Postaus sis. *mainoslinkkejä

Jälleen on aika hypätä sellaisen aiheen pariin, josta luulin, etten ikinä blogissa puhuisi. Luonnonkosmetiikkaahan blogini kyllä pursuaa yllin kyllin, mutta vielä viime kevääseen saakka olin lähes satavarma siitä, etten tulisi koskaan löytämään luonnonkosmetiikan apajilta ripsiväriä, hammastahnaa tai hiustenhoitotuotteita. Oikeastaan voin sanoa, että tänä vuonna olen löytänyt ne kaikki, vaikka tuota kyseistä ripsiväriä en ole blogissa vielä paljastanutkaan. 

Hiustenhoitotuotteista ja hammastahnasta kuitenkin intoilin jo aiemmin keväällä, eikä kumpikaan niistä jäänyt hetken huumaksi. Hammastahnaa olen käyttänyt tämän vuoden aikana jo kolme tuubillista, ja Laveran shampoon ja hoitoaineenkin käytin tipalleen loppuun saakka. Ja mitäs sitten kävikään; huomasin tuotteiden loputtua niiden tehneen hiuksilleni niin hyvää, että halusin jatkaa niiden käyttöä! Siis minä, temppuilevien hiusteni kera, jäin oikeasti koukkuun luonnonkosmetiikan shampooseen ja hoitoaineeseen. Ihmeiden aika ei selvästikään ole ohi.



I love me-messuilla olin aikeissa ostaa Laveran osastolta uudet purkilliset nimenomaan *Gloss & Bounce -shampoota ja *hoitoainetta, mutta juuri ne olivatkin jääneet messuilta pois, koska olivat päässeet suuren suosion vuoksi tilapäisesti loppumaan. Laveralta kuitenkin suositeltiin vaihtoehtoisesti testaamaan *Repair Care -shampoota ja *hoitoainetta. Siinä kohtaa minulla heräsi pienimoinen epäilys - taas jälleen kerran. Vihdoinkin löydettyäni sopivat tuotteet, en uskonut, että millään voisi käydä niin, että peräjälkeen olisi samat lottovoitto-fiilikset toisten tuotteiden kanssa. Ylipäätään korjaavien tuotteiden suhteen on aina omissa hiuksissani se vaara, että ne latistavat hiuksia liikaa. Paksu, taipuisa ja helposti pörrööntyvä hiuslaatuni kyllä rakastaa syväkorjaavia tuotteita muuten, koska ne tuovat hiuksiin sitä kaivattua pehmeyttä ja kosteutusta. Mutta valikoin korjaavat ja elvyttävät hiustuotteet aina todella tarkkaan, koska kaikki niistä eivät todellakaan toimi omissa hiuksissani.

Repair Care -linja lupaa hoitaa kuivia ja vaurioituneita hiuksia ja vahvistaa hiusten rakennetta luomu ruusukukkaisveden ja herneproteiinin avulla. *Hoitoaine lupaa hiuksille myös sileyttä. Molempien tuotteiden kerrotaan sopivan ohuille hiuksille, joten olinkin aika ihmeissäni, että tehot riittivät myös paksuun ja pitkään tukkaan! Sillä kyllä, nyt oikeasti sattui niin järjettömän hyvä tuuri, että "lottovoitto" osui kohdalle toistamiseen. Pidän näistä tuotteista ehkä jopa hippasen enemmän kuin Gloss & Bounce -linjan tuotteista. Nämä tuntuvat hoitavan hiuksia vieläkin enemmän, vaikka molemmat kyllä tekevät hiuksista ihanan pehmeät, kiiltävät ja helposti käsiteltävät. Tuoksu on tuotteissa tottakai myös ihanan laveramainen; makeahko ja hedelmäinen siis! Iso tykkäys näillekin. 


Laveran Repair Care -shampoo ja hoitoaine ovat NaTrue -sertifioituja ja vegaanisia, hinnaltaan noin 8,95 euroa kappaleelta. Tuotteet saatavilla muun muassa *Hyvinvoinnin Tavaratalosta ja *Biodellystä.


Oletteko te testanneet Laveran hiustenhoitotuotteita tai onko Lavera tuttu muuten? 













14 kommenttia:

  1. Parhaillaan Laveran shampoo käytössä, tuo samainen taitaa olla mikä kuvissa :)

    VastaaPoista
  2. On tullut käytettyä useampiakin Laveran ihonhoitotuotteita, mm. Firming-sarjan sy-voidetta, päivävoidetta ja nykyään valikoimasta poistunutta seerumia. Suosikkishampoo on sekin Laveralta, ennen nimeltään Sensitive, nyt uudistuksen myötä ilmeisesti tuo Basis Sensitiv Moisture & Care, tykkään kun sopii hyvin kuivalle päänahalleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sullakin on aikamoinen lista kokeiltuja tuotteita! Kiva, että on toimineet. Laveran tuotteissa on kyllä harvinaisen hyvä hinta-laatusuhde :)

      Poista
  3. En ole vielä testannut Laveran tuotteita, mutta tämän myötä nämä lähtevät ehdottomasti testiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, testaa ihmeessä! Mä oon vieläkin ihan ihmeissäni siitä, miten nämä voi toimia mun hiuksissa niin hyvin! :D

      Poista
  4. Lavera on ainoa luonnonkosmetiikan tuotemerkki, josta ei ole mitään huonoa sanottavaa. Voisinkin testata tätä shampoota, hiukseni ovat vähän nirsot eri tuotteille.
    Ihanaa joulukuun alkua Mia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun aloin miettimään, niin eipä taida itselläkään olla Laveralta kokeiltuja tuotteita, joiden kanssa olisi jäänyt harmittelemaan toimimattomuutta :) Suosittelen ehdottomasti tätä paria, jos hiustenhoitopuoli on vielä testaamatta!
      Ja kiitos samoin, ihanaa alkanutta joulukuuta! <3

      Poista
  5. Ehkäpä voisinkin seuraavaksi hiustuotteiksi hankkia jotain Laveralta :) Ja mitä, oliko nämä näin edullisia? Olin jotenkin kuvitellut näiden maksavan n. 15 € / tuote :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano, hinta on hullun halpa :D Mä itse asiassa tilasin just uudet purkit näitä!

      Poista
  6. Hyvä postaus: Laveraa tuli mulle juuri testereinä ja tykkään, mahtava hinta-laatusuhde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kiva kuulla, että postaus oli mieleinen :) Ja tosi kiva, että Laverakin on tuntunut jo heti alkuun sopivan. Itse ainakin liputan näiden ja Laveran puolesta muutenkin; hinta-laatusuhde on todellakin loistava.

      Poista
  7. Huippua, etsinnässä hyvä luonnonkosmetiikan hiustenhoitoaine. Tää menee testiin :) meillä vielä kaiken lisäksi myydään lähi S-marketissa näitä Laveran tuotteita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja kiitos kommentista! :) Laveran shampoot ja hoitsikat on ainoita, jotka on mun haastavalle hiuslaadulle sopineet, joten todellakin uskallan suositella näitä! Nämä vetää vertoja jopa ihan normishampoille! Gloss & Bounce -linja on myös Laveralla hyvä. Linkitinkin niihin tuossa postauksessa :) Toivottavasti nämä toimii sullakin!

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!