Kosteuttavat naamiot ovat monelle iholle herkkua etenkin tähän aikaan vuodesta, kun iho kuivuu helposti ulko- ja sisäilman lämpötilaerojen vuoksi. Ja onhan talvi koettelevaa aikaa iholle muutenkin! Itse ruokin ihoani useina päivinä viikossa kosteuttavilla naamiolla, koska ne ovat helppo ja nopea pika-apu pintakuivuuteen. Kannattaa kuitenkin huolehtia myös ihon kuorimisesta säännöllisesti, sillä jos ihon pinnalla on kerros kuollutta ihosolukkoa tukkimassa tien, kosteuttavista naamioistakaan ei ole hyötyä, siinä missä tuhdeista voiteistakaan. 

Itse suosin ihon kuorimiseen rakeettomia vaihtoehtoja, kuten savinaamioita tai entsyymikuorintoja. Esimerkiksi *Sukin Enzyme Peel on aivan loistava vaihtoehto (postaus täällä). Muuten ihoa voi helliä useammankin kerran viikossa kosteuttavilla naamioilla, jotka jättävät ihon ihanan pehmeäksi. Tässä lista viidestä tämänhetkisestä suosikistani, jotka kaikki ovat luonnonkosmetiikkaa:


Anumati Naturals Intensive Hydration Mask

Kotimainen Anumati Naturals on luonnonkosmetiikan osalta uusimpia tuttavuuksiani. Koukutuin suklaalta tuoksuvaan vegaaniseen naamioon kertaheitolla, ja tällä hetkellä tyhjennän jo toista purkkia. Kosteuttava ja rauhoittava naamio sisältää A- ja E-vitamiinipitoista aprikoosinsiemenöljyä sekä mustikan ja vadelman siemenöljyjä, jotka antavat elinvoimaa iholle. Naamio on 100% luonnollinen ja jopa 84,8% luomua. Se lievittää nopeasti myös ärtynyttä ja punoittavaa ihoa ollen aivan supertehokas kosteuttaja! Jos iho on oikein kuiva, naamiolla voi halutessaan korvata yövoiteen. Iho jää sanoinkuvaamattoman pehmeäksi ja joustavaksi. Tämä on purkillinen täyttä rakkautta! 

Saatavilla esimerkiksi Anumatin omasta verkkokaupasta 38,40 eurolla.



Cattier Paris Moisturising Radiance Mask

Cattierin kermainen naamio on tehokkaasti kosteuttava ja samalla myös kevyesti kuoriva, sillä se sisältää Aloe veran ja karitevoin lisäksi myös granaattiomenan entsyymejä. Niinpä tämä luonnonkosmetiikan naamio tarjoaa kaksi kärpästä yhdellä iskulla: kosteutusta ja kirkastusta. Joka ikinen kerta tämän jälkeen iho näyttää aina yhtä kosteutetulta, tasaisen sävyiseltä ja syväpuhdistetulta. Hinta-laatusuhteeltaan ehdoton viiden tähden tuote! 

Saatavilla esimerkiksi *Biodellystä 18,90 eurolla. 




EkoPharma Herukka Kasvonaamio

Tästä naamiosta intoilin ensimmäistä kertaa viime vuoden keväällä, kun onnistuin kuluttamaan purkin ennätysajassa loppuun. Vaikutuin tuotteesta siksi, että se onnistui rauhoittamaan herkistyneen, ärtyneen ja epätasapainotilassa olevan ihoni ensimmäisestä kerrasta lähtien. Kotimaisen EkoPharman Herukka-linja on nimenomaan suunniteltu herkälle iholle ja kyseinen naamio on yksi suosituimmista sarjan tuotteista. Herkkää ja couperosaihoa vahvistava naamio ravitsee ihoa mustaherukan siemenöljyn sisältämillä omega-rasvahapoilla, pehmentävällä mangovoilla ja kirkastavalla C-vitamiinilla. Naamiota voi käyttää myös parin viikon tehokosteuskuurina ja jättää vaikuttamaan iholle aina yön yli. Tämä kotimainen aarre saa edelleen suositukseni!

Saatavilla esimerkiksi Hillan kauneushoitolasta ja verkkokaupasta 26,00 eurolla.



Tata Harper Moisturizing Mask

Tata Harperin hoitonaamio on tämän viisikon ylellisin niin ulkoasultaan kuin hinnaltaankin. Patentoitu Moisture Molecule Complex antaa pitkävaikutteisen syväkosteutuksen jopa vaikeastakin kuivuudesta ja rasituksesta kärsivälle iholle. Tuotetta voi käyttää kerran viikossa yönaamiona, jolloin iho on aamulla pehmeä ja kosteutettu. Toinen vaihtoehto on hyödyntää tuotteen täyteläistävää vaikutusta päivittäin levittämällä iholle 2-3 painallusta naamiota vartin ajaksi ja pyyhkiä ylimääräinen naamio tarvittaessa pois. Tämä aikuisen ihon tehonaamio tekee ihosta hetkessä säihkyvämmän! 

Saatavilla esimerkiksi *Naturellesta hintaan 123 euroa. 





Mádara Instant Moisture + Radiance Hydra Mask

Mádaran SOS-naamio on pintakuivan ja stressaantuneen ihon pelastus, jota suositellaan erityisesti juuri lämpötilojen vaihteluiden vuoksi rasittuneelle iholle. Naamio on 100% luonnollinen ja 14% luomua. Koostumus on tehty jäljittelemään ihon luonnollista monikerroksista rakennetta, ja näin ollen naamio vahvistaa ihon suojaa ja palauttaa iholle sen nuorekkuuden. SOS-naamio pursuaa kosteuttavia sokereita ja pehmentävää hyaluronihappoa! Teho näkyy tasoittuneena ihonsävynä ja hyvinvoivan ihon hehkuna. 

Saatavilla edullisimmillaan *Biodellystä 29,90 eurolla

~~~

Sellaiset suosikit tällä kertaa! 

Mikä näistä kuulosti teistä mieluisimmalta? Onko joku tuotteista jo tuttu?












*mainoslinkkejä

12 kommenttia:

  1. Toi Madaran SOS on tuttu ja oikein miellyttävä, sen lisäksi on tullut kokeiltua ainakin Lumenen kosteuttavaa naamiota, mutta kaikista parhaan kosteuttavan naamion olen yllättäen löytänyt halvasta korimaisesta merkistä, nimittäin Herbinan Moisture Balance Kosteuttava Kasvonaamio 3in1. Siinä on vaan niin silkisen pehmeä ihotuntuma, miellyttävä tuoksu ja hinta on todellakin edullinen. Pidän tosta Herbinasta enemmän kuin noista hinnakkaammista, ihme kyllä. Toi Tata Harperin hinta on kyllä todella suolainen, eikä se incinkään perusteella vaikuttanut mitenkään poikkeukselliselta. Mutta toi merkki taitaa selittää hinnan, siinä maksetaan brändistä, pakkauksen designista, mainoksista ja statusymbolista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo Mádaran SOS-naamio on tosi hyvä! SOS-linja on muutenkin ollut aika yllättäjä. Oon tykännyt paljon myös siitä voiteesta ja tätä naamiota tulee varmasti myös hankittua toinen tuubi. Siitä Mádaran perinteisestä tuoksumaailmasta en niin tykkää, mutta SOS-tuotteet tuoksuu ihan hyvältä :) Lumenea oon myös joskus aikoinani kokeillut ja oli ihan toimiva, mitä muistelen! Herbinasta ei ole kokemusta. Tata Harper on hinnakkaampi sarja, mutta onkin jo saavuttanut aikamoisen arvostuksen luonnonkosmetiikkapiireissä. Mä tykkään itse tosi paljon luksusluonnonkosmetiikasta, vaikka aina hinta ei olekaan tae laadulle tai tuotteen toimivuudelle. Mutta kyllä kun tuota naamiota laittaa tulee aina sellainen kiva hemmottelufiilis! :)

      Poista
  2. Merkit on tuttuja ainakin nimeltä, mutta ko. naamioita en ole kokeillut. Itselläni on kuiva iho, joten kiinnostavia tuotteita sen puoleen;) Kuten Kristalli edellä kommentoi, olen minäkin löytänyt suosikkini Herbinan Moisture Balance naamiosta. Se on hintaansa nähden aivan superhyvä:) Vaikken kangasnaamioista hirveästi tykkää, käytän silloin tällöin Garnierin Moisture Bomb sheet maskeja, jotka ovat myös edullisia ja erittäin toimivia, sekä melkein mistä vaan marketista saatavilla.
    Cattierin yövoiteesta tykkäsin kovasti, joten Cattierin kasvonaamio olisi näistä ehkä ykkösvalintani. Kiitos vinkeistä, pistän korvan taa:) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että postaus oli kiinnostava ja mieleinen! <3 Ajattelinkin, että kosteuttavat naamiot on varmasti nyt "kuumaa kamaa" tähän aikaan vuodesta :D Oma iho ainakin imee kaiken kosteuden itseensä ja silti vaatii lisää. Tuntuu, että mitä enemmän vuosia tulee, sitä enemmän naama kuivuu :D Mutta tottahan se on, että ihon kosteuspitoisuus vähenee ikääntyessä!

      Ja joo, tuo Cattier on oikeasti hinta-laatusuhteeltaan huippu, aion itsekin ostaa uuden tuubin nyt kun tuo loppuu :)

      Poista
  3. Tässä oli monta mielenkiintoista tuotetta, kiitos vinkeistä! 😊 Näistä olen kokeillut ainoastaan Madaraa. Tuo SOS-sarjan naamio on kyllä ihan huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiva kuulla! Mäkin tykkään tuosta Mádarasta tosi paljon :)

      Poista
  4. Mádaran SOS-sarja on kaiken kaikkiaan ihana ja toi kasvonaamio on mulla käytössä ihan viikottain<3 Tota Ekopharman Herukkanaamiota haluan myös ehdottomasti testata! Pitääkin laittaa tilaukseen toi heti, kun saan vähän kaappeihin tilaa ja käytettyä muita naamioita ensin pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, SOS-linja on ollut mullekin tosi mieleinen, vaikka muuten en oikein Mádaran tuoksumaailmaan ole koskaan kummoisemmin ihastunut :) EkoPharmaa suosittelen myös kaikella lämmöllä, tuo naamio on vaan niin hyvä! Toka purkki jo menossa ja kolmaskin tulee varmasti hankittua.

      Poista
  5. Käytän aika paljon puhdistavia naamioita, mutta tänä talvena sain testiin Löwengrip Care & Color Sleeping Sensation (ruotsalaisen bloggaajan oma sarja) kasvonaamion, joka oli tosi pehmentävä ja hoitava. Anumatin suklaamaski kuulostaa herkulliselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anumatin suklaamaski on oikea herkkunaamio! <3 Mäkin käytän puhdistavia naamioita säännöllisesti, mutta tähän aikaan vuodesta on ollut pakko antaa iholle oikein urakalla kosteuttakin, kun se tuntuu sitä koko ajan huutavan :D

      Poista
  6. Tuossa tulikin monta sellaista, jotka ovat minulla vielä kokeilematta! Mádaran SOS-naamio on ollut käytössä tänä talvena, mutta se ei ole aivan täyttänyt ikisuosikkini Nafhan saappaita ;) Tuota Ecopharman naamiota haluan kokeilla, testailen parhaillani saman linjan seerumia ja tykkään tosi paljon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä jos sait uusia ideoita näistä! :) NAFHAA tuli mullakin joskus aikoinaan kokeiltua, mutta siitä on jo aikaa. Voisikin virkistää muistia taas jossain vaiheessa sen suhteen :D Tuo Ekopharman Herukkanaamio on kyllä aivan loistava! Varsinkin jos iho ärtyilee, punottaa ja on tosi kuiva, niin se rauhoittaa ja vahvistaa ihoa nopeasti :)

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!