pinkki vois toimia hyvin poskipunanakin :D

      Poista
  6. Tuo SophX paletti on sellainen, jota voisin itsekin haluta kokeilla, näyttää tosi kivalta! :) Flawless foils luomivärit on myös mun mielestä tosi onnistuneita, näyttävät upeilta silmämeikissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paletissa on myös mun mielestä tosi kivat sävyt! :) Ja joo, Flawless Foils -napeilla saa kyllä halutessaan kunnon glam-meikin :D

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!