Jos pitäisi nimetä markettisarjoista kolme omaa suosikkia, yksi niistä olisi ehdottomasti Rimmel. Olen elämäni aikana kahlannut lähes kaikki markettisarjat aika perusteellisesti läpi ja Rimmel on onnistunut yllättämään monesti. Vaikka pakkaukset ovatkin aika tavallisia markettikosmetiikalle eivätkä erityisesti sykähdytä, tuotteiden laatu on yllättävän hyvä. Esimerkiksi mattapunat ovat markettimaailman parhaimmistoa ja huulipunat ylipäätään laadukkaan oloisia. Lisäksi sarjan Lasting Finish -puuteri ja peitevoide ovat ehdottomasti testaamisen arvoisia, jos haluaa löytää kyseiset tuotteet markettien valikoimasta. Rimmelin ripsivärejä en myöskään unohtaisi! 

Nyt Rimmeliltä on ilmestynyt kolme upeaa luomiväripalettia, jotka kieltämättä ovat saaneet jopa minutkin innostumaan, vaikka nykyään huomaankin sutaisevani aika lailla samoja sävyjä luomilleni päivittäin. Parikymppisenä taiteilin vaikka minkälaisia silmämeikkejä rohkeammillakin sävyillä, mutta nykyään haluan, että silmämeikki on jollain tavalla hallittu eikä liikaa huomiota herättävä. Tavallaan haluan korostaa silmiäni niin, ettei itse luomiväri olisi pääosassa, jos ymmärrätte mitä tällä tarkoitan? Minulla ei tänä päivänä ole luomiväri niinkään se katseenkiinnittäjä, vaan oikeastaan huulipunasävyt ovat niitä, joita tykkään vaihdella päivittäin. Silmämeikin pidän aika lailla samantyyppisenä päivästä toiseen, vaikka toki rajaussävyjä välillä vaihtelen ja juhlavampiin tilaisuuksiin pyrin kokeilemaan jotain vähän erilaista kuin arkena.


Arkimeikissä tykkään käyttää luomilla maanläheisiä sävyjä. Suosikkejani ovat kylmät vaaleanruskeat sävyt ja "lämpiminä päivinä" kullanruskeat sävyt, jotka taittavat pikkuisen vihreään tai pronssiin. Rimmelin Magnif'Eyes uutuuspaleteista sekä Nude Edition ja Blush Edition sisältävät molemmat monia arkimeikkiinkin sopivia sävyjä. Smoke Edition -paletissa on mielestäni loistavat sävyt juhlakauteen, sillä siitä löytyy paljon hohtoa, hopeaa ja upea keskiyön sininen sävy. Mustalla saa myös oikein intensiivisen varjostuksen, jos haluaa loihtia sumuisen smoky eyes -silmämeikin. Kaikissa paleteissa on helmiäis-, matta- ja glittersävyjä, joten niillä saa helposti vaihtelevuutta silmämeikkiin. Parasta näissä paleteissa on ihanien sävyjen lisäksi kuitenkin se, että laatu on erinomainen: koostumus levittyy luomelle helposti ja sävyt ovat oikeasti pigmenttisiä ja pysyviä. Siispä plussat Rimmelille, jälleen kerran. 

Rimmel Magnif'Eyes -palettien suositushinta on 14,90 euroa. Paletit sisältävät 12 toisiinsa sopivaa sävyä ja kaksipäisen siveltimen. Rimmeliä saa myös elevenin verkkokaupasta, jossa Cyber Mondayn kunniaksi saa 10€ alennuksen jokaisesta 50€ ostoksesta

Oletteko te tutustuneet näihin uutuuspaletteihin? Mikä paleteista olisi eniten mieleenne?









*Tuotteet pr-malleja. Sisältää mainoslinkin. 

13 kommenttia:

  1. Onpa kauniita paletteja, tykkäisin ehkä ylimmäisestä eniten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nämä on ihania! Ei ehkä uskoisi, että on Rimmelin, jos ei näkisi paletin kantta. Laatu on oikeasti tosi hyvä :)

      Poista
  2. Mä en olekaan näitä vielä nähnyt, mutta sävyt ovat kivan neutraaleja. Ostin juuri monen kehuman Maybellinen Nudes paletin, joka tällä hetkellä täyttää nudemeikkihimoni :D

    VastaaPoista
  3. Enpä muista, koska olisin hankkinut Rimmelin kosmetiikkaa... Näistä paleteista itse päätyisin varmaan Blush Edition-palettiin, upeita sävyjä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blush on kyllä kaunis, toinen mun suosikeista tuon Nuden lisäksi <3 Mä suosittelen ehdottomasti tutustumaan Rimmeliin, jos metsästää hinta-laatusuhteeltaan hyvää markettikosmetiikkaa. Postauksessa tulikin jo lueteltua omia lemppareita :)

      Poista
  4. Rimmelin luomivärejä ei ole juurikaan tullut käytettyä, vaikka markettimeikeistä tykkäänkin. Niiden laatu ei ole ollut kovin kummoinen, mutta ehkä nyt on tullut muutosta parempaan suuntaan. Olen ainakin nähnyt joitakin hyviä arvioita Youtuben puolella juuri näistä MagnificEyes-paleteista. Suosikkini olisi Blush-paletti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosia sitten taisin itsekin omistaa jonkin Rimmelin luomivärin, eikä silloin niin erityisemmin sykähdyttänyt muakaan. Näissä paleteissa on kuitenkin todellista potentiaalia! Rimmelin pisteet nousussa :D

      Poista
  5. Minulla on nuo kaksi alimmaista palettia ja täytyy kyllä sanoa, että aivan ihania ovat!
    Mukavaa alkanutta viikkoa Mia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nämä läpäisivät testin! Kiitos, energiaa sinnekin sateiseen viikkoon <3

      Poista
  6. Näissä on taidettu hakea inspiraatiota yhdeltä toiselta brändiltä, mutta eipä sillä, kivan näköiset paletit! Blush Edition miellyttää kovasti värimaailmansa puolesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tuli sama mieleen :D Onneksi pakkausrasia on kuitenkin erilainen, vaikka sävyt samankaltaisia ovatkin. Laatu on näissä kyllä oikeasti tosi hyvä!

      Poista
  7. Onpa kauniit sävyt! Minulla ei taida olla yhtään Rimmelin luomiväriä, IsaDoraa löytyy sitten muutama... :D Noista valitsisin Blush-paletin.

    VastaaPoista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!