Moni kehuu kuivashampoita arjen pelastukseksi ja osa lokeroisi ne jopa korvaamattomien hiustuotteiden kategoriaan, mutta jos totta puhutaan, minulle niiden loistokkuus ei ole koskaan oikein avautunut. Jos hiukseni ovat olleet likaiset, ei kuivashampoo ole koskaan pelastanut minulla tilannetta niin, että olisin jäänyt sille kiitollisuudenvelkaan. Pikemminkin olen ajatellut, että tuote vie minulla vain turhaan hyllytilaa ja pitäisikin jo siivota pullo pois muiden tieltä. 

Kunnes vihdoin ja viimein vuosien jälkeen, koin jonkinlaisen valaistumisen tuotteen suhteen. En ajatellutkaan sitä enää shampoopesun korvaajana ja likaisten hiusten pelastustuotteena, vaan tajusin, että sen potentiaali piileekin volyymin luojana ja tyvikohottajana. Tämän ymmärrettyäni aloin testaamaan kuivashampoita uudella innolla kesän alussa. Nyt olen valmis esittelemään kolme kuningatarta, jotka ovat useamman pullon joukosta erottuneet todella positiivisesti. 


Tigin Bed Head Oh Bee Hive! -kuivashampoo oli näistä se, joka sai minut muuttamaan mieleni kuivashampoista ja katsomaan niitä uudella tavalla. Ostin pullon jo kauan sitten, mutta koska en tosiaan aiemmin tajunnut kuivashampoiden todellista potentiaalia, tämä jäi keräämään pölyä kylpyhuoneen hyllylle. Kun ystäväni vieraili Amsterdamista luonani, hän lainasi lakkaa luodakseen tuuheutta hiuksiinsa. Kysyin häneltä, että mitäs lakkaa käytitkään, tuoksuu niin hyvältä. Vastaus oli Tigin kuivashampoota. Nähtyäni mitä lakka teki hänen hiuksilleen, kokeilin tuotetta ikäänkuin tuuheuttavana lakkana - ja sehän toimi! Varsinkin kesän kiharakampauksissa tällä sai niin ihanan muhkeat hiukset, että sen jälkeen mieleni muuttui kuivashampoista täysin. Miksi enää ostaa erillisiä tyvikohotus-tuotteita, kun kuivashampoo on monikäyttöisempi ja hoitaa homman jopa paremmin kuin perinteisemmät hiuspuuterit? 

Tigin jälkeen innostuin testaamaan myös KEVIN.MUPRHY:n DOO.OVERia, joka on itseasiassa kolmen eri tuotteen yhdistelmä. Pinkki pullo yhdistää hiuspuuterin, kuivashampoon ja hiuslakan. Tämän tuotteen suhteen odotukseni olivat jo alusta saakka korkealla, sillä olen ollut KEVIN.MUPRHY:n tuotteisiin aiemmin todella tyytyväinen. Sarjan shampoot ja hoitoaineet ovat pitäneet haastavan hiuslaatuni erittäin tyytyväisenä ja blogistani löytyykin useampia arvioita sarjan tuotteista. Etenkin REPAIR.ME -kaksikko oli herkkua hiuksilleni! Kuivashampookaan ei tuottanut pettymystä, vaan parabeeniton hiussuihke onnistuu tuomaan hiuksiin ilmavaa rakennetta, tuuheutta ja kevyttä pitoa. DOO.OVER antaa mattamaisen lopputuloksen ja sisältää myös patsuliöljyä, joka tasapainottaa hiuspohjan pH-tasoa. 


Viimeisimpänä, mutta ei kylläkään vähäisimpänä: Revlon Professionalin UniqOne kuivashampoo. Joku saattaa muistaa vuosien takaisen postaukseni sarjan hoitosuihkeesta, jonka jälkeen olin äärimmäisen myyty. Kuten sarjan hoitosuihke, myös kuivashampoo lupautuu kymmeneen eri tehtävään: Se puhdistaa hiuksia ilman vettä, raikastaa ja elävöittää hiuksia, imee itseensä ylimääräistä öljyä, pidentää hiusvärin kestoa, antaa raikkaan tuoksun, tuuheuttaa, pitää kampauksen parempana pidempään, tarjoaa luonnollisen viimeistelyn, jättää jälkeensä mahdollisimman vähän jäämiä ja on helppo käyttää. UniqOne -kuivashampoo on tästä kolmikosta kaikkein raikkain tuoksultaan, joten joten jos arastelet vahvempia tuoksuja, suosittelen tätä. Suihkeen käyttövinkit löytää UniqOnen nettisivuilta

Tuotteiden hinnat: Tigi Bed Head Oh Bee Hive! -kuivashampoo 238ml 22,50 euroa,  KEVIN.MURPHY DOO.OVER 250ml noin 25 euroa, UniqOne kuivashampoo 300ml 18,50 euroa. 

Jälleenmyyjät: KEVIN.MUPRHY -jälleenmyyjät löydät täältä, Revlon Professional -tuotteita (myös Uniq-One) saa ainakin Parturi-Kampaamo Revolution Hairista. Tigin tuotteita löytää Stockmannilta, Sokoksilta ja useista eri verkkokaupoista, kuten vaikkapa eleveniltä.

Alevinkit: Stockmannilla on tällä hetkellä kanta-asiakastarjous Tigi Bed Head Oh Bee Hive! -kuivashampoosta ja Tigin tuotteista on moni muukin hyvässä kantistarjouksessa. Verkkokauppa elevenillä on kaikki hiustuotteet 15% alennuksessa lauantaihin 23.9. saakka, koskee siis myös UniqOne:n tuotteita

Mitäs mieltä te olette kuivashampoista: turhia vai tarpeellisia? Satsaatteko muuten hyviin hiustuotteisiin?









*UniqOne, Kevin.Murphy ja Argan Care -harja pr-malleja, Tigi oma ostos.
Postaus sisältää mainoslinkkejä.

12 kommenttia:

  1. Mä puolestaan vihaan kuivashampoon tuuheuttavaa tehoa :-D Kaipaan kuivashampoota just likasten hiusten pelastukseks, onkohan olemassa edes sellaista joka veisi vain likaisen ulkonäön pois?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän, koska eikös kuivashampoot ole just nimenomaan kehitetty siksi, jotta voisi skipata sen shampoopesun ja pelastaa likaiset hiukset :D Mulla vaan ei siihen tarkoitukseen nappaa kuivashampoot juuri yhtään, koska mun likaisista hiuksista tulee kahta kauheammat, jos alan kuorruttamaan niitä kuiviksella :D Tykkään käyttää kuivashampoita enemmänkin just tyveen tai kiharakampauksen lisätuuheuttajina, vaikka omat hiukset ei kyllä muuten tuuheuttavia tuotteita tarvitse, kun on paksut muutenkin. Perinteisinä shampoina en voisi harkitakaan tuuheuttavan linjan tuotteita tai hiuksista tulisi kunnon harakanpesä :D

      Eikös muuten ne "huonot", ns. toimimattomat kuivashampoot ole just sellaisia, jotka vaan vie likaisen ulkonäön pois puuteroimalla rasvaisuuden, mutta ei silti hirveästi tuuheuta? En tiedä, mutta sellainen käsitys mulla on ollut :D

      Poista
    2. Täytyy hieman perehtyä näihin "huonoihin" kuivashampoisiin :-D Tähän mennessä oon nimittäin testannut vaan sellasii joilla saan tukan sojottamaan vaikka pystysuoraan kattoon, kun tuuheutta tulee niin voimakkaasti...

      Poista
    3. Goldwellin Dual senses tuuheuttava kuivashampoo on just sellanen, joka ei tuo sitä karkeutta! Kantsii kokeilla. :-D

      Poista
    4. Noora, sulle hyvä vinkki siis! :D Kiitos Anni!

      Poista
  2. Minulla on niin jännät hiukset, että kaikki tuotteet eivät todellakaan sovi. Olen tarkka shampoon ja hoitoaineen suhteen. Itselläni on IDHairin kuivashampoo ja siihen olen ollut tosi tyytyväinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän mitä tarkoitat, mulla sama juttu. En todellakaan voi mitä tahansa hiuksiin laittaa tai tuloksena on täysi sotku - aika kirjaimellisesti :D IDHairin kuivashampoosta ei ole kokemusta, mutta täytyy pitää mielessä! :)

      Poista
  3. Mulla on myös tuo KM:n kuivis. Muuten ihana mutta hiuslakkana en ole saanut sitä toimimaan. :) Ja todellakaan en skippaa shampoopesua kuivashampoon takia (ellei ole ihan pakko)! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en kyllä skippaa minäkään! :D Se on just se syy, miksen aikoinani koskaan innostunut kuivashampoista, ei ne vaan mulla oikeaa shampoopesua voita, vaikka siihen tarkoitukseen olisi alkuun kehitettykin. KM:n kuivis on loisto, mutta en itsekään sitä perinteisen hiuslakan sijasta käyttäisi päällihiuksia kiinnittämään, vaan nimenomaan rakennetta ja tuuheutta tuovana lakkana hiuksen pituuksiin tai tyvessä :)

      Poista
  4. TIGIn kuivashampoo toimii hyvin just tollasena volyymin tuojana, mutta siinä hiusten freshauksessa ja puhtauden tunteen tuomisessa toi on kyllä yksi huonoimpia mitä oon koittanut :D Mä siis edellytän kuivashampoolta sitä, että se saa hiukset tuntumaan puhtailta ja poistaa sitä rasvaisuutta niistä, joten just tollaset TIGIn tyyliset runsautta ja volyymia antavat kuivashampoot ei oo mun juttu :) Mutta onkin ihan mahtavaa, kun noitakin löytyy niin erityyppisiä kun toiset haluaa niiltä ihan erilaista tehoa kuin toiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, todellakin hyvä, että löytyy näitäkin tuotteita eri toiveisiin ja tarpeisiin! Alkuun tosiaan ryhmittelin kaikki kuivashampoot itselleni turhiksi just siksi, kun ajattelin, ettei niillä ole muuta käyttöä kuin korvata shampoopesu. Mutta esim. just tyvikohottajina ne onkin nyt mulla korvanneet jo perinteiset hiuspuuterit :) Tuo UniqOne on näistä muuten sellainen, joka voisi hyvin sopia myös pelkästään hiusten freesaamiseen, koska ei ole niin voimakas "volymisoimaan" kuin KM tai TIGI ja tuoksuukin ihanan raikkaalta.

      Poista
  5. Jep, kuivashampoo on loistava tuuheuttaja/"karheuttaja" kampauksiin, mutta ei mikään voita kunnon pesua. Niin monta kertaa olen kärvistellyt likaisen, kuivashampoolla kruunattujen hiusten kanssa, kun en muka ehtinyt pestä hiuksia... Nyt olen oppinut, että pitää pestä, jos vähänkään tuntuu siltä, että pitäisi.

    VastaaPoista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!