Tuotteet pr-malleja / *mainoslinkki

Nostan kuukausittain blogissani esille uutuuksia ja itselleni uusia tuotetykästymisiä, mutta välillä jotkin tuotteet kolahtavat niin erityisesti, että haluan nostaa ne oikein extrakorokkeelle. Tämä postaus on jälleen sellainen, sillä päätin pitkästä aikaa listata kolme tämän kuukauden suosikkiani, jotka ovat tehneet minuun ihonhoidon puolella erittäin suuren vaikutuksen. Niin suuren, että ne mitä luultavimmin tulevat vielä myöhemmin pääsemään omissakin kategorioissaan parhaiden joukkoon ja päätyvät aivan varmasti uudelleen ostoslistalleni. 


*Whamisa Cleansing Oil, 31,90€


Kun korealainen luonnonkosmetiikkabrändi Whamisa tupsahti Suomeen, alkoi kuhina. Siinä missä sarja keräsi kehuja monelta vannoutuneelta luonnonkosmetiikkafanilta, sai se monen kokemattomankin luonnonkosmetiikan käyttäjän ihastuneeksi. Korealaisessa kosmetiikassa eli K-Beautyssa hyvin harva sarja on aitoa luonnonkosmetiikkaa, joten vuonna 2010 pitkän tuotekehityksen tuloksena syntynyt Whamisa on ollut toivottu tulokas. Sarjasta tekee erityisen myös se, että kaikki tuotteet ovat Whamisan omalla erikoismenetelmällä fermentoituja, jolla tarkoitetaan raaka-aineiden hapettamista käymismenetelmällä. Tämän vuoksi tuotteet imeytyvät paremmin iholle ja aktiiviaineiden vaikutukset ovat vieläkin tehokkaammat. Whamisan tuotteet ovat myös vedettömiä ja niillä on BHID-sertifikaatti.

*Whamisan Puhdistusöljy on ehdottomasti yksi parhaimmista öljymäisistä puhdistustuotteista, mitä olen koskaan kokeillut. Miellyttävän ja miedon tuoksuinen öljy poistaa kaiken meikin iholta (myös vahvan silmämeikin) ja jättää ihon silkkisen sileäksi ilman pienintäkään rasvaisuuden tunnetta. Kyseessä on niin supertuote, että uskoisin tähän ihastuvan jopa sellaisten, jotka normaalisti eivät öljyistä innostu. Tuote sisältää muun muassa hasselpähkinää, camellia-siemenöljyä ja avokadoöljyä, jotka syväpuhdistavat ihon huokosia myöden. Fermentoitu lootus ja voikukka rauhoittavat ihoa. Jos pisteitä annetaan, niin 10+/10. Tämä on todellakin aarre! 


Ihoyyppi: Kaikki ihotyypit
Saatavilla: *Jolie, *Biodelly
Vinkki! Myös matkakokona *täällä.




*Olivia Klein Hydra Toner. 18,90€


Kasvovesi on yksi niistä tuotteista, joita kulutan vauhdikkaimmin. Silti harva tuote jää mieleen sellaisena, jota tiedän ostavani uuden pullollisen toistekin ja jopa harmittelevani, että tuote on loppumassa. Kotimainen Olivia Klein onnistui kuitenkin tekemään hyvän ensivaikutelman *Hydra Spray Tonerillaan, joka hajustamattomuudestaan huolimatta sai minut todella ihastuneeksi. Ihoni kärsi aikamoisesta epäpuhtausryöpystä, kun otin tämän käyttöön, mutta lempeä hoitoneste paransi ihoani näppylä kerrallaan ja rauhoitti myös ihoärsytystä. 

Sen lisäksi, että tuote lupaa hillitä kuivuudesta johtuvaa kutinaa ja tasoittaa ihon punoitusta, sen sisältämä antiseptinen ja lääkevaikutteinen rohtopajun salisylaatti hoitaa ja auttaa ehkäisemään haitallisten bakteerien määrää iholla. Koostumus ehkäisee finnejä, mustapäitä ja muita iho-ongelmia. Aloe vera-pohjainen kasvovesi toimii kätevästi iholle suoraan suihkauttamalla ja sumu on tasaista. Tuote on 99% luonnollista alkuperää ja jopa 96% luomua. Olivia Klein -tuotteet valmistetaan USA:ssa, mutta brändi on kotimainen. Ehdottomasti testaamisen arvoinen tuote, jos etsii lempeää, mutta tehokasta kasvovettä! 



Ihoyyppi: Kaikille ihotyypeille, 
erityisesti pintakuivalle iholle ja epäpuhtauksiin taipuvaiselle
Saatavilla: *TwistBe




*Antipodes Antioxidant Serum, 59,90€


Hiljattain Uudesta-Seelannista Suomeen rantautuneen Antipodesin kirkastava Antioksidanttiseerumi löi minut ällikällä jo aiemmin, kun Antipodes-postauksessani seerumin sarjan ylivoimaiseksi ykköseksi. Jos Whamisa on saanut minut äärettömän innostuneeksi, niin on Antipodeskin, sillä kyseessä on tieteellinen luonnonkosmetiikkasarja, jonka teho on tieteellisesti tutkittu ja todistettu. Ei siis ihme, että tämäkin seerumi tuo tuloksia niin, että välillä jumittuu peilin eteen tiirailemaan ihoaan lähempää ihan vain ihmetelläkseen, minne epätasaisuus ja punaiset puristeluarvet ovat kadonneet. 

Seerumin tehokkuuden selittänee paitsi tieteellisesti tutkitut tulokset, tottakai myös itse raaka-aineet, joilla tulokset saavutetaan. Antipodesin kohdalla ne eivät olekaan mitään tusinatavaraa, sillä sarja hyödyntää Uuden-Seelannin ainutlaatuisia luonnonrikkauksia ja superhedelmiä. Seerumi sisältää boysenmarjaa, mustaherukkaa, kiiviä sekä Antipodesin tuotteiden super raaka-ainetta eli Vinanza-viinirypälettä, jotka sisältää korkeimpia pitoisuuksia ikääntymistä ehkäiseviä antioksidantteja. Samiksiin on siis vaikea törmätä, koska sarja todella on aivan omanlaisensa! Mainittakoon myös, että 100% raaka-aineista ovat luonnollisia ja luomupitoisuus on jopa 70-95%, joka on harvinaisen korkea. 


Ihotyyppi: Kaikki ihotyypit, erityisesti rasvoittuva iho
Saatavilla: *House of Organic




Herättikö joku tuotteista kiinnostuksen vai ovatko nämä tuotteet jo entuudestaan tuttuja?













16 kommenttia:

  1. Whamisan Puhdistusöljy on ollu testauslistalla jo aika pitkään, kiinnostaa superisti! Joudun kuitenkin edelleen lykkäämään sen testaamista, ei millään sovi yhteen ripsienpidennysten kanssa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tota Whamisan öljyä täydestä sydämestäni! :D On ihan yksi parhaista, jos multa kysytään! Mulla enää vajaa puoli pulloa jäljellä, mut ehdottomasti tulee hankittua uusi :) Sitten kun laitat pidennykset tauolle, testaile ja ihastu, haha! :D

      Poista
  2. Olivia Klein Hydra Toner kuulostaa tuotteelta, josta itsekin tykkäisin.
    Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle Mia ja hyvää vappua myös <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hydra Toner kyllä yllätti iloisesti, vaikka en osannut odottaa ihmeempiä. Suihkautin eilen omasta pullosta viimeiset, mutta pakko palata tuohon vielä jossain vaiheessa. Oli niin hyvä tuote! :)

      Kiitos samoin, Outi! Aurinkoista Vappua ja kivaa viikkoa! <3

      Poista
  3. Toi Olivia Kleinin puteli näyttää aivan ihanalle! <3 Ei ehkä mun ihotyypille sopiva, mutta keksin jo heti kelle ostaa tuollaisen lahjaksi. Whamisan öljyn kohtaloa en ole päättänyt.. Olen huomannut sen sopivan paljon paremmin päiville kun meikkini on minimaalinen, sillä öljy tuntuu turhan.. kevyelle? Olen tottunut että meikki lähtee kuin itsestään, ripsivärit ja kaikki, mutta Whamisan kanssa saa enemmän työskennellä. Syynään vielä itsekin raaka-aineet ennen kuin kirjoitan oman arvosteluni. :)

    Tykkäsin kovasti postauksesta, kuvatkin ihanan raikkaat!

    xx Laura / Laura Loukola Art & Beauty Blog

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, OK:n tuotepullot on varmasti mieleiset minimalistisen tyylin suosijoille, eikä sarja ole kovin kalliskaan :) Mitä taas Whamisan öljyyn tulee, mulla irrottaa kyllä helposti aivan kaiken meikin, siis myös vahvemmat silmämeikit. Pumppaan öljyä pari pumppausta käsille ja hieron kasvoilla jonkun aikaa, ennen kuin huuhtelen vedellä :) Miten sulla on ollut tapana?

      Ja hei, kiitos! Kiva, että postaus oli mieleinen! :)

      Poista
  4. Tuo Olivia Kleinin kasvovesi kuulostaa aika hyvältä, voisi sopia kyllä minullekin hyvin :). Ihoni kutisee kamalasti ja punaisuutta löytyy. Pitää ihan googlettaa tuo ja tutkia paremmin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi ihana ja tehokas! Mulla rauhoitti ihoa nopeasti ja paransi epäpuhtauksiakin :) Uskallan suositella!

      Poista
  5. Kaikki ovat nimeltä tuttuja merkkejä, mutta en ole vielä kokeillut niistä yhtäkään. Eniten kiinnostaa Antipodes, jos vaan löydän sen valikoimista iäkkäälle ja kuivalla iholleni sopivia tuotteita. Myös Olivia Klein kotimaisena merkkinä on todella kiinnostava. Kiitos mahtavasta koosteesta. On ilo lukea sun ihanan monipuolista kerrontaa:)
    Mukavaa vappua Mia<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antipodesilta suosittelisin kokeilemaan ainakin sarjan silmänympärysvoidetta ja mahdollisesti myös Hosanna Skin Plumping Serumia, jos tykkäät superkosteuttavista ja ihoa täyteläistävistä seerumeista :) Tuo seerumi myös kiinteyttää ja parantaa ihon elastisuutta, joten sopii varmasti myös aikuiselle iholle loistavasti! Olivia Kleiniin täytyy itsekin vielä tutustua paremmin, sillä tuo Hydra Toner nosti odotuksia koko sarjan suhteen :)

      Ja voi että, kiitos Sari! Ihana palaute <3 Kiva jos tykkäät lueskella mun tarinointia :D

      Poista
  6. Whamisan öljy on kyllä aivan ihana, sen koostumus on täydellinen!

    VastaaPoista
  7. Antipodes kuulostaa mielenkiintoiselta. Mua on alkanut viime aikoina ihan erityisesti ärsyttämään ihonsävyn epätasaisuus, joten tuommoiselle tuotteelle olisi kyllä käyttöä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi tasoittaa ihonsävyä kyllä aivan huippuhyvin! Vahva suositus täältä. Yksi parhaimpia ihonsävyä tasoittavia seerumeita, mitä oon koskaan kokeillut <3 Toinen mikä tulee heti mieleen, on Suki. Siitä oon kans kirjoittanut blogissa :) Mutta tää on vähän edullisempi!

      Poista
  8. Ihania tuotteita, voisin kokeilla näitä kaikkia! Ja kuinka helppoa onkaan, kun esim. Whamisaa saa Sokokselta ja Olivia Kleinia Hehkusta, joten saatavuus on tosi hyvä. Olen nykyään vähän laiska tilaamaan netistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, saatavuus on kyllä parantunut monen sarjan suhteen ilahduttavasti! :) Mä tykkään silti edelleen tilailla netistä, niin kosmetiikkaa kuin vaatteita :D Mut onhan se tietty vähän eri, kun liikkeissä saa kosmetiikasta vähän ensituntumaa testereistä :)

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!