tiistai 17. tammikuuta 2017

Vuoden 2016 paras naamio



Moni sanoo, että sen tuntee, kun oikea osuu kohdalle. Että siinä on vain "se jokin" fiilis, joka kertoo, että tässä se nyt on. Kahden pitkän parisuhteen ja reilun vuoden sinkkuna oleilun jälkeen myönnän, etten tosielämässä ole vielä kohdannut sitä oikeaa, mutta tiedän silti, miltä tuntuu kosmetiikkamaailmassa löytää tuote, joka tuntuu heti alusta alkaen oikealta ja toimivalta. Vuoden 2016 ykkössarjan jälkeen on siis aika paljastaa seuraava sensaatiotuote, joka nappaa pystin kategoriassa "Vuoden paras naamio".

Harmaita päiviä on meillä jokaisella - myös iholla. Olen todennut, että oikeasti tehokkaita syväpuhdistavia naamioita on itse asiassa aika vaikea löytää. Siis sellaisia, jotka kadottaisivat epäpuhtaukset jo niiden syntymisvaiheessa. Nyt olen kuitenkin löytänyt sellaisen tuotteen, jolla voi ikäänkuin hypätä harmaiden päivien yli suoraan hyviin ihopäiviin. Kun tuntuu, että näppylää pukkaa tai iho kaipaa muuten jonkinlaista taikaiskua, Originsin syväpuhdistava By All Greens Foaming Deep Cleansing Mask on minusta aivan loistava valinta. Jos "vuoden paras 2016 naamio" -palkinto jaettaisiin elokuvagaalassa, Origins olisi kaikista ehdolla olleista juuri se mieleenpainuvimman ja koskettavimman roolisuorituksen tehnyt näyttelijä, joka ei tule unohtumaan vuosiin.


Amerikkalainen Origins tuli saataville Suomeen viime syksyn lopulla. By All Greens Foaming Deep Cleansing Mask sisältää vihreää teetä, spirulinaa ja pinaattia sekä pursuaa antioksidantteja. Detox-naamio on väriltään vaalean vihertävää, pehmeää massaa, joka tuoksuu raikkaalta. Naamiota levitetään ohut kerros kasvoille ja vaikutusajalla se vaahdottuu iholla kevyesti. Poispesuvaiheessa naamio vaahdotetaan vedellä kostutetuin sormin vielä uudelleen. Meikinjämät, lika ja saasteet huuhdotaan iholta syvältä, ja kasvot käyvät kymmenessä minuutissa läpi pienen puhdistuskuurin, jonka tehon näkee iholla vielä parin päivän jälkeenkin. Tästä onkin tullut ehdoton luottotuotteeni viikottaiseen ihon syväpuhdistamiseen! Jos avainsanat ovat helppo, nopea ja tehokas, kannattaa ehdottomasti testata tämä energisoiva viherpommi.

Origins By All Greens Foaming Deep Cleansing Mask 70ml 34€. Originsin tuotteet on kehitetty ilman parabeeneja, ftalaatteja, propyleeniglykolia, mineraaliöljyjä, para-aminobentsoehappoa, vaseliinia, parafiinia ja ilman eläinperäisiä aineosia (lukuunottamatta cruelty-free hunajaa tai mehiläisvahaa). Tuotteet saatavilla Stockmannilta.

Onko teillä hyviä kokemuksia detox-naamioista? Onko Origins jo tuttu sarja?








*Tuote pr-näyte.
Share:

14 kommenttia

  1. Origins:n tuotteet ovat viime aikoina aika paljon blogeissa olleet esillä ja ehdottomasti alkaa itselläkin hankinta kutkutella, katsotaan koska naputtelen jotain itselleni tilaukseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin heräsi tämän myötä innostus kokeilla myös muita sarjan tuotteita, etenkin muita naamioita! Jos ne on yhtä tehokkaita kuin tämä, niin tässähän on kohta kaikki ihohuolet takanapäin :D

      Poista
  2. Tämä onkin ihan uusi tuttavuus. Kuulostaa kyllä ihanalta tuotteelta, tätä voisimme tyttären kanssa testailla yhdessä.
    Mukavaa tiistai-iltaa <3

    VastaaPoista
  3. Tätä kyllä kokeilisin, kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että vinkki oli mieleinen! Jokainen iho kaipaa välillä syväpuhdistusta ja tämä jos joku tekee sen syväpuhdistamisen huolella - sen kyllä huomaa ihosta :) Olen tosi koukuttunut tähän!

      Poista
  4. Tämä on kyllä aika uniikki tuote, vastaavanlaisia ei paljon markkinoilla ole :) Multa löytyy tämä, vielä en lukitse mielipidettäni vaan täytyy vielä vähän jatkaa testailuja ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin tää tuote on tosi omanlaisensa :) Jään odottelemaan, mihin sun mielipide lukittuu! Mulla lukittui jo ekalla testauksella supertuotteeksi ja nyt käytän viikottain :)

      Poista
  5. Tää on aivan loistava, omakin suosikki. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä sellainen pikapelastaja, etten enää ilman tulisi toimeen! :)

      Poista
  6. Tämä lähtee testiin nyt. Tykkään todella paljon Origins yönaamiosta, joten tämäkin on taatusti loistava. Oli ihana nähdä, vaikka ei ehditty sitten mitään jutella. Nauti vapaaviikonlopusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä testata sitä yönaamiota, siitäkin olen kuullut paljon hyvää :)
      Ja juu, pikanäkemisestä huolimatta oli kiva vaihtaa edes halaukset! <3

      Poista
  7. Oli kiva tavata tänään Laveran tilaisuudessa :) Jäänkin seuraamaan juttujasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaankin kiva tavata! Tervetuloa kuulolle tänne :) Hyppäsin mukaan sinunkin blogisi maailmaan ;)

      Poista

Keskustelu tekee bloggaamisesta mukavampaa, joten kiitos paljon kommentistasi!

© Beauty Highlights | All rights reserved.
Blog Layout Created by pipdig