Usein sanotaan, että elämä on arvokasta ja sitä pitäisi vaalia. Arki voi kuitenkin välillä tuntua yksitoikkoiselta tai tylsältä, ja siksi elämän kohokohdat saattavat monen mielestä olla jossain muualla kuin tuiki tavallisessa arjessa. Totuus on kuitenkin se, että elämä koostuu aika pitkälti arjesta. Se voi tuntua liian rutiininomaiselta, mutta usein kun tuttua ja turvallista arkea heilautetaan suuntaan tai toiseen, tylsä ja tavallinen alkaakin yhtäkkiä tuntua arvokkaalta. Monen asian arvon ymmärtää vasta, kun se viedään hetkeksi pois. 

Minä olen pienestä tytöstä lähtien tavoitellut "tavallista elämää". Se ympäristö, jossa kasvoin, ei ollut tavallinen. Tapahtumat ja tilanteet olivat liian usein kuin pahimmista painajaiselokuvista. Siksi tylsä, tavallinen, normaali arki on tuntunut minun silmissäni aina jollain tapaa luksukselta. Rakastan esimerkiksi hiljaisuutta. Kun omassa kodissa vallitsee rauha, se tuntuu jopa suorastaan taianomaiselta. Sillon tunnen oloni erityisen kiitolliseksi.

Viime aikoina olen kuitenkin tainnut väsyttää itseni ajautumalla siihen kuuluisaan arjen oravanpyörään. Kovassa vauhdissa ei erota arjen pieniä kultahippusia, enkä minäkään ole hetkeen nähnyt asioita niin, miten olisin halunnut nähdä ne. Samassa vauhdissa olen jälleen kerran etsinyt rajojani, joiden suhteen tuntuu, että tarvitsen muistutusta kerta toisensa jälkeen. Miten ihminen oppii vetämään rajat? Vastaus on, että elämä opettaa. Se tekee sen niin monta kertaa, kunnes opit. Yhdessä tv-sarjassa laitettiin kerran sarjan henkilö elämään sama tilanne niin monta kertaa uudelleen, että hän tajuaisi tilanteen opetuksen ja mikä olisi oikea tapa toimia jatkossa. Minusta tuntuu, että minulle on haluttu viime aikoina opettaa taas jotain tärkeää ja tällä kertaa halutaan, että todella muistan sen. Siksi minua ei päästetä helpolla.

Kaksi viikkoa sitten, iski ensimmäiset oireet. En nyt puhu sen vakavammasta kuin flunssasta. Silloin ainoastaan nieleminen sattui, olo oli vähän tukkoinen. Ajattelin, että menee ohi, kuten aina. C-vitamiinia extra-annos ja eteenpäin! Parin päivän jälkeen tuntui, että puhuminen sattui aivan liikaa, vaikka ääntä normaalisti tulikin. Peruin pitkin hampain yhden sovitun työkeikan ja pidin yrittäjän omakustanteisen lepopäivän. Vapaan viikonlopun aikana olo koheni. Olin onnellinen, sillä uskoin päässeeni vähällä. Eipä tarvinnut taaskaan pysähtyä lepäämään! Hyppy takaisin oravanpyörään ja vauhtia lisää. Meni päivä ja oireet palasivat. Aloin olemaan aika väsynyt ja flunssainen, mutta en jäänyt lepäämään, vaan viittasin kintaalla sisäisille levon tuntemuksille. Muutaman työtapaamisen aikana tuntui jo pari kertaa siltä, että putoaisin penkiltäni ja pyörtyisin.  Äänikin alkoi olemaan jo käheänä ja yskä kova. Tasan viikko sitten tilanne meni jo sen verran haperoivaksi touhuksi, että ajoin liikenteessä reippaasti punaisia päin ja sain naispoliisilta mukavat sakot naistenpäivän kunniaksi. Poliisi tosin huomasi, että olin aika kipeänä ja kehotti lepäämään. Peruinkin tuolloin illan työt ja lepäsin loppuillan sekä seuraavan päivän. 




Yhden lepopäivän jälkeen olin kuitenkin taas työntouhussa. Vedin kuumeisena 12 tunnin työpäivän ja ajoin vaivaiset 260 kilometriä. Mitä vielä, minähän olen supernainen. Mikään ei kaada minua, pystyn tähän kyllä. No eipä se ihan niin mennyt. Lauantaiaamuna heräsin täysin ilman ääntäni, ja nyt olen viidettä päivää puhekiellossa ja pakkolevossa. Pysähtyminen tuli pakosta, kun en sitä itse osannut tehdä. Pahinta tässä on se, että yrittäjänä ei ole tosiaan mukava maata "tyhjän panttina" kotosalla. Kaikki peruuntuneet työkeikat ovat pois omasta pussistani, joten oleskelu ei tunnu leppoisalta. Vitsailinkin ystävälleni, että tulipa tämä "tonnin loma" kalliiksi. Olisin mielelläni viettänyt sen jossain aivan muualla, mutta kun opetus ei mene perille, se annetaan niin, että tuntuu. Ja kyllä, nyt se todella tuntuu!

Mitä siis olen oppinut? Tavallinen arki on rikkautta. Jo se, että pystyy ylipäätään puhumaan, on todellinen rikkaus. Kun tärkein työväline viedään, sitä osaa todellakin arvostaa sen jälkeen, kun se annetaan takaisin. Osaan myös arvostaa terveyttäni ja jokaista päivää, johon herään terveenä. Muistan tästä edespäin levon tärkeyden. Lupaan suoda edes yhden päivän viikossa täyden levon itselleni, etten joudu kokemaan tätä opetusta enää ikinä! Kyllä, minä olen ymmärtänyt läksyni. Pääsisinkö nyt eteenpäin ja heräisin huomenna täysin terveenä? Arvokas, tylsä arkeni, minulla on jo sinua ikävä! 

Tuntuuko teistä joskus, että elämä opettaa saman asian niin monta kertaa, kunnes sisäistät opetuksen? 








24 kommenttia:

  1. Sairaana viimeistään alkaa arvostamaan terveyttä :) Paranemisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika! :) Kaikki mikä viedään hetkeksi pois, tuntuu tosiaankin paljon arvokkaammalta, kun sen saa taas takaisin. Onneksi alan olemaan jo tervehtymään päin.

      Poista
  2. Kyllä se niin on, että jos ei itse tajua, niin kroppa kertoo, koska on hyvä hiljentää tahtia. Helposti nykyään kokee tosiaan olevansa se supernainen, mutta ehkäpä se pelkkä nainen riittää.
    Toivottavasti jo kohta olisit sinäkin kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano, sen sain kokea taas kantapään kautta. Kroppaa pitäisi kuunnella enemmänkin, koska se tosiaan kertoo, milloin vauhti alkaa olemaan liian luja. Se on kiva, kun tuntee olonsa energiseksi ja aikaansaavaksi, mutta aina ei tosiaan tarvitse. Ja siitä, ettei aina tunne/ole, ei pitäisi tuntea minkäänlaista huonoa omaatuntoa. Tätä kohtaa harjoittelen vielä.

      Ja kiitos! Täällä ollaan jo terveempänä - ja kiitollisin mielin siitä <3

      Poista
  3. Paranemisia! Itselläni oli noin kk sitten aika samalta kuulostava tauti ja koska en heti tajunnut jäädä kotiin lepäämään, niin lopputulos oli elämäni ikävin kurkkukipu, 3pv täysin äänettömänä ja vko sairauslomaa.. Minäkään kun en heti aina meinaa ymmärtää, ettei aina välttämättä voimat riitäkää, vaikka kuinka monta kertaa onkin saman tilanteen kohdannutkin.. Olisi ehkä parempi pysytellä arjen sankarina supersankarin sijaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vandaalia! :) Vointi alkaa olemaan jo parempi. Viime viikon lopulla palasin jo töiden pariin. Tauti oli kyllä tosi ikävä ja sinnikäs! Apua, toivottavasti ei tule enää takapakkia sullekaan. Sen kun tosiaan oppisi, että kuuntelisi niitä pieniäkin hälytysmerkkejä ja pysähtyisi jo siinä vaiheessa lepäämään. Lupasin itselleni, että kun paranen, aion ottaa kropan viestit tosissaan. Joten nyt se lupaus on pidettävä tai mut vedetään kohta taas pakkolepoon ;)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Vointi on jo onneksi parempi. Nyt vaan täytyy malttaa levätä tarpeeksi jatkossakin eikä koko aikaa painaa täyttä vauhtia eteenpäin :)

      Poista
  5. Paranemista. <3 Ja joo, itse en ole aiemmin suostunut lukemaan varoitusmerkkejä jatkoin vaan. Onneksi elämä opettaa. ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olo tuntuu onneksi jo elävämmältä :D Elämä opettaa todellakin. Joskus sen opetuksen pitää olla tarpeeksi raju, ettei se varmasti enää unohdu mielestä. Huh!

      Poista
  6. Itse en enää jaksa yrittääkään olla supernainen. On helpottavaa, kun voi antaa itselleen täyden vallan olla vaan nainen ilman mitään etuliitteitä. Tähän olen päässyt kantapään kautta oppien, eikä se ole helpoin eikä järkevin tie. Mutta nyt perillä päästyä on ihan hyvä olla:)
    Voimia ja paranemista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on huikea saavutus, kun tuohon tilaan pääsee! Itselläni on vielä jonkun matkaa siihen pisteeseen, mutta lähemmäksi tullaan koko ajan näiden elämän antamien opetusten ja muistutusten kautta. Ei elämän kuuluu olla jatkuvaa suorittamista, kyllä sitä pitää voida myös nauttia ja vain "olla" hyvällä omallatunnolla :) Välillä se vain unohtuu ja sitten käy näin. Luulenpa, etten enää tämän jälkeen unohda!

      Ja eikös sitä niin sanota, että mutkikkain ja vaikein tie vie usein onnellisimpaan määränpäähän? :)

      Poista
  7. Ihana kirjoitus, perusarki on vaan parasta!

    Pikaista paranemista sinulle Mia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Ihanaa kuulla, että pidit. Välillä sitä innostuu kirjoittelemaan näitä elämänmakuisia postauksia kosmetiikkaintoilujen keskellä :)

      Poista
  8. Täältä lähtee monta parantavaa virtuaalihalausta <3 Vaikka sitä luulee usein, että osaa arvostaa pieniä asioita ja on hyvinkin kiitollinen ihminen, tulee silti eteen tilanteita joissa saa ravistelevan opetuksen. Toisaalta, me tarvitsemme opetuksia silloin tällöin, jotta voimme kasvaa ja kehittyä ihmisinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana, virtuaalihalaukset vastaanotettu! <3 Ehkä nuo ravistelevat opetukset tulee välillä tarpeeseen meillä jokaisella, jotta muistaa arvostaa ihan niitä arjen pieniä perusasioitakin ja osaa muokata elämäänsä sellaiseksi, että itsellä on hyvä olla :) Kaikista elämän eteen tuomista vaativista tilanteista löytää opetuksen, jos sen vain haluaa nähdä ja vastaanottaa.

      Poista
  9. Voi sua muru, kun ei keho saa lepoa ja menee kuin Duracell, keho päättää, että nyt levätään. Yrittäjällä vaan ei olisi varaa levätä. <3 Toivottavasti paranet pian <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän, kallis oli tämäkin pakkoloma :D Mutta opetus oli sellainen, että mun oli se koettava, jotta jatkossa pysyn työkuntoisena enkä unohda riittävää lepoa ja omaa aikaa. Joten näin jälkikäteen pystyn sanomaan, että hyvää se teki, vaikka olo olikin hetkittäin todella epätoivoinen. Nyt onneksi terveempänä jo!

      Poista
  10. No voihan! Kyllä sua on koeteltu, mutta toivottavasti nyt alat olla kunnossa?! Kyllä se "muailma", kohtalo, mikälie taitaa kokeilla jokaista vuorollaan, joku pysähtyy ja ymmärtää heti, toisella se ottaa aikansa. Tuo yrittäjän arki on vaan niin ikävää, kun ei saa edes sairastua:( Mutta itse olen vasta lapset saatuani tajunnut, että kyllä itsestä pitää pitää huolta ja mennä töihin vain terveenä, jotta ei käy pahemmin.
    Minäkin rakastan arkea, mutta niin myös innostun juhlista ja erilaisista jutuista, koska ei sitä arkea jatkuvasti jaksa. Mutta arkea pitää osata kunnioittaa ja nauttia siitä, sillä elämä ei voi olla vain sitä hoploppia:D Paranemisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä täällä elämä nyt jo voittaa, Luojalle kiitos! :D Toisia meistä joudutaan kyllä tosiaankin muistuttelemaan useampaan kertaan, että viesti menee perille. Nyt taisi täällä mennä, vihdoin ja viimein ;)

      Arkeen ja elämään tuo kyllä ihanaa vaihtelua myös matkustelu, lomat ja muut kivat tapahtumat. Itsekin nautin niistä, mutta pyrin silti rakentamaan oman elämäni niin, että kokisin jatkuvasti iloa myös arjessa. Silloin ei tarvitse odotella aina niitä "kohokohtia", vaan voi olla tyytyväisempi ihan tavallisina päivinäkin. Vaikka tottakai välillä saattaa kyllästyttää, mutta sekin tunne kuuluu elämään. Ei sitä aina voi pomppia energisenä ilosta :) Ja toisaalta tietynlaiset tunteet herättää myös muutokseen, joka joskus on paikallaan.

      Poista
  11. Mulla on hirmunen opettelu siinä, että huolehtisin itsestäni hyvin. Törmäsin sanontaan "Kohtelet itseäsi aikuisena niinkuin sinua on kohdeltua lapsena." Niin totta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten aivan totta. Selittää paljon omalla kohdalla, miten sitä onkin ollut itseään kohtaan välillä niin raaka. Onneksi sitä voi muuttaa suhtautumistaan ja oppia lempeyttä, vaikka välillä se menee vaikeimman kautta :D

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!