Nyt kun vuosi on virallisesti vaihtunut uuteen, palataanpa taas purkkimaailman pariin. Viime viikolla blogi tosiaan täyttyi enemmän syvällisemmistä postauksista, kun kirjoitin vaietusta aiheesta nimeltä yksinäisyys ja pohdin ajan rajallisuutta. Jaion myös hyvinvoinnin osalta 7 vinkkiä parempaan vuoteen, jotka eivät liity millään tavalla kilojen karistamiseen tai ruokaan. Vinkit vievät enemmänkin kohti parempaa oloa, sujuvampaa arkea ja ylipäätänsä hyvältä tuntuvaa elämää. 

Koska pääaihe blogissani on kuitenkin aina ollut kosmetiikka, nyt mennään takaisin pääraiteille. Löysin nimittäin viime vuonna yhteisen sävelen erään kotimaisen luonnonkosmetiikkasarjan kanssa. Olen jo vuosia tiennyt sen olemassaolosta, mutta vasta oikeastaan viime vuoden lopulla alettuani käymään säännöllisesti kauneushoitola Hillassa aloin tutustua sarjaan kunnolla. Kotimaisuutta olen aina arvostanut, mutta vielä tähän mennessä ei ole tullut sellaista suomalaista luonnonkosmetiikkasarjaa vastaan, jonka valikoima olisi niin ihasteltavan laaja, että voisi jopa kuvitella sitoutuvansa pelkästään yhden sarjan käyttäjäksi. 

Kauniita kotimaisia purkkeja katsellessaan voisi olettaa hintojen kipuavan paljon korkeammalle, missä EKOPHARMAn tuotteiden hinnat liikkuvat. Suurin osa tuotteista nimittäin kustantaa "vaivaiset" 20-30 euroa, mikä on minusta todella edullinen ja kuluttajaystävällinen hinta kotimaisesta, laadukkaasta luonnonkosmetiikasta. Varsinkin kun ottaa huomioon sen, että sarja on myös sertifioitu. FI-Natura -luonnonkosmetiikkasertifikaatti takaa tuotteiden korkean laadun. EKOPHARMAn kohdalla raaka-aineet ovat 95%-100% luonnollista alkuperää ja vieläpä jopa 60%-100% luomua! Animalian Leaping Bunny -tunnus puolestaan takaa sen, että EKOPHARMA ei tee minkäänlaisia eläinkokeita ja kaikki ihonhoitotuotteet sopivat myös vegaaneille, sillä ne eivät sisällä mitään eläinperäisiä aineosia. Suomalainen avainlipputunnus on myös iloinen asia, sillä tuotteet oikeasti kehitetään, valmistetaan ja pakataan Helsingissä. 




Yhden aarteen olin löytänyt EKOPHARMAlta jo viime keväänä. Herukka Kasvonaamio oli vieläpä sellainen tuote, että sen loppuminen jäi oikeasti jopa vähän kaivelemaan. Ei pelkästään se pehmeys ja kosteutus mitä se antoi iholle tuntuvasti joka ainoa kerta, vaan myös sen rauhoittava voima ärtyneelle ja punoittavalle iholle. Kävin naamion löytämisen aikaan ihon kanssani aika vaikeita taisteluita stressin ja vatsaongelmien vuoksi, joiden taustaa kerroinkin IBS-postaukseni myötä. Naamio osoittautui oikeaksi kultakimpaleeksi ärtyneelle iholle. Nyt kun tulin vihdoin hankkineeksi sitä uuden purkin, en enää aio päästää siitä näin pitkäksi aikaa irti. Paljastan jo nyt, että olen listaamassa parhaimpia kosteuttavia naamiota ja tuo Herukkanaamio on raivannut tiensä finaaliin. 

Isoimmista innostuksista sarjan suhteen on itselläni ollut kauniiden pakkausten, kotimaisuuden, luonnollisen alkuperän ja tehokkuuden ohella myös yksi aika merkittävä seikka. Osa teistä pidempään blogiani seuranneista jo varmaan arvaakin, mihin olen tulossa - No se tuoksu! Tuotteet tuoksuvat kerrassaan ihanilta; tuoreilta ja marjaisilta. Siinä oikeastaan iso syy siihen, miksi tämäkin Karpalo Kasvovesi sai minut pauloihinsa. Nimestään huolimatta tuoksu ei ole karpaloinen, vaan tämä tuoksuu itse asiassa minttuiselta ja kurkulta! Aloe veran ja karpalon lisäksi raaka-aineluettelosta löytyykin niin kurkku kuin piparminttukin. Tätä kun suihkauttaa iholle, virkistävä vaikutus on taattu! 




Mutta eihän kasvovesi ole tietenkään pelkkään virkistyskäyttöön, se taitaa olla monelle jo selvää. Kasvoveden käytöstä iholle on niin suuri hyöty, että se on tuote, jota en koskaan suosittelisi jättämään hyllyyn. Vuosien varrella olen pitänyt kasvoveden käytöstä pitkiäkin puheita asiakkaille ja on se kannattanut. Suurin osa asiakkaista tuli aikoinaan jopa kiittelemään siitä, että heidän ihonsa kunto oli kääntynyt niin paljon parempaan suuntaan kasvoveden käyttöönoton jälkeen. Kasvoveden ansiosta ihon pH tasapainottuu aina vesipesun jälkeen ja iho pysyy muutenkin kirkkaampana ja hyvinvoivana. Kasvoveden kosteutusvoimakin on merkittävä, varsinkin jos jaksaa taputella kasvoveden iholle. 

EKOPHARMAn Karpalo-linja on tasapainottava ihonhoitolinja, joka on suunnattu etenkin rasvoittuvalle iholle. Oma ihoni on tähän aikaan vuodesta pintakuiva sekaiho, mutta tätä kasvovettä suositeltiin minulle Hillassa, koska se tasapainottaa ihon toimintoja ja rauhoittaa tulehtunutta ihoa. Stressi ja suolisto-ongelmat ovat välillä heijastuneet iholle epäpuhtauksina, joten tämä kurkkuinen kasvovesi on ollut omiaan vahvistamaan ihon luontaista paranemisprosessia. 

EKOPHARMAlta löytyy myös kolme muuta ihonhoitolinjaa: ikääntyvälle iholle tarkoitettu Tyrni, pintakuivan sekaihon Vadelma sekä kuivalle ja herkälle iholle suunnattu Herukka, johon aikaisemmin mainitsemani rauhoittava naamio kuuluu. Itse yhdistelen sopivia tuotteita sieltä täältä. Esimerkiksi Vadelma-linjasta on tällä hetkellä käytössäni Tehokosteuttava seerumi, joten iho saa myös kosteutusta eikä tämä kurkkuinen kasvovesi ole iholleni liian vahva. Itse asiassa tämä jättää oikein kuulaan ja kosteutetun tuntuisen pinnan iholle - sen ihanan tuoksun lisäksi.

Karpalo Kasvovesi on saatavilla 250ml suihkepullossa hintaan 24,50 euroa. EKOPHARMAA löytää kosmetologeilta ja kauneushoitoloista kautta maan. Hillan verkkokaupasta pääsee myös tilaamaan EKOPHARMAn tuotteita. 

Onko teillä kokemuksia EKOPHARMAsta? Mitä muuten pidätte purkkien ulkonäöstä?











22 kommenttia:

  1. Ehkä noin nelisen vuotta sitten törmäsin EkoPharmaan ensimmäisen kerran jollain messuilla. Silloin tuotteiden ulkoasu oli hieman erilainen. Lakkakäsivoide oli aivan mielettömän hyvä. En tiedä löytyykö enää valikoimista. Tuotteiden ulkoasu on aika kiva, mutta melko tavanomainen. Toisaalta hyvä, ettei ole turhia krumeluureja lisäämässä kosmetiikkajätettä. En ole kovin paljon tutustunut tuotteisiin tänä päivänä, mutta onneksi hintataso ei ole liian kova. Tyrni-naamiota olen käyttänyt, mutta se ei ollut ihan niin hyvä kuin olisin toivonut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin näin aikoinaan ensimmäistä kertaa EKOPHARMAn tuotteita Lahdessa messuilla monta vuotta sitten. Silloin purkit näytti kyllä tosi erilaisilta ja muistaakseni tarjolla oli vain juuri noita mainitsemiasi Lakka-tuotteita, joista taisin itsekin ostaa ruskeassa lasipullossa olevan öljyn tai olikohan seerumi. Ei silloin tehnyt mitään sen suurempaa vaikutusta, mutta näiden vuosien aikana EKOPHARMA on kyllä ottanut ihan järjettömän harppauksen eteenpäin! Tuotteiden ulkoasu ei tosiaan edelleenkään viesti luksussarjasta, mutta yksinkertaisella ja raikkaalla tavalla purkit miellyttää kuitenkin omaa silmää :) Kuluttajan ei ainakaan tässä tapauksessa tarvitse maksaa extraa purkin ulkoasusta ja moni varmasti toivookin, että näin olisi.

      Poista
  2. Ekopharman tuotteet on aivan ihania! Multa löytyy Hilla, Tyrni ja Vadelma sarjojen tuotteita ja kaikki on olleet ihan loistavia. Ekopharman Tyrni shampoo sai mut uskomaan siihen, että luonnonkosmetiikan shampoot voivat oikeasti toimia mun hiuksissani, kun aiemmin minkään muun merkin shampoon pesuteho ei ole ollut riittävän hyvä omiin tarpeisiini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle kävi sama juttu hiustenhoidon osalta Laveran kanssa :D Kolmannet purkit jo käytössä shampoota ja hoitoainetta ja oon vieläkin vähän äimänä siitä, miten luonnonkosmetiikan pesutuotteet voikin toimia näin hyvin! Täytyy pitää nuo EKOPHARMAtkin mielessä ja antaa niillekin jossain vaiheessa mahdollisuus. Ensin aion kuitenkin varmaan kahlata ihonhoitopuolta enemmän läpi, kun sieltä löytyy niin paljon vaikka mitä ihania tuotteita :)

      Poista
  3. Tykkään hirmusti Ekopharmasta ja tämä kasvovesi on myös mun suosikki <3

    VastaaPoista
  4. Mä just kirjoitin Karpalo-sarjan aknegeelistä, jotka on aivan mahtava! Tätäkin pitäisi testata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä käydä kurkkaamassa sun postaus! :) Mä en ole muita Karpalo-linjan tuotteita testannut, kun enemmän kiinnostaa nuo muut linjat, mutta sitten jos iho alkaa taas pahemmin oikkuilemaan, se on toinen juttu :D Toivon tosin, että tää mun uuden vuoden tavoite kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista heijastuisi hyvällä tavalla myös ihoon ja se pysyisi kirkkaan sädehtivänä vuoden 2018, haha :D

      Poista
  5. Jostain syystä tämä sarja on jäänyt testaamatta mutta eiköhän siihen tule muutosta tänä vuonna. :) Kuulostaa kyllä tosi hyvälle tuotteelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä oikeasti hyvä valinta, jos kaipaa tasapainottavaa kasvovettä iholle :) Ja vaikka onkin rasvoittuvalle iholle suunnattu, niin ei ole yhtään kuivattava!

      Poista
  6. Nyt on pakko päästä kurkkaamaan tuota Hilla kauneushoitolaa, se kun on ihan vieressäni! Olen yrittänyt tutustua enemmän kotimaisiin tuotteisiin, sillä pääsen ehkä tekemään kauneus-swapin ulkomaalaisen nettikaverini kanssa :) Olisi kiva laittaa boksiin kotimaista luonnonkosmetiikkaa!

    xx Laura / Laurantaina Beauty Blog

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähän asutkin sitten hyvällä paikalla! :D Eikun Hillaan vaan visiitille! Tosin siellä pidetään kyllä hoitojen ajan ovet suljettuina, mutta nettisivuilta löytyy ns. shoppailuajat, jolloin voi mennä tutkailemaan valikoimaa:

      "Tuote- ja lahjakorttiostot voit tehdä shoppailutunneillamme tiistaisin klo 16-17, keskiviikkoisin klo 17-18 ja torstaisin klo 12-13, sopimuksen mukaan tai omassa verkkokaupassamme."

      EKOPHARMA on kyllä ehdottomasti tutustumisen arvoinen kotimainen luonnonkosmetiikkasarja. Voisin itsekin kuvitella vieväni tuotteita tuliaisina ulkomaisille ystäville :) Toivottavasti kaverisi tykkää, jos päädyt sujauttamaan boksiin Ekopharmaa! Hillasta varmasti saa hyvät vinkit best sellereistä :)

      Poista
  7. Mun niin tekis mieli päästä testaan sitä tyrni-linjaa mutta nyt on niin paljon tuotteita joulukalentereista että täytyy malttaa odottaa että ne loppuu... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyrni-linja houkuttelee täälläkin! Oon lukenut monelta bloggaajalta kunnon ylistystä siitä silmänympärysvoiteesta, joten odotukset on TODELLA korkealla :D Saa nähdä miten toimii mulla, kun kohtapuoliin korkkaan senkin käyttöön.

      Tule ihmeessä kertomaan, mitä kaikkea sun käyttöön päätyy, kun joulukalenterin purkit on käytetty :) Vinkkejä otetaan aina vastaan!

      Poista
  8. Kuulostaa ihanalta tuotteelta! Tykkään hirmuisesti juuri tällaisista raikkaista kasvovesistä. Yksi oma suosikki EkoPharmalta on tyrni-tehonaamio hiuksille. Tekee aivan ihanan silkkisen ja hoidetun lopputuloksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on nimenomaan raikastava isolla ärrällä :D Vähän jopa viilentää ihoa, mutta ei liikaa. Ja hei, kiitos vinkistä Tyrni-hiusnaamion suhteen! Ehdottomasti pistän korvan taakse :)

      Poista
  9. Ei ole vielä kokemuksia, mutta moni kavereista on kehunut! Veikkaisin, että itselle passaisi juuri Vadelma-sarja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on nyt käytössä Vadelma-sarjasta se Tehokosteuttava Seerumi ja sekin on ihana :) Pakko kokeilla myös Vadelma-kasvovesi jossain vaiheessa, sekin kuulostaa hyvältä. Jos päädyt kokeilemaan Vadelma-tuotteita, tulehan kertomaan mitä tykkäilet! :)

      Poista
  10. Siis mä en ymmärrä miten Ekopharma on edelleen jäänyt multa testaamatta! Aiemmin ohitin sen vähän tylsän oloisena sarjana, mutta nyt jo varmaan vuoden ajan olen lukenut siitä niin hyviä arvosteluja että ostoslista olisikin ihan tuhottoman pitkä. Hupsista! No, jos tänä vuonna korjaisi asian :) Tämä kasvovesi kuulostaa tosi kiinnostavalta, Herukka-naamiosta puhumattakaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin tiedän, mitä tarkoitat! :D Välillä sitä lukee suitsutusta joistain sarjoista kuukausia ellei jopa vuosia, ennen kuin itse lopulta saa aikaiseksi tarttua tuotteisiin. Mutta no, silloin ainakin on jo päässä muotoutuneet selvät sävelet, mitä tuotteita haluaa ehdottomasti testata :) Mä suosittelen ainakin Herukka-naamiota ja tätä! <3

      Poista
  11. Ekopharman vadelma-sarjasta putsari ja kasvovesi käytössä �� Tykkään kyllä ihan mielettömästi! Herukka-sarjasta käytän silloin tällöin öljyä, välillä taas vaihtelen lumenen lähde-sarjan geelillä. Löysin ekopharman kauneudenhoitolastani ja se on kyllä jäänyt pysyvästi käyttöön. Oon tajunnu, et ihoni kaipaa enemmänkin öljyä kuin rasvaa, kun on niin kuiva, etenkin näin talvella! ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, että Ekopharma on ihastuttanut sielläkin! :) Ja joo, öljyt on kyllä aivan kultaa iholle, etenkin näin talviaikaan!

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!