Moni varmasti tietää, että talvi ei ole iholle helpointa aikaa, varsinkaan jos kärsii ihon kuivuudesta muutoinkin. Kireät pakkaset ja lämpötilavaihtelut tekevät ihonhoidosta entistä haasteellisempaa, kun iho tuntuu janoavan kosteutusta jatkuvalla syötöllä. Myönnän, että vaikeustaso nousee jopa tällaisen normaalin ja sekaihon hoidossa, sillä omakin ihotyyppini tuntuu vaihtuvan pintakuivaksi aina talven tullen. Olen myös huomannut, että mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän iho vaatii erityishoitoa ja nauttii erityisesti syväkosteuttavista tuotteista. Pyrin täyttämään ihon kosteusvajeet superkosteuttavilla seerumeilla ja tehokkailla kangasnaamioilla, jotka täyteläistävät ihoa mukavasti. Talvisin otan myös öljyt aktiivikäyttöön ja pidän erityistä huolta siitä, että ihon viikkosiivous tulee toteutettua säännöllisesti. 


Tykkään käyttää öisin täyteläisempiä voiteita ja päivisin käytän meikin alla jopa öljyjä - tosin hyvin imeytyviä sellaisia ja ihan vain pari pientä tippaa. Kuitenkin jostain syystä päivävoiteina minua eivät houkuttele kuivalle iholle suunnatut voiteet sitten ollenkaan. Ne jäävät yleensä testituotteina perälle, koska päähäni on pinttynyt mielikuva ja vahva luulo siitä, että kaikki erittäin kuivaihoisille suunnatut superkosteuttavat voiteet ovat paksuja rasvoja, jotka eivät millään meinaa imeytyä. Tämä mielikuva murskaantui kuitenkin hiljattain Melvitan ansiosta, joka todisti, että poikkeuksia löytyy. Nimittäin sarjan uudet kuivan ihon voiteet imeytyvät ihoon kuin unelma ja niihin voi tykästyä jopa tällainen pintakuiva sekaiho!

Ranskalainen luonnonkosmetiikkabrändi Melvita oli itse asiassa aikoinaan viitisen vuotta sitten yksi niistä sarjoista, joita testasin aivan luonnonkosmetiikan polkuni alkutaipaleella. Yksi parhaista löydöistä oli Melvitan BB-voide, jota kehuin suurin sanoin jo vuosia sitten. Tartuin vastikään tuohon voiteeseen uudelleen ja sen koostumus on edelleen yhtä huikea. Olenkin nyt käyttänyt BB-voidetta viimeiset pari viikkoa melkeinpä päivittäin. Se antaa niin kauniin hehkun kasvoille ja juuri sopivasti peittävyyttä. Voide on aivan täydellinen valinta, kun kaipaa sitä freessiä "olen nukkunut yöni hyvin" -lookkia piilottamaan kasvoilta mahdollisen väsymyksen! 


Melvitalta on tullut myös kivasti uutuuksia viime vuosina. Syksyllä löysin täydellisyyttä hipovan vartalovoiteen, johon kerroin rakastuneeni ensimmäisenä iltana. Näiden kahden kuivan ihon kasvovoiteen kanssa ei edetty ihan niin nopeaa tahtia, vaan tajusin näiden arvon "vasta" toisena testipäivänä. Ensimmäisenä päivänä ihastelin ainoastaan tuoksua ja ajattelin mielessäni, että kylläpäs imeytyvätkin ihoon hyvin. Toinen päivä kuitenkin jo todisti, että hyvä imeytyvyys ei johtunutkaan vain janoisesta ihosta, vaan myös siitä, että nämä ovat oikeasti koostumukseltaan kullanarvoisia. 

Purkissa oleva Ultra Nourishing Comforting Balm on näistä kahdesta se erittäin kuivalle iholle suunnattu ravitsevampi versio ja tuubissa oleva Soothing Comforting Cream puolestaan soveltuu kuivan ihon lisäksi myös normaalille iholle. Oman sekaiho-taipuisan ihotyyppini huomioiden voisikin luulla, että nimeän näistä suosikikseni tuubin, mutta pakko sanoa, että tuo voide on erityisesti varastanut sydämeni. Sen koostumus on ilmavan kermaista, ei lainkaan rasvaista ja imeytyy ihoon heti. Ja voitteko uskoa, että tämä erittäin kuivan ihon hoitoon suunniteltu voide ei kiiltele tippaakaan! Jos kyse ei olisi sertifioidusta luonnonkosmetiikasta, voisi jopa erehtyä luulemaan, että mattapinta tulee silikonista, mutta tässä tapauksessa sertfikaatti takaa, ettei se ole mahdollista. 

Nectar de Miels -linjan tähtiraaka-aineena on timjamihunaja ja muut Melvitan valitsemat korkealuokkaiset raaka-aineet, joihin kuuluu auringonkukansiemenöljystä johdettu aktiiviaineosa soline ja rauhoittava alpha-bisabolol. Melvitaa on kiinnostanut mehiläiset ja niiden suojelu jo yli 30 vuoden ajan. Brändi tietää, että luonnolla on paitsi kyky luoda elämää ja antaa ravintoa sekä energiaa, mutta myös korjaava voima. Näissä tuotteissa ihoa hellii kolmen luomuhunajan yhdistelmä, johon kuuluu timjamin lisäksi appelsiininkukka ja akaasia. Voiteet tuoksuvat miedosti appelsiininkukalta ja hunajaisilta.

Tuubissa oleva Soothing Comforting Cream on kevyempi ja hieman fluidimainen, mutta silti erittäin kosteuttava. Vaikka sitä kehutaan erityisen sopivaksi meikin alle, itse olen hämmästellyt miten loistavasti tuo purkissa oleva Ultra Nourishing Comforting Balm -voidekin toimii meikin alla! Se on myös yövoiteena varsin ihana, etenkin, jos tykkää mattamaisemmasta pinnasta. Kummastakin voiteesta jää silkkisen satiininen pinta iholle! Suosittelen ehdottomasti testaamaan näitä, jos ihoa kiristää kuivuuttaan, se ärtyilee tai kaipaa muuten erittäin kosteuttavia ja korjaavia voiteita. Näissä on potentiaalia! 


Voiteet ovat tässä kuussa Stockmannin kanta-asiakastarjouksissa:


Oletteko te löytäneet unelmaisesti imeytyviä kuivan ihon voiteita? Onko Melvitasta kokemuksia?











*Tuotteet pr-malleja. Postaus sis. mainoslinkkejä.

6 kommenttia:

  1. Ei ole kokemusta Melvitasta. Omaan ihooni sopii, erityisesti talvisin, Lumenen tyrniöljy.
    Ihanaa viikkoa sinulle Mia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öljyt on ihania, etenkin talvella :) Suosittelen kyllä tutustumaan Melvitaan, sarjasta löytyy vaikka mitä ihania tuotteita!
      Ihanaa viikkoa sinnekin! <3

      Poista
  2. Tuo purkissa oleva voide kuulostaa ihastuttavalta :) Mä huomaan voiteiden olevan mulle hankalimmat, seerumit, öljyt ja essencet on niin paljon helpompia ja niistä löytää iholle helpostikin toimivia tuotteita. Voiteet taas..no, ovat haastavia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ja yllätti mut todella! :) Voiteet ei ole mullekaan helpoimmasta päästä, mutta oon mä kyllä seerumienkin suhteen aika tarkka. Koostumukset saattaa olla monesti ihan ok, mutta jos ei ala näkymään mitään tuloksia, vaihtoon menee :D

      Poista
  3. Mäkin kierrän aina kaukaa kaikki kuivalle iholle suositellut voiteet. Joskus jopa normaalille iholle suositellutkin. :D Kuitenkin tänä talvena iho on ollut niin kuiva, että oon tarttunut niihinkin. Yllättävän hyvin imeytyviä ja sopivia tämmöseen rasvanassuunkin. Täytyy pitää nää mielessä :)

    x Charlotta Eve

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla sama, koska kuivan ihon voiteet on yleensä niin paksua kamaa, etten oo halunnut "tukkia" ihoa niillä. Mutta nää on aivan ihania koostumuksiltaan! Ei uskoisi kuivan ja erittäin kuivan ihon voiteiksi ollenkaan :)

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!