En ole koskaan ollut urheilijatyyppiä. Jo nuoresta tytöstä asti olin meidän perheessä se, joka olisi kovasti halunnut olla urheilullisempi. Kokeilin nuorempana vaikka mitä lajeja, jalkapallosta itsepuolustuslajeihin. Mikään ei kuitenkaan tuntunut omalta. Jalkapallossa jäin selkeästi urheilullisen siskoni varjoon, joka loisti lajissa kuin tulevaisuuden lupaus. Vaikka kuinka halusin olla liikunnallisempi, en vain tuntenut samanlaista paloa urheilua kohtaan. Sen sijaan olin taiteellisempi: rakastin musiikkia ja laulamista, kuvataiteita ja kieliä. Kun äiti laittoi minut nuorena kuvataidekouluun, se tuntui paljon enemmän omalta lajilta kuin mikään kokeilemani urheilulaji. Tunsin rauhaa. Samaa, mitä olen aina tuntenut myös musiikin suhteen. Se saa minut tuntemaan, että olen elossa. Tuo tunne on varmasti hyvin samankaltainen, mitä urheilijat kokevat onnistuneen suorituksen jälkeen. Sisin tuntuu olevan hyvällä tavalla tulessa ja energiatasot nousevat.


Oikeastaan olen vasta näin aikuisiällä löytänyt liikunnan ilon. Se tapahtui vasta, kun tajusin, että liikkua voi ilmankin, että tavoitteena on huipputimmi fitness-vartalo. Liikkumisen itsessään on tarkoitus tuoda hyvää oloa ja energiaa, eikä se tapahdu, jos vaatii itseltään liikaa tai vääriä asioita. Toki jos haluaa tuloksia, liikkumisen suhteen on hyvä olla tavoitteellisempi suunnitelma. Oma ongelmani oli aikoinaan se, että salillakin saatoin tuntea, että minun pitäisi olla jollain tapaa edistyneempi ja "enemmän". Tuo liittyy varmasti myös luonteeseeni ja siihen, että olen tottunut vaatimaan itseltäni aina paljon ja rankaisemaan itseäni mielessäni, jos en jostain syystä pysty antamaan 150% itsestäni aivan kaikelle. Totuus kuitenkin on, ettei kaikessa tarvitse tavoitella taivaisiin. Minulla on korkeita tavoitteita tiettyjen asioiden suhteen, mutta urheilun ei tarvitse olla yksi niistä. Jokaisella meistä on lupa urheilla ja liikkua omien rajojensa mukaisesti ja itseään kuunnellen, mutta silti tuntea hyvää oloa ja onnistumisen tunteita. 


Jätinkin viime vuoden puolella salitreenaamisen vähemmälle ja innostuin joogasta uudelleen. Olin toki kokeillut lajia monesti aiemminkin, mutta kuten tiedätte, myös joogakursseja ja ohjaajia on erilaisia. Joskus voi olla hyvin pitkälti ihmisestä tai tyylilajista kiinni, mikä kolahtaa. Pitää löytää se oma tahti, mikä tuntuu itsestä hyvältä. Oma kimmokkeeni joogaan heräsi kunnolla ladattuani netistä ohjelman, jonka huomasin tuovan hyvän olon ja rentoutumisen lisäksi myös tuloksia. Vaikka koenkin joogan itselleni aika täydelliseksi siksi, että se on tuonut juuri oikeanlaisen hengähdyshetken kiireisen päivän keskelle ja samalla avannut jumiutuneita lihaksia, on minulle myös valjennut, että joogakin voi olla lajina voimaa kasvattava. Se ei siis missään nimessä ole pelkästään rentouttavaa venyttelyä ja paikallaan hengittelyä, kuten ehkä joskus tunnustan luulleeni. 


Joogassa on ihanaa se, että mikä tahansa onkaan lähtöpiste, oman edistyksen huomaa aika nopeasti, kun notkeus lisääntyy ja erilaiset jooga-asennot eli asanat tuntuvat sujuvammilta. Olen edelleen kaukana kokeneesta konkarista, mutta jooga on siitä mukava laji, että siinä saakin edetä omaan tahtiin. Tarkoitus on kuunnella omaa kehoa ja mennä sen mukaan. Joogaa onkin helppo lähteä kokeilemaan, sillä se sopii kaiken ikäisille ja -kuntoisille. 

Itse olen kokenut joogan olevan tehokas stressinpoistaja ja tietoisuuden lisääjä, mutta samalla se on myös auttanut lihaskireyksiin. Joogan sanotaan myös edistävän verenkiertoa ja parantavan ruuansulatusta ja hengitystekniikkaa. Monesti huomaan päivän aikana hengittäväni aika pintapuolisesti kiireen keskellä. Joogatuokiossa nimenomaan hengitys on pääosassa, sillä jokaisessa liikkeessä pyritään olemaan läsnä. Alkuun tuo läsnäoleminen voi olla todella haastavaa, mutta siihenkin oppii ajan kanssa. Ja kun oikeasti alkaa huomata olevansa läsnä ja elävänsä hetkessä, elämäkin tuntuu niin paljon paremmalta ja stressittömämmältä! En silti voi väittää, ettenkö edelleen kamppailisi tuon hengittämisen ja läsnäolon kanssa toisinaan. On se vain yltiöpäiselle stressaajalle ollut haastava laji. 


Moni käyttää erilaisia urheilusuoritusta tukevia ravintolisiä. Niitä voi käyttää myös joogatessa, varsinkin silloin, kun joogamuoto on fyysisesti voimaa vaativampi. NORDIQ Nutritionilta löytyy puhtaiden ravintolisien lisäksi myös Nutri-Sport- jauheet, jotka on kehitetty tukemaan kuntoilijan ja urheilijan tarpeita urheilusuorituksen aikana ja palautumisessa. Valikoimasta löytyy kestävyysurheiluun ja nesteytykseen tarkoitetut synergiset jauheseokset, magnesium sekä Pre- ja Post-Workout -jauheet, jotka nautitaan ennen ja jälkeen liikkumisen. Kuten NORDIQ Nutritionin ravintolisät muutenkin, myös nämä ovat jauheet ovat täysin puhtaita ja luonnollisia, lisä- ja täyteaineettomia, ilman sokeria tai makeutusaineita. 


Omat suosikkini näistä ovat olleet Pre-Workout sekä Post-Workout -jauheet. Molemmat ovat 100% luomulaatuisia, vegaanisia sekoituksia kasviproteiineja sekä yleisvahvistavia rohdoksia. Pre-Workout -jauhe antaa energiaa harjoitteluun ja lisää jaksamista, sillä se sisältää paljon aktiiviselle ja liikkuvaiselle ihmiselle tärkeitä ravintoaineita. NORDIQ Nutritionin Post-Workout Protein Powder sen sijaan tukee palautumista vaativankin harjoittelun jälkeen. Jauheita sekoitetaan 1-3 teelusikallista veden, mehun tai smoothien sekaan. Pre-Workout -jauhe suositellaan nauttimaan noin 30-60 minuuttia ennen liikuntasuoritusta ja Post-Workout vastaavasti 30-60 minuuttia liikunnan jälkeen. Jauheet sopivat hyvin myös joogaajille, sillä proteiinin määrä on maltillinen.

Magnesium on minulle myös lisäravinteena ehdoton, sillä se vähentää väsymystä ja uupumusta, mutta lisäksi osallistuu elimistössä jopa yli 300 erilaiseen entsymaattiseen reaktioon, energiantuotantoon ja myös D-vitamiinitasojen säätelyyn. Magnesiumin puutos voi heikentää unenlaatua ja aiheuttaa lihaskramppeja. Etenkin stressaavissa elämäntilanteissa olisi hyvä huolehtia siitä, että magnesiumia saa riittävästi. NORDIQ Nutritionin Magnesium Wholefood Powder sisältää magnesiumia hyvin imeytyvässä malaattimuodossa. Lisäksi jauheessa on mukana luonnostaan magnesiumrikkaita kasviksia, joissa on paljon muita välttämättömiä kivennäisaineita. Tätä voi käyttää urheilun tukiravinteena puoli tuntia ennen fyysistä harjoittelua tai nauttia iltaisin ennen nukkumaanmenoa rentoutumisen lisäämiseksi, kuten itse teen. Jauhe sopii vegaaneille eikä sisällä gluteenia, vehnää, maitoa, soijaa tai hiivaa, kuten eivät muutkaan NORDIQin ravintolisät.


Nutri-Sport -jauhevalikoimaan kuuluu myös kehon energiatasoa boostaava Endurance, jota voi käyttää ennen rankempaa liikuntasuoritusta tai pidempää dynaamista joogasessiota lisäämään jaksamista. NORDIQilta annettiin myös vinkki, että elinvoimaa ja energiaa lisäävä Endurance toimii hyvin myös ennen työpäivää, jos tietää, että tulossa on rankka päivä, joka vaatii lisävoimavaroja. Sen sijaan sinisessä pussukassa oleva Hydration on hyvä nesteyttäjä kestävyysliikunnan aikana, mutta soveltuu erinomaisesti myös saunajuomaksi, helteessä nautittavaksi tai kehon kosteuttamiseen näillä kuivilla pakkasilmoilla. Jauhe on ihanteellinen vaativaa fyysistä työtä tekeville, paljon hikoileville ja lihaskrampeista kärsiville. Sekoitus sisältää muun muassa kookosvettä ja vesimelonia. Tämäkin tuote sopii vegaaneille ja on täysin puhdas ravintolisä ilman mitään turhia täyteaineita. Olen ollut näihin jauheisiin todella tykästynyt, aivan kuten NORDIQin puhtaisiin ja luonnollisiin ravintolisiin muutenkin! 

Nutri-Sport -jauheiden hinnat 29,90-39,90 euroa. NORDIQ Nutritioniin voit tutustua heidän nettisivuillaan ja brändi on mukana myös tulevan viikonlopun Joogafestivaaleilla 3.-4.3. Helsingin Kaapelitehtaalla! 

Urheiluravinteet: NORDIQ Nutrition
Joogakuvat: Greta Salonen / Tuotekuvat: minä
Röhnisch-jälleenmyyjät: Stockmann ja Intersport 


Arvonta: Voita kaksi valitsemaasi tuotetta! 

Mitkä kaksi Nutri-Sport -jauhetta kuulostavat sinulle sopivimmilta? Osallistu arvontaan jättämällä kommentti ja kertomalla mitkä kaksi tuotetta valitsisit! Yksi onnekas blogini lukija voittaa valitsemansa tuotteet omakseen. Muistathan kertoa kommentissasi myös sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinuun yhteyden, mikäli voitto osuu kohdallesi. 

Osallistua voit myös Instagramin puolella, jolloin sinulla on kaksinkertainen mahdollisuus voittaa! 

Aikaa osallistua on 8.3.2018 klo 23.59 saakka. Onnea arvontaan jokaiselle!













*Yhteistyössä NORDIQ Nutrition, Röhnisch sekä Shala Helsinki.
Arvonta sponsoroitu. Postaus sisältää mainoslinkkejä.

32 kommenttia:

  1. Endurance ja Magnesium.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Hydration ja Endurance olisivat minua varten.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  3. Mukana. :) pre-ja post workout protskut kiinnostaa eniten. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  4. Hydration ja Endurance

    pinja.pylvas@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. pre-workout ja post-workout jessicalonnberg@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Jooga on mahtavaa niin monella tasolla <3. Ilmajooga & Kundalini & aito Tantrinen perinne itsellä tällä hetkellä kiinnostaa. Sekä mantrat! Endurance & Hydration Nordiqin tuotteista puolestaan :)

    VastaaPoista
  7. Multi nutrient ja protein powder :)! inkkarih@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Magnesium ja post-workout :) . otsoelmeri(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Endurance ja Hydrition
    -Kipsuli-
    fredriikka1@luukku.com

    VastaaPoista
  10. Post-Workout Protein Powder kuulostaa täydelliseltä. :)
    sotonen@suomi24.fi

    VastaaPoista
  11. Post-workout jauhetta sekä magnesiumia ehdottomasti!

    susamaikki a luukku.com

    VastaaPoista
  12. Magnesium ja Pre-workout varmaan toimisivat mulla parhaiten :)
    lifeanddisasters(a)gmail.com

    VastaaPoista
  13. Endurance ja Magnesium
    minna1995(at)gmail.com

    VastaaPoista
  14. Kävin joskus isommalla paikkakunnalla asuessani astanga-joogassa. Ja ei todella ollut mitään pelkkää venyttelyä ja hengittelyä.. Tai tavallaan oli, mutta aika rankkaa sellaista. Hyödyt ja edistymisen kyllä huomasi suht pian. :)

    Mieluisimmat lisät olis magnesium ja hydration.
    naerppae@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Pre-workout ja Post-workout!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Hydration ja magnesium :)
    mariaheinonen1@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Pre-workout ja magnesium! :)
    Villavalkea@yahoo.com

    VastaaPoista
  18. Kiva postaus! Endurance ja Hydrition olisivat valintani.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  19. eniten kiinnostaa pre-workout ja post-workout. jenni.ollikainen@luukku.com

    VastaaPoista
  20. Hydration ja magnesium :) mar.marttinen(at)gmail.com
    Kepa

    VastaaPoista
  21. Pre-workout ja endurance kiinnostavat eniten!
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Endurance ja Magnesium sopisivat minulle.
    eeva22@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Pre- ja post-workout kuulostavat parhailta juuri nyt!
    juulia.myllykangas@outlook.com

    VastaaPoista
  24. Hydration ja Magnesium tulisivat tarpeeseen.

    VastaaPoista
  25. Tuon Magnesiumin olen todennut hyväksi joten valitsen sen ja toiseksi Pre-Workout Protein Powerin.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  26. Magnesium ja pre-workout.

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  27. Pre-Workout jauhe ja magnesium näin äkkiseltään kiinnostaisi eniten (snttu1@gmail.com)

    VastaaPoista
  28. Hydration ja magnesium. 66aurinkoinen@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Minua kiinnostaa magnesium ja proteiinijauheet eniten. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Jooga on kyllä ihana liikuntalaji! <3

    VastaaPoista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!