Vuoden lähestyessä loppuaan sitä tulee usein käyneeksi mielessään läpi päättyvää vuotta ja kaikkea mitä se on tuonut tullessaan. Samalla uutta vuotta kohtaan nousee uusi toivo. Vaikka jokainen päivä onkin uusi, kokonaisessa vuodessa piilee paljon enemmän mahdollisuuksia. Mitä kaikkea 365 uutta päivää voivatkaan tuoda mukanaan? Monella on tapana tehdä uudenvuoden lupauksia ja asettaa itselleen jokin tärkeä tavoite, joka vie kohti parempaa oloa, elämää ja arkea. Lupaukset voi asettaa myös lempeämpään muotoon, joista on helpompi pitää kiinni. Voi miettiä, mitkä pienet teot ja askeleet tekisivät omasta arjesta ja tulevasta vuodesta paremman. Itse listasin 7 vinkkiä, jotka aion muistaa tulevana vuotena, jotta arki tuntuu toimivammalta ja elämä kokonaisvaltaisesti paremmalta.


1. Keskity yhteen asiaan kerrallaan. Aamuisin voi kaataa päälleen suuren stressiryöpyn sillä, että alkaa ensimmäisenä miettimään miten pitkä lista asioita tälle päivälle onkaan hoidettavana. Kuitenkin sen sijaan, että miettii kymmentä asiaa samaan aikaan, on paljon huojentavampaa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan ja unohtaa siksi aikaa muut listalla olevat askareet. Tällöin asiat tulevat tehtyä huomaamatta paitsi vaivattomammin ja nopeammin, myös rennommalla mielellä! 

2. Toteuta jokin asia, jota olet miettinyt jo pitkään. Uusi vuosi on loistava tilaisuus toteuttaa jokin pidempiaikainen haave, joka edellisenä vuonna jäi vielä ajatuksen tasolle. Oli kyse sitten suuremmasta unelmasta tai pienestä haaveesta, aseta esimerkiksi kalenterisi väliin tai työpöydällesi pieni lappu, kuva tai esite, joka muistuttaa sinua jollain tapaa asiasta, jonka olet palavasti halunnut toteuttaa jo pidempään. Näin muistat tuon asian päivittäin ja mielesi ottaa niin tiedostamatta kuin tiedostaen pieniä askeleita sitä kohti. Jokin päivä huomaatkin ottavasi sen suurimman ja ratkaisevan askeleen!


3. Pyri elämään hetkessä. Yksi elämän suurimmista virheistä on elää liiaksi menneessä tai ajatella vain kauaskantoisesti tulevaisuuteen. Jos stressaa liikaa tulevaa, tulee haalittua itselleen myös turhia murheita, joista suurin osa ei koskaan edes toteudu. Kun keskittyy kuluvaan hetkeen, on helpompi hengittää ja parempi olla. Tässä hetkessä ei tarvitse selvitä huomisesta, ylihuomisesta tai seuraavasta viikosta. Tämä hetki on ainoastaan tämä hetki. 

4. Usko itseesi. Mikään asia elämässä ei ole saavuttamatonta, kun uskoo tarpeeksi itseensä. On normaalia epäröidä, epäillä ja kyseenalaistaa välillä itsensä, omat taitonsa ja mahdollisuutensa elämässä. Mutta jos jatkuvasti epäilee itseään, moni asia jää saavuttamatta. Sinäkin pystyt, kun tarpeeksi uskot. Kaikki lähtee itsestä. Kun oma usko on tarpeeksi vahva, ympärillä olevat asiat alkavat tapahtua sitä mukaillen. Tämä asia kannattaa ehdottomasti testata, vaikka kuinka epäilisi! 

5. Toimi sydämestäsi käsin. Järkiratkaisuja ei tarvitse unohtaa kokonaan, mutta kaikkein kauneimmat päämäärät löytää, kun toimii sydämestä käsin. Sydän tietää aina ja johdattaa sinne, mikä on oikea polku. Sydämestä tehtyjä ratkaisuja ei tarvitse katua jälkikäteen, kun taas järkiratkaisut saattavat näyttää päällepäin hyvältä, mutta tuntua tyhjyytenä sisimmässä. Sydäntä kuunnellen tehdyt ratkaisut saavat oman olon levolliseksi. Ne voivat joskus saada ulkopuoliset kummastelemaan, mutta tärkeintä on, että niiden ratkaisujen kanssa sinun on hyvä olla ja elää. 


6. Ole oma itsesi. Vain olemalla oma itsesi sinun on mahdollista elää sinun näköisesi elämä ja löytää elämääsi ihmisiä, jotka aidosti pitävät sinusta juuri sellaisena kuin olet. Unohda heidät, jotka yrittävät ohjailla elämääsi ja saada sinut epäröimään itseäsi. Sen sijaan älä koskaan unohda, kuka pohjimmiltasi olet. Maailmassa on vain yksi versio sinusta ja siksi olet arvokas juuri sellaisena kuin olet. 

7. Päästä irti. Vapaudu turhista energiasyöpöistä päästämällä irti niin ajatusmalleista, tavaroista kuin ihmisistäkin, joiden läsnäolo ei enää tunnu elämässäsi hyvältä. Keskity niihin, jotka stressin ja ahdistuksen sijaan saavat olosi tuntumaan levolliselta, rennolta ja hyvältä. Irtipäästäminen on voi olla alkuun vaikeaa, mutta lopussa se poistaa painavan taakan harteiltasi ja vapauttaa.


Näiden lisäksi kannattaa tottakai panostaa hyviin yöuniin, terveelliseen ruokavalioon ja säännölliseen liikkumiseen. Mutta niin, senhän meistä jokainen jo tiesikin...


Haluatko tietää hyvinvointisi todellisen tilan? 

Jos uskaltaa leikkimielisesti katsoa totuutta silmiin, Askelterapian 6 kysymyksen Hyvinvointitestin tekemällä saa selville oman hyvinvoinnin todellisen tilan. Kaikkien testin tehneiden kesken arvotaan 100€ arvoinen lahjakortti Askelterapia-verkkokauppaan, josta on mahdollista tilata tuotteita hyvinvoinnin ja terveellisemmän arjen tueksi. 

Testin voi tehdä täällä.

Oma testitulokseni oli yllättäen "Olet stressipesäke!" - No, en enää ensi vuonna...


Onko teillä tapana tehdä uudenvuoden lupauksia? Tuoko uusi vuosi teille mukanaan myös toivoa? 
Jos teitte testin, kertokaahan mitä tuli tulokseksi! 










*Yhteistyössä Sabora Pharma.

12 kommenttia:

  1. Kerrankin ihan käyttökelpoisia vinkkejä tähän vuoden alkuun! Painoon ja ruokaan liittyviä ei jaksa edes vilkaista :D Tuo yhden asian tekeminen kerrallaan helpottaisi kummasti arjen rullaamista,miksi ihmeessä sitä kasaakin itselleen (ja omalletunnolleen) aina liikaa.

    Harvemmin olen tehnyt lupauksia vuoden vaihtuessa, mutta tuota unelmaa voisi ainakin lähteä miettimään. Ehkäpä, kun jokin pienikin unelma toteutuu, niin uskaltaisi haaveilla vähän suuremmista :)

    Kiitos näistä vinkeistä ja kauniita kuviasi on aina ilo katsella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihanaa kuulla, että vinkit tuntui itselle sopivilta! :)

      Joo, pienien haaveiden toteuttamisesta on hyvä aloittaa, jos ei vielä uskalla isojen unelmien kimppuun käydä :D Mulle itselle unelmat on oikeastaan pienestä tytöstä lähtien olleet voimavarana ja oon jaksanut unelmoida suuristakin asioista. Ensimmäinen unelma toteutui jo silloin 16-vuotiaana, kun pääsin lähtemään Jenkkeihin, vaikka se tuntui aivan mahdottomalta ajatukselta siihen aikaan ja sain vuosia kuulla, ettei se tulisi koskaan onnistumaan. Mutta onnistuipa, kun jaksoin uskoa, uskoa, uskoa, enkä päästänyt siitä irti! Kirjoitin tuosta muuten toissakesänä blogissakin: http://www.beauty-highlights.fi/2016/07/goodbye-finland-hello-america.html

      Kiitos vielä kommentista ja toiveita toteuttavaa Uutta Vuotta sulle, Salla! <3

      Poista
  2. Stressipesäke täälläkin. Mä en oo aiemmin oikeen innostunu uuden vuoden lupauksista, ne ei kellään koskaan oikeen tunnu pitävän, lukiossa tein aina uuden jakson lupauksia (teen tehtävät ajoissa enkä jätä vikaan iltaan, luen kokeisiin pitkin jaksoa) eikä ne oikeastaan koskaan pitäneet. Tänä vuonna aattelin kuitenkin luvata itselleni ihan omaa aikaa. Kesä meni opintojen kanssa, joululomakin vähäsen, ja todennäkösesti ens viikko myös, kun pitää lopputentteihin lukea. Keväällä pitäisi valmistua kandiksi, joten se oman ajan ottaminen tulisi todellakin tarpeeseen, etten (taas) vedä itteäni piippuun :> Sun blogi on kyllä ihan mahtava btw!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ajattelen vähän samalla lailla, etten jaksa tehdä uudenvuoden "lupauksia", vaan enemmänkin ehkä otan jonkun uuden moton ensi vuodelle tai listaan asioita, joita HALUAN toteuttaa, eikä niin, että niissä kaikuu se "pakko", josta on pidettävä kiinni ja josta ei saa lipsua. Sellaiset lupaukset on just niitä, jotka jättää jo tammikuussa taakseen ja unohtaa heti. Tuo oman ajan lupaaminen itselle kuulostaa hyvältä! Stressipesäkkeenä siitä voi olla vaikea pitää välillä kiinni, mutta jos yrittäisi vaikka ajatella juuri sen kautta, että "haluaa antaa" itselle sitä omaa aikaa ja on sen ansainnut! Yksi asia, minkä olen tänä vuonna oppinut, on se, että levähdystauon jälkeen sitä on niin paljon tuotteliaampi ja ajatukset on kirkkaampia. Saa heti paljon enemmän aikaan ja hyvällä mielellä!

      Ja hei, isot onnittelut valmistumisesta jo nyt! Ihan mahtavaa, että sulla on ensi keväälle heti noin mahtava juttu toteutumassa kuin valmistuminen. Sekin on yhdellä tavalla uuden aikakauden alku :) Paljon tsemppiä sulle lopputentteihin! Viimeinen rutistus ja se on sitten siinä <3

      PS. Voi että, miten ihanaa kuulla, kiitos! Sait mut niin iloiseksi. Tosi kiva, että oot lukenut mun blogia niin monet vuodet ja vielä jaksat pysyä mukana! :)

      Poista
  3. Terkkuja toiselta stressipesäkkeeltä! Ihana postaus, tästä tuli hyvälle mielelle! ❤ oikein mukavaa uutta vuotta Mia ❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ihanaa kuulla, kiitos! <3 Ja kiitos samoin; paljon ihania asioita vuodelle 2018! :)

      PS. Ensi vuodelle lasketaan niitä stressitasoja! ;)

      Poista
  4. Stressipesäke täällä hei! Eikä varmaan helpota, että ensi vuosi alkaa ylennyksenä esimieheksi :o :D
    Kepa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa nyt tässä kommenttiketjun perusteella olla oikea stressipesäkeryhmän kokoontuminen! :D Täytyykin pitää blogi päivitettynä miten oma projekti stressin minimoimisen suhteen edistyy vuoden varrella ;) Koska se jos mikä on itselläkin yksi ensi vuoden tavoitteista ja näiden 7 vinkin olisi tarkoitus vähentää stressiä ihan huomaamaatta :D

      Ja wau, onneksi olkoon! <3 Tuostahan on mahtava aloittaa uusi vuosi! Toivotaan, että stressitasot ei kuitenkaan siitä nouse, vaan uusi asema toisi myös paljon hyviä juttuja mukanaan, jotka osaltaan ehkä jopa vähentäisi stressiä :) Muistat vaan pitää huolta myös itsestäsi kaiken hektisyyden keskellä (paraskin puhuja täällä...)!

      Onnellista Uutta Vuotta, Kepa! :)

      Poista
  5. Hyviä vinkkejä, hyvää uutta vuotta Mia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Eeva! :) Kiva, jos löysit vinkeistä hyödyllisiä myös itselle!

      Poista
  6. Loistavia vinkkejä! Täällä juurikin tehdään tuota viimeistä vinkkiä kaikilla osa-alueilla. :)
    Ihanaa alkanutta uutta vuotta Mia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marina! <3 Samoin sulle, kaikkea ihanaa tälle vuodelle!

      Ps. Vinkki numero seiska saa olon kumman kevyeksi :D

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!