Muistan vieläkin, kun Clinique toi ensimmäiset huulikynät eli Chubby Stickit markkinoille. Ostin nimittäin oman ensimmäisen kynähuulipunani nelisen vuotta sitten juuri siihen aikaan, kun ne olivat vielä uusi ja jännä juttu. Silloin tosin ajattelin kynien jäävän kertakokeiluksi kosmetiikkamarkkinoilla ja olevan sitä niin kutsuttua hetken huumaa. Mutta toisinpa kävi: kynäbuumi onkin viime vuosina levittäytynyt ja tullut selvästi jäädäkseen. Nykyään lähes kaikilta kosmetiikkasarjoilta löytyy oma versionsa huulikynistä, eivätkä ne muuten ole yhtään sen huonompi vaihtoehto kuin huulipunat - päinvastoin. Parhaassa tapauksessa niiden kanssa ei tarvitse erillistä huultenrajauskynää ollenkaan.

Vaikka huulikynissä on tällä hetkellä valinnanvaraa mielinmäärin, tuotteiden hinta ja laatu vaihtelevat paljonkin. Kaikenlaisista huulikynistä en ole itsekään hullaantunut, sillä painotan kynähuulipunissa ihan samoja ominaisuuksia, mitä perinteiseltä huulipunaltakin haluan: Huulipunan pitää tuntua kermaiselta ja kosteuttavalta, mutta se ei silti saa suttaantua heti ensimmäisen suupalan jälkeen. Pysyvyys ja kosteutus, siinä siis omat kriteerini. Kun lisää noiden ominaisuuksien päälle vielä kivan ulkoasun ja hyvän tuoksun, olen jo aika myyty.



Ottaen huomioon mitä olen aiemmin Sisleystä blogissani kirjoitellut, ei varmastikaan yllätä, kun kerron, että Sisleyn huulikynien laatu on erinomainen. Wau-tason kosmetiikkaa -postauksessani mainitsin, että lähes aina kokeillessani Sisleyltä uusia tuotteita, muistuu mieleeni, miksi aikoinaan niin vahvasti sarjaan ihastuin. Sisley erottuu selektiivisten sarjojen joukosta omaperäisen valloittavilla pakkauksillaan ja erityisen korkealla laadulla. Toki hinnatkin ovat hieman huokeampia, mutta sarjan meikkituotteet on tehty myös ihoa hoitaviksi. Näissä huulikynissäkin sen huomaa, sillä kynät liukuvat huulilla vaivattomasti ja huulet pysyvät kosteutettuina pitkään. Sävyn intesiteettiä voi helposti syventää kerrostamalla, joten näitä ihastuttavia ja monikäyttöisiä seeprakuosisia kyniä voi käyttää joko kevyenä sipaisuna tai vahvempana sävynä. Oma suosikkini yllä olevista sävyistä on raikkaan punainen 13 Poppy, joka sattuu sopimaan täydellisesti tähän joulunpunaiseen vuodenaikaan! 

Sisleyn Phyto Lip Twist Tinted Balmit saatavilla hintaan 41,50 euroa Stockmannilta ja Sokoksilta. Valikoimaan kuuluu 16 erilaista sävyä ja kaksi uutta mattasävyä. 

Käytättekö te huulikyniä vai oletteko pysytelleet perinteisissä huulipunissa? 








*Kynät lehdistönäytteitä.

16 kommenttia:

  1. Ihanan näköiset ja ihanan väriset. Mutta tällä budjetilla tyytyy vähän halvempiin, etenkin kun huulimeikkejä on neljä täyttä meikkipussillista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, no sulla on "vähän" kertynyt huulimeikkikokoelmaa ;) Pakko myöntää, että on mullekin jonkun verran. Osa jää selkeästi lojumaan, mutta suosikkeja tulee käytettyä aktiivisemmin. Eikä nämä Sisleyt kyllä koskaan jää mulla paitsioon :D Huulimeikkejä on onneksi niin helppo vaihdella. Toista on sitten esim. kasvovoiteiden kanssa, kun haluaisi aina keskittyä testaamaan yhtä tuotetta kerralla.

      Poista
  2. Huulikynät ovat siitä käteviä, että niillä usein onnistuu huultenrajaaminenkin samalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on myönnettävä, että kyllä mä silti sitä huultenrajauskynää aina käytän :D Jotenkin oon niin tottunut siihen. Mutta kiireessä huulikynät korvaa kyllä huultenrajauskynänkin.

      Poista
  3. Käytän kumpaakin. Tuo melon on ihana sävy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä; käytän sekä perinteisiä huulipunia että näitä kyniä. Ja molemmista tykkään!

      Poista
  4. Huulikyniä omistan muutaman, näiden värikäs ulkoasu on kiva ja tuo sugar on ihan minun värini <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nämä erottuu kyllä seeprakuosillaan perinteisten huulikynien joukossa! Tykkään siitä, että Sisley panostaa tuotteiden ulkoasuun erottuvalla tavalla. Sarjalta löytyy samalla kuosilla myös aivan ihanat luomiväripaletit! :) Yhdestä olen vinkannut täällä blogissakin.

      Poista
  5. Poppy on tosi nätti. Käytän huulikyniä jonkun verran, mutta kyllä perinteiset huulipunat silti vie voiton.

    VastaaPoista
  6. Mä kyllä käytän eniten perinteisiä huulipunia, vaikka yksi Cliniquen Chubby multa löytyykin :) Mutta mitä ihmettä, onko ne siis niinkin tuore keksintö? Olin jotenkin kuvitellut Cliniquen kynien olleen markkinoilla jo kauemminkin :D Muistan myös kokeilleeni huulitussia Max Factorilta, mutta se oli sen verran kökkö tapaus, että kuivui alta aikayksikön pakkaukseensa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan ne niinkin tuore keksintö ;) Tosin musta tuntuu, että huulikyniä on alkanut tupsahdella muille brändeille kunnolla ihan vasta hiljattain. Jonkun aikaa siinä siis meni, ennenkuin niitä alkoi tulvimaan joka puolelta :D

      Näitä jos testaat, niin aika varmasti veikkaisin, että rakastut! Nämä on ehdottomasti "vaativaan makuun" ;)

      Poista
  7. Poppy on kaunis! Pari huulikynää itsellä on mutta vielä mennään huulikiilto/ huulipunat edellä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en enää käytä huulikiiltoja juuri ollenkaan, en ole käyttänyt vuosiin. Huulipunat ja nämä kynät on sen sijaan ihan mun juttu. Jotenkin kiillot on vaan jääneet, vaikka kiiltopunista kyllä tykkään :)

      Poista
  8. Näitä olen katsellut, mutten osaa päättää haluanko nuden, vaalean pinkin vai vahvemman punaisen.

    Joku ihme Sisley-mania päällä ja olen lueskellut blogeista kokemuksia. Suomenkielisistä taidat olla eniten Sisleystä kirjoittanut😊. Ihonhoito kiinnostaa, mutta oma herkkä/kuiva iho ja uusien tuotteiden osto on aina lupaus seikkailusta😊.

    Joululahjaksi itselleni ostin l'orchidee korostusposkipunat. En kyllä odottanut aattoa ja molemmista olen pitänyt. Ei tarvitse pelätä aamulla pelleposkia, kuten joidenkin Chanelien kanssa. Ekat Sisley kokemukset siis hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun laitoit kommenttia, Memmuli! :)

      Juu, itselleni Sisley on yksi selektiivisistä lempibrändeistä, joten täällä et voi kyllä Sisleyltä välttyä :D Kiva, jos olet täältä pystynyt lueskelemaan kokemuksiani Sisleystä. Olen tosiaan käyttänyt sarjan tuotteita jo vuodesta 2008 ja edelleen jaksan innostua sarjan tuotteista :)

      Ps. Hyvät joululahjat olet itsellesi hankkinut! Ne Sisleyn korostusposkipunat on ihania! Itsekin omistan yhden :)

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!